Sisällön tarjoaa Blogger.

Pages

  • Etusivu

Pieniä otteita

    • Bloglovin'
    • Facebook
    • Instagram
    Lähdin kirjoittamaan tätä postausta päätarkoituksenani kertoa positiivisista kokemuksistani ruokavalion hyödyntämisessä diagnosoimattoman sairauteni ehkä tärkeimpänä itsehoitomenetelmänä. Ennen ruokavaliohoitoaiheeseen pureutumista näen kuitenkin tarpeellisena esitellä erään tärkeän lääketieteellisen termin, jonka itsekin harmikseni opin vasta äskettäin, vaikka olen sairastanut jo yli vuosikymmenen ajan. Toivoisin, että olisin ollut tästä aiheesta tietoinen jo oireiluni alkaessa, koska silloin mulla olisi ehkä ollut paremmat mahdollisuudet vaikuttaa myös omilla toimillani tautiprosessini kulkuun. Kirjoitan lyhyesti tästä sairauksien prodromaalivaiheeksi kutsutusta vaiheesta, minkä jälkeen kuvaan sitä miten tämä vaihe omalla kohdallani toteutui ja mitä toivoisin tehneeni toisin. Jotta postauksesta ei tulisi liian pitkä, niin jätän varsinaisen tekemäni ruokavaliomuutoksen käsittelemisen seuraavan kirjoituksen aiheeksi. 

    Sairauden prodromaalivaihe

    Törmäsin termiin prodromaalivaihe ensimmäistä kertaa lukiessani ms-tautia sairastavan lääkäri Terry Wahlsin kirjaa The Wahls Protocol. Sairauksien prodromaalivaiheella tarkoitetaan siis oireilun alkuvaihetta, jossa mitään varsinaista sairautta ei pystytä oireiden ja löydösten pohjalta toteamaan, mutta jossa jokin tautiprosessi on jo käynnistymässä. Monille sairauksille on tyypillistä niiden hidas kehittyminen ja prodromaalivaihe saattaa kestää vuosia tai jopa vuosikymmeniä ennen kuin prosessi etenee diagnosoitavissa olevaksi täysimittaiseksi taudiksi. Tässä vaiheessa, kun tautiprosessi vasta käynnistelee itseään, siihen puuttuminen elämäntapamuutoksin voi olla Terry Wahlsin mukaan hyvin tehokasta, ja parhaimmassa tapauksessa sillä voidaan jopa ehkäistä varsinaisen sairauden puhkeaminen. Kuinka moni kuitenkaan on kuullutkaan sellaisesta asiasta kuin sairauksien prodromaalivaihe? Instagramin stooreissa tekemäni kyselyn mukaan ei kovinkaan moni edes itse kroonisesti sairastavista vastaajista. Jos sanalla prodromaalivaihe tekee suomenkielisen haun, niin hakutuloksissa esiin nousevat lähinnä skitsofrenian prodromaalivaihetta käsittelevät sivut. 

    Tämä liittynee siihen, että länsimaisessa koululääketieteessä mennään diagnoosit edellä ja keskitytään ennen kaikkea sairauksien hoitamiseen, sairauksien ennaltaehkäisyn jäädessä taka-alalle. Tämä on surullista, sillä silloin oireisiin puututaan usein vasta siinä vaiheessa, kun sairaus on aiheuttanut jo ehkä peruuttamatonta vahinkoa ja pysyvää toimintakyvyn menetystä sekä vammautumista. Eikö olisi kaikkien kannalta parasta, jos epäselvästi oireilevalle potilaalle kerrottaisiin tällaisen sairauden esivaiheen olemassaolosta ja kannustettaisiin tekemään elämäntapamuutoksia, joiden avulla prosessia voi olla mahdollista hidastaa tai jopa katkaista? Terry Wahlsin mukaan ruokavalio on yksi tärkeimmistä välineistä puuttua tilanteeseen ja tähän aiheeseen syvennyn seuraavassa blogikirjoituksessani. Tässä tekstissä kerron siitä polusta, jonka olen itse kulkenut sairauteni ensioireista tilanteeseen, jossa pyrin nyt hoitamaan edelleen diagnosoimatonta neurologista sairauttani tulehdusta vähentävällä ja solujen oikeanlaista toimintaa tukevalla ruokavaliolla. Oma alkutaipaleeni oireideni ja puhkeamassa olevan sairauteni kanssa toimikoon esimerkkinä siitä miten sairauden prodromaalivaiheessa EI kannata toimia! 

    Älä toimi näin: ensioireiden vähätteleminen 


    nainen makaa sängyssä pää tyynyllä tummat hiukset sykeröllä selkä kameraan päin
    Varhaisia oireitani olivat uupumus ja kuumeilu, jotka eivät poistu nukkumalla. 

    Omat ensioireeni ilmaantuivat jo vuosia ennen kuin sairauteni kunnolla leimahti ja tämä on Terry Wahlsin mukaan monille neurologisille sairauksille tyypillistä. Mulle alkoi ilmaantua lyhyitä kuumeilujaksoja ilman selkeää syytä ja selitystä. Mainitsin asiasta lääkärille ollessani vastaanotolla muissa asioissa, mutta sain osakseni vähättelevää ja tylyä kohtelua. Lääkärin mukaan provosoin itse lämmönnousua mittaamalla turhaan lämpöäni ("kuume nousee mittaamalla") ja "ongelma" korjaantuisi, kunhan lopettaisin turhan mittaamisen ja terveyteni tarkkailemisen. En ostanut selitystä, mutta koska olin nuori, perusterve ja arka kyseenalaistamaan lääkäreiden sanomisia, ja koska kuumeilu oli satunnaista ja ohimenevää eikä enimmäkseen estänyt normaalia elämää, niin annoin asian olla. Valitettavasti kuumeilu ei loppunut, vaikka lopetinkin mittaamisen, oloni kyllä kertoi milloin mulla oli kuumeilua enkä tarvinnut asian toteamiseksi edes mittaria. 

    Seuraava oireeni oli keskittymiskykyni selkeä heikentyminen. Pääni yksinkertaisesti lakkasi toimimasta kuten se oli toiminut aiemmin. Etenkään minkäänlaisessa hälyssä tai tilanteessa, jossa keskeytykset ajattelutyöhön olivat odotettavissa, en pystynyt ajattelemaan. Olin aiemmin ollut supersuorittaja, jolla ei ollut ongelmaa esimerkiksi kahlata tenttikirjaa yhdessä illassa läpi, mutta yhtäkkiä kognitiivinen kapasiteettini tuntui murenevan. En keksinyt asialle muuta selitystä, joten laitoin heikentyneen toimintakykyni tuossa elämäntilanteessa kokemani stressin piikkiin. 

    Jos olisin tuolloin tiennyt sairauksien prodromaalivaiheen olemassaolosta, ja jos lääkäri olisi suhtautunut ensioireisiini vakavasti, niin olisin varmaankin itsekin puuttunut oireisiini vahvemmin ja pyytänyt lisätutkimuksia sekä pyrkinyt kohentamaan elämäntapojani. Saatuani osakseni vähättelyä päädyin kuitenkin itsekin sivuuttamaan oireeni ja syyttämään tilanteestani itseäni - ehkä olinkin vain yliherkkä? Tai jos olinkin vaan tyhmistynyt ja laiskistunut? Ehkä mun pitäisi vaan skarpata ja yrittää entistä kovemmin? Tällaista tulkintaa tarjottiin epäsuoremmin ja suoremmin myös joidenkin lähipiirini ihmisten toimesta heidän ihmetellessään sitä aikaansaamattomuutta, joka toimintaani aiemman tehokkuuden jälkeen leimasi. Se satutti, koska itse tiesin kuinka kovasti yritin. 

    Niinpä ratkaisin tilanteeni piiskaamalla linkuttavaa hevosta entistä kovemmin. Jos en kykenisi keskittymään ajattelutyöhön päivisin hälyn ja keskeytysten takia, niin mähän voisin ryhtyä työskentelemään öisin! Tein sen tietysti kahvin voimalla, sillä myös jatkuva uupumus oli alkanut hiipiä kroppaan ja aivoihin, ja pyrin pitämään itseni hereillä kofeiinilla. Myös ruokavalioni oli tuohon aikaan mitä oli, voimia ja rahaa ei ollut aina kovin fiksuun kokkaamiseen ja syömiseen. Taisin elellä paljolti voileivillä, viilillä, jogurtilla ja erilaisilla pastaruoilla (eli siis vilja- ja maitotuotteilla, jotka ovat monille tulehdussairauksia sairastaville niitä pahimpia elimistön tulehdustilan buustaajia), ja viikonloput kruunasi usein ison marketin metrien mittaisesta irtokarkkihyllystä koottu puolen kilon mässypussi. Ei tarvinne kertoa, että näistä elämäntavoista ei ollut vointini tai toimintakykyni kohentamisessa ainakaan apua? 

    Se viimeinen niitti, joka vaadittiin hajoamassa olleen korttitalon sortumiseen, oli todella ärhäkkä hammasjuuritulehdus juurihoitoineen, joka jouduttiin toistamaan kolmesti ensimmäisen hammaslääkärin epäonnistuttua hommassaan, koko prosessin kestäessä muistaakseni vuoden verran. Hammasjuuritulehdusta oli jo edeltänyt syvä uupumuksen jakso, mutta tulehduksen myötä puhkesi myös muita uusia, neurologisen kuuloisia oireita, jotka viittasivat siihen, että olin todella sairastumassa vakavasti. Tai siis, niin mä itse ajattelin, kun tunsin, miten tulehtuneen hammasjuuren puoleinen silmä sokeutui päivä päivältä enemmän ja kun jouduin lähtemään kesken kauppareissun kotiin kanveesiin kaatavan uupumuksen ja kuumeilun takia. Koska oireeni johtuivat silmälääkärin mukaan kuitenkin vain jostain harmittomasta virustulehduksesta, joka menisi kyllä ajan kanssa itsekseen ohi, ja koska hammaslääkäri kiisti hammasjuuritulehduksen yhteyden samanaikaisesti alkaneisiin neurologisiin oireisiini, niin jatkoin elämääni: hommasin sokeutuvan silmäni päälle silmälapun tekemisiä helpottamaan ja jatkoin elämääni siinä määrin kuin pystyin Buranan voimalla. 

    Koskapa "virustulehdukseni" ei parantunut itsekseen eikä kuumeen mittaamisen lopettamisestakaan ollut edelleenkään apua, vaan vointini ja näköni sen kun huononi, niin hakeuduin jälleen uuden lääkärin vastaanotolle kertomaan oireistani ja pyytämään lisätutkimuksia. Hänen mukaansa olin todennäköisesti vain uusien silmälasien hankinnan tarpeessa. Tässä kohtaa mietin jo puolitosissani, että olenkohan todella sekoamassa, kun ilmeisesti kuvittelen itselleni kaikki nämä oireet. Yön yli nukuttuani kuitenkin totesin, että nyt riittää tämä pelleily, ja varasin itselleni ajan jälleen uuden lääkärin vastaanotolle, jolta en suostunut poistumaan kuin silmäpolin päivystyslähete kädessäni. 

    Tuo silmäpoliklinikkareissu oli tarinani ratkaiseva käänne, sain tuolla käynnillä kuulla sairastuneeni todennäköisesti vakavasti ja kroonisesti. Olin viimeisimmän oireitani vähätelleen lääkärin toiminnasta niin käärmeissäni ja pettynyt, että otin puhelun tälle lääkärille ja kerroin erikoissairaanhoidon silmälääkärin tekemästä diagnoosiepäilyistä, mihin tämä lääkäri totesi olevansa pahoillaan mokattuaan, mutta perusteli virhettään sillä, että ei hän osannut epäillä mitään vakavaa sairautta, koska nuoret ihmiset eivät yleensä kuulemma sairastu vakavasti. Tämä kuulosti erikoiselta, sillä mulla epäiltiin ihan alkuun sairautta, joka on tyypillinen juurikin mun ikäisilläni nuorilla aikuisilla naisilla! Toivon todella, että seuraavan vastaavanlaisen potilastapauksen kohdalla tämä lääkäri oli paremmin hereillä.  

    Jälkikäteen olen harmitellut sitä, että en osannut pitää paremmin ja aiemmin puoliani oireisiini kohdistuvan vähättelyn edessä, vaan tauti pääsi tutkimusten ja hoitojen viivästyessä etenemään ja aiheuttamaan myös peruuttamatonta vahinkoa (kuten toisen silmän merkittäväasteisen sokeutumisen pysyvästi). Toimin kuitenkin niillä resursseilla, joita käytössäni oli tuolla hetkellä, eikä jossittelemisesta ole apua. Toivon, että kirjoittamalla tästä asiasta joku toinen epäselvästi oireileva ja diagnoositta sairastava ehkä osaa hakea ajoissa asiantuntevaa apua. Toivon myös, että olisin tiennyt aiemmin ruokavalion ja elämäntapojen roolista tautiprosessien rauhoittamisessa, ja iloitsen, jos joku toinen oireileva saa kirjoitusteni kautta kimmokkeen tutkailla tätä mahdollisuutta omalla kohdallaan. Kunpa myös lääkäreiden koulutuksessa puhuttaisiin sairauksien prodromaalivaiheen merkityksestä, mikä ehkä johtaisi ensioireiden merkityksen vähättelyn vähenemiseen ja potilaiden parempaan kuuntelemiseen. Vähättelemällä ja psykologisoimalla potilaan oireita saatetaan menettää se aikaikkuna, jossa tilanteeseen puuttuminen olisi tehokkainta, sekä synnyttää potilaassa häpeän ja syyllisyyden tunteita, jolloin potilas itsekin kieltää oireensa ja ylisuorittaa itsensä sairaalakuntoon.  

    Sairauden puhkeaminen, lamaannus ja perspektiivin laajentaminen


    Kämmenellä on iso määrä lääkkeitä ja kahvipapuja
    Likvortutkimuksen, jossa otetaan selkäytimestä neulalla selkiydinnestenäyte, jälkeisen aamun eväät: kortisonia, antibioottia, kalkki-D:tä, särkylääkettä ja kofeiinia. 

    Yliopistosairaalan lääkäreiden todettua oireideni ja löydösteni todella viittaavan johonkin neurologiseen sairauteen, joka oli saanut kehittyä rauhassa pisteeseen, jossa tulehdustilanne oli jo päässyt roihahtamaan, käynnistyi tutkimusrumba diagnoosin selvittämiseksi. Samanaikaisesti aloitettiin hoitokokeilut, sillä jotain oli tilanteelle tehtävä varman diagnoosin puuttumisesta huolimatta. Epäiltiin jopa kuolemaan johtavaa sairautta ja mun voimani kuluivat pelkojen, epätietoisuuden ja oireiden kanssa painiskelemiseen. Söin hoitokokeiluna isoina annoksina muun muassa kortisonia, mikä vei yöunet, turvotti ja aiheutti valtavan nälän, joka sai ahmimaan kaiken kaapista löytyvän. Lihoinkin kortisonin takia pienessä ajassa yli kymmenen kiloa. Voin sekä fyysisesti että psyykkisesti tosi huonosti eikä hoitokokeiluistakaan tuntunut olevan apua sairauteni rauhoittamisessa. Myöskään diagnoosi ei näyttänyt selviävän. Olisinpa jo tuossa vaiheessa tiennyt voivani auttaa itseäni ja oloani fiksaamalla ruokavaliotani fiksummaksi, siihen ei diagnoosia tarvita. 

    Kun erikoissairaanhoitoon potilaaksi päätymisestäni oli kulunut noin kaksi vuotta ja kaikkein pahimmat diagnoosivaihtoehdot oli saatu poissuljettua eikä uusia oireita enää ilmaantunut, niin lääkäreiden kiinnostus tilannettani kohtaan näytti hiipuvan. Kärsin edelleen neurologisesta tulehdussairaudesta, joka oli laboratorio- ja kuvantamistutkimustulosten sekä oireideni mukaan aktiivinen, aiheuttaen muun muassa jatkuvasta kuumeilusta ja fatiikista johtuvaa merkittävää toimintakyvyn laskua, työkyvyttömyyttä ja monenlaista kärsimystä, eikä saamistani hoidoista ollut apua, mutta lääkäreiltä olivat ideat lopussa eikä mulle jätetty muuta vaihtoehtoa kuin opetella pärjäämään tilanteeni kanssa. Kun kuolemanpelko ja pelko kokonaan sokeutumisesta olivat väistyneet, vapautui aivoistani onneksi kapasiteettia, jonka pystyin nyt käyttämään terveystilanteeni perusteellisempaan pohtimiseen. Jos lääkärit eivät osaa auttaa, niin mikä tai kuka muu voisi mua auttaa? Jotain oli tehtävä, olin vielä nuori enkä todellakaan ollut valmis viettämään loppuelämääni kuumeessa sängyn pohjalla. 

    Käännyin tohtori Googlen puoleen ja sain kuulla kivikautisesta ruokavaliosta, josta varsinkin moni autoimmuunisairauksia sairastava oli saanut vointiinsa apua. Ajatus ruokavaliomuutoksen tekemisestä kuulosti mun tapauksessani vähän kaukaa haetulta, sillä en kärsinyt minkään sorttisista vatsa- tai suolistovaivoista, vaan neurologisista oireista. Koska tätä paleoruokavaliota esittelevissä teksteissä kuitenkin nimenomaan sanottiin, että tulehdusta aiheuttavat ruoka-aineet eivät läheskään aina oireile vatsassa ja suolistossa, vaan voivat aiheuttaa myös esimerkiksi neurologisia oireita, niin päätin, että kokeillaan sitten tätäkin, ei mulla ole asiassa mitään hävittävääkään. Ryhtyminen tähän kokeiluun oli yksi parhaista päätöksistä, joita olen sairastelu-urallani tehnyt. Tästä kokeilusta sekä siitä, miten matka on jatkunut sen jälkeen, tulen kirjoittamaan seuraavassa postauksessani. 

    (Lisäys 10.4.2022: tälle tekstille jatkoa oleva ruokavaliopostaus löytyy osoitteesta 
    https://pieniaotteita.blogspot.com/2022/04/paleoruokavaliolta-wahlsin.html)


    ///

    Pieniä otteita -blogi muualla verkossa: 

    Bloglovin' 
    Facebook
    Instagram
    Continue Reading

    Moikka ja tervetuloa uudistuneen Pieniä otteita -blogin pariin! 

    Blogin ensimmäinen versio sai alkunsa kaksi vuotta sitten siitä ajatuksesta, että kaipasin paikkaa, jossa pohtia ja tehdä näkyväksi huonosti tunnettua ilmiötä nimeltä diagnoosittomuus ja diagnoositta sairastaminen. Kiinnostukseni aihetta kohtaan nousi omista diagnoosittomuuden kokemuksistani, mutta halusin käsitellä aihetta enemmänkin yleisemmällä, sosiokulttuurisella tasolla, yhteiskuntatieteellistä koulutustani hyödyntäen. Ajattelin tällaisen kirjoittamisen olevan sekä kuntouttavaa toimintaa itselleni että ajavan meidän diagnoositta sairaiden asiaa.  

    Blogin perustaminen osui kuitenkin ajankohtaan, jossa koronapandemia oli juuri rantautumassa Suomeen, ja muuttuneella tilanteella oli vaikutuksensa terveyteeni ja toimintakykyyni, mikä sai aikaan sen, että blogiprojektini jumiutui lähtökuoppiinsa eikä lähtenyt missään vaiheessa lentoon. Voimia sen tyyppiseen kirjoittamiseen, josta haaveilin, ei ollutkaan. Lopulta tehtäväkseni jäi päättää, kuoppaanko blogini kokonaan vai uudistanko sen vastaamaan nykyisiä kirjoitustarpeitani - kaipaan kirjoittamista kovasti ja haluaisin, että mulla olisi paikka, jossa tätä tarvetta toteuttaa. Blogin rinnalle oli jo syntynyt Instagram-tili, jossa kuvaan elämääni, jota elän diagnosoimattoman neurologisen sairauden kanssa ja siitä huolimatta, ja olen usein kuvatekstejä kirjoittaessani ja stooreja luodessani miettinyt, että olisipa mukavaa kirjoittaa tästä ja tuosta aiheesta vähän laajemminkin. Päätin sitten, että tämä blogi saa jatkossa toimia nurkkauksena, jossa voin laittaa näppikseni laulamaan siitä mitä mieleni päällä milloinkin on. Jonkinlaisena löyhänä teemana kirjoittamiselleni toimii diagnoosittomuus ja elämä näkymättömän, nimettömän pitkäaikaissairauden kanssa, mutta elämään mahtuu muutakin kuin sairastamista, ja myös se saa ja sen tulee näkyä blogissani. Jos tätä blogia pitäisi lähteä nyt jotenkin luokittelemaan, niin ehkäpä tämä menisi paljon parjattuun sillisalaattiblogien kastiin tai sitten kyseessä on jonkinlainen pyjamalifestyle, jossa hengaillaan valtaosa ajasta villasukat jalassa chiapuuroa keitellen ja syntyjä syviä pohdiskellen. Jos tällainen epäseksikäs sisältö kiinnostaa, niin täältä sitä tulee löytymään. 


    nainen seisoo hangessa yöpaita päällä ja kahvikuppi kädessä
    Pyjamalifestyleen kuuluu kahvin juominen pihalla yökkärissä silloin, kun ulkoiluun ei muuten riitä voimat.


    Vielä jokunen sana minusta. Mun nimeni on Kirsi, hauska tavata! Elämäni pyörii tällä hetkellä paljolti itseni kuntouttamisen ympärillä. Sairastuin syksyllä 2007 ärhäkän hammasjuuritulehduksen triggeröimään neurologiseen sairauteen, jolta edelleenkin puuttuu tarkka diagnoosi. Takanani on siis yli 14 vuotta elämää diagnostisessa limbossa ja tälle matkalle on mahtunut monenlaista kokemusta ja taistelua tutkimusten, diagnoosin ja hoitojen saamiseksi. Nyt tilanteeni on näiltä osin hyvä ja saan keskittyä kuntoutumiseen, jota harjoitankin itse aktiivisella otteella sairaalassa kuuden viikon välein saamieni hoitojen lisäksi. 

    Elämäni tapahtuu tällä hetkellä paljolti kotona, jossa asuu lisäkseni avomies sekä mahtavat maatiaskissasisarukset. Asumme Etelä-Suomessa vanhassa 1950-luvun talossa, jonka remontti ei taida valmistua koskaan. Vietämme paljon aikaa myös maalla miehen vanhassa mummilassa, jossa pääsemme nautiskelemaan maaseudun rauhasta, istumaan laavulla ja viljelemään vähän talvivalkosipulia ja perunaa. Mies rakentelee maalla myös wanhoja autoja, joilla sitten kesäisin road trippaillaan ja toivottavasti osallistutaan taas myös erilaisiin tapahtumiin, kunhan pandemia tästä helpottaa. Hankimme viime kesänä myös vanin, jota pääsimme jo testaamaan muutaman luonnonpuistoretken verran, enkä malta odottaa ensi kesän reissuja! Retkeily ja päiväretket eri luontokohteisiin ovat yksi lempiharrastuksistani ja pyrin vointini puitteissa liikkumaan luonnossa. Usein mukanani on myös järjestelmäkamera, jolla tykkään ottaa luontokuvia, harmillisesti tähän harrastukseen ei vaan viime aikoina ole juuri ollut voimia. Odotan kovasti myös keikoille pääsyä pandemian rauhoittumisen myötä - livemusiikki ja erityisesti raskaamman musiikin keikat ovat mulle asia, joka tuottaa suurta iloa ja saa mut tuntemaan olevani elossa. Viihdyn introverttina kotona ja kotona ollessani nautin lukemisesta (erityisesti tietokirjallisuus kiinnostaa), kirjoittamisesta (kirjoittaminen on mulle tapa ajatella) ja neulomisesta, joka vetää puoleensa etenkin stressaantuneena. Myös ruoalla on iso rooli arjessani: ajattelen ruokaa ensisijaisesti lääkkeenä, ja elimistölleni parhaiten sopivan tulehdusta vähentävän ruokavalion noudattaminen on mulle yksi itseni kuntouttamiseen tärkeimmistä välineistä, johon panostan paljon aikaa ja energiaa. Joudun paljon myös lepäämään, sillä yksi neurologisen sairauteni hankalimmista oireista on fatiikki ja huono rasituksen sieto, joka määrää tekemisteni tahdin. 

    Edellä kertomani tarjoaa vihjeitä siitä millaisista aiheista tulen tänne blogiin jatkossa kirjoittamaan. Instagram-tilini löytyy käyttäjänimellä @pieniaotteita ja sieltä löytyy jo lähes 500 postausta. Ilmoitan uusista blogipostauksista niin IG:ssa kuin blogin Facebook-sivullakin, ja lisäksi blogia pääsee seuraamaan Bloglovin-palvelun kautta. Tässä vielä linkit blogin sivulle mainituissa palveluissa: 

    Instagram

    Facebook

    Bloglovin 


    Mukavaa, että olet täällä. Toivon, että viihdyt sisältöjeni parissa!

    Continue Reading
    Newer
    Stories

    Blogitekstien takana

    Blogitekstien takana
    Moikka, nimeni on Kirsi ja toivotan sinut tervetulleeksi blogini pariin. Olen introvertti innostuja, pohdiskelija, villasukissa viihtyjä, kissaihminen, melankolisen metallimusiikin rakastaja, kahviaddikti, metsissä harhailija, jonkin sortin yhteiskuntatieteilijä ja terveysnörtti. Matkakumppaninani kulkee diagnoositta jäänyt neurologinen sairaus, joka sanelee tekemisteni tahdin. Klikkaamalla kuvaa voit lukea minusta lisää.

    Seuraa

    • bloglovin
    • facebook
    • instagram

    Yhteys

    pieniaotteita(at)gmail.com

    Blogiarkisto

    • maaliskuuta 2023 (7)
    • helmikuuta 2023 (8)
    • tammikuuta 2023 (6)
    • joulukuuta 2022 (7)
    • marraskuuta 2022 (7)
    • lokakuuta 2022 (5)
    • syyskuuta 2022 (4)
    • elokuuta 2022 (1)
    • heinäkuuta 2022 (5)
    • kesäkuuta 2022 (4)
    • toukokuuta 2022 (4)
    • huhtikuuta 2022 (6)
    • maaliskuuta 2022 (2)

    Suosituimmat tekstit

    • Pahinta diagnoosittomuudessa on se, että ei tule nähdyksi ja uskotuksi
    • Neurologinen sairaus ei tykkää tiukoista aikatauluista
    • Enimmäkseen leppoisa maalaisvappu oman kropan ehdoilla
    • Luottolääkärin menettäminen tuntuu diagnoosittomasta kuin iskulta palleaan
    • Viikko 48: Perhepakkaus Buranaa, iso menetys ja pieniä ilon aiheita
    • Kun ei jaksa siivota: sairastamiseen liittyvästä kotihäpeästä
    • Gluteeniton ja maidoton maisemakahvilan raparperipiirakka vie kielen mennessään
    • Viikko 51: kun hoitojakso ja joulu osuvat samalle viikolle

    Kuukauden luetuimmat

    • Arkikuva 10/52
    • Ajatuksia diagnoosien viivästymisestä ja pitkä QT-aikaoireyhtymästä harvinaisten sairauksien päivänä
    • Arkikuva 9/52

    Translate

    Seuraan

    • Thildan Kuvasto
      Poistohaaste #4 + #3
      1 tunti sitten
    • Hollanninhippiäinen
      Kylpylää ja kiisseliä
      10 tuntia sitten
    • Tähän on tultu
      10 x 3 – kevätarjen lempparit ja inhokit
      15 tuntia sitten
    • Sutkautuksia
      Viikkoraportti
      18 tuntia sitten
    • Painajainen, joka kävi toteen - syöpä
      Kirje sinulle, kantasolujen luovuttaja
      21 tuntia sitten
    • Sairaasti sukkaa
      Hetken hengähdystä…mitä se sitten tarkoittaakaan
      1 päivä sitten
    • Sydänmuruja
      Kohti omaa kirjaa, osa 2
      1 päivä sitten
    • Uusi muusa / Eeva Kolu
      Ikea hack: brittityylinen kirjahylly
      1 päivä sitten
    • ink on my fingers by Susannah Conway
      Meet the ADHD pixie
      2 päivää sitten
    • Via Per Aspera Ad Astra
      Viikko 12 – Myrskyn silmässä
      2 päivää sitten
    • Akatemian jalkaväki
      ChatGPT tutkimustyössä
      3 päivää sitten
    • Tiia Rantanen
      Raskausviikot 21-24: napa kasvaa umpeen
      3 päivää sitten
    • Sinun hyvä Elämä -blogi
      Kameran edessä
      3 päivää sitten
    • Sopusointuja
      Anna ammattilaisen asentaa keittiösi!
      4 päivää sitten
    • Juliaihminen
      Maaliskuussa paljon kaikkea
      4 päivää sitten
    • Häivähdys kuoleman läheisyydestä
      Aivoblues
      4 päivää sitten
    • Aamukahvilla
      Inspiroitunut luonnonvoimista: Kalevalan yhdisteltävä Amuletti-sarja
      5 päivää sitten
    • Kynäniekan salaiset mietteet
      Vammaisuuden näyttämö: 37 Seconds
      6 päivää sitten
    • Esmeraldan eetos
      Esmeraldan vaalistudio
      6 päivää sitten
    • Hetki kerrallaan
      Kuusi vuotta vuodepotilaana
      1 viikko sitten
    • Algo Nuevo
      Detox-ruokavaliosta
      1 viikko sitten
    • Vaikea-asteinen krooninen väsymysoireyhtymä (ME/CFS) elämänkumppanina
      KELA ja vammaistukifarssi
      1 viikko sitten
    • Dare to be lightneer
      8 kk kohdunpoistosta
      1 viikko sitten
    • Small talkia elämästä
      TYYPILLINEN PÄIVÄNI MEDICAL MEDIUM -RUOKAVALIOLLA
      2 viikkoa sitten
    • Kukkapilli
      Kunnes tapaamme jälleen?
      2 viikkoa sitten
    • Villiviini
      Kirahviajattelua ja 9 muuta episodia tästä talvesta
      4 viikkoa sitten
    • Mustikkapasta
      Kuka lastani tänään hoitaa? Puoli vuotta päiväkotia takana - havaintoja suomalaisesta päiväkotiarjesta
      1 kuukausi sitten
    • Visual Diary
      Radiovieraana
      1 kuukausi sitten
    • Delicate Little Petal
      Well, HAVE You Tried Yoga? (Libby Hinsley Book Review)
      2 kuukautta sitten
    • Veloena
      Yksityinen talvipäivänseisaus
      3 kuukautta sitten
    • Chronic Illness Trauma Studies by Veronique Mead
      Chronic Illness and Trauma Podcast with Guy MacPherson (The Trauma Therapist Project)
      1 vuosi sitten
    Näytä 10 Näytä kaikki

    Näistä aiheista kirjoitan

    2023 3 x kuukauden kuva aasialainen ruoka arki arkikuva arkkitehtuuri bloggaaminen bullet journal diagnoosi diagnoosittomuus dokumentti eläimet elämä elämänhallinta energiakriisi eriarvoisuus fatiikki fiktio funktionalismi gluteeniton hammasterveys harvinainen sairaus harvinaissairaus harvinaisten sairauksien päivä helle helmikuu herkut hiihtäminen hipsteriys historia hoitajalakko hoitojakso hoitosuhde hyvinvointi hyötypuutarha häpeä ihmissuhteet indonesialainen ruoka inspiroivat ihmiset introverttiys itsenäisyys itsereflektio joulu juhlapyhät juhlat kasvikset kaupunki kesä kesäreissu ketogeeninen ruokavalio kevät kiistellyt sairaudet kipu kirjat kirjoittaminen kissat kompassisana korona koti kotihäpeä kotimaanmatkailu kotityöt krooninen sairaus kukat kuolema kuukausikatsaus kuulumiset kuvahaaste kärsimys käsityöläisyys laavu leirintäalue loma lukeminen läsnäolo lääketiede lääkkeet maailmantilanne maidoton marttailu matkustaminen ME/CFS medikaaliset traumat meidän lande menetys metsä mielenrauha mielenterveys musiikki mökkeily naapurit neulominen neurologinen sairaus pakuelämää paleoruokavalio parisuhde pelko perhe perusturvallisuus pitkä QT potilaan oikeudet prodromaalivaihe psykologia pukeutuminen pärjääminen pörssisähkö rasitusikkuna rauha ravintolaruoka retkeily rituaali ruoka ruokaohje rutiinit sairaala salaatit selviytyminen sienestäminen siisteys sivuvaikutukset sokeriton sosiaalinen kipu sosiaalisuus sota sotahinnat stressi stressinhallinta strömssi suku suru Susannah Conway syksy talvi tammikuu terveys Toijala toimijuus toimintakykyinen aika trauma traumapsykologia tuberkuloosi tukisana tulehdusta vähentävä ruokavalio turva tv-sarjat Ukrainan sota ulkoilmaelämää ulkoilu ulkopuolisuus Unravel Your Year uusi vuosi valokuvaus Vanajavesi vanhat autot vegaaninen veneily vertaistuki viikkopostaus viikon hyvät ja kivat viljaton vuosikatsaus wahlsin protokolla webinaari yhteiskuntatieteet yhteisöllisyys yksinolo

    Created with by BeautyTemplates | Distributed By Gooyaabi Templates

    Back to top