Pieniä otteita: marraskuuta 2022

Elämässäni on ollut viime aikoina sen verran paljon kaikenlaista meneillään, että omaa paremminvointiani rakentavat palikat ovat olleet vähän kateissa tai vähintäänkin sekaisin, ja kun viime viikolle sitten sattui rauhallinen ajankohta, jolloin mulla oli mahdollisuus keskittyä ihan vaan omaan itseeni ja oman hyvinvointini pohtimiseen, niin tartuin tilaisuuteen käpertyä omaan kuplaani työstämään tätä asiaa. Toiveenani ja tavoitteenani on sellainen niin fyysistä kuin henkistä hyvinvointiakin tukeva arki, josta käsin on helpompaa vastaanottaa sitten myös ne vähemmän mukavat asiat, joita elämä eteen heittelee.

Kuplautuminen kannatti, sillä kuplasta tuli ulos ihminen, joka on aloittanut kävelylenkkien tekemisen raittiissa ilmassa joka toinen päivä, syö enimmäkseen terveyttä tukevalla tavalla, huolehtii riittävästä levosta ja järjestää toimintakykyistä aikaa myös henkistä hyvinvointia ylläpitävien asioiden tekemiselle. Hintana tästä muutoksesta tosin on entistä kaoottisempi koti sekä varsin vinksahtanut vuorokausirytmi, mutta sellaista se sairauden rajoittamalla toimintakyvyllä toimiessa on, kaikkea ei voi saada ja valintoja täytyy tehdä.

Niinpä viime viikon saldoksi voin kirjata muun muassa neljä pientä kävelylenkkiä raittiissa ilmassa, läjäpäin syötyä salaattia ja kalaa, yhden valmistuneen ja toisen aloitetun neuletyön, sivukaupalla käsinkirjoitettua päiväkirjaa, kaksi julkaistua blogitekstiä ja vähintään yhdet päiväunet päivää kohti. Fyysinen vointi on omalla mittapuulla aika jees ja mieli aiempaa paljon pirteämpi ja tasapainoisempi. Hyvä viikko siis takana!

Mitäs sieltä radanvarsitieltä kävelylenkillämme miehen kanssa bongasimmekaan? Kiitos VR:n tukkikuljetukset ilmaisista sytykkeistä! Ei muuta kuin köyhäilyn seuraavalle tasolle ja jatkossa lenkille pussi mukaan!

Toki pikku harmejakin kuluneeseen viikkoon mahtui: kylmässä temppuileva auto, toisten omaisuudesta viis veisaava naapurin raksayrittäjä, kipuileva hammas ja törkykorkeat, arkielämää rajoittavat sähkönhinnat. Aika pieniä huolenaiheita kuitenkin nuo lopulta eikä ole mitään järkeä antaa niiden pilata muuten hyvää meininkiä.

Jatkoin myös hyvän mielen rutiiniani eli hyvien ja kivojen juttujen listaamista bujooni aina päivän päätteeksi. Kuluneen viikon listalta löytyi jo mainittujen positiivisten juttujen lisäksi muun muassa seuraavanlaisia asioita:

Puhtaiden lakanoiden väliin pujahtaminen saunan jälkeen.
Lukeminen ja kirjoittaminen. Ne hetket, joissa ajatus juoksee ja assosiaatioita syntyy ja tajuaa jotain itsestään ja maailmasta.
Itsestäänselvyyksien uudella tavoin arvostaminen: miten ihana asia ovatkaan puhtaat pyykit, kun pesukonetta ei ole voinut sähkön hintojen takia pitkään aikaan pyörittää! Ja miten lämpimältä 19 astetta talossa tuntuu, kun on herännyt aamulla 14 asteen lämpöön.
Herkulliset, gluteenittomat perjantaipizzat Kimene Kebabin uudelta pizzalistalta ja itselleni antamani lupa höllätä hetkeksi ruokavaliostani.
Täydellisesti suolattu, itse kotilaavulla savustettu lohi. Onnistuneen suolauksen salaisuus oli savustetun lohen suolaaminen vasta jälkikäteen 10%:ssa suolavedessä 10 minuutin ajan. Suosittelen sullekin!

Mikä olisi parempaa kuin itse savustettu kala?

Täydellisesti suolattu lohi ja salaatti viimeisistä tuoreista oman maan lehtikaaleista.

Spotify-löytö: Beardfish. 1960-1970 -lukujen progeviboja ja kauniita melodioita. Miksi, oi miksi löysin tämän bändin vasta nyt, sen ehdittyä jo lopettaa uransa? En ollut yllättynyt, että kyseessä on ruotsalainen yhtye, heiltä nämä hommat sujuvat.

Rakkaat lapset -sarja Yle Areenassa. Ei tämä nyt ihan suosikkisarjakseni muodostunut, mutta oli siinä hyvät hetkensä. Kyseessä on siis loistavan Siskonpeti-sketsisarjan tekijöiden uusi 8-osainen komediasarja, jonka teemana ovat äiti- ja sisaruussuhteet. Miitta Sorvali esittää aivoinfarktista toipuvaa ja "hieman" erikoista perheenäitiä, jonka toipumista silmällä pitämään saapuu nelihenkinen siskosparvi (Niina Lahtinen, Pirjo Heikkilä, Krisse Salminen, Sanna Stellan), joka tuo lapsuudenkotiinsa mukanaan omat keski-iän kriisinsä.
Neulomisen imuun pääseminen. Yksi neulelahja valmistui ja aloitin uutena projektina itselleni polvimittaiset villasukat. Neulominen rauhoittaa ja rentouttaa, joten yritän tehdä siitä itselleni taas tavan.

Lisää tällaisia viikkoja, kiitos!

///

Pieniä otteita -blogi muualla verkossa:

Bloglovin'

Facebook

Instagram

Käynnissä oleva Mielenterveysviikko on hyvä ajankohta pohtia kysymystä kroonisesti sairaan tai vammautuneen oikeudesta ja mahdollisuuksista henkiseen hyvinvointiin. Tästä aiheesta olemme kuluneella viikolla keskustelleet Instagramin puolella vertaissiskojeni kanssa. Keskustelu lähti liikkeelle siitä havainnosta, että moni pitkäaikaissairas kokee, että hänen lähes kaikki sairauden takia varsin rajalliset voimavaransa kuluvat pakollisista arjen askareista ja terveydenhuollon käynneistä selviytymiseen tai eivät riitä edes näiden asioiden hoitamiseen toivotulla tavalla, jolloin arjesta tulee pelkkää selviytymistä eikä voimavaroja jää käytettäväksi asioihin, jotka ylläpitäisivät ja rakentaisivat henkistä hyvinvointia ja tekisivät elossa olemisesta elämää. Moni tarvitsisi arjen pyörittämiseen ulkopuolista apua, jotta pakolliset asiat (kuten fyysisistä perustarpeista ja kodista huolehtiminen) tulisivat hoidetuiksi ilman voinnin romahtamista ja jotta energiaa olisi joskus myös itselle merkityksellisten asioiden tekemiseen kuten ystävien ja läheisten tapaamiseen, harrastuksiin tai vaikkapa opiskeluun tai osa-aikatyöhön. Monien pitkäaikaissairaiden kokemus on, että avun tarvetta kotona ei kysytä eikä kartoiteta, jos asiaa ei itse osa ja jaksa ottaa puheeksi ja selvitellä. Ei etenkään silloin, jos toimintakykyä rajoittava sairaus on "näkymätön" eli sen oireet eivät hyppää kohtaamisen toisen osapuolen silmille lyhyen tapaamisen aikana.

Jokainen voi miettiä miten se vaikuttaisi omaan mielialaan ja henkiseen hyvinvointiin, jos joutuisi kipeänä sinnittelemään pakkopullatyössä päivästä toiseen ilman kunnollisia hengähdystaukoja, irtiottoja arjesta ja lomia, ja luopumaan valtaosasta kivoja ja itselle tärkeitä menoja ja tapaamisia, koska voimavaroja niihin osallistumiseen ei arjen velvollisuuksien hoitamiselta jää eikä rahaakaan ole liikaa. Sellaista monien kroonisesti sairaiden elämä on, päivästä ja vuodesta toiseen, ilman että näköpiirissä on tilanteen kohenemista (usein pikemminkin päin vastoin, sillä krooniset sairaudet ovat usein eteneviä luonteeltaan). Rajallisten voimavarojen käyttämistä on suunniteltava tarkasti, ja vaikka miten tarkasti suunnittelisi ja aikatauluttaisi tekemisensä, niin voimat eivät silti riitä edes kaikkiin pakollisiin, saati toivottuihin, tekemisiin. Ne asiat priorisoidaan, jotka ovat itselle tärkeimpiä ja jotka on aivan pakko saada siinä hetkessä hoidettua, ja yhden asian valitseminen tehtäväksi sulkee muita asioita ja tekemisiä pois. Fyysisistä perustarpeista huolehtiminen täytyy priorisoida tehtävälistan kärkeen, koska jos niistä ei huolehdi, niin vointi heikkenee entisestään eikä sen jälkeen tarvitse tehdä enää yhtään mitään. Lääkkeet täytyy samasta syystä ottaa ja lääkärissä, hoidoissa ja kuntoutuksissa käydä. Terveydenhuollon käynnit ne vasta ovatkin energiasyöppöjä, kun täytyy jaksaa peseytyä, huolehtia puhdasta vaatetta päälle, harjata hiukset, matkustaa paikan päälle ja skarpata vastaanotolla, jotta asiat tulevat kunnolla hoidettua ja jotta saa asiallista kohtelua (mutta pitää kuitenkin huolehtia siitä, että ei laittaudu vastaanotolle liikaa, jotta se ei johda väärintulkintoihin voinnista ja vaikeuta avun saamista). Ennen lääkärireissuja on ollut parasta tehdä valmiiksi ruokaa jääkaappiin tai pakkaseen, koska reissusta palautuminen voi viedä pitkään eikä voimia kotitöihin silloin ole.

Kotipäivät, jolloin ei ole pakko käyttää energiaa kodin ulkopuolelle lähtemiseen, taas täyttyvät esimerkiksi seuraavan tyyppisistä pohdinnoista: mikä on vointini tänä aamuna ja mahdollistaako se kotitöiden tekemisen? Koska suihkussa käymiseen ei ole pakko käyttää voimia, niin ehkäpä jaksaisin tänään lopultakin imuroida pois kissanhiekat ja villakoirat ja siivota vessan ja kylppärin lavuaarin, kun homma on aina vaan siirtynyt ja siirtynyt? Ai niin, mutta mulla ei olekaan enää valmista ruokaa, kun söin valmiit annokset pois pakkasesta lääkärireissun jälkeisinä koomapäivinä, jolloin en pystynyt huonovointisuudeltani ja fatiikiltani kokkaamaan, eli tänään onkin pakko tehdä isompi satsi ruokaa. Vaan entäs jos tilaisinkin ruokaa ja säästäisin voimiani siivoamiseen, joka olisi pakko saada hoidettua, koska ei tässä läävässä elämistä pää kestä? Ei kyllä olisi siihen oikein rahaa eikä paikallisissa lounaspaikoissa edes ole juuri mitään ruokarajoitteideni kanssa yhteensopivaa tarjollakaan... Pakko se vaan on laittaa itse ruokaa. Paitsi että eihän keittiössä pysty toimimaan ennen kuin tyhjentää lavuaarin likaisista astioista, kunhan sitä ennen tyhjentää tiskikoneen puhtaista astioista, jotta saa ne likaiset sinne tilalle. Jestas että uuvuttaa tämä suunnitteleminen ja kelaileminen, pakko ottaa pienet välikuolemat ennen tiskikoneen tyhjentämistä. Kun likaiset tiskit ovat lopulta koneessa, niin kokkaaminen voi alkaa - luojan kiitos jääkaapista ja pakkasesta löytyy tarpeet kasvis-kanakeittoon, ettei tarvitse tässä kohtaa kauppaan lähteä, koska kauppareissun jälkeen kokkailuun ei olisi voimia. Ruoanlaitto lohkaisee päivän toimintakykyisestä ajasta ison palasen, koska kaikki tekeminen ottaa enemmän aikaa kuin terveenä tehdessä, ja kun ruoka on lopulta lautasella ja vatsassa, on taas mentävä makuulle ja otettava päikkärit. Niiltä herätessä päivä on jo pitkällä ja on aika suunnitella loppupäivän ja -illan ohjelmaa sen hetkinen vointi huomioiden - joskus se on tässä vaihessa päivää vielä suhteellisen ok, joskus taas niin huono, että loppupäivä menee huonovointisena pakkolevossa torkkuen ja yrittäen harhauttaa ajatuksia pois omasta huonosta olosta läppäriltä jotain sarjaa katsomalla (mikä on todella kaukana "mukavasta telkkari-illasta"). Jos jaksamista vielä on, niin tehtävälistalta katsotaan seuraavia pakollisia hommia ja mietitään mihin fyysinen ja henkinen jaksaminen sinä päivänä vielä riittää. Se siivoaminen - fyysisesti liian raskasta enää tälle päivälle, katsotaan sitä asiaa sitten huomenna. Jos tyhjentäisin tuota yli tursuavaa pyykkikoria, sehän ei ole hommana niin raskasta ja puhtaat alusvaatteetkin alkavat olla lopussa. Ai niin, pörssisähkö ja hitsin kalliit tunnit menossa, ei veny budjetti moiseen. Ehkä sitten laitan vaan valot pois, jotta en joudu katselemaan tätä kaaosta, ja lähden ulos kävelylenkille, sekin kun olisi kuntoutumisen kannalta tärkeää. Ei muuta kuin yöpaidan (joka on ollut koko päivän päällä, koska ei ole ollut pakko tuhlata energiaa pukeutumiseen) vaihto ulkoiluvaatteisiin - onneksi on talvi ja pimeää ulkona, joten ei tarvitse laittaa hiuksiaan ja naamaansa ennen kotoa poistumista. Kävely ja ulkoilma tekee hyvää, kunhan malttaa pitää tahdin niin rauhallisena, että pulssi ei nouse korkealle eikä hiki nouse pintaan - aktiivisempi liikunta tietäisi todennäköisesti kokovartalokoomaa seuraavalle päivälle. Lenkin jälkeen päivä alkaa olla taputeltu, hyvällä tuurilla on jaksamista siivota isoimmat päivän kokkaussessiosta syntyneet sotkut pois tiskipöydältä ja katsoa yksi jakso jotain sarjaa tai käydä kunnolla pesulla. Yöuniin pitää varata mielellään 9-10 tuntia, jos haluaa yrittää olla seuraavana päivänä mahdollisimman toimintakykyinen.

Seuraavana aamuna edessä on sama päivän voinnin arviointi, samat tekemättömät hommat ja sama kodin kaaos sekä riittämättömyyden tunteet ja ahdistus sen edessä, että ei kykene edes kodistaan huolta pitämään ja että elämä valuu merkityksettömänä hukkaan. Jos haaveita vielä onkin vaikkapa töihin paluusta, osa-aikaisesta opiskelusta, harrastamisesta tai ystävyyssuhteiden ylläpitämisestä, niin ajatus arjen pakollisten velvollisuuksien hoitamisen ja näiden kivojen asioiden yhdistämisestä käytössä olevilla voimavaroilla musertaa nopeasti nämä haaveet. Kaikkea tätä ei vaan voi mitenkään saada ja ensimmäisenä karsiutuvat ne asiat, jotka eivät ole selviytymisen kannalta välttämättömiä, ja jotka ovat usein juuri niitä asioita, jotka tuovat elämään iloa ja merkityksen tunnetta. Joskus tosin on pakko saada tehdä itselleen mielekkäitäkin asioita, jotta pää ei hajoa, mutta se tapahtuu sitten muiden tärkeiden asioiden kustannuksella eikä tällaista valintaa ole mahdollista tehdä kovin usein, jotta jo valmiiksi hatara korttitalo nimeltä jäljellä oleva toimintakyky ei romahda. Ratkaisu tilanteeseen olisi ulkopuolinen apu, jonka avulla arjen askareet rullaisivat, koti pysyisi siistinä (jolloin sinne voisi joskus kutsua vaikka ystäviäkin käymään ilman kotihäpeää) ja kroonisesti sairas saisi elää hyvää, merkityksellistä ja hyvää mielenterveyttä ylläpitävää elämää.

Sairastuminen ja sairauden muuttuminen krooniseksi eli loppuelämän mittaiseksi on asia, joka jo itsessään aiheuttaa kriisin ja on uhka mielenterveydelle sekä pakottaa ihmisen määrittelemään identiteettinsä uusiksi, mikä on sellainen tilanne, jossa moni sairastunut hyötyisi keskusteluavusta, jonka avulla voidaan käydä läpi tätä kriisiä, sopeutua uuteen tilanteeseen ja ennaltaehkäistä tilanteen kehittymistä mielenterveyden kannalta huonoon suuntaan. Oma ja monien vertaisteni kokemus on se, että tällaista kriisiapua ei juuri tarjota eikä sellaista ole tarjolla, vaikka sitä kaipaisi ja pyytäisi, mikäli kyseessä ei ole jo niin pahaksi edennyt tilanne, että ongelma on diagnosoitavissa joksikin mielenterveyden häiriöksi. Tämä olisi aivan oman postauksensa ansaitseva aihe, johon en voi tässä kohtaa syventyä. Käsittelen tässä postauksessani sitä uhkaa, jonka kroonisen sairauden kanssa yksin arjessa jääminen mielenterveydelle synnyttää. Krooninen, toimintakykyä heikentävä sairaus tai vamma on läsnä ihmisen arjessa 24/7 hänen loppuelämänsä ajan eli siitä ei lomaa saa, vaan oireet ovat jatkuvasti jossain määrin ja muodossa läsnä ja niiden kanssa on sinniteltävä pieneksi ja ahtaaksi kutistuneessa arjessaan eteenpäin päivästä toiseen. Tällaisessa tilanteessa koti, jossa on mahdollista viihtyä yksin ja muiden ihmisten kanssa, ja ne pienet valopilkut ja ilon aiheet arjessa ja lähihorisontissa ovat todella tärkeässä roolissa henkistä jaksamista ajatellen. On ollut hämmentävää huomata, miten kroonistenkin sairauksien, jotka määrittävät ihmisen loppuelämää kokonaisvaltaisesti, hoitaminen tuntuu usein olevan pelkkää ihmisen fyysisen puolen hoitamista, huomioimatta ihmisen kokonaistilannetta. Tilanteen aiheuttamaan psyykkiseen kärsimykseen ei kiinnitetä huomiota, vaikka se olisi jo terveysnäkökulmastakin järkevää ihmisen ollessa kuitenkin psykofyysissosiaalinen kokonaisuus, jossa psyykkinen vointi heijastuu suoraan somatiikkaankin - unohtamatta ihmisen kärsimyksen kohtaamisen ja hoitamisen eettistä ja moraalista puolta.

Tukisysteemeitä on olemassa kroonisesti sairaita ja vammautuneita varten ja niitä tarjotaan esimerkiksi liikuntarajoitteisille, jotka eivät näiden rajoitteiden takia pysty esimerkiksi arkiaskareistaan yksin selviytymään, mutta on olemassa myös sellaisia somaattisia sairauksia, jotka heikentävät toimintakykyä ulospäin vähemmän näkyvällä tavalla sekä tekevät voinnista aaltoilevaa, ja vaikuttaa siltä, että tällaisia sairauksia sairastavien on hankalampaa saada tarvitsemaansa apua arkeen. Näin on etenkin silloin, jos sairastetaan diagnoosilla, josta käydään lääketieteessä oppiriitoja, tai jos sairaudelta puuttuu varma ja tarkka diagnoosi. Juuri näissä potilasryhmissä arjessa pärjääminen, terveys ja mielenterveys on usein eniten koetuksella, kun apua joudutaan huonokuntoisena hakemaan pahimmillaan väärin perustein asetettu toiminnallisesti oireilevan potilaan leima otsassa.

Aloitin tämän postauksen kysymällä onko pitkäaikaissairaalla oikeus henkiseen hyvinvointiin ja ihmisarvoiseen elämään ja ilmeinen vastaus on "tottakai!", mutta se, toteutuuko tämä oikeus sitten käytännössä, onkin toinen juttu. Vaikuttaa siltä, että tämä on asia, jota sairastuneen täytyy usein itse osata vaatia, enkä ole ihan varma siitä onko apua kaikille sitä tarvitseville tarjolla, vaikka sitä yrittäisi saada. Useampi kroonisesti sairas huonokuntoinen "näkymättömästi" sairas vertaiseni on lähtenyt prosessiin, jossa toivoo saavansa arkeensa tarvitsemaansa apua, ja jään mielenkiinnolla odottamaan mikä on heidän läpi käymänsä arviointiprosessin lopputulema.

Äskettäin lukemassani Haavoittuva toimijuus -artikkelikokoelmassa keskustellaan siitä, miten oikeus ihmisarvoiseen elämään on jokaisen ihmisen perusoikeus ja miten yhteiskunnan tehtävä on huolehtia myös haavoittuvassa asemassa oleville ihmisille kuten pitkäaikaissairaille ja ikääntyneille ne resurssit, jotka mahdollistavat sellaisen elämän, jonka puitteissa heidän on mahdollista omaa autonomiaansa (eli oikeutta päättää omista asioistaan) ja toimijuuttaan (eli mahdollisuutta konkreettisesti tehdä itselleen tärkeitä asioita) toteuttaa. Toisaalta samassa kirjassa myös todetaan empiiristen tutkimusten pohjalta, että haavoittuvimmat ihmisryhmät ovat yhteiskunnassamme jääneet uusliberalistisen markkinatalouden logiikan mukaan toimivan systeemin jalkoihin ja että tässä "desibelidemokratiassa" pärjäävät vain he, jotka osaavat vaatia, ottaa selvää ja pitää ääntä itsestään. Havainnot tuntuvat tutuilta, valitettavasti. Kuka auttaa heitä, jotka eivät jaksa tai osaa vaatia, ja joilla ei ole omaisiakaan apunaan ja tukenaan?

Kiitän upeita vertaisiani Instagramissa tämän(kin) tärkeän teeman näkyväksi tekemisestä ja sanoittamisesta, asiat voivat muuttua vain jos ongelmakohdat tunnistetaan ja tunnustetaan. Tällä postauksella kannan oman korteni yhteiseen kekoon. Hyvää Mielenterveysviikkoa, pidetään huolta itsestämme ja toisistamme.

///

Pieniä otteita -blogi muualla verkossa:

Bloglovin'

Facebook

Instagram

Viime viikosta iso osa meni melko syvissä vesissä kahlaten. Syksyn pimeys ei ole mulle ongelma ja oikeastaan pidän marraskuusta ja siitä, miten luonnon lepoon vaipuminen antaa mullekin luvan käpertyä viltin alle tekemään itselleni mieluisia asioita eli lukemaan, kirjoittamaan, neulomaan ja ajattelemaan. Marraskuitani leimaa nykyään kuitenkin myös suru liittyen seitsemän vuoden takaiseen menetykseen ja huoli läheisestäni, jolle tapahtuneen taakka on edelleen hurjan raskas kantaa. Lisäksi tämä marraskuu on tuonut mukanaan paljon huolta läheisteni terveydestä ja saanut pelkäämään dominoefektiä, jonka yhden kortin kaatuminen saisi aikaan.

Olen huomannut, että mua harvoin enää nykyään ahdistaa niin, että menen ylikierroksille ja koen selkeitä pelkotiloja, mutta tällä viikolla olen muistanut miten epämiellyttävältä tällainen hälytystila kropassa ja mielessä tuntuu. Puhelimen sointiääni on aiheuttanut säpsähtelyä ja tunnelma on ollut pahaenteinen, aistien skannatessa ympäristöä uhkien varalta. Nämä fiilikset ovat liittyneet uutisten odotteluun läheisen terveyteen liittyen sekä mainitsemieni seitsemän vuoden takaisten surullisten tapahtumien vuosipäivään ja muistoihin, jotka se herättää. Yhteinen nimittäjä näille tapahtumille ja peloille on pelko pahojen asioiden tapahtumisesta siksi, että he, joiden tehtävä on ihmisiä auttaa, eivät sitä tee.

On raskasta sairastaa itse tai kulkea vakavasti sairaan läheisen rinnalla, jos vallitsee sellainen tunne, että lähtökohtaisesti lääkäreiden tekemisiin tai tekemättä jättämisiin ei voi luottaa, vaan täytyy jatkuvasti pystyä pysyttelemään kartalla suhteessa omaan ja läheistensä hoitoon havaitakseen ajoissa mahdolliset laiminlyönnit ja virheet sekä puuttuakseen niihin. Tämä on kuitenkin tilanne kaiken sen jälkeen, mitä lähipiirissäni on jouduttu vuosien varrella kokemaan ja mitä itsekin olen joutunut ennen nykyiseen hyvään hoitosuhteeseeni päätymistä läpi käymään. On ollut diagnoosin viivästymisestä johtuvaa pysyvää invalidisoitumista, syöpäkasvaimien toistuvaa huomaamatta jäämistä, tarvittavien tutkimusten tekemättä jättämistä ja nuoren läheiseni aivan turha kuolema. Nykyään ainoa tapa selviytyä tilanteen synnyttämän ahdistuksen kanssa on olla potilaana ja omaisena aktiivinen ja pitää kaikin mahdollisin tavoin huolta siitä, että tarvittavat tutkimukset ja hoidot toteutuvat.

Viime viikon keskiviikkona olleen läheiseni kuoleman vuosipäivän mentyä ohi oloni on ollut rauhallisempi ja olen pystynyt ottamaan aikaa ajatusteni prosessoimiselle sekä loppuvuoden selviytymis- ja toimintasuunnitelman tekemiselle. Syksyyn on kuulunut niin paljon kaikkea arkista säätämistä ja vääntämistä, että se laajempi horisontti, jota kohti olen elämässä halunnut mennä, on vähän kadonnut näköpiiristä. Päiväkirjaa kirjoittamalla asioista tulee hallittavampia ja fokuskin taas löytyy. Uutta viikkoa kohti lähdettäessä olo on seesteisempi ja keskittyneempi.

Onneksi raskassoutuiseen viikkoon mahtui hyviä ja kivoja asioitakin:

Tein älyttömän hyvää salaattia viimeisistä tuoreista oman maan lehtikaaleista leikkaamalla ne suikaleiksi, öljyämällä ne oliiviöljyllä ja pehmentämällä sormien välissä hieroen sekä maustamalla hyvällä suolalla ja mustapippurilla. Tämän salaattipohjan päälle laitoin pannulla rapsakaksi paistettua pekonia, kuutioiksi leikattua persimonia (ah, persimonkausi on täällä!), suikaloitua punasipulia, vuohenmaitofetamurua, paahdettuja auringonkukansiemeniä ja balsamicoa. Makean persimonin ja suolaisen pekonin yhdistelmä on taivaallinen ja öljytty lehtikaali tuo salaattiin ruokaisuutta ja ihanan syvää vihreyttä, salaatti on kaunis ja herkullinen. Eikä sen valmistamiseen vaadita sähköä kuin pekonin paistamisen ja auringonkukansiementen paahtamisen verran, loistavaa!
Tyhjä tiskipöytä! Oikein Vimillä puhtaaksi kiillotettu! Milloin viimeksi meillä on nähty vastaavaa? Mun ruokavaliollani, jolla syödään vain ns. oikeaa ruokaa, keittiö on jatkuvassa kaaoksen tilassa, kun energiaa ei riitä kokkaamisen jälkeen enää tiskaamiseen, ja tyhjäksi raivattu tiskipöytä on asia, jonka edessä joutuu melkein tirauttamaan ilon kyyneleitä!
Läheiseni kohdalle sattui lopultakin lääkäri, jonka toimesta asiat etenevät.
Ensilumi satoi ja sai maailman näyttämään kauniilta.
Kävin kolmesti viikon aikana kävelemässä pikku lenkin ja näin kahdesti hirviä sekä kerran 11 joutsenen lauman kokoontumassa läheisellä pellolla.

Kirjoitin päiväkirjaa ja blogia ja tunsin pääseväni paremmin kosketuksiin itseni kanssa sekä saavani paremman otteen arjestani.
Kuuntelin pitkästä aikaa kunnolla musiikkia ja Spotifyn viikon suositukset -lista oli jälleen loistava.
Tartuin kesken olleeseen neuletyöhön ja sain selätettyä siitä hankalan kohdan, joka on estänyt työn valmistumisen.
Muistin, miten onnekas olen saadessani olla elossa ja välillä vähän elääkin, tämä ei ole itsestäänselvää. Ei kenellekään meistä eikä mulle, joka kannan perinnöllistä geenivirhettä, jonka ensimmäinen oire voi olla äkkikuolema.

Tämä oli ensimmäinen viikkopostaus, jonka koostin niin, että pohdiskelin viikolla vallinneita yleisempiäkin fiiliksiä ja ajatuskeloja viikon hyvien ja kivojen juttujen lisäksi. Tarvitsen nyt tällaista kirjoittamista ja tulen jatkamaan tällä linjalla jatkossakin.

Valoisammin ajatuksin uuteen viikkoon!

///

Pieniä otteita -blogi muualla verkossa:

Bloglovin'

Facebook

Instagram

Tulehdusta vähentävän ruokavalion noudattamisessa on jo itsessään hommaa ja haastetta kerrakseen, varsinkin kun sitä harrastaa pienillä tuloilla ja kroonisesti sairaana, mutta tänä syksynä projektin haastavuus on noussut seuraavalle tasolle ruoan ja energian hintojen ampaistessa ylös raketin lailla ja meillä myös sähkösopimuksen muuttuessa pörssisähköksi, jonka tunneittain rajustikin vaihtelevat hinnat ovat nyt se kapellimestari, joka tahtipuikkoa heiluttelee ja aikatauluja sanelee. Toisin sanoen, kotihommista kuten ruoanlaitosta sekä tiski- ja pyykkikoneen pyörittämisestä täytyy huolehtia silloin kun sähkö on halvimmillaan eikä silloin kun se itselle parhaiten sopisi. Kroppani, jonka rytmissä mun pitäisi saada elää voidakseni mahdollisimman hyvin, joutuu nyt vain mukautumaan tähän uuteen systeemiin, vaikka se tarkoittaakin sitä, että oireeni ajoittain leimahtavat joutuessani tekemään asioita silloin kun olisi levon aika.

Ruokarutiinin päivittäminen vastaamaan tätä uutta todellisuutta vaatii sopeutumista ja ajatustyötä, jota olen pyrkinyt viime päivinä tekemään ja jonka tulosta tämä postaus on. Pohdin tässä tekstissäni sitä miten toteuttaa tulehdusta vähentävää ruokavaliota, jonka noudattaminen on mulle tärkeimpiä tulehdussairauteni hoitokeinoja, riittävän hyvin, mutta kuitenkin kohonneet ruoan ja sähkön hinnat sekä rajoittuneen toimintakykyni huomioiden. Jos et ole seurannut blogiani pidempään ja tulehdusta vähentävän ruokavalion ajatus on sulle uusi ja olet kiinnostunut siitä mitä sillä tässä tarkoitetaan, niin suosittelen tässä kohtaa seuraavien vanhempien postausteni lukemista:

Paleoruokavaliolta Wahlsin protokollalle: ruokavalio kroonisen sairauden itsehoidon välineenä

Wahlsin protokolla: kasviksista lisää toimintakykyä ja energiaa

Ruokalistojen suunnittelemisen raamit

Kriteerini valmistamalleni ja syömälleni ruoalle ovat tällä hetkellä seuraavanlaiset:

Ruoan tulee olla terveyssyistä vähintäänkin gluteenitonta ja lehmänmaidotonta ja gluteenittomia viljoja, palkokasveja ja sokeria käytetään vain rajoitetusti. Ruokavalion olisi hyvä sisältää myös runsaasti erivärisiä kasviksia, rikkipitoisia kasviksia kuten kaaleja ja sipuleita, sekä vihreitä lehtikasviksia.
Ruokabudjetti on rajallinen eli ruoan hinta pitää ostoksia suunniteltaessa huomioida.
Arkiruokien tulee olla helppoja toteuttaa ja olla mieluiten sellaisia, että kerralla on helppo valmistaa ruokaa useamman päivän tarpeiksi.
Kokkailussa suositaan nyt ruokia, jotka valmistuvat vähällä sähköllä tai kokonaan ilman sähköä.
Halpoja pörssisähkötunteja, jotka ilmoitetaan lyhyellä varoitusajalla ajankohtaa edeltävänä iltapäivänä, ajatellen kaapista ja pakkasesta pitäisi löytyä myös hyvin säilyviä raaka-aineita, joista saa uunissa kokattua ex tempore isoja satseja ruokaa kerralla.

Arjen pyörittäminen on kuluneena syksynä tuntunut puulämmityksineen, sadonkorjuuhommineen sekä raha- ja muine huolineen sen verran työläältä ja raskaalta, että en ole jaksanut syömistenkään suhteen skarpata niin hyvin kuin olisi syytä ja ruokavalio on mennyt huonompaan suuntaan sisältäen liikaa mm. riisiä, gluteenitonta pastaa, palkokasveja, sokeria ja noutoruokaa sekä liian vähän erilaisia kasviksia, joiden saannista mun olisi kroonisesti sairaana tosi tärkeää huolehtia. Nyt kun luonto on asettumassa levolle eikä hyötypuutarha enää teetä hommia, on mulla paremmin aikaa ja energiaa ryhtyä viilaamaan syömisiäni paremmalle mallille ja miettiä tapoja toteuttaa sellaista ruokarutiinia, joka sopii edellä hahmottelemiini nykytilanteen asettamiin raameihin.

Koska jatkuva stressaaminen on ihan yhtä epäterveellistä kuin huonosti syöminenkin, niin olen päättänyt, että nyt ei ole (onko koskaan?) oikea aika lähteä tavoittelemaan täydellistä ruokavaliota, vaan riittävän hyvien valintojen tekeminen saa riittää. Käytännössä tämä tulee tarkoittamaan esimerkiksi sitä, että ostoskorista tulee löytymään rajoitetusti muun muassa palkokasveja ja gluteenittomia viljoja, jotka eivät ole terveyteni kannalta optimaalisinta ravintoa, mutta jotka ovat hinnaltaan edullisia sekä nopeasti ja helposti valmistuvia. En myöskään aio laskea päivittäisten kasvisten määriä, kuten tekisin, jos söisin itselleni parhaalla mahdollisella tavalla.

Ruokalistan ideointia

Olen nyt miettinyt ruokia, jotka täyttävät edellä mainitut kriteerit, ja hahmotellut listaa, jonka pohjalta lähteä viikoittaisia ruokalistoja suunnittelemaan. Arkikokkailu tapahtuu pääosin liedellä ja raakaruokia syöden ja viikonloppuna voidaan kokkailla myös tulella. Uunia hyödynnetään silloin kun sähkö on edullista ja silloin tehdään kerralla paljon ruokaa, josta osa pakastetaan tuleviksi aterioiksi. Slowcooker, josta olen haaveillut ja joka helpottaisi ruoanlaittoa sekä jonka avulla olisi helpompaa hyödyntää esimerkiksi halvempaa yösähköä, on yhä hankkimatta, koska en ole jaksanut perehtyä aiheeseen.

Ilman sähköä valmistuvat ruoat:

Tuorepuurot
Smoothiet
Tulella tehtävät ruoat: erilaiset kasvis-liha/kanapannut muurikalla, muurikkamuikut ja paistetut perunat, loimulohi, savustettu kala, grilliruoat...
Salaatit: ruokaisat salaatit proteiinilisällä tai lisukesalaatti (esim. coleslaw) ilman proteiinia jonkun kypsennetyn proteiinin kaveriksi

Liedellä helposti ja suhteellisen vähällä sähköllä valmistuvat ruoat:

Iso kattilallinen ruokaisaa keittoa, jossa hyödynnetään pakastekasviksia
Sosekeitto
Linssikeitto
Kattilassa valmistettava kaalipata
Iso satsi paljon kasviksia sisältävää jauhelihakastiketta
Pastaruoat (glut. pastasta)
Munakkaat
Puurot

Uuniruoat, joita voidaan tehdä sähkön ollessa edullista:

Peltikasvikset + proteiini (kana, liha, kala, makkara)
Iso satsi kanan rintafileitä, jotka nautitaan esim. coleslaw´n kanssa tai osana ruokaisaa salaattia
Juures-lihapata
Kiusaukset, laatikot
Nyhtökana, nyhtöpossu
Uunimunakas
Lihapullat, lihamureke

Ostoslistan runko

Meillä pyritään käytännön syistä käymään kaupassa harvakseltaan ja hankkimaan kerralla vähintään viikon tai mielellään parinkin ruoat, ja olen tätä ajatellen hahmotellut runkoa kauppalistalle, jota sitten aina tilanteen mukaan vähän varioidaan. Lista näyttää tällä hetkellä seuraavanlaiselta:

Pakastekasviksia (suosin sekoituksia, joissa kukka- ja parsakaalta sekä porkkanaa)
Hyvin säilyviä juureksia
Sipuleita
Erilaisia tuoreita kaaleja
Salaattia
Sesongin hedelmiä
Muita kasviksia tarjonnan ja hinnan mukaan
Tuoretta kalaa, jos laatu ja hinta on ok
Seitiä
Katkarapuja
Naudan jauhelihaa
Kanan rintafileitä
Kanan paistileikkeitä
Pekonia
Porsaan kassleria nyhtöpossua varten
Vuohenmaitofetaa
Kuivattuja linssejä
Papuja
Siemeniä, pähkinöitä
Puurotarpeita
Maapähkinävoita
Hunajaa
Mausteita (kalakastike, soijakastike, ponzu, sriracha, kuivatut mausteet)
Oliiviöljyä
Etikoita, balsamicoa
Kookosmaitoa
Tomaattimurskaa (Mutti on parasta)
Soijapohjaista ruokakermaa
Kasvimaitoa kahviin
Kahvia
Yrttihaudukkeita
Vihreää teetä
Kananmunia
Voita
Riisiä, riisinuudelia
Glut. pastaa

Pakasteesta ja kaapeista löytyy muun muassa marjoja, omenasosetta, omenamehua, lehtikaalta, mangoldia, pinaattia, riistaa, haukea, perunaa ja valkosipulia, joten näitä meidän ei tarvitse kaupasta tällä hetkellä ostaa.

Hahmotelma viikon ruokalistaksi

Meillä on ollut pörssisähkö käytössä vasta muutamia viikkoja, joten mulla ei ole vielä ihan selkeää käsitystä siitä miten halvat "uunissakokkaustunnit" ajoittuvat ja kuinka usein niitä on, joten siksi on hankalaa tietää millaiseksi ruoanlaittorutiini ajan saatossa lopulta muotoutuu. Nyt sähkö on koko ajan niin kallista, että uunia ei meillä lämmitetä, vaan mennään liedellä valmistuvilla ruoilla. Mietin miltä viikon ruokalista voisi tällaisessa tilanteessa näyttää ja se voisi olla jotain tällaista:

Keitellään sunnuntai-iltana iso kattilallinen keittoa pakastekasviksista, kanasta ja aasialaistyyppisistä mausteista ja syödään sitä esimerkiksi neljän päivän (ma-to) arkilounaina, joita kukin voi lämmittää mikrossa oman aikataulunsa mukaan. Maanantain päivälliseksi katkarapusalaatti, joka valmistuu ilman sähköä. Tiistain ja keskiviikon päivällisenä vaikkapa kasvispitoinen jauhelihakastike, jota kokataan iso satsi ja jonka kaverina nautitaan juures- tai kukkakaalimuusia. Jäljelle jäävä osa kastikkeesta pakastetaan tulevia helppoja ja nopeita aterioita varten. Torstain iltaruokana taas ruokaisa salaatti. Perjantain lounaana joku nopea pasta ja iltaruokana mausteinen kasvis-kanahässäkkä pannulla. Lauantailounaana muikkuja ja perunaa tulella kokaten ja illalla lämmittävää pho-keittoa. Sunnuntaina syödään samaista pho-keittoa sekä sellerimuussia, höyrytettyä parsakaalia ja pannulla paistettua haukea. Aamupaloina vaihdellen tuorepuuroja, lämmintä chiapuuroa (valmistuu muutamassa minuutissa liedellä), munakasta, smoothieta tai banaanilettuja. Tai jos pakkasesta löytyy edellisten uunikokkausten jäljiltä valmiita aterioita, niin myös niitä voidaan mikrota ruoaksi, jos aikaa tai jaksamista kokkaamiseen ei ole.

Täytyy kyllä sanoa, että tällainen ruoanlaitto ja syöminen ei ole elämään iloa tuova asia, vaan ruoissa pysyminen tuntuu suorittamiselta etenkin, jos sähkön hinta pysyttelee niin korkealla, että uunin käyttämisen saa unohtaa. Tämä on kuitenkin tilanne nyt eikä auta muu kuin mennä sen mukaan. Ehkäpä vielä tsemppaan ja innostun vaikka googlaamaan uusia kivoja paleotyyppisiä keitto- ja raakaruokareseptejä viikottaisia ruokalistoja piristämään.

Tästäkin selvitään

Tässä surkutellessani sähkön korkeita hintoja ja niiden vaikutusta elämään muistan, että niin tosiaan, se sähkö ylipäätään on kuitenkin aika kiva ja kätevä juttu - talvella kun edessä voi olla tilanteita, joissa sitä kallista sähköäkään ei ole aina käytettävissä. Näihin tilanteisiin olen varautunut hankkimalla kaappiin sellaista oman ruokavalion mukaista kotivaraa, joka ei vaadi valmistamista tai jonka voi valmistaa vaikkapa kaasulla toimivalla retkikeittimellä tai tulella. Meiltä löytyy aina muun muassa ainekset tuorepuuroon (chiasiemeniä, kookosmaitoa, purkkiananasta, marjoja ja omenasosetta pakkasessa, maapähkinävoita), purkkitonnikalaa, maissikakkuja ja hernekeittoa.

Vaikka arki tulee tänä talvena olemaan aiempaa hankalampaa ja stressaavampaa, niin yritän muistaa, että meillä täällä Suomessa asiat ovat kuitenkin lopulta aika hyvin ja että tämäkin on vain ohimenevä vaihe, josta selvitään.

///

Pieniä otteita -blogi muualla verkossa:

Bloglovin'

Facebook

Instagram

Viime viikon alkupuoli vierähti Tampereella lääkeinfuusioissa ja loppuviikon toivuin ja touhuilin meidän landella - tässä tulevat viikon 45 hyvät & kivat jutut.

Sain taas käydä verovaroin kustannetussa sairaalassa tankkaamassa sarjahoitomaksujen hinnalla suoneni täyteen nestemäistä kultaa, jonka avulla mun immuunijärjestelmältään rikkinäisen elimistöni on mahdollista toimia tasapainoisemmin ja mahdollistaa mulle parempi toimintakyky sekä sen myötä enemmän elämää päiviini. Nämä kolmepäiväiset hoitojaksot eivät ole mitään lomareissuja ja herättävät ristiriitaisiakin tunteita, mutta päällimmäisenä tunnen silti suurta kiitollisuutta siitä, että mulle on annettu mahdollisuus näihin hoitoihin, ja että se hoito, jota mua hoitavalla polilla saan, on parasta mitä tiedän. Tiedän kuulostavani rikkinäiseltä levysoittimelta toistellessani tätä asiaa lähes joka hoitojakson jälkeen, mutta totta se vaan on! Aina infuusioissa käydessäni kiitän mielessäni myös verenluovuttajia, joiden antama lahja tämänkin lääkkeen valmistamisen mahdollistaa.

Sain nauttia myös erinomaisesta kanyloinnista, neula osui kaikkina kolmena päivänä ekalla yrityksellä maaliin.

Ensimmäinen infuusiopäivä meni lähinnä nukkuessa, toisena päivänä jaksoin vähän myös lueskella läpi muistiinpanojani prosessoinnin alla olevaan kirjaan liittyen. Luureissa soi Jazz Sabbath, joka on mitä parhainta työskentelymusaa.

Huvitun huomatessani, että lähes kaikki ne kuvat, joissa itse esiinnyn, on otettu sairaalaympäristössä tai potilashotellissa. Tähän on ihan looginen selitys: vierailen nykyään useammastakin syystä johtuen vain harvoin kodin tai meidän landen ulkopuolella ja sairaala on niitä harvoja paikkoja, joihin mennessäni puen päälle kunnolliset vaatteet ja katson peiliin, mikä tekee linssin tällä puolella vierailemisen miellyttävämmäksi. Tämä kotioloihin sulkeutuminen on vähän surullista, olisi mukavaa päästä jo pikku hiljaa palaamaan vähän normaalimpaan elämään.

Heipat sateiselle Tampereelle kolmannen päivän päätteeksi, nähdään taas!

Sain olla yhdessä vanhempieni kanssa viettäessäni heillä kolmepäiväisen hoitojaksoni illat ja yöt. Tämä on asia, jota arvostan joka hetki enemmän. Helppoja ja kevyitä nämä reissut ja visiitit eivät monestakaan syystä ole, mutta sitäkin merkityksellisempiä ja tärkeämpiä.

Hoidoista ei tullut tälläkään kertaa juurikaan sivuvaikutuksia, sillä sain jälleen onnekseni mulle parhaiten sopivaa lääkettä. Jo kolmantena hoitojakson jälkeisenä päivänä olin metsässä poimimassa sieniä, mikä olisi ollut aiempien lääkevalmisteiden kohdalla aika lailla mahdoton ajatus hoidoista toipumisen ottaessa tuolloin yleensä vähintään viikon.

Nautin taas niin paljon ensimmäisestä hitaasta hoitojakson jälkeisestä aamusta, kun ei ollut kiire minnekään, vaan sain rauhassa hörppiä sängyssä kahvia kissa kainalossa ja töllöttää läpi viikon aikana rästiin jääneet Huippumalli haussa -sarjan sekä Sykkeen jaksot.

Katsottiin miehen kanssa loppuun belgialainen Pandore-sarja, josta kirjoittelin viime viikon postauksessani ja jonka loppuratkaisua olin jäänyt jännäämään Tampereen-reissun ajaksi. Tarina piti loppuun asti otteessaan.

Huomasin, että pörssisähköön siirtyminen ja pakko hyödyntää halvemman sähkön tunnit huushollaamiseen ja kokkaamiseen ovat lisänneet meillä yhteen hiileen puhaltamista, mitä tulee kotitöiden tekemiseen. Kotihommia on tehty enemmän yhdessä ja niistä on riidelty vähemmän, kun on ollut tietty aikaikkuna, jonka puitteissa hommat on täytynyt saada hoidettua. Aika loistava sähkön kallistumisen sivuvaikutus!

Hyödynnettiin perjantain puoli-ilmainen sähkö laittamalla uunissa hyvää ruokaa, josta nautiskeltiin koko viikonloppu ja jota jäi vielä maanantaillekin: peuran sisäpaistia itse tehtyjen lohkoperunoiden ja uunissa paahdettujen ruusukaalien sekä konjakkisen kastikkeen kera, paahdettua inkivääristä kurpitsa-kanakeittoa, uuniomenoita riisimaitojäätelän kanssa sekä uunimunakasta, johon laitoin muun muassa pikkelöityjä mausteisia kantarelleja.

Peuran sisäpaistia riitti useammaksi päiväksi - tässä se nautittiin keitettyjen perunoiden, konjakkisen kastikkeen (jonka pohjana soijaruokakerma) ja lehtikaalisalaatin kanssa.

Keittoon tulevat kasvikset uunista tulon jälkeen.

Valmiina soseutettavaksi.

Mies bongasi mulle metsäretkellään uuden sienipaikan, josta kävimme lauantaina hakemassa suppilovahveroita kymmenen litran ämpärin täyteen. Osa vanhoista sienipaikoistani on jäänyt hakkuiden alle, joten uuden aarreaitan löytyminen oli iloinen yllätys. Nyt mulla on suppiksia kuivumassa hyvinkin tulevan talven tarpeiksi. Tajusin myös kerrankin perkata sienet jo paikan päällä metsässä, jotta sain ne heti kuivumaan eivätkä ne jääneet ämpäreihin mätänemään, kuten niille on useamman kerran käynyt, kun en olekaan jaksanut niitä tarpeeksi pian metsäretken jälkeen putsata.

Säät suosivat koko viikonlopun ajan ja jaksoin nopean toipumisen ansiosta nauttia aurinkoisista päivistä ja ulkonaolosta kokonaan sisätiloissa vietetyn alkuviikon jälkeen, teki niin hyvää!

Lauantaiöinen tähtitaivas oli upea.

Sain otettua viimeiset kasvimaan antimet (lehtikaalit) tulevien lumien alta talteen ja nyt saan olla ihan lomalla puutarha-asioista monta kuukautta ja keskittyä enemmän juttuihin, jotka mua todella kiinnostavat!

Isäni luopui polkupyörästä, jota aina teininäkin lainailin, koska se vaan rullasi kevyemmin kuin yksikään muu kokeilemani fillari, ja sain sen maalle omaan käyttööni. Pyörä on juuri niin hyvä ajaa kuin muistinkin, mutta tuli silti suru siitä, että sitä ajan nyt minä eikä isä, jonka heikentyvä kunto vaatii häntä luopumaan asioista yksi toisensa jälkeen.

Yle Areenan Pause, jossa kuusi somevaikuttajaa jää kahdeksi viikoksi sometauolle ja pohtii somen ja siitä tauon ottamisen vaikutusta elämäänsä, oli kiinnostava ja ajatuksia herättävä sarja tällaiselle itsekin somessa liikaa roikkuvalle ihmiselle. Suosittelen sullekin, jos on haasteita tämän asian kanssa.

Tämä tyyppi siskoineen tarjoili taas tassuterapiaa sekä huolehti taloon sisälle pyrkivän hiirikannan kurissa pidosta.

Hiirijahdin jälkeen väsyttää.

Ukrainalaisten juhlintaa Ukrainan joukkojen takaisin valtaamassa Hersonissa ei voinut kuivin silmin katsella ja kuunnella.

///

Pieniä otteita -blogi muualla verkossa:

Bloglovin'

Facebook

Instagram

On taas kuluneen viikon hyvien ja kivojen juttujen läpi käymisen aika. Vointini on ollut parempikin ja iso osa rajallisista energioista meni ihan vaan arjen pakollisista askareista selviytymiseen, mutta sain ilokseni pitkästä aikaa myös toteuttaa omaa yhteiskuntatieteilijäpuoltani lukemalla itselleni mieluista uunituoretta artikkelikokoelmaa, tuntui siltä kuin olisin kotiin tullut!

Saimme talvivalkosipulit istutettua

Lokakuussa tilanne puutarhahommien suhteen on yleensä se, että puutarhurointiväsymys vaivaa ja ajatus ensilumesta tuntuu tervetulleelta - niin tänäkin vuonna. Viimeisiä voimankoetuksia ennen puutarhan talviunille saattelemista on talvivalkosipuleiden istuttaminen ja katteen levittäminen, sen jälkeen on lupa kääriytyä viltin sisään ja unohtaa hyötypuutarhan olemassaolo seuraavaan kevääseen asti. Iloksemme saimme tämän homman hoidettua viime viikolla loppuun. Mies ajoi viikonloppuna traktorilla pellon kuohkeaksi ja sekoitti mullan sekaan naapurilta saatua hevon peetä, minkä jälkeen osa tämän kesän sadon kynsistä pääsi möyhittyyn maahan vedettyihin vakoihin muhimaan ja sai päälleen multa- ja olkipeiton, jonka alla on hyvä viettää talvea.

Kerran talvivalkosipulin kasvatusta kokeilleena paluuta keväällä istutettavaan pienempään valkosipuliin ei ole enää ollut: talvivalkosipuli on lajikkeena ylivertainen ja kateviljely viljelytapana vaivaton, koska siinä säästyy rikkaruohojen nyppimiseltäkin. Valkosipulit laitetaan syksyllä maahan ja keväällä ja kesällä heitetään lannoitetta niiden niskaan ja siinä se, ei muuta kuin satoa nauttimaan. Suosittelen ehdottomasti talvivalkosipulin valitsemista kasvatettavaksi lajikkeeksi, jos valkosipulin itse kasvattaminen kiinnostaa!

Käytimme kissat rokotettavina

Kotikissojen nykyinen rokotusväli on 3 vuotta, mikä aiheuttaa välillä haasteita seuraavan rokotuksen ajankohdan muistamisen suhteen. Rokotusten väli pääsi tällä kertaa vähän venähtämään, mutta onneksi asia muistui mieleen ja saatiin homma hoidettua.

Karvaisten ystävien käyttäminen eläinlääkärillä on aina vähän kuumottavaa hommaa, vaikka tyypit vaikuttaisivat kuinka terveiltä, sillä kissathan ovat tunnetusti mestareita huonon olonsa peittämisessä ja ennen lääkärireissua mieleen hiipii se mahdollisuus, että entäs jos jotain on sittenkin vialla... Kaikki vaikuttaisi olevan kuitenkin ihan kunnossa meidän kissoilla lukuunottamatta hammaskiveä, joka toiselta pitäisi talven aikana putsauttaa pois. Iso helpotus! Saimme kunnallisella eläinlääkärillä hyvää hoitoa, eläinlääkärillä oli hyvä tatsi niin eläinten kuin ihmistenkin suhteen. Ja kissat olivat taas uskomattoman reippaita ja rauhallisia, näiden tyyppien kanssa on helppo lähteä mihin vaan!

Sain Haavoittuva toimijuus -kirjan lainaan

Kaikki mitä lääkäri, kulttuuriantropologi Marja-Liisa Honkasalo tekee, kiinnostaa mua, ja hankin yleensä käsiini hänen uudet julkaisunsa. Hän on tutkimustyössään kiinnostunut yhteiskunnan katvealueille luisuneiden tai sysättyjen ihmisten kokemuksista sekä tavoista, joilla heidän toimijuutensa toteutuu hankalissa elämäntilanteissa. Honkasalo on aikanaan tutkinut muun muassa diagnosoimattomien kipupotilaiden sairauskokemuksia, mikä on erityisen kiinnostavaa näin itsekin diagnoositta sairastavan näkökulmasta. En ole tainnut aiemmin mainita, että myös blogini nimi on Honkasalon ajattelun inspiroima! Hän on kirjoittanut useissa yhteyksissä "pienestä toimijuudesta", jota ihmiset toteuttavat tilanteissa, joissa elämää määrittää aktiivisen ja eteenpäin menevän toimijuuden sijaan enemmänkin tilanteen sietäminen ja sinnitteleminen. Hän kirjoittaa niistä pienistä otteista, joilla pidetään kiinni yhteisen maailman reunasta silloin, kun maailma ei enää pidä ihmisestä kiinni kuten ennen. Honkasalon ajatus pienistä otteista ja pienestä toimijuudesta tavoittaa jotain olennaista omasta diagnoositta sairastamisen kokemuksestani ja koska blogini punainen lanka on diagnoosittomuus, niin blogini nimi valikoitui aikanaan tältä pohjalta. Mun on pitkään pitänyt avata blogini nimen taustoja, mutta se on tähän asti jäänyt tekemättä - parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Tästä voisin kirjoittaa joskus lisääkin.

Mutta palatakseni tämän postauksen aiheeseen: viikon kivoimpia juttuja oli se, että sain kirjastosta käsiini artikkelikokoelman Haavoittuva toimijuus, jota Marja-Liisa Honkasalo on ollut toimittamassa ja joka koostuu artikkeleista, joissa pohditaan kysymystä toimijuuden rajoista ja mahdollisuuksista hauraissa ja vaikeissa elämäntilanteissa elävien ihmisten kuten vaikeista mielenterveyden häiriöistä kärsivien, korvaushoidoissa olevien huumeriippuvaisten, hoivakodin asukkaiden, muistisairaiden ja omaishoitajien kohdalla. Tämä kirja kiinnostaa mua monestakin syystä ja luen sitä useammasta näkövinkkelistä käsin - toisaalta itsekin diagnoositta jääneen sairauteni takia toimijuudeltani haavoittuvana, ja toisaalta yhteiskuntatieteilijänä, jota kiinnostaa se, miten näitä yhteiskunnan katvealueita ja pienen toimijuuden muotoja onnistutaan tavoittamaan ja valottamaan tieteellisen tutkimuksen keinoin. Honkasalo tutkimusryhmineen tekee hurjan tärkeää työtä ja toivon sydämestäni tämän kirjan päätyvän sosiaali- ja terveysalan asioista päättävien ihmisten käsiin. Kirjoittelen lisää ajatuksiani kirjasta, kunhan saan luettua sen loppuun ja jäsenneltyäni ajatuksiani lukemaani liittyen. Kirjan koko nimi on Haavoittuva toimijuus - sairastaminen ja hoiva hyvinvointivaltion laitamilla ja sen ovat toimittaneet Marja-Liisa Honkasalo, Leila Jylhänkangas ja Anna Leppo, tarkemmat tiedot löytyvät kustantajan sivuilta.

Hämeenlinnan kaupunginkirjasto, I love you! Pikkukaupungin kirjastoksi täältä löytyy todella hyvä ja laaja valikoima erilaista kirjallisuutta ja palvelu on mitä parhainta. Uutuudet saapuvat luettavaksi paljon nopeammin kuin esimerkiksi Tampereella, missä varausjonot ovat tietysti pidemmät, ja sekös mulle sopii.

Säästimme sähköä

Meillä "nautitaan" tätä nykyä pörssisähköstä, mikä tarkoittaa sitä, että aina alkuillasta tutkimme hartaudella Tuntihinta-sovelluksesta seuraavan yön ja vuorokauden tuntikohtaisia sähkön hintoja ja teemme sen pohjalta suunnitelmia tiski- ja pyykkikoneen pyörittämisen sekä ruoanlaiton suhteen. Koneiden pyörittämiset pyritään ajoittamaan halvemman sähkön ajankohtaan, joka tarkoittaa usein vuorokauden ensimmäisiä tunteja tai viikonloppua, ja tuolloin pyritään myös kokkaamaan kerralla isompia satseja ruokaa kalliimmilla tunneilla mikrottavaksi. Myös kaikkien mahdollisten akkukäyttöisten härveleiden akut ladataan aina täyteen halvempien tuntien aikana. Onhan tämä aikamoista säätämistä, joka hankaloittaa arjen pyörittämistä aikalailla, mutta ainakin vielä olen jaksanut suhtautua asiaan enimmäkseen huumorilla ja naureskellen.

Pari isompaa huushollausrupeamaa saimme pidettyä viime viikolla, joka tuotti muun muassa kasapäin puhdasta pyykkiä, kaksi isoa kattilallista omenasosetta pakkaseen oman sadon ompuista, useamman litran kalakeittoa, kaksi vuoallista inkivääristä kurpitsa-possupataa, ison jauhelihamurekkeen, uunimunakasta neljän aamun aamupalaksi ja omenapiirakan. Mulle näiden rupeamien toteuttaminen tarkoitti sitä, että niitä ennen ja niiden jälkeen piti varata runsaasti aikaa levolle, sillä isomman kaliiberin kokkaaminen tarkoittaa sitä, että joudun ylittämään oman rasitusikkunani rajat, joka sitten kostautuu olossa. Motivaatiota hommaan antaa kuitenkin sähkönkulutuskäppyröiden niiaaminen, olemme onnistuneet viime aikoina vähentämään sähkönkulutustamme ihan merkittävissä määrin! Uuni huutaa siis jatkossakin vain halvemmilla tunneilla ja niin, että siellä kokataan isoja satseja ruokaa kerralla, ja ilmalämpöpumput laitetaan päälle vasta kun on aivan pakko ja mieluiten vain edullisimpien tuntien aikana.

Aika moni varmaan huushollasi ja saunoi lauantaina ihan huolella! Mulle sattui lauantaille voinnillisesti tosi huono päivä ja koko alkupäivä meni levätessä ja itseä kootessa, jotta illalla jaksaisin huudattaa uunia sekä pyörittää pesu- ja tiskikonetta.

Palkinnoksi urakasta omenapiirakkaa ja kahvia aurinkoisella laavulla.

Sähkönsäästöä se on tämäkin eli pystyyn kuivuneiden puiden hakeminen metsästä ja pilkkominen polttopuiksi, joilla lämpeää niin sauna kuin talokin. Onneksi on oma metsäpläntti ja mies, joka jaksaa puuhommia tehdä.

Rakastuin jälleen merinoon

Hommasin viime syksynä itselleni merinovillapitkikset ja merinovillapaidan talven ulkoilujen lämmikkeeksi ja rakastuin niihin, ei tule montaa mukavampaa materiaalia mieleen. Merino tuntuu ihanalta iholla ja se lämmittää olematta raskas tai tukala. Nyt kun täytyy säästää talon lämmityksessä ja sisälämpömittari näyttää välillä 16 astettakin, niin mun ei tarvinnut montaa kertaa miettiä kerraston yläosan hankintaa sellaisen tullessa hyvään alennukseen erään urheilukamppeita myyvän verkkokaupan synttärialessa. Ja ai vitsit miten mukavalta tämä kerrasto tuntuu päällä, luulen että tulen asumaan siinä tulevan talven ajan!

Peiton alla merinovillaan kääriytyneenä tarkenee lueskella.

Muita kivoja hetkiä viikon varrelta

Joudun käyttämään niin ison osan ajastani ja energiastani ruokahuollon pyörittämiseen, että jonkun muun tekemän ruoan syöminen tuntuu luksukselta. Nepalilaisessa Himalaya Kitchenissä Hämeenlinnassa on hyvät lounaat, harmi vaan että iso osa annoksista sisältää mulla vältettävien raaka-aineiden listalla olevia maitotuotteita. En jaksanut asiasta tällä kertaa stressata eli söin butter chickenini hyvällä ruokahalulla.

Tuttu näky ikkunasta ulos katsoessa, tällä kertaa peurat olivat liikkeellä viiden porukalla.

Piipahdus lähimetsään tuotti mielenrauhaa ja yhden uunipellillisen verran suppiksia.

///

Pieniä otteita -blogi muualla verkossa:

Bloglovin'

Facebook

Instagram

Pages

Ruokalistojen suunnittelemisen raamit

Ruokalistan ideointia

Ilman sähköä valmistuvat ruoat:

Liedellä helposti ja suhteellisen vähällä sähköllä valmistuvat ruoat:

Uuniruoat, joita voidaan tehdä sähkön ollessa edullista:

Ostoslistan runko

Hahmotelma viikon ruokalistaksi

Tästäkin selvitään

Bujoilu

Haavoittuva toimijuus -kirjan loppuun lukeminen

Kotitekoinen tuorepuristettu omenamehu oman sadon omenoista

Huonompiin päiviin varautuminen

Antibiootin sivuvaikutusten helpottuminen

Pandore - pahalle pikkusormi Yle Areenassa

Muita kivoja juttuja

Saimme talvivalkosipulit istutettua

Käytimme kissat rokotettavina

Sain Haavoittuva toimijuus -kirjan lainaan

Säästimme sähköä

Rakastuin jälleen merinoon

Muita kivoja hetkiä viikon varrelta

Blogitekstien takana

Seuraa

Yhteys

Blogiarkisto

Suosituimmat tekstit

Kuukauden luetuimmat

Translate

Seuraan

Näistä aiheista kirjoitan