Mitä piti villasukkaelämän viikko 49 sisällään? Ainakin pesua kaipaavia villasukkia... 

Viime viikolla alkoi vähän tuntumaan siltä, että pitäisiköhän vaihtaa blogin bannerin sloganin loppuosa muotoon "tahdittajanaan PIIP kallis pörssisähkö". Vaikka sähkön hinnat poikivatkin ihania pinkkejä kukkia, niin arki on hankaloitunut ja ankeutunut aika lailla entisestään jatkuvasti kalliin pörssisähkön, jossa yötunnitkaan eivät ole enää halpoja, takia. Pyykki- ja tiskivuoret kasautuvat, puhtaat vaatteet ja astiat loppuvat ja ruoka on päivästä toiseen sitä samaa ankeaa vetistä linssi- tai pakastekasviskeittoa, joka valmistuu nopeasti liedellä, ja jota mikrotaan sitten lounaaksi seuraavat kolme päivää. Pitkän hiuskuontalon puhtaaksi saaminen pihasaunassa on työlästä ja tekee siksi mieli lykätä peseytymistä. Ärsyttää ja oikein mikään ei huvita. Vertaistukea haetaan Facebook-ryhmästä, josta löytyy muita samankaltaisessa tilanteessa olevia, ja yritetään repiä aiheesta huumoria, jonka avulla jaksetaan odottaa sitä pyykkiyötä, joka ei koskaan tule.

Tälle viikolle on luvattu ennätyshintoja ja eilenkin sähköstä makseltiin jopa yli 73 sentin / kWh hintaa. Mitään en tälle asialle kuitenkaan voi, joten yritän olla tuhlaamatta voivotteluun, katkeroitumiseen ja itsesäälissä rypemiseen yhtään enempää energiaa. Hoen itselleni "nyt on näin" ja "tämäkin menee ohi" ja yritän sopeutua tilanteeseen sekä keskittää energiani niihin asioihin, joihin voin vaikuttaa, ja joista saan hyvää mieltä tämän tarpomisen keskellä. Tällä viikolla ei ole toimintakykyistä aikaa hukattavaksi, koska mulla on paljon asioita hoidettavana ennen seuraavan viikon hoitojaksoa ja siitä parin päivän päässä odottavaa joulua. 

Pitääkö olla huolissaan, jos käynti kaupungissa suuhygienistillä alkaa tuntumaan mukavalta vaihtelulta ja irtiotolta omasta arjesta? Hetken piti meikkipussia ennen kaupunkiin lähtöä etsiskellä, jotta sain piirrettyä itselleni kulmakarvat, sen verran oli edellisestä piipahduksesta ihmisten parissa aikaa. 

Kyllä mua myös vähän jännitti istuutua itselleni uuden suuhygienistin tuoliin, koska taustalla on ei niin mukavasti sujuneita käyntejä muilla suuhygienisteillä, ja mietin, että minkälainen tapaus sieltä tällä kerralla kohdalle osuu. Hakusessa on ollut ammattilainen, jonka pakeille haluaisin mennä toistekin. Yllätys oli iloinen: nyt löytyi (julkiselta!) sellainen tyyppi! Hän oli ystävällinen, huomioiva, rauhallinen otteissaan ja pätevältä vaikuttava. Käynti oli siitäkin syystä mukava, että hammaskiveä oli tällä kertaa vain vähän ja sain kehuja hampaiden hoidostani. Kerroin, että hammasjuuritulehduksen triggeröimä, diagnoositta jäänyt keskushermostosairaus kummasti motivoi pitämään huolta hampaista. Aiemmin kipuillut ien oli nyt rauhallinen ja parantunut. Kaikki hyvin siis ja huhtikuussa hammastarkastuksessa hammaslääkäri tekee sitten jatkosuunnitelman. Kiitin hyvästä hoidosta ja kerroin tulevani mielelläni toistekin, aina pitää muistaa antaa positiivista palautetta silloin kun siihen on aihetta. 

Olin joidenkin aiempien hampaiden puhdistuskäyntien pohjalta varautunut siihen, että poistun vastaanotolta ikenet hellinä, naama kuolassa, huimauksesta kärsien ja psyyke kolhuilla, mutta tämä reissu sujui niin mukavasti, että jaksoin suunnata hammashoitolasta vielä pariin kauppaan hakemaan muutamia pakollisia juttuja eli tarpeita joulumuistamisiin ja muutamat halvat kotipöksyt sekä alushousut pyykkäysvälin entisestään venyttämiseksi. Kirjastosta mukaan tarttui Juha Hernesniemen Aivokirurgin muistelmat, jota olin jonottanut jo pitkään, ja apteekista hain kiitollisin mielin satsin lääkettä, jonka saaminen ei tule olemaan lääkärin joskus lähitulevaisuudessa vaihtuessa itsestäänselvyys. Napattiin vielä gluteenittomat pizzat kainaloon paikallisesta kebulasta (taas...), sanottiin kaupungille heipat ja käännettiin auton nokka kohti meidän landea. 

Ainahan itsenäisyyspäivä on ollut tärkeä ja kiitollisuuden tunteita synnyttävä päivä, mutta kuluvan vuoden helmikuun 24. päivän jälkeisten tapahtumien myötä tämä päivä on saanut vielä syvemmän ja painavamman merkityksen. Tästä syystä olisin halunnut tämän vuoden itsenäisyyspäivää myös jotenkin juhlistaa, mutta samaan aikaan oli vähän kaikesta niin huono fiilis, että en päässyt kiinni juhlatunnelmaan. Harmitti esimerkiksi se, että he, jotka ovat sota-ajat kokeneet ja ovat vielä elossa, joutuvat todistamaan tätä nykyistä maailmantilannetta ja elämään uudelleen läpi raskaita muistoja, joita tämä nykytilanne heissä ehkä herättää. Harmitti myös oma elämäntilanne, vaikka samalla sisäinen ääni kiirehti jo sättimään itseä tällaisesta itsesäälissä rypemisestä, sillä moni asiahan on kuitenkin tosi hyvin meidän maassamme ja paljon pahemminkin voisi olla. Itsenäisyyspäivän juhliminen jäi lipun nostoon ja laskuun - juhlapäivän illallisena oli mikrolämmintä einesmaksalaatikkoa puolukoiden kanssa voisilmällä ja kyytipoikana joku huono tv-sarja, jota en jaksanut katsoa loppuun. Juhlitaan sitten ensi vuonna taas paremmalla fiiliksellä. 

Arjen ankeus ja tulevaisuuden turvattomuus vaatii vastapainokseen asioita, joihin keskittyä niin, että muut huolet hetkeksi unohtuvat, ja tällaisia projekteja yritin itselleni viime viikolla kehitellä. Laitoin alulle kaksi neuletyötä, joissa käytän helppoa pintaneuletta, joka vaatii hiukan keskittymistä olematta kuitenkaan vaikeaa, se on juuri sopivaa hyvän mielen puuhaa tähän hetkeen. 

MTV:n Katsomosta taas löytyi uudenlainen, kiinnostava tv-sarjaformaatti, jossa yhdistellään tosi-tv:tä ja rikossarjaa, eli Murder Island, jossa neljä tavallisista ihmisistä muodostettua parivaljakkoa ruotii rikoskirjailijan käsikirjoittamaa murhatapausta, rikoksen ratkaisijoille ollessa tarjolla 50000 punnan suuruinen palkinto. Rikos- ja jännityssarjoja ahkerasti seuraavalle tavikselle tämä sarja, jossa amatöörimurhatutkijat työskentelevät ihan oikeiden entisten poliisien ja syyttäjien ohjauksessa, oli kiinnostavaa seurattavaa, jossa pääsi samalla myös punnitsemaan omia vastaavia taitojaan. Toivottavasti sarjasta tehdään toinenkin kausi, odotan innolla! 

Pidin kiinni myös joka toinen päivä ulkona tehtävistä pienistä kävelylenkeistä, vaikka ei olisi huvittanut yhtään, ja aina olin lenkiltä palatessani paremmalla tuulella kuin sinne lähtiessäni. 

Kirjoittamalla en niinkään harhauttanut raskaita ajatuksia, vaan pyrin sen avulla prosessoimaan mieltä painavia asioita ja saavuttamaan sitä kautta paremman mielen, ja yleensä tämä toimii aina. Bloggaamisesta ja päiväkirjan sekä bujon kirjoittamisesta on tullut mulle tärkeä harrastus ja terapeuttista toimintaa. 

Vaikka arki oli aikamoista tahkoamista, niin yhden asian suhteen oli nyt helpommin. Jatkuva syömisten aikatauluttaminen suhteessa päivittäin otettaviin lääkkeisiin helpottui, kun kuukausia kestänyt antibioottikuuri päättyi ja lääkerepertuaarista jäi siis pois aamu- ja ilta-antibiootti, joiden ottaminen oikein onkin aiheuttanut melkoista sumplimista sen suhteen milloin syödä, juoda sekä ottaa muut lääkkeet ja lisäravinteet. Arki on ollut pitkään stressaavaa tuntien laskemista ja syömisten kyttäämistä sekä pahimmillaan liian myöhään valvomista sen mahdollistamiseksi, että saan otettua kaikki lääkkeet oikeaoppisesti esimerkiksi ruokailun jostain syystä viivästyessä, ja nyt elämä tuntuu niin helpolta, kun on "vain" ne tavalliset lääkkeet ja niiden asettamista vaatimuksista huolehtiminen sumplittavana! Tämä tarkoittaa sitä, että aamupalan syömisen saa ajoittaa vapaammin eikä iltasyömisiä tarvitse enää kellon kanssa kytätä, ja että vain päivällä on syömisten ajoittamisen kanssa tarkempaa. Vapauttavaa!