Syreeni heräilee kevääseen.

Istuin laavulla juomassa kahvia kevätsateen yllättäessä. Olin juuri kuullut uutisista, että Suomi tulee hakemaan Naton jäsenyyttä. Maailma näytti epätodellisen kauniilta. Mietin, että tämä on todella mielenkiintoista aikaa olla elossa.

Toivun vielä viimeviikkoisesta kolmepäiväisestä sairauteni hoitojaksosta ja toipilaana mulla on aikaa käydä läpi ennen hoitojaksoa ottamiani kuvia sekä kirjoitella puutarhakuulumisia kuviin liittyen. 

Kevät saapui lopulta meidän landellekin toukokuun alussa ja ehdittiin juuri sopivasti ennen mun sairaalareissuani ja sitä seuraavaa pakkolepoa hoitamaan suurin osa kevätistutuksista kuntoon. Suuritöisimpiä keväällä tehtävistä istutuksista on perunoiden ja sipulien maahan laittaminen, ja koska mun vointini ei ole talvella saamieni rokotusten jälkeen edelleenkään palannut omaksi normaalikseni, niin pelkäsin jo, että perunoita ei maahan saada ilman, että joudutaan vaivaamaan naapuria apuun. Onneksi mulle sattui kuitenkin voinnin puolesta parempi päivä juuri sopivaan saumaan, joten saatiin kuin saatiinkin homma hoidettua kaksin miehen kanssa. Vanha Fergumme pääsi kyntöhommiin miehen ohjastamana, minkä jälkeen vedettiin lihasvoimin vaot ja laitettiin kuukauden ajan lämpimässä itäneet perunat maahan. Lannoitteena toimi ihan ehta hevon pee, jota naapurista löytyvältä hevostilalta riittää naapureiden iloksikin. 

Ihana Aula.

Kasvattamamme peruna on vanhaa, kullankeltaista, makeaa, kiinteää Aula-lajiketta, jota ei taida saada enää mistään ja jota parempaa perunaa en tiedä. Sitä on viljelty täällä mieheni mummilassa useiden sukupolvien ajan. Tuskin muuta perunaa haluaisin edes kasvattaa, etenkään kun peruna ei ole näin tulehdussairauspotilaan kannalta mitenkään parasta ravintoa, mutta tämän herkullisen lajikkeen haluamme pitää elossa eli aina kasvatetaan vähintäänkin uudet siemenperunat. Tällä kertaa perunaa meni maahan 15 vaon verran, viime vuonna laitettiin 14 vakoa. Viime kesän perunat jäivät pieniksi kuivuuden ja peurojen niittämien perunanvarsien takia, mutta tänä kesänä olemme varautuneet peura-aidoilla ja toivottavasti tuleva kesäkään ei ole yhtä kuiva ja kuuma kuin edeltäjänsä. Toivon viileämpää kesää sekä puutarhan ja luonnon että itseni takia - neurologisen sairauteni takia kestän helteitä tosi huonosti ja kuumana kesänä myös puutarhatyöt jäävät mulla hoitamatta. 

Tällä vempaimella vedetään vaot perunoille toisen vetäessä ja toisen ohjastaessa. Ilmeisesti laitteesta käytetään ainakin nimeä sahra eli hankoaura. Miehen mukaan sitä on kutsuttu hänen mummilassaan ämmänsahraksi. Google ei tällaista nimitystä tunne.

Siellä lepäävät.

Perunan viereen kasvimaan multiin pääsi myös yhteensä kahdeksan riviä kelta- ja punasipulia. Sipuli kuuluu rikkipitoisiin, toksiinien elimistöstä poistoa tukeviin kasviksiin, ja niitä kuluu meillä paljon läpi vuoden. Tavoitteena ei ole olla sipulien suhteen koko vuotta kuitenkaan omavarainen, vaan kasvattaa niitä sen verran, että päästään kesällä herkuttelemaan varhaissipulilla mielin määrin esimerkiksi salaateissa, joita meillä varsinkin kesällä syödään paljon. Loput sadosta kuivataan sitten vanhan navetan seinällä ja nautitaan syksyn aikana. 

Valkosipulien suhteen pääsemme keväällä helpolla, sillä kasvattamamme lajike on talvivalkosipulia, joka istutetaan jo syksyllä, jolloin kevään hommaksi jää vain jo itäneiden haisuleiden kanankakalla lannoittaminen ja niiden kasvun seuraaminen. Maasta olkikatteen läpi puskee jo hurjaa vauhtia vihreää ja jos hyvin käy, niin juhannuksena maistellaan ensimmäisiä tuoreita valkosipulin kukintoja. Ne ovat ihan parasta alkukesän herkkua etenkin valurautapannulla oliiviöljyssä rapsakaksi wokattuna. 

Talvivalkosipuli.

Lavakauluksia meidän landelta löytyy tällä hetkellä kolme ja niihin ollaan laitettu itämään salaatteja, rucolaa, yrttejä (persiljaa, timjamia, sitruunamelissaa, minttua, korianteria, tilliä), pinaattia, eri lajikkeita lehtikaalta sekä mangoldia, jota en aiemmin olekaan vielä itse kasvattanut. Ainakin yksi lavakaulus on tarkoitus vielä rakentaa ja laittaa siihen lisää edellä mainittuja vihreitä sekä myöhemmin kesällä myös paksoita, joka on mulle niin ikään uusi tuttavuus. Yrtit ja vihreät lehtikasvikset ovat helppoja kasvatettavia ja niitähän noudattamallani Wahlsin protokollan mukaisella ruokavaliolla kuluu, joten niiden kasvattaminen on fiksua monestakin syystä. Ensinnäkin siinä säästyy rahaa, koska nämä vihreät asiat eivät ole kaupasta hankittuna aivan halpoja. Toiseksi, juuri maasta nostetuissa kasviksissa ravintoarvot ovat parhaimmillaan. Ja kolmanneksi, tuoreet vihreät maistuvat ihanalta ja ovat arjen luksusta. Toiveenani on saada pinaattia, lehtikaalta ja mangoldia myös pakkaseen talvea varten sekä kuivata ylimääräiset yrtit. Kurpitsaa ja kesäkurpitsaa löytyy meillä esikasvatuksessa ja ne pääsevät maahan hallaöiden vaaran väistyttyä. 

Itse kasvatettua vihreää joutuu vielä hetken odottamaan, mutta onneksi villi luonto puskee esiin jo kaikkea ihanaa vihreää herkkua. Avasin jo villivihanneskauden maistelemalla kevään ensimmäisiä pikku nokkosia, jotka päätyivät munakkaan täytteeksi yhdessä pekonin kanssa. Kausi alkaa juuri nyt olemaan parhaimmillaan enkä malta odottaa, että vointini kohentuu sen verran, että jaksan lähteä kunnolla tutkimaan pihan ja lähimetsän rikkaruohotarjontaa ja kokata villeistä vihreistä kaikkia ihania herkkuja! Toiveenani on jaksaa säilöä villivihanneksia myös pitkän syksyn ja talven varalle. Esimerkiksi viherjauhe on helppo ja nopea valmistaa kuivatuista villivihanneksista ja se säilyy hyvin ja menee pieneen tilaan. Talvella kroppa ja kukkaro kiittävät kesällä nähdystä vaivasta. 

Nokkosia kylvyssä ennen ryöppäämistä ja käyttöä.

Nokkos-pekonimunakas. Tästä saa vielä maukkaamman, jos pekonit paistetaan ensin rapsakaksi pannulla ja otetaan sitten sivuun nokkosten ja munakasmassan mennessä pannulle. Lopuksi murustellaan pekoni munakkaan päälle, jolloin ruokaan jää kivasti myös purutuntumaa.

Kevät ja luonnon herääminen ovat myös aikaa, joka saa mut yleensä kaivamaan esille järjestelmäkamerani silloinkin, kun se on unohtunut pimeäksi ajaksi talviteloille, ja lähtemään puutarhaan ja lähiluontoon kevään ensi merkkejä kameran etsimen kautta ihmettelemään. Näin tapahtui tälläkin kertaa, ja voi kuinka mä nautin taas kuvaamisesta! Voimia tähän puuhaan on ollut viime aikoina harmillisen vähän, mutta ehkäpä juuri siksi ne harvat pikku retket, jotka toteutuvat, tuntuvat sitäkin ihanammilta. 

Huhtikuiset harmoniset ruskean sävyt, toukokuun alussa saatiin vielä odottaa vihreää.

Viimeiset pajunkissat ilta-auringossa.

Ensimmäiset leskenlehdet löytyvät aina aurinkoiselta paikalta radanvarresta.

Ihana vihreys.

Scilla.

Viimeiset sinivuokot sinnittelevät.

Kuusiaidan kyljessä kasvaa aina muutama punavuokko. Rakastan.

Uupuneen matkailijan unelma: menopeli, jossa on sänky aina mukana!

• Matkanteko. Matkan taittaminen väsyttää, tapahtuipa se sitten autolla tai junalla. Vaikka en itse ajakaan autoa, niin seuraan silti liikennettä ja yritän huolehtia siitä, että kuski pysyy skarppina ja hereillä. Pitkän ajon aikana on myös pysähdyttävä syömään, mikä on oma ohjelmanumeronsa, sillä mun Wahlsin protokollan mukaisella ruokavaliollani syömisiä ei niin vaan kuitatakaan huoltoasemalta mukaan napatuilla lihapiirakoilla, vaan ruokailuja pitää suunnitella ja aikaa käyttää sopivien ruokapaikkojen etsimiseen. Ellen sitten ole tehnyt mukaan eväitä, joiden valmistaminen ennen lähtöä on nielaissut oman osansa energioistani. Kahdeksan tunnin ajomatka hotkaisee voimat ja kohteeseen päästessä eniten kiinnostaa syöminen ja nukkuminen. Jos matkanteko on täytynyt aloittaa aamulla kukonlaulun aikaan liian lyhyiden yöunien jälkeen, niin päivästä tulee hereillä sinnittelyä ja rasitus kostautuu seuraavina päivinä, jolloin olisi saatava levätä. Jos tuollaisen ajomatkan jälkeen täytyy kyetä vielä toimimaan tai olemaan sosiaalinen, niin meikäläisestä on paikalla enää tyhjä kuori, joka raahautuu tilanteesta toiseen kofeiinin ja sokerin voimalla ja maksaa tuosta zombeilusta seuraavina päivinä kalliin hinnan. Junalla pitkien matkojen matkaaminen ei ehkä ole ihan niin fyysisesti uuvuttavaa kuin autoileminen, mutta tilanteessa, jossa Suomessa kirjataan huippulukemia koronakuolemien määrissä, ison osan ihmisistä käyttäytyessä silti kuin virusta ei enää olisikaan, junamatkailu ei houkuta. 
• Sosiaalisuus ja isot määrät ihmisiä yhdellä kertaa. Vaikka kyseessä olisi mitä mukavin tapaaminen tai tapahtuma, josta nautin suuresti, niin kroonisesti sairaana introverttina väsyn helposti sosiaalisuudesta ja ihmisten, etenkin vieraiden, kanssa seurustelemisesta, sekä tarvitsen paljon omaa aikaa yksin palautuakseni rasituksesta. Koska sosiaalisuus jo itsessään väsyttää, niin menen sosiaalisiin tilanteisiin mieluiten mahdollisimman hyvin levänneenä, jotta mulla on itsestäni tilanteessa jotain annettavaa ja jotta myös itse saan itselleni kohtaamisista jotain. Valmiiksi uupuneena ja huonovointisena ihmisten seurassa oleminen on raskasta ja vähät energiat kuluvat itsensä koossa pitämiseen ja skarppaamiseen, jolloin tilanteesta ei pysty nauttimaan eikä siinä kykene olemaan läsnä. Väsyneenä sosialiseeraaminen myöskin kostautuu seuraavina päivinä huonona olona ja syvänä fatiikkina. 
• Riittämätön uni ja lepo. Tarpeeksi pitkät yöunet ja se, että saan tehdä asioita riittävän hitaaseen tahtiin ja lepohetkiä (joihin kuuluu makuulla oloa) tarpeen mukaan ottaen, on edellytys sille, että pysyn toimintakykyisenä. Liian vähäinen yöuni yhdistettynä koko päivän jatkuvaan aktiivisuuteen ilman päiväunia ja välipötköttelyjä on varma resepti oireiden leimahtamiselle ja voinnin takapakille, josta toipuminen voi ottaa useamman päivän. Reissun päällä joutuu usein mukautumaan muiden ihmisten asettamiin aikatauluihin, jolloin riittävän unen ja levon määrästä voi olla hankalaa, ellei mahdotonta, pitää kiinni. 
• Syömisistä stressaaminen ja itselle sopivasta ruokavaliosta lipsuminen. Maidottomasti ja gluteenittomasti syöminen reissun päällä ja esimerkiksi juhlissa vaatii yleensä sumplimista ja ennakoimista, mikä on kaikkien kannalta stressaavaa, ja tuntuu ikävältä olla se lisävaivaa aiheuttava hankala tyyppi. Jos taas valitsee olla aiheuttamatta vaivaa ja syö sitä mitä tarjolla on, niin vointi saattaa ottaa akuutisti tai viiveellä takapakkia. Omien syömisten mukaan ottaminen tai tarjoiluista kieltäytyminen juhlissa on sekin yksi mahdollisuus, mutta se voidaan kokea epäkohteliaana, joten tätäkään valintaa ei ole mukava tehdä. Reissussa ja erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa harvoin pystyy syömään stressaamatta ja itselleen optimaalisella tavalla, mikä voi saada sairauden oireet voimistumaan itse tilanteessa tai sen jälkeen, ja tämä täytyy ottaa menoja ja niiden jälkeisiä päiviä suunnitellessaan huomioon. 
• Koronatilanne ja se, että valtaosa ihmisistä elää kuin virusta ei olisi. Jo valmiiksi kroonisesti sairaana ja toimintakyvyltäni vajavaisena sekä toisaalta itseni näinkin hyvään kuntoon kuntouttaneena en halua ehdoin tahdoin hankkia itselleni virustartuntaa, joka voisi romahduttaa vointini pysyvästi esimerkiksi long covidin muodossa. En halua myöskään viedä virusta esimerkiksi monisairaille, iäkkäille vanhemmilleni, joille tartunta voisi olla kohtalokas. Näistä syistä välttelen edelleen tilanteita, joihin todennäköisesti kuuluu pidempien aikojen viettämistä sisätiloissa yhdessä maskittomien ihmisten, jotka ovat palanneet koronaa edeltävään sosiaalisesti aktiiviseen elämäntyyliin, kanssa. Jokainen tietysti elää kuten parhaaksi näkee, ja myös mä teen niin, eli harkitsen millaisia riskejä olen valmis ottamaan milläkin hinnalla ja teen päätökseni siltä pohjalta. Tämä tarkoittaa valitettavasti sitä, että monista mukavista jutuista ja menoista joutuu kieltäytymään, millä voi olla seurauksia ihmissuhteisiin, mutta se on hinta, jonka joudun oman ja läheisteni terveyden priorisoinnista maksamaan. 

Kun kerron ihmisille sairastavani sairautta, jota ei ole saatu varmuudella diagnosoitua, niin he usein arvelevat ääneen, että on varmaan tosi raskasta elää epätietoisuudessa, ja että kaikkein pahinta on epätietoisuus. Monilla varmaankin on itsellään kokemuksia siitä, kuinka on tuntenut, että kaikki ei ole omassa elimistössä kunnossa, ja on kokenut pelon ja huolen sekaisia hetkiä odottaessaan lääkäriin pääsyä. On ihan totta, että epätietoisuudessa eläminen on raskasta ja kuluttavaa, ja raskaammaksi tilanne käy, jos ei ole tietoa siitä kuinka pitkään epätietoisuutta joutuu vielä sietämään. Epätietoisuuttakin pahempaa diagnoosittomuudessa on ehkä kuitenkin se sosiaalinen kipu, jota tällaiseen tilanteeseen joutuminen usein aiheuttaa. Lääketieteellinen diagnoosi validoi sairauden, jolloin ilman diagnoosia jäänyt sairaus on monien ihmisten silmissä vain puoliksi totta tai ei totta laisinkaan, millä on vaikutuksensa siihen kohteluun, jota diagnoositta sairastava muilta ihmisiltä saa. 

Pohdin tässä kirjoituksessani niitä syitä ja taustoja, jotka ovat johtaneet siihen, että moni diagnoositta jäänyt joutuu käymään kamppailuaan sisälleen majoittunutta vihollistaan vastaan vailla riittävää apua ja tukea sekä pahimmillaan negatiivisia leimoja kantaen. Diagnoosittomuus on raskas ajanjakso, jonka esimerkiksi moni harvinaissairas joutuu käymään läpi ennen diagnoosin saamista, eivätkä kaikki saa diagnoosia koskaan. 

Mihin diagnooseja tarvitaan? 

Mitä diagnoositta jäämisestä seuraa?

Epätietoisuuden kanssa eläminen on psyykkisesti raskasta

Vappupäivänä päätin pysytellä visusti erossa murheenkryyniläppäristäni ja keskittyä vappuasioihin eli herkutteluun ja ulkona hengailuun. Mies laittoi laavulle tulet ja savusti kirjolohen sekä grillasi pallogrillissä valmistelemani parsat (poistin parsoista kovat kannat, kuorin alaosaa ja voitelin ne oliiviöljyllä), parsojen kaveriksi pyöräytin sauvasekoittimella pikahollandaisekastikkeen. Se on älyttömän helppo ja nopea valmistaa eikä vaadi vesihauteita kuten perinteinen hollandaise eli onnistuu tumpelommalta tai laiskemmaltakin kokilta, kannattaa testata! Suolasin kalaa ennen savustusta vuorokauden verran 10%:ssa suolavedessä ja totesin, että 18-20 tuntia olisi varmaankin riittänyt. Aina aiemmin kala on jäänyt liian vähäsuolaiseksi, kun olen noudattanut netistä löytämissäni ohjeissa annettuja aikoja, joten tällä kertaa annoin sen maustua huomattavasti pidemmän aikaa. Itse savustus onnistui loistavasti. Hyvin savustettu kala on sellaista herkkua, jota voisin syödä vaikka joka päivä. Hollandaisekin oli hyvää, mutta pakko sanoa, että se ei ole ihan parasta ulkoilmaruokaa viileämmillä säillä, koska kastike pitäisi tarjota kuumana ja se jämähtää viileässä hyvin nopeasti. Hollandaise sisältää paljon voita eikä ole siis maidoton, joten tulehdussairauteni takia mun ei kannattaisi sitä periaatteessa syödä. En ole kuitenkaan huomannut voin  aiheuttavan mulle ongelmia, joten käytän sitä edelleen joskus, vaikka arkiruoanlaitossa pyrinkin korvaamaan voin varmuuden vuoksi gheellä eli kirkastetulla voilla, josta on poistettu maitoproteiini. Ruokajuomana meillä oli tänä vappuna kuivaa proseccoa (Pizzolato Prosecco Organic Brut), joka toimii ihan loistavasti  kalan ja parsan kaverina. Vappuaterialle prosecco mun mielestäni kuuluu, vaikka muuten en olekaan kuohuvien suurin fani. 

Jälkkäreitäkään en juuri harrasta, mutta nyt teki mieli valmistaa vappuherkuksi jotain raikasta makeaa. Hedelmäsalaatti toimii aina, pitäisikin tehdä useammin. Maustoin viinirypäleet, ananaksen ja hunajamelonin limen mehulla ja hunajalla ja lisäsin lisukkeeksi soijavispiä, rouhittua mantelia ja mintun lehtiä. Munkkeja, simaa ja muita perinteisiä vappuherkkuja en ole tehnyt tai ostanut yli kymmeneen vuoteen enkä niitä elämääni kaipaa. Ilmeisesti mieskään ei niitä ikävöi, kun ei ole niitä kaupasta kotiin kantanut. 

Vappupäivän iltana jaksoin käydä vielä hetken pyllistelemässä sinivuokkojen äärellä kamerani kanssa. En edelleenkään tiedä, miten saan ottamani raakakuvat ladattua koneelle editoitavaksi, mutta kuvaamista editointiongelmat eivät estä eli kuvaan nyt ja kohtaan ongelmat myöhemmin. Tämän postauksen kuvat ovat järkkärillä otettuja jpeg-kuvia. 

Vapun jälkeisenä maanantaina mieli oli hyvä ja olo fyysisesti ok, mikä kertoi kaiken puolin onnistuneesta vappuviikonlopusta. Olin onnistunut irrottautumaan arkisista huolistani sekä syömään suhteellisen fiksusti ja pysyttelemään toiminnassani rasitusikkunani sisäpuolella, jolloin säästyin takapakeilta voinnissani. 

Toivottavasti sullakin oli mahdollisuus viettää itsesi näköistä vappua. Mukavaa alkanutta toukokuuta!