Elokuu on mulle kesäkuukausista mieluisin ja elokuulle olemme perinteisesti ajoittaneet kesäreissumme, niin tänäkin vuonna. Teimme kaksi lyhyttä reissua. Ensimmäinen niistä suuntautui Varsinais-Suomeen, pääkohteenamme Paimion parantola, jonka upeaan arkkitehtuuriin ja kiinnostavaan historiaan olen halunnut jo pitkään tutustua. Parantolavierailun jälkeen yövyimme Paraisissa leirintäalueella, koska puskaparkin etsimiseen ei ollut enää illalla aikaa, ja seuraavana päivänä teimme kiepin Turussa sekä ajelimme hurmaavan Mathildedalin ruukkikylän kautta kohti kotia. Toinen, kahden yön mittainen reissumme suuntautui Etelä-Savoon, Mikkelin Puumalaan, jonka upealla Pistohiekalla järjestettiin toista kertaa Hayride Jamboree -niminen vanhojen autojen tapahtuma. Niistä reissuista kerron lisää seuraavissa postauksissa. Nyt esittelen menopelimme, jolla nämä retket teimme. 

Ehdimme haaveilla useamman vuoden vanista, jolla retkeileminen kävisi teltta plus auto -komboa helpommin ja kätevämmin. Koska mieheni tykkää harrastaa vanhoja autoja ja nykyään erityisesti amerikkalaiset autot ovat hänen juttunsa, niin oli selvää, että tuleva vanimmekin tulisi olemaan vanhempaa vuosikertaa oleva amerikkalainen. Itä-Suomesta, Joensuun läheltä, löytyi sitten lopulta sopiva kokelas, joka osoittautui mieluisaksi, ja vuosi sitten heinäkuussa auto kotiutui meille. Kyseessä on Chevy (Chevrolet G20) vuodelta 1975 ja meille saapuessaan se oli sisustaltaan aika lailla alkuperäisessä kuosissaan. Kattokorotus autoon on tehty ilmeisesti tehdasvalmisteisesti heti auton tultua aikanaan Suomeen. Korotus ei ole vanissa varsinaisesti mikään kaunistus, mutta se helpottaa reissaamista kummasti etenkin, kun kuskilta löytyy mittaa muutaman sentin vajaat kaksi metriä. Minä aika lailla normimittaisena naisena mahdun seisomaan autossa suorana. Ulkoa kori on maalattu edellisen omistajan toimesta lähiaikoina harmaaksi (alkuperäinen väri on ollut kai punainen), ilmeisesti ajatuksena vetää tuon maalin päälle vielä joku toinen väri, mutta homma oli jäänyt kesken. Mun mielessäni vani sai heti lempinimekseen "Hippo" sen värityksen ja muotokielen takia (mies ei taida tätä lempinimeä allekirjoittaa!). Tarkoitus on jossain vaiheessa maalata ja virtaviivaistaa koria 1970-luvun tyyliin. Koska kesä oli jo pitkällä Hipon saapuessa viime kesänä meille, niin auto pääsi ekoille pikku testireissuilleen lähes saman tien eli noita retkiä varten auton sisustalle ei tehty mitään, vaan mentiin sillä varustuksella, mitä autosta löytyi. Sisusta varustuksineen oli meidän tarpeitamme ajatellen sen verran epäkäytännöllinen ja aikansa elänyt, että syksyllä mies sitten purki vanhan sisustan ajatuksenaan rakentaa talven aikana uutta kalustetta tilalle. Emme olleet ajatelleet asiaa kuitenkaan aivan loppuun asti: vani on sen verran iso ja korkea, että se ei mahdu talliin, jossa on lämmitysmahdollisuus, joten projekti ei edennyt talven aikana lainkaan. Keväällä ja alkukesästä oli sitten muita kiireitä, joten silloinkaan ei ehditty vania miettimään ja laittamaan. Heinäkuussa alkoivat lomat puskemaan päälle ja lomareissut kangastelemaan mielessä, mutta auto oli yhä levällään. Tuli kiire laittaa vani nippuun ja siihen kuosiin, että siinä voisi muutaman yön yöpyä. Mietittiin, että eipä se reissaaminen pakosti muuta sisustalta vaadi kuin patjat lattialle, Trangian pakkaamisen mukaan ja mieluusti myös jääkaapin, jollainen oli jo hankittuna, ruokien säilyttämiseen, sekä akun jääkaapille. Nämä asiat saatiin kuntoon ja reissuun lähtö mahdollistui. 

Tämä patjat lattialla -versio vanista on itse asiassa huomattavasti mukavampi reissata kuin aiempi 70-lukulainen versio sohvasysteemeineen, paljon tilaa vievine keittiöyksiköineen ja vessakoppeineen. Alkuperäisessä versiossa sohva levitettiin sängyksi niin, että nukkuminen tapahtui autossa "poikittain", auton lyhyemmän sivun suuntaisesti. Ei kovin kätevää etenkään pitkälle nukkujalle. Lisäksi vanin takaovia ei saanut järkevästi avattua, joten auton perimmäisessä osassa nukkujan täytyi könytä vieressä nukkujan yli päästäkseen autosta ulos, ei hirmu mukavaa varsinkaan yölliselle puskapissalle pyrkiessä. Keittiöyksikkö keittolevyineen, jääkaappeineen ja lavuaareineen taas oli sijoitettu osin sivuosan liukuovien, josta kuljetaan ulos, eteen, jolloin tavaroiden autoon roudaaminen sekä sieltä sisään ja ulos kulkeminen oli hankalaa. Keittiövarusteet eivät myöskään olleet siinä kunnossa, että niitä olisi tehnyt mieli käyttää, joten ne olivat meille aivan turhat. Kokkailu tapahtui Trangialla ulkona kuten telttaillessakin eikä jääkaappia ollut käytössä, ja yöunet kärsivät huonosta sängystä. 

Tänä kesänä vanin oleskelutila on yhtä avaraa tilaa, jonne mahtuu levittämään kunnollisen patjan pitkittäissuuntaan, ja takaovet ovat avattavissa sekä kulku liukuovista sujuu ongelmitta. Lisäksi meillä on käytössämme nyt sellainen luksusasia kuin jääkaappi, mikä mahdollistaa monipuolisemman syömisen ja kokkaamisen reissun päällä ollessa, mikä on loistohomma, eikä sekään harmita, että hikisen ajopäivän päätteeksi jääkaapista voi kaivaa esille vaikka huurteisen oluen. Jääkaappi ei tosin pysy nykyisillä akkujärjestelyillä kovin pitkään riittävän kylmänä eli tätä asiaa pitää vielä säätää. Nykyjärjestelyn heikkoja kohtia on se, että nyt mukana olevat tavarat pyörivät pitkin autoa, kun säilytystiloja tavaroille ei vielä ole, ja ongelmaan joutuu kehittelemään väliaikaisia ratkaisuja. Kunhan ehditään ja jaksetaan, niin autoon rakennetaan jonkinlainen sohva-sänkyratkaisu säilytystiloineen sekä auton perästä avautuva keittoyksikkö, jossa kokkailu onnistuu mukavasti. Ulkokorin maalaamista mietitään sitten kun sisusta on kunnossa. Konehuoneen puolelle mies on tehnyt jotain pientä remppaa ja säätöä ainakin jarruihin ja bensasuuttimiin, mutta mitään isompaa laittoa vaativaa ei ole onneksi ilmennyt. 

Viime kesänä Hippo vei meidät jo Iso-Melkuttimen ulkoilualueelle Lopelle sekä Pirkanmaalle Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistoihin. Tänä kesänä vanissa on yövytty kolme yötä alussa mainitsemieni reissujen yhteydessä ja toiveissani olisi päästä ennen säiden kylmenemistä käymään myös jossain luonnonpuistossa tai muussa luontokohteessa yhden yön mittaisen retken verran. Autossa ei ole lämmitystä, joten kylmemmillä säillä emme siinä yövy. Vanin käyttöä rajoittaa jossain määrin myös se tosiasia, että auto on kunnon juoppo, joka hörii menovettä sitä tahtia, että kovin pitkiä reissuja sillä ei huvita tehdä (varsinkaan nykyisillä bensan hinnoilla!). Mulle itselleni olisi reissuautoksi kelvannut joku uudempi käytetty pakukin, joka oltaisiin laitettu mieluisaksi ja jolla olisi raskinut matkustaa pidempiäkin matkoja, mutta koska mies, joka meillä autojen laitosta vastaa ja autoja harrastaa, rakastaa yli kaiken näitä amerikkalaisia bensakrematorioita, niin tästä asiasta oli turha edes neuvotella. Onhan näissä vanhoissa autoissa ihan oma tunnelmansa ja äänimaailmansa, josta mäkin tykkään, joten ei auta kuin kestää megalomaaniset bensakulut ja pitää ajokilometrit maltillisina. 

Siitä miten Hippo palveli meitä tämän kesän reissuilla ja millaisiin paikkoihin se vei meidät tutustumaan kerron lisää pian ilmestyvissä seuraavissa postauksissa.