Pieniä otteita: huhtikuuta 2022

hauras lehti, josta lankeaa varjo puiselle, kuluneelle terassille

Havainnoin alkuvuodesta hämmentyneenä sitä, kuinka koronapandemia tuntui kuin taikaiskusta loppuvan Venäjän Ukrainassa aloittamaan hyökkäykseen. Vielä kuukautta aiemmin ihmiset olivat omikron-variantista huolestuneina jonottaneet walk in -pisteillä rokotuksia ja aihe oli ollut eri medioissa runsaasti esillä. Yhtäkkiä puhuttiin vain sodasta ja pandemia tuntui unohtuneen. Unohtuneen siitä huolimatta, että ihmisiä edelleen sairastui ja kuoli ennätystahdissa. Ehkä on niin, että ihmismieleen mahtuu vain yksi isompi kriisi kerralla? Vasta viime aikoina korona on alkanut nousta enemmän taas tapetille, sotauutisten rinnalle. Uutiset ovat koskeneet lähinnä ns. normaaliin palaamista, THL:n poistettua yleisen maskisuosituksen jo pari viikkoa sitten - siitä huolimatta, että tartuntaluvut ovat edelleen korkeat ja ihmisiä kuolee sekä sairastuu long covidiin.

Olen itse kroonisesti sairaana seurannut tämän kevään aikana maailman tapahtumia yhä tiukemmin omaan kuoreeni käpertyen. Silmien sulkeminen koronan vaarallisuudelta osalle ihmisistä sekä sota Ukrainassa heijastusvaikutuksineen on aiheuttanut ajoittain aika lailla stressiä (kaiken sen muun stressin päälle, mitä esimerkiksi oma ja läheisten terveystilanne aiheuttaa), mikä on heijastunut negatiivisesti jo muutenkin heikentyneeseen terveyteeni ja toimintakykyyni. Ja kun veto on ollut poissa ja tautiprosessi elimistössä aktiivisena käynnissä, niin ei ole tehnyt mieli ottaa turhia riskejä pahemmin sairastumisesta eli ihmisten tapaaminen ja julkisilla paikoilla liikkuminen on saanut rajoittua välttämättömiin menoihin ja kontakteihin. Se, että olen viettänyt paljon aikaa kotona uupuneena ja toimintakyvyltäni rajoittuneena on taas tarkoittanut sitä, että mulla on ollut liikaa aikaa doomscrollata puhelimella ja lukea sota-aiheisia uutisia. Maailman tapahtumista kartalla pysyminen tuo jonkinlaista mielenrauhaa, mutta raskaiden uutisten kuluttaminen liian suurissa määrin syö sitä ja nakertaa terveyttä eli on kaikkea muuta kuin hyväksi toimintakyvyn palautumisen kannalta. Samalla olen seurannut sivusta, kun ihmiset ympärillä jatkavat elämäänsä ja tekevät hauskoja juttuja (kuten matkustelevat ja käyvät viihteellä) maailmantapahtumien synnyttämien raskaiden fiilisten vastapainoksi, ja miettinyt, että olisipa kiva itsekin jaksaa ja pystyä välillä vähän elämään, vielä kun elossa olla saan. Sillä eikös se ollut niin, että elämä on ihmisen parasta aikaa? Jotain kevyttä ja maadoittavaa tekemistä kaipaisin.

Koska niin monet ovat päättäneet nyt elää kuin koronaa ei olisikaan, niin mun kevääseeni ja kesääni ei tule kuulumaan tapahtumia, joissa joutuisin hengailemaan näin ajattelevien ihmisten kanssa. Festarit jäävät tänäkin kesänä väliin ja tuskin tulen nauttimaan muutenkaan livemusiikista, ellei kohdalle sitten osu jotain pienimuotoista ja rauhallista ulkoilmakeikkaa, vaikka ennen olen saanut tällaisista tapahtumista hurjasti iloa ja voimaa. Onneksi on olemassa muitakin mukavia asioita ja tekemisiä, joilla voi itseään piristää. Erilaisissa näyttelyissä voi poiketa rauhallisina aikoina. Kesällä veneillään kauniilla Vanajavedellä ja kahvitellaan saaressa. Viime kesänä hommattu vani vie meidät luontoon seikkailemaan. Pienimuotoisia tapaamisia voi järjestää valittujen ihmisten kanssa. Maalla on hauska viettää aikaa, istua laavulla ja seurata eläinten pesimätouhuja.

Aion kesää odotellessa yrittää kanavoida koronaan ja ahdistavaan maailmantilanteeseen liittyvät pelkoni ja huoleni rakentavaksi ja hyödylliseksi toiminnaksi sen sijaan, että vain seuraisin maailmanmenoa sivusta apaattisena ja lamaantuneena, antaen asioiden vaikuttaa tämän enempää negatiivisesti terveyteeni. Mahdollisimman hyvä terveys ja toimintakyky on se asia, joka auttaa pärjäämään elämän eteeni heittelemien haasteiden ja uhkien kanssa. Jos korona iskisi varotoimista huolimatta, niin pärjään sen kanssa parhaiten, kun immuunisysteemini toimii mahdollisimman tasapainoisesti ja vointi on lähtötilanteessa ok. Jos sota laajenisi Suomeen, niin silloin todella kysytään toimintakykyä. Terveyttä ja toimintakykyä voin pyrkiä kohentamaan satsaamalla muun muassa stressinhallintaan ja tulehdusta vähentävään, solujen toimintaa tasapainottavaan ruokavalioon. Ruoka-ajatteluani taas haluan viedä suuntaan, jossa paljon erilaisia vihanneksia sisältävän ruokavalion ylläpitäminen on mahdollista myös ruoan hintojen noustessa ja saatavuuden heikentyessä Ukrainan sodan heijastusvaikutuksena. Tänä kesänä on loistava aika panostaa villeihin luonnon antimiin ja pienimuotoiseen hyötypuutarhurointiin. Ja mikä parasta, ulkona liikkumisella ja oleilemisella on silläkin terveyttä kohentavia vaikutuksia. Toivon vain, ettei kesästä tule kovin kuuma, sillä sairauteni takia siedän helteitä huonosti enkä jaksa silloin ulkona olla, jolloin sato jää saamatta.

Elämä siis jatkuu, vaikka maailma ympärillä kuohuu. Se jatkuu riskejä punniten ja itsestä hyvältä ja turvalliselta tuntuvalla tavalla toimien, toiminnalleni reunaehdot asettavan nimettömän sairauden ehdoilla edeten. Pitäen silmät avoinna maailman tapahtumien suhteen ja tarvittaessa niihin reagoiden, mutta muistaen, että elämä on nyt.

///

Pieniä otteita -blogi muualla verkossa:

Bloglovin'

Facebook

Instagram

Olen nyt Wahlsin protokollan mukaisen paleotyyppisen ruokavalion (jota noudatan tällä hetkellä sen helpoimmalla perustasolla) kokeilemisessa ja opiskelemisessa siinä vaiheessa, että voin tulehdusta ruokkivien ruoka-aineiden ruokavaliostani eliminoimisen jälkeen lähteä keskittymään ruokavalion toiseen tärkeään aspektiin eli kasvisten lisäämiseen. Kasvisten runsaalla ja monipuolisella syömisellä tähdätään solujen ja niiden energiakeskusten, mitokondrioiden, ravitsemiseen niin, että solujen ja sitä kautta elimistön on mahdollista toimia tehokkaammin, jolloin ihminen alkaa voimaan paremmin.

9 kupillista kasviksia: mitä ja miksi?

Sivusin kasvisten määriä ja roolia Wahlsin protokollalla jo aiemmassa postauksessani, mutta nyt menen aiheeseen hiukan syvemmälle. Wahlsin ruokavalion perustasolla erilaisia kasviksia syödään vuorokautta kohti siis seuraavasti:

3 kupillista (amer. cup, joka vastaa 2.4 dl:aa) eli 7.2 dl vihreitä lehtikasviksia (kuten salaatteja, pinaattia, lehtikaalta, mangoldia ym.) kypsennettynä tai 6 kupillista eli 14.4 dl lehtikasviksia kypsentämättömänä ja tiiviisti pakattuna
3 kupillista erilaisia värikkäitä kasviksia, marjoja ja hedelmiä, ainakin kolmea eri väriä päivittäin
3 kupillista rikkipitoisia kasviksia eli erilaisia kaaleja, sipuleita ja sieniä

9-12 kupillista kasviksia kuulostaa valtavalta määrältä ja vaatii ajattelutyötä ja suunnittelemista, jotta pystyy toteuttamaan näiden suositusten mukaista syömistä käytännössä. Itse en ole aiemmin mitannut syömiäni kasvismääriä, ja ollessani nyt muutamia päiviä yksin kotona, jolloin mulla on hyvä mahdollisuus tehdä tällaisia mittauksia valmistaessani ruokaa vain itselleni, olen asettanut itselleni tehtäväksi selvittää nykyistä kasvisten saantiani. Kun tiedän mitä kasviksia ja minkä verran ruokavalioni nykyisellään sisältää, niin näen samalla mitä vielä puuttuu, ja voin miettiä tapoja lisätä näitä puuttuvia ruoka-aineita lautaselleni. Ennen omiin syömisiini ja jatkosuunnitelmaani tarkemmin menemistä kirjoitan kuitenkin muutaman rivin niistä tehtävistä, joita kunkin kolmen kasvisryhmän kasvisten sisältämillä ravintoaineilla elimistössä ja solujen toiminnassa on. Ainakin mun itseni on helpompaa motivoida itseäni syömään fiksummin, kun tiedän miksi teen niitä valintoja joita teen. Ruokavalio on suunniteltu aivan erityisesti ms-tautia ja muita neurologisia sairauksia sairastavien tarpeita silmällä pitäen, mikä on pääsyy sille, että itsekin tästä ruokavaliosta kiinnostuin. Muitakin kroonisia sairauksia sairastavat protokollasta kuitenkin hyötyvät, sillä mitokondrioiden toiminnan heikentyminen on kroonisille sairauksille tyypillistä. Tiedot ovat Terry Wahlsin kirjasta The Wahls Protocol, jonka hankkimista ja lukemista suosittelen lämpimästi kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Vihreät lehtikasvikset:

Ravintotiheät lehtikasvikset ovat erinomaisia B-, A-, C- ja K-vitamiinin lähteitä. Nämä vitamiinit ovat erityisen tärkeitä kaikille autoimmuuni- tai muita kroonisia sairauksia sairastaville.

Hermosto tarvitsee monia B-vitamiineja toimiakseen oikein ja esimerkiksi folaatti eli B9-vitamiini on keskeisessä roolissa myeliinin, joka on hermojen "eriste", jota vastaan immuunijärjestelmä ms-taudissa ja muissa demyelinoivissa sairauksissa hyökkää, tuotannossa.

A-vitamiinin esiasteita, joita vihreät lehtikasvikset runsaasti sisältävät, taas tarvitaan esimerkiksi terveiden verkkokalvojen ja näköhermojen (jotka monissa neurologisissa sairauksissa kärsivät) ylläpitämisessä. Myös immuunisolut tarvitsevat A-vitamiinia. A-vitamiini vaikuttaa suotuisasti myös luustoon sekä ihoon.

C-vitamiinia tarvitaan immuunisolujen terveeseen toimintaan sekä ihon ja ikenien terveenä pysymiseen. Se on myös vahva antioksidantti, joka alentaa syöpien kehittymisen riskiä.

Vihreiden lehtikasvisten sisältämä K-vitamiini muuntuu suolistossa aktiivisemmiksi K-vitamiinin muodoiksi, jotka myötävaikuttavat verenpaineen pysymiseen hyvällä tasolla ja ehkäisevät verisuonten kalsifikaatiota. K-vitamiinia tarvitaan myös hampaiden ja luiden mineralisaatiossa sekä aivojen pysymisessä terveenä (myös myeliinin tuotannossa).

Lisäksi vihreät lehtikasvikset sisältävät hyvin magnesiumia ja kohtuullisesti kalsiumia - mineraaleja, joita ruokavaliosta karsiutuu maitotuotteista luopumisen myötä.

Esimerkkejä vihreistä lehtikasviksista:

rucola, punajuurten naatit, paksoi, lehtimangoldi, voikukanlehdet, lehtikaali, salaatit, persilja, pinaatti.

Värikkäät kasvikset:

Kasvisten, hedelmien ja marjojen väri kertoo niiden antioksidanttipitoisuudesta, eli mitä syvemmän ja kirkkaamman värisiä ne ovat, sitä enemmän niissä on antioksidantteja. Antioksidantteja tarvitaan korjaamaan vapaiden radikaalien elimistössä tuottamia haittoja. Terry Wahls suosittelee, että antioksidanttien mahdollisimman monipuolisen saannin takaamiseksi kasviksia kannattaa syödä päivättäin ainakin kolmesta eri väriryhmästä. Antioksidantit suojaavat paitsi autoimmuunitaudeilta, niin myös sydän- ja verisuonitaudeilta, syövältä ja dementialta. Wahls jakaa kasvikset vihreisiin, punaisiin, sinisiin/violetteihin/mustiin ja keltaisiin/oransseihin. Sisältä valkoisia hedelmiä kuten omenoita, päärynöitä ja banaaneita ei lasketa päivittäiseen kolmeen kupilliseen niiden matalan antioksidanttipitoisuuden takia, mutta herkkuina niitäkin voi syödä.

Rikkipitoiset kasvikset:

Rikkipitoiset kasvikset ovat paitsi antioksidanttipitoisia, niin ne myös ravitsevat soluja ja mitokondrioita sekä auttavat elimistöä hankkiutumaan tehokkaasti eroon toksiineista. Rikkiä tarvitaan myös esimerkiksi kollageenin tuotannossa eli se on tärkeä ainesosa sidekudosten terveyden kannalta. Myös terve iho, hiukset ja kynnet tarvitsevat rikkiä, samoin terveet verisuonet. Nivelvaivoista kärsivät hyötyvät rikkipitoisten kasvisten syömisestä.

Rikkipitoiset kasvikset voidaan jakaa kolmeen alaryhmään: kaalit, sipulit ja sienet.

Oma kasvisten saantini nyt

Paljon kasviksia sisältävä vihersalaatti

Selvittääkseni omaa nykyistä kasvisten saantiani kaivoin esille litran mitan sekä kynän ja paperin ja päätin, että mittaan ja kirjaan kaikki yhden päivän aikana syömäni kasvikset ja katson päivän lopuksi miltä syömiseni nykytilanteessa näyttää, kun niitä peilaa Wahlsin ruokavalion vaatimuksiin. Mututuntumani oli, että syömieni vihreiden lehtikasvisten määrät jäävät hurjasti suosituksista, mutta muiden kasvisten määrissä pääsen luultavasti aika lähelle Wahlsin ehdottamia määriä, sillä olen ketoruokavaliokokeilustani asti syönyt runsaasti ja lähes päivittäin esimerkiksi erilaisia kaaleja.

Sunnuntain 17. huhtikuuta ruokailuni näyttivät syömieni kasvisten määrien osalta seuraavanlaisilta:

Päivän ensimmäinen ateria oli kanasalaatti, joka sisälsi kasviksia seuraavasti:

3 dl salaatinlehtiä
3 dl tuorekurkkua
1 dl veriappelsiinia
1 dl punasipulia
0.5 dl vihreitä oliiveja

Päivän toisena ateriana söin banaaniletun, jonka lisukkeena oli marjoja, ja tästä ateriasta sain kuitattua päivittäiseen kasvissaldooni 2 dl mustikoita. Banaania ei värittömänä ja siten vähäantioksidanttisena hedelmänä lasketa kasvismääriin.

Banaanilettu, jonka päällä on runsaasti mustikoita

Kolmas ateriani koostui (sattumalta! en ollut asiaa etukäteen miettinyt) lähes yksinomaan rikkipitoisista kasviksista, joita en ollut päivän aikana punasipulia lukuunottamatta vielä nauttinutkaan. Tein kasvis-naudanlihapannua, johon tulevat kasvikset mittasin ja jaoin määrät sitten neljällä saadakseni yhden päivän kasvismäärät, sillä valmistamastani määrästä syön neljä kertaa. Tämä ruoka sisälsi kasviksia seuraavasti:

2.5 dl parsakaalta
2.6 dl kukkakaalta
1.25 dl herkkusieniä
1.25 dl porkkanaa
0.25 dl hienonnettua, pakastettua pinaattia
1 kynsi valkosipulia

Paistinpannulla sieniä ja mausteita ja vieressä lautasella kaaleja ja lihaa

Runsaasti kasviksia sisältävä pannuruoka

Päivän lopuksi jaottelin syömäni kasvikset kolmeen kasvisryhmään ja laskin yhteen määrät:

Vihreät lehtikasvikset: 3 dl tuoretta salaattia, 0.25 dl hienonnettua ja pakastettua pinaattia. Tämän kasvisryhmän, johon mun neuroimmunologista sairautta sairastavana kannattaisi panostaa, osalta jäin isosti tavoitemääristä. Siitä huolimatta, että en ole ihan varma millaista tuoreen pinaatin määrää hienonnettu pakastepinaatti, jota käytin, vastaa.
Värikkäät kasvikset: yhteensä 7.75 dl eli tavoite täyttyi ja antioksidantteja tuli mukavasti. Söin siis 3 dl kurkkua, kaksi pientä veriappelsiinia, n. 12 oliivia, 2 dl mustikoita ja yhden keskikokoisen porkkanan.
Rikkipitoiset kasvikset: yhteismäärä oli 7.35 dl eli myös näiltä osin menin Wahlsin suositusten mukaisesti. Söin yhden pienen punasipulin, neljäsosan parsa- ja kukkakaalista sekä pari pientä herkkusientä sekä vähän valkosipulia.

Summa summarum: tilannehan näyttää mulla jo nyt aika hyvältä, jos syön jatkossakin tähän tapaan. Yksin ollessani tämän tyyppinen ruokaileminen onkin mulle tyypillistä, mutta koska puolisoni ei noudata Wahlsin protokollaa, niin yhdessä kotona oltaessa kasviksia välillä korvautuu esimerkiksi riisillä tai perunalla, mikä heijastuu tietysti negatiivisesti syötyjen ravintotiheiden kasvisten määriin. Miten syödä itse protokollan mukaisesti, kun muu perhe ei niin tee, on asia, jota täytyy pohtia. Nykytilanteessa kuitenkin se asia, joka vaatii mulla eniten työstämistä, on vihreiden lehtikasvisten lisääminen. Miten ihmeessä saan päivän aikana alas jopa lähes puolitoista litraa tuoreita vihreitä?

Vihersmoothiet on se ensimmäinen ajatus, joka tässä kohtaa mieleen nousee, niihinhän pystyy upottamaan helposti suuret määrät vihreää. Vihersmoothie on kuitenkin myös asia, jota kohtaan olen ehtinyt jo paleokokeiluni alkuaikoina kehittämään kammon syötyäni niitä liikaa ja pilattuani ne ällön makuisilla superfoodeilla (maca ansaitsee tässä erikoismaininnan, never again!). Vihreät lehtikasvikset ovat myös aika kalliita ostaa sekä tuoreena huonosti säilyviä, mikä on pienituloiselle ja harvoin kunnon kauppaan pääsevälle huono asia. Toisaalta kesä on pian tulossa ja piha täynnä ilmaista vihreää villivihannesten muodossa. Lisäksi mulla on mahdollisuus, jos vain jaksan, itse kasvattaa kasvimaalla kaikkea ihanaa vihreää, joten nyt jos koskaan on hyvä aika lähteä kokeilemaan lehtikasvisten lisäämistä. Mielessäni on vielä yksi kysymys, johon toivoisin löytäväni vastauksen ennen kuin lähden tankkaamaan vihreitä kuten pinaattia isompina määrinä, ja se on kysymys oksalaateista ja niiden mahdollisista terveyshaitoista, jos niitä saadaan ruokavaliosta liikaa. Tätä kysymystä pohdiskelin jo kokeillessani ketogeenista ruokavaliota, jolla vihreät. lehtikasvikset olivat vähähiilihydraattisina suuressa roolissa, mutta asian selvittely jäi silloin kesken. Ehkäpä vastaus löytyy Wahlsin kirjasta, en ole lukenut sitä vielä loppuun. Jos sulla on asiasta ajatuksia tai tietoa, niin jätä ihmeessä kommentti!

Mitä seuraavaksi?

Jatkosuunnitelmani ruokavalioni suhteen on nyt siis seuraavanlainen. Ensinnäkin selvitän tapoja lisätä mielekkäällä tavalla vihreiden lehtikasvisten määrää ruokavaliossani. Vinkkejä otetaan mieluusti vastaan! Ihan äkkiseltään mieleeni tulevat ainakin erilaiset pestot ja keitot, joihin saa upotettua mukavat määrät vihreää. Toiseksi, aion tutkia oksalaattiasiaa. Ja kolmanneksi, hommaan siemeniä lehtikasvisten esikasvatusta ja kevään kylvöjä ajatellen: rucolaa, erilaisia lehtikaaleja, mustakaalta, pinaattia, mangoldia (näitä kaikkia olen kasvattanut aiemminkin) sekä uutena kasviksena mulle ainakin aasialaista paksoita. Lisäksi voisin tutkailla erilaisten villivihannesten soveltuvuutta Wahlsin protokollan mukaiseen ruokavalioon.

Itse olen edennyt Wahlsin dieetin opettelussa niin, että olen ensin keskittynyt karsimaan tulehdusta ruokkivia ruoka-aineita pois ruokavaliosta ja vasta sitten ryhtynyt pohtimaan tarkemmin kasvisten saantia. Nyt olen sitä mieltä, että kasviksiin olisi kannattanut ryhtyä satsaamaan enemmän jo aiemmin, koska sillä, että syö kasviksia Wahlsin suosittelemat määrät, on automaattisesti sellainen positiivinen seuraus, että esimerkiksi turhat tulehdusta buustaavat höttöhiilarit kuten gluteenittomat viljat, jotka ovat Wahlsin ruokavalion perustasolla pienissä määrissä sallittuja, jäävät ruokavaliosta automaattisesti pois, koska kaiken kasvisten popsimisen jälkeen vatsa ei enää yksinkertaisesti vedä mitään turhaa!

Tarkoituksenani on nyt toteuttaa siis Wahlsin ruokavalion perustason mukaista syömisen tapaa (kiellettyjen ruokien karsiminen sekä suositeltujen kasvismäärien syöminen) jonkin aikaa ja ottaa selvää siitä onko tällaisesta syömisen tavasta apua vointiini ja oireisiini. Mikäli en saa perustason noudattamisesta toivomaani apua, tulen harkitsemaan ruokavalion seuraavien, tiukempien tasojen testaamista. Moni neurologisesti sairas Wahlsin mukaan hyötyy erityisesti näistä seuraavista tasoista. Toiveeni tietysti olisi, että ruokavaliota ei tarvitsisi vetää liian tiukaksi, vaan sitä voisi toteuttaa tällä perustasolla, joka antaa liikkumavaraa esimerkiksi gluteenittomien viljojen suhteen, mikä helpottaa esimerkiksi tien päällä ruokailuja ja kyläilyä. Raportoin taas jossain vaiheessa kokeiluideni edistymisestä tänne blogin puolelle. Kannattaa laittaa myös blogin IG seurantaan, käsittelen siellä usein ruoka-asioita etenkin stoorien puolella.

///

Pieniä otteita -blogi muualla verkossa:

Bloglovin'

Facebook

Instagram

Haikeudella muistelen aikoja, jolloin mulle oli mahdollista singahtaa spontaanisti vaikka puolen tunnin varoitusajalla mökki- tai festarireissulle. Sen kun heittelin jotain vaatteita, hammasharjan ja -tahnan, dödön ja rahapussin reppuun ja hyppäsin autoon, jolla kurvattiin nopeasti kaupan kautta kohteeseen, napaten kaupasta mukaan muutamat roiskeläppäpitsat (no näitä nyt ei kyllä ole ikävä!), makkarat, oluet ja mitä muuta helppoa hengenpidintä mieleen juolahtikaan.

Spontaanisti toimimisen mahdollisuuden menetys on ollut yksi harmittavimpia asioita, joita toimintakykyä rajoittavan kroonisen sairauden sairastaminen on tuonut mukanaan. Koska käytettävissä oleva energia on sairaana ollessa hyvin rajallista, niin tekemisiä täytyy ennakoida, suunnitella ja rytmittää, jotta niistä selviää ilman isompaa voinnin romahdusta. Lisäksi huomiota on ihan eri tavalla kiinnitettävä siihen, että yrittää reissun päälläkin elää enimmäkseen niin, ettei huonoista valinnoista koidu päivien tai jopa viikkojen takapakkeja. Pienempäänkin reissuun lähteminen on nykyään homma, joka vaatii valmistautumista, joka on aiheellista aloittaa mieluiten paria päivää ennen lähtöajankohtaa, ellei sitten halua vetää itseään jo ennen reissua aivan piippuun ja viettää kohteessa ensimmäisiä päiviä pää kainalossa.

Jos ja kun reissuun valmistautuminen nielaisee reissua edeltävien päivien toimintakykyisestä ajasta isot palaset, niin ei ehkä ole ihme, ettei sinne reissuun tee mieli ihan jatkuvasti lähteä, ja kun lähtee, niin sitten mielellään viipyy kohteessa pidemmän ajan, jotta paikan päällä jaksaa tehdä muutakin kuin toipua valmistautumisesta ja reissaamisesta. Tänä pääsiäisenä tein sen päätöksen, että rajallisten energioideni reissaamiseen tuhlaamisen sijaan teen asioita, joista saan iloa ja mielenrauhaa ja jotka tukevat mun terveyttäni ja parempaa vointiani, ja jäin pääsiäispyhiksi yksin kotiin miehen lähtiessä maalle. Kun nyt heräsin pitkäperjantain aamuna suhteellisen hyvävointisena kotisängystä hiljaisessa ja rauhallisessa talossa, niin ensimmäinen ajatukseni oli, että enpä olisi voinut tässä tilanteessa paremmin valita! Vointi on ollut aika huono pidempään liittyen muun muassa lääkeinfuusioihin, jotka sain pari viikkoa sitten, ja nyt alkaa lopultakin tuntumaan siltä, että elämä voisi olla hetken taas muutakin kuin selviytymistä.

Meillähän on siis sellainen tilanne, että kodin lisäksi vietämme paljon aikaa miehen vanhassa mummolassa, jossa mies tykkää harrastuksenaan rakennella vanhoja autoja. Mäkin tykkään siellä viettää aikaa, koska tuo paikka on rauhallinen saareke metsän reunassa luonnon läheisyydessä ja viihdyn luonnossa ja hiljaisuudessa. Kotonakin on kuitenkin kiva olla ja mun "elämäni" on yleensä kotona, josta joudun sen sitten valikoituina paloina maalle kuljettamaan sinne lähtiessäni. Kun lähdemme maalle, niin se proseduuri on miehellä ja mulla "vähän" erilainen.

Jos mies on lähdössä itsekseen maalle, niin homma etenee suurin piirtein näin:

Viikonloppulaukku esille ja sinne muutamat t-paidat, sukat ja kalsarit. Reppuun läppäri. Mahdolliset likaiset tiskit ylös tiskialtaasta pöytätasolle ja vettä tyhjiin kanistereihin. Lompakko ja puhelin taskuun ja takki niskaan. Auton avaimet käteen, kävely autolle ja kaupan kautta motarille kurvaaminen. Kaupasta jotain helposti ja nopeasti ruoaksi valmistuvaa ja Kotipizzasta pizza kainaloon. Perille päästyä olut auki ja pizzaa ääntä kohti, viikonlopun vietto voi alkaa. Aamulla maalta löytyvät työkamat päälle ja tallille autohommiin.

Jos taas mä olen lähdössä mukaan maalle, niin mun valmistautumiseni etenee osapuilleen näin:

Jos lähtövalmistelut ja itse lähteminen täytyy saada hoidettua yhden päivän aikana, niin kiroilen, sillä tiedän, että olo tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä olemaan illalla ja seuraavana päivänä tämän seurauksena varsin huono. Teen aluksi päässäni listaa kaikista niistä asioista, jotka täytyy hoitaa ennen kuin pääsee istumaan autoon. Näitä asioita ovat ainakin:

Ruokasuunnitelman tekeminen maallaoloajaksi huomioiden se, että syömiset ovat edes enimmäkseen terveyssyistä noudattamani ruokavalion mukaiset.
Listan tekeminen tarvittavista ruokatarpeista ja näiden ruokatarpeiden jakaminen kolmeksi eri listaksi riippuen siitä pitääkö ne ostaa kaupasta vai löytyykö niitä valmiina kotoa tai maalta.
Pakkaaminen: muistettava huolehtia mukaan ruokien ja vesien lisäksi tarvittavat vaatteet, hygieniatarvikkeet, lääkkeet, vitamiinit, harrastus- ja opiskelutarpeet, kissojen tarvitsemat asiat. Ovatko tarvittavat vaatteet puhtaina vai pitääkö kaivella pyykkikorista ja pyykätä?
Kodin lähtökuntoon laittaminen: inhoan palata reissusta likaiseen ja sotkuiseen kotiin, joten pitää pyöräyttää tiskikone ja tyhjentää lavuaari, imuroida isoimmat villakoirat, pyyhkiä kylppärin ja keittiön lattiasta kissanhiekka- ja muut tahrat sekä pestä vessanpönttö, lavuaari ja peili.
Viherkasvien kasteleminen.
Suihkussa käyminen, sillä meidän landella on vain pihasauna ja vatipesumahdollisuus eikä pitkähköjen hiusten vatipesu ole sellaisia suosikkihommia, joita haluaa tehdä, jos tarjolla on myös suihku.

Tämän suunnitteluvaiheen jälkeen alan useimmiten olla jo vähän väsynyt, joten pieni välikuolema täytyy ottaa ennen suunnitelman täytäntöön panemisen aloittamista. Seuraava vaihe on eniten aivokapasiteettia, kun sitä vielä on jonkin verran jäljellä, vaativien hommien toteuttaminen eli omien kamojen pakkaaminen, aloittaen tärkeimmistä kuten lääkkeistä, jotka eivät saa unohtua. Pakkaamisen jälkeen on imurin kaapista kaivamisen vuoro. Hiki valuu ja olo on heikko, pitää heittäytyä hetkeksi lattialle vaakatasoon ennen kuin homma voi jatkua. Siivouksen päälle otetun suihkun jälkeen tuskanhiki karpaloi otsalla ja taas pitää tasailla sohvalla ennen ruokien pakkaamista. Viherkasviparat saattavat jäädä kastelematta, en ole jaksanut itseänikään juottaa ja ravita kunnolla.

Kun kaikki kamat ovat kasassa ja koti lähtökunnossa, niin alkaa reissun kolmas vaihe eli tavaroiden ja kissojen roudaaminen autoon ja paikasta A paikkaan B siirtyminen. Matkan varrella pitää vielä pysähtyä ruokakaupassa hakemassa listaamani ruokatarpeet. Toivon niiden löytyvän pienemmästä marketista matkan varrella, jotta saan alkumatkan istua pelkääjän paikalla silmät kiinni lataamassa jo melkoisen tyhjiksi käyneitä akkujani. Ffp2-maski naamalla kaupassa hortoileminen on yhtä kärsimystä ja yritän selvitä ostoksista mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti keskittyen latomaan kärryyn kauppalistan mukaisia ruokatarpeita, toivoen että mies olisi jäänyt autoon odottamaan ja tulisi vain kantamaan valmiit ruokakassit eikä höpöttäisi vieressä sekoittamassa lisää mun jo varsin levällään olevaa pakkaani... Kun sitten lopulta ollaan selvitty maalle asti, niin ohjelmassa on tietysti vielä tavaroiden purkaminen autosta ja sen puolikkaan heviosaston, jonka ostoskärryyni kaupassa ladoin, sullominen ihan liian pieneen jääkaappiin. Ja sitten, lopultakin, saan relata ja vaikkapa korkata gluteenittoman oluen. Jos siis enää jaksan, ja tarkenen, sillä talviaikaan taloa pidetään sen tyhjillään ollessa viileänä ja varsinkin väsyneenä ja huonovointisena kylmyys imee viimeisetkin energiat. Seuraavana aamuna herätessä talo on jo lämmennyt mukavasti, mutta koska edellisen päivän lähtötouhut ovat ylittäneet rasitusikkunani rajat niin että venyy ja paukkuu, niin enpä mä jaksa sieltä peiton alta yleensä ennen iltapäivää mihinkään nousta, jos silloinkaan. Seuraavana päivänä voimia voi jo riittää johonkin mukavaan tekemiseen, jollei kyseessä sitten ole lyhyt viikonloppureissu, jolloin illalla onkin taas siirryttävä kotia kohti, jolloin tuon päivän energiat täytyy käyttää lähinnä pakkaamiseen ja reissaamiseen...

Että juu. Ei ehkä ihme, että kun voin pitkäaikaisen koomailujakson jälkeen nyt lopultakin paremmin, niin en halua käyttää energioitani maalle lähtemiseen vaan asioihin, joiden tekemistä olen kaivannut.

Ja mitä mä haluan tehdä nyt, kun energiaa vähän paremmin taas on? Haluan rauhoittua, tavoitella mielenrauhaa, tarkistaa koordinaattini, orientoitua tulevaan. Alkuvuosi on ollut aikamoista kuohuntaa ja selviytymistä eikä mulla ole ollut kunnolla mahdollisuuksia rauhoittua kysymään itseltäni mitä kuuluu. Nyt aion ottaa tähän aikaa. Ja se, että mulla on mahdollisuus viettää aikaa yksin kotona, mahdollistaa tämän. Introverttinä kaipaan paljon yksinoloa ja omaa rauhallista aikaa, ja näin korona-aikaan, jolloin mies on tehnyt töitä sataprosenttisesti etänä, yksinolo on ollut ajoittain harvinaista herkkua. Onneksi meillä on tuo maapaikka käytössä ja mahdollisuus jakautua välillä kahteen eri osoitteeseen, joissa kumpikin voi rauhassa harrastaa omia juttujaan, sillä ainakin mulle se kaipaamani yksinolo tarkoittaa ihan todella tyhjää taloa kotona tai maalla, ilman muita ihmisiä. Parituntinen omassa huoneessa ajatustensa kanssa toisen hommaillessa talon toisessa päässä omiaan on sekin ihan jees, mutta ei se ole sellaista yksinoloa, jota tarvitsen saadakseni akkuni kunnolla ladattua. Tarvitsen voidakseni mahdollisimman hyvin aikaa yksin, vapaana häiriötekijöistä sekä toisten odotuksiin ja oletuksiin sopeutumisesta, oman rytmini mukaan eläen, oman tilani ottaen. Jos en saa välillä tätä aikaa ja tilaa, jossa saan vapaasti virrata, niin väsyn, ahdistun ja ärsyynnyn.

Parasta just nyt: kahvi ja banaanilettu aurinkoisella kotiterassilla omassa seurassa nautittuna.

Ihana, rauhallinen, mieltä ja kehoa ravitseva pitkä viikonloppu on siis toivottavasti tulossa. En varsinaisesti vietä nyt tai yleensäkään pääsiäistä, vaan pääsiäinen on mulle ihan tavallisia päiviä muiden joukossa. Syön tavallista, värikästä, hyvää tekevää ruokaa silloin kun on nälkä, herkuttelen vähän jos tekee mieli, käyn voinnin salliessa kävelyllä kameran kanssa tai ilman ihmettelemässä kevään tuloa, kirjoitan, neulon, hengailen kissojen kanssa, juon kahvia aurinkoisella pihaterassilla, kuuntelen musiikkia ja kaivan kirjahyllystä ehkä jonkun lukematta jääneen semikepeän romaanin, joka saa kuljettaa mut täältä sotien ja pandemian keskeltä jonnekin aivan muualle. Nautin jo ajatuksestakin! Toivottavasti myös sulla on mahdollisuus itsesi näköiseen pääsiäiseen tai ainakin hyvien ja mieluisten hetkien itsellesi ottamiseen. Toivotan sulle hyvää pääsiäisen aikaa!

///

Pieniä otteita -blogi muualla verkossa:

Bloglovin'

Facebook

Instagram

Kerron tässä tekstissä ehkä tärkeimmästä itsehoidon välineestä, jolla hoidan diagnoositta jäänyttä neurologista sairauttani, ja se väline on paleotyyppisen ruokavalion noudattaminen. Tämä teksti on jatkoa postaukselle "Älä sivuuta ensioireita: sairauden prodromaalivaihe", ja suosittelen tuon tekstin lukemista ennen tähän tekstiin syventymistä. Kuvaan tuossa postauksessa sitä matkaa, joka ruokavaliomuutosta, jonka lopulta tein, edelsi, ja perustelen samalla miksi muutoksia olisi mielestäni kannattanut tehdä jo sairauteni varhaisessa vaiheessa.

Blogitekstin viimeistelyä ja katkarapusalaattia

Mikä auttaisi, kun kukaan ei osaa auttaa?

Jos lääkäreiltä ei olisi aikanaan loppunut ideat sairauteni diagnosoinnin ja sellaisen hoidon etsimisen, jolla saisin helpotusta toimintakykyäni rajoittaviin oireisiin, suhteen, niin en ehkä olisi ryhtynyt aktiivisesti tutkimaan muita mahdollisia tapoja auttaa ja hoitaa itseäni. Kun kokeilluista lääkkeistä ei ollut apua eikä lääkärillä ollut tarjota esimerkiksi jokapäiväiseen kuumeiluuni muuta ratkaisua kuin Panadol-resepti, niin mun oli pakko aktivoitua ja laajentaa näkökulmaani terveyteen ja sairauteen. Jos lääkärit eivät osaa sairauttani diagnosoida ja hoitaa, niin voisinko saada vointiini apua lääkkeettömistä hoidoista? En enää muista ihan tarkkaan miten lopulta päädyin kuulemaan ja lukemaan lisää paleoruokavaliosta, mutta luultavasti kuulin asiasta ensimmäistä kertaa jossain vertaistukiryhmässä tai -palstalla, jossa joku toinen kertoi saaneensa paleosta apua.

Paleoruokavaliokeskustelu taisi olla juuri noihin aikoihin vasta rantautumassa Suomeen. Suomenkielistä tietoa aiheesta alkoi jo löytyä, mutta pääosin netistä löytyvä tieto oli englanninkielistä. Tärkeimmät käyttämäni suomenkieliset tietolähteet olivat Jaakko Savolahden perustamat HelsinkiPaleo-sivut sekä Meri Pekkasen Monkeyfood-blogi. Myös muutama funktionaalista lääketiedettä edustava suomalainen lääkäri liputti paleon puolesta. Saatuani paleoruokavaliosta jonkinlaisen yleiskäsityksen halusin syventää ymmärrystäni aiheesta sekä paleoruokavalion tieteellisestä perustasta ja tilasin Robb Wolfin tuolloin vastikään ilmestyneen The Paleo Solution -kirjan, joka olikin loistohankinta. Se, että ymmärsin perusteet sille, miksi mitäkin muutoksia ruokavalioon tehdään, innosti mut lopulta kokeilemaan paleota.

Paleoruokavaliosta

Paleoruokavalio, josta näkee käytettävän usein myös termiä kivikautinen ruokavalio tai metsästäjä-keräilijäruokavalio, on sellainen syömisen tapa, jossa luovutaan ruoka-aineista, jotka ovat syntyneet agraarikulttuurin myötä, ja pyritään viemään syömisiä suuntaan, joka mukailee paremmin ihmisen jo kivikaudella kehittynyttä biologiaa. Ajatuksena tässä on, että sellaiset uudemmat ruoka-aineet, joiden syömiseen ihmisen elimistö ei ole ehtinyt geneettisesti vielä kunnolla sopeutua, voivat synnyttää elimistössä tulehdus- ja immuunireaktioita, mikä voi lopulta johtaa erilaisiin terveysongelmiin. Syömällä sellaista ruokaa, jonka syömiseen ihmisen elimistö on tarkoitettu, näitä reaktioita ja ongelmia voidaan korjata ja ennaltaehkäistä.

Paleoruokavaliosta on olemassa erilaisia versioita enkä niitä kaikkia tunne etenkään, kun en ole enää vuosiin seurannut aktiivisesti aiheen ympärillä käytävää keskustelua. Peruspaleossa, jonka mukaisesti lähdin itse aikanaan kymmenisen vuotta sitten ruokavaliomuutostani toteuttamaan, ideana oli poistaa ruokavaliosta seuraavat tulehdusta elimistössä buustaavat ruoka-aineet:

Kaikki viljat, mukaan lukien gluteenittomat viljat (valkoinen riisi oli pienissä määrissä ok, jos tuntui siltä, että lisähiilihydraateille oli tarvetta)
Maitotuotteet (pois lukien voi, jota sai halutessaan pieninä määrinä käyttää)
Palkokasvit
Sokeri
Vahvasti prosessoidut ruoat ja raaka-aineet

Paleon perusversio oli ruokavalio, jolla syötiin runsaasti erilaisia vihanneksia ja kohtuullisesti mahdollisimman hyvälaatuista eläinproteiinia sekä laadukkaita rasvoja. Jokainen ateria koostettiin niin, että lautaselta löytyy aina sekä hyviä hiilihydraatteja, proteiinia että rasvaa. Näin koostamalla aterioista tuli ravinteikkaita, tasapainoisia ja nälkää pitkään poissa pitäviä. Kolme ateriaa päivässä tuntui sopivalta määrältä ruokaa ja erilaiset mieliteot väistyivät.

Tutustuin myös paleon vielä tiukempaan versioon, joka on tarkoitettu erityisesti autoimmuunisairauksia sairastaville ihmisille ja noudatettavaksi tietyn ajanjakson ajan, jolloin suolisto ja elimistö saa toipua ja korjata itseään, mikä voi johtaa autoimmuunireaktioiden rauhoittumiseen, minkä jälkeen voidaan palata peruspaleoruokavaliolle. Myös autoimmuunipaleosta (AIP) löytyy hieman eri tulkintoja ja versioita. Sillä autoimmuunipaleoruokavaliolla, jolla itse olin, ruokavaliosta poistettiin peruspaleon yhteydessä mainittujen ruoka-aineiden lisäksi seuraavat asiat:

Koisokasvit
Siemenet
Alkoholi

Joissain AIP-versioissa luovutaan myös kananmunista, mutta itse käytin niitä, koska noudattamassani ruokavalioversiossa niiden käyttöä ei kielletty enkä kokenut saavani niistä ongelmia. Näin jälkikäteen ajatellen tuntuu siltä, että olisi ollut fiksua jättää myös kananmunien syöminen tauolle, sillä monien ruoka-aineiden kohdalla on niin, että niiden aiheuttamat ongelmat havaitsee vasta, kun niiden syömisestä luopuu ja koettaa sitten palauttaa ne ruokavalioon.

Terveyteni muutos siirryttyäni paljon viljoja ja maitotuotteita sisältävästä syömisen tavasta paleoruokavaliolle oli nopea ja dramaattinen: jo kuukaudessa tunsin olossani ja sairauteni oireissa (kuumeilu, fatiikki) selkeää helpottumista. Puolen vuoden paleoelämän jälkeen päivittäinen kuumeiluni oli enää pelkkä huono muisto ja toimintakykyni oli kohentunut merkittävästi. Samalla pitkän ajan tulehdusarvo lasko/senkka, joka mulla oli ollut koholla jo useamman vuoden, oli tullut alas useammalla kymmenellä yksiköllä ja oli nyt täysin normaali ja vieläpä viitteiden alalaidassa! Vointini ja tulehdusarvoni korreloivat todella voimakkaasti keskenään ja olin ihan fiiliksissä. Pyysin mitattavaksi myös kolesteroliarvoni, koska olin kiinnostunut siitä miten runsaampi eläinproteiinin ja kananmunien syöminen sekä ruokavalion rasvalähteiden muuttuminen (söin paljon mm. kookosta) oli vaikuttanut veren rasva-arvoihin. Hoitaja ja lääkäri olivat pyllähtää pyrstöilleen nähdessään tuoreet labra-arvoni: ennenkin hyvät kolesteroliarvoni olivat nyt ihan loistavat ja hoitaja halusi tietää, että mitä mä oikein olen syönyt saadakseni tuollaiset arvot. Ilme oli näkemisen arvoinen, kun kerroin uudesta ruokavaliostani. "Hyvä" kolesteroli HDL oli korkeampi kuin "paha" LDL (kolesteroliasia on kokonaisuudessaan monimutkaisempi kuin tämä, mutta ei mennä nyt siihen), joten vihannesten lisääminen todella näkyi rasva-arvoissa positiivisesti, samoin kuin höttöhiilareiden karsiminen. Yhdistettynä runsaaseen vihreiden asioiden ja marjojen syömiseen runsaampi eläinproteiinien ja esimerkiksi kookoksen kuluttaminen ei näyttänyt olevan ollenkaan huono asia. Ruokavaliomuutoksessa painokin putosi kuin huomaamatta yli kymmenen kiloa eli pääsin eroon myös liikakiloista, jotka olivat kasautuneet kannettavakseni jättikortisonikuurien myötä.

Ensimmäistä kertaa vuosiin mulla oli sellainen olo, että mä selviän ja että elämä voi lisääntyneen energian ansiosta jatkossa olla muutakin kuin selviämistä päivästä toiseen. Mulla olisi vielä paljon elämää elettävänä ja asioita koettavana. Olo oli kiitollinen, motivoitunut ja ylpeä: olin hitto vie itse onnistunut löytämään tilanteeseeni ratkaisuja ja auttamaan itseäni! Hehkutin parantunutta tilannetta myös lääkärilleni, joka oli tietysti iloinen siitä, että voin paremmin, mutta joka tuntui suhtautuvan kuitenkin vähän skeptisesti siihen, että positiivinen muutos olisi ruokavaliomuutokseni ansiosta. Sen verran hän komppasi teoriaani, että hänen mukaansa ainakin gluteenisensitiivisyydestä voisi kohdallani olla kyse, sellaisesta ilmiöstä oli tieteellistä näyttöä. Joka tapauksessa hän kannusti mua jatkamaan tällä ruokavaliolla, jos ja kun kerran koin saavani siitä apua.

Paleopipon löysäämistä

Niin palkitsevaa kuin paleoruokavalion noudattaminen olikin siinä mielessä, että tunsin saavani sen ansiosta takaisin palasia elämästäni ja itsestäni, niin olihan se monella tapaa myös työlästä ja rajoittavaa. Kaikki ateriat piti käytännössä tehdä alusta asti itse ja ulkona syöminen sekä kyläily oli hankalaa. Hirveästi aikaa ja valtaosa rajallisesta energiastani kului keittiössä häärimiseen, ja mikäli halusin varmistaa sen, ettei mun ole pakko poiketa ruokavaliosta kodin ulkopuolella liikkuessani, niin parasta oli varautua reissuun omilla eväillä. Ravintoloissa olisi usein ollut mahdollista tilata vaikkapa pihvi ja salaattia tai lämpimiä kasviksia, mutta varsinkin kahviloissa käyminen ja kyläily oli stressaavaa, kun kahvitarjoilut ovat yleensä varsin vilja-, maito- ja sokeripainotteisia eikä omaan ruokavalioon sopivaa kahvimaitoakaan löytynyt. Oli valittava hankalan ja epäkohteliaan asiakkaan tai vieraan roolin ja ruokavaliosta poikkeamisen välillä.

Eipä siis ihme, että ruokavalion löysääminen alkoi pidemmän päälle kiinnostamaan. Perustelin asian itselleni niin, että nyt kun elimistöni ja suolistoni on paleoruokavalion noudattamisen myötä rauhoittunut, niin voisi olla hyvä aika kokeilla joidenkin ruoka-aineiden palauttamista ruokavaliooni. Ehkäpä itseään korjannut elimistöni sietäisi satunnaisesti pieniä määriä maitoa, gluteenittomia viljoja ja sokeria? Jos noudattaisin kotona paleota, niin ehkä voisin tien päällä ja kylässä relata? Gluteenia pidin kaikkein pahimpana tulehduksen ruokkijana, joten gluteenittomuudesta en tinkinyt missään vaiheessa, mutta gluteenittomia viljoja en ajatellut yhtä haitallisina. Kun satunnaisista ruokavaliosta lipsumisista ei näyttänyt koituvan haittaa, jonka olisin havainnut suoraan olossani, niin pian gluteenittomia viljatuotteita alkoi löytyä myös kotoani, missä tykkäsin kokkailla varsinkin erilaisia helppoja uunipuuroja ja lisukkeita erityisesti hirssistä, tattarista ja kvinoasta. Olin arkea helpottaakseni ryhtynyt tilaajaksi eräässä reseptipalvelussa, jonka kautta sain sähköpostiini viikottain kolmen aterian reseptin ostoslistoineen, ja nuo reseptit olivat muuten paleoruokavalion mukaisia, mutta niissä käytettiin jonkin verran kuitenkin gluteenittomia viljoja, mikä sai mut näitä viljoja alun perin kokeilemaan ja niiden helppouteen ihastumaan. Ja kun olin tälle tielle lähtenyt, niin pian huomasin lepsuilevani myös lehmänmaidon suhteen. Itseään oli helppo huijata, koska en edelleenkään saanut mitään suoria reaktioita näistä ruoka-aineista, kuten en ollut aiemminkaan saanut, vaan niiden käytön negatiiviset vaikutukset tulivat hiipien ja viiveellä.

Kroppani piti kirjaa syömisistäni ja jossain vaiheessa huomasin vointini huonontuneen, painoni nousseen, fatiikin syventyneen ja kuumeilun nostavan päätään. Tulehdusarvo lasko nousi samassa tahdissa. En todellakaan halunnut enää paluuta entiseen, joten jotain oli tehtävä. Kiristin syömisiä taas paleoksi, mutta sekään ei tuntunut tarjoavan enää riittävää apua ja halusin lisäksi saada pois painoa. Päätin ottaa selvää ketogeenisestä ruokavaliosta.

Ketogeenisen ruokavalion kokeileminen

Ketoilubuumi oli Suomessa kuumimmillaan juuri etsiessäni uudenlaisia ratkaisuja syömisiini ja paremmin voimiseen. Aiheeseen pintapuolisesti tutustumisen jälkeen totesin, että tämä ruokavaliohan on hyvin linjassa paleoruokavalion, jonka olen todennut itselleni toimivaksi, kanssa, mutta vie syömisiä vielä niukkahiilihydraattisempaan suuntaan, mikä voisi olla mun kannaltani hyväkin juttu, koska halusin saada myös painoa pudotettua. Lisäksi ketogeenisestä ruokavaliosta ja esimerkiksi pätkäpaastosta kerrottiin olevan selkeää hyötyä joidenkin sairauksien hoidossa. Päätin kokeilla ketoruokavaliota, vaikka olin samanaikaisesti hiukan skeptinen sen suhteen olisiko ketoosi sittenkään mun elimistöni kannalta paras ratkaisu, sillä kärsin jatkuvasti korkeista stressihormoni kortisolin tasoista ja olin jostain lukenut, että lähes hiilihydraatiton ruokavalio ja korkeat kortisolitasot eivät ehkä olisi suositeltava yhdistelmä, vaan tilanne voisi johtaa ongelmiin esimerkiksi sukuhormonitasojen kanssa. Ajattelin kuitenkin, että ainahan voin tehdä korjausliikkeitä ja palata takaisin suurempiin hiilarimääriin, jos ongelmia ilmenee.

Siirtyminen paleolta ketoruokavaliolle oli helppoa, koska esimerkiksi viljat ja sokeri olivat jo valmiiksi poissa ruokavaliostani. Toisaalta ketoresepteissä taas käytettiin paljon esimerkiksi maitotuotteita, jotka eivät kuuluneet mun lautaselleni. Vuohenmaito on ruoka-aine, jonka kerrotaan sopivan monille lehmänmaidolle reagoivillekin, ja päädyin itsekin kokeilemaan erilaisia vuohenmaitojuustoja, joista sain ketoruokiin mukavasti proteiinia ja rasvaa. Suurin muutos paleolta ketolle siirtymisessä oli käytettävissä olevan kasvisvalikoiman merkittävä kapeutuminen, proteiinin määrän vähentyminen ja rasvan määrän lisääntyminen. Ruokavalio koostui paljolti erilaisista kaaleista, vihreistä lehtikasviksista, pienistä marja-annoksista, eläinproteiinista, kananmunista, vuohenjuustosta, siemenistä, pähkinöistä, kookoksesta, oliiviöljystä ja voista, jota ainoana lehmänmaitotuotteista käytin, kuten olin tehnyt aina paleollakin ollessani.

Aluksi ketogeeninen ruokavalio tuntui toimivan mulla loistavasti. Hiilihydraattien vähentäminen antoi lisää virtaa ja paino lähti mukavasti laskusuuntaan. Ketoruokavalion noudattaminen tuntui ihanan helpolta, koska käytettävissä oleva raaka-ainevalikoima oli paljon aiempaa suppeampi ja valmistettavat ruoat olivat aika yksinkertaisia. Syödä ja siis myös kokata tarvitsi aiempaa vähemmän ja harvemmin, koska runsasrasvainen ruokavalio piti nälkää tehokkaasti loitolla. Mielitekoja ei ollut, makeanhimo loisti poissaolollaan. Nautin kovasti tästä syömisen tavasta.

Kolmisen kuukautta ketogeenisellä ruokavaliolla sujui loistavasti ja ajattelin jo, että liekö tässä on nyt se mulle sopivin syömisen tapa. Välillä kyllä mietitytti käytettävissä olevan kasvisvalikoiman suppeus ja se onko tämä syömisen tapa sittenkin turhan yksipuolinen. Saanko kaikki tarvitsemani ravintoaineet ja syönkö ehkä liikaa joitain tiettyjä ruoka-aineita, altistaen itseni uusille ongelmille tai ruoka-aineyliherkkyyksien kehittymiselle? Mietin erityisesti oksalaatteja, joita ketoruokavalio tuntui sisältävän runsaasti.

Kolmen kuukauden ketoilun jälkeen aloin havahtua ensimmäisiin ongelmiin. Näytti tapahtuvan juuri se mitä olin ketoruokavaliota aloitellessani pelännyt: ketoilu näytti vaikuttavan sukuhormonitasoihini tehden kuukautiskierrosta epäsäännöllisen. Keskustelin aiheesta muiden naispuolisten ketoilijoiden, joilla oli samansuuntaisia kokemuksia, kanssa, ja tutkin netistä ketoosin, kortisolin ja sukuhormonien yhteyttä. Tämän jälkeen vedin asiasta omat johtopäätökseni. En pitänyt järkevänä ketoosissa pysyttelemistä enää tämän jälkeen, vaan laitoin ketoilulle stopin ja päätin katsoa korjaantuuko tilanne hiilihydraattimääriä lisäämällä. Eipä aikaakaan kun kuukautiskierto oli palautunut normaaliksi. Tämän jälkeen en ole enää ketoosiin pyrkinyt pitkäaikaisemmin enkä ehkä aio pyrkiäkään ainakaan niin kauan kuin kortisolitasoni pysyttelevät kroonisesti korkealla tasolla.

Mitäs sitten?

Ketokokeilun jälkeen palasin jälleen paleotyyppiseen ruokailuun, jättäen kuitenkin myös vuohenjuuston osaksi ruokavaliotani. Korona-aika kokoaikaisine kotoiluineen ja harvakseltaan tehtävine ruokakassitilauksineen, jolloin ei ollut mahdollisuutta panostaa runsaaseen tuoreiden kasvisten määrään, kuitenkin alkoi pian ja vei syömisiä huonompaan suuntaan. Oli stressiä ja fatiikkia enkä jaksanut syödä tiukan paleosti, vaan gluteenittomia viljoja ja lehmänmaitotuotteitakin alkoi taas kulumaan. Voin huonosti ja paino nousi taas. Niin nousi myös tulehdusarvo lasko - niin paljon, että lääkärinikin asiasta jo huolestui. Tämä riitti motivaatioksi ruokavalion siivoamiseen ja niinpä viime vuonna loppukesästä jälleen kerran omaksuin tiukemman linjan syömisiini, vetäen koko loppuvuoden tiukasti viljattomalla (satunnaisia riisiannoksia lukuunottamatta), lehmänmaidottomalla ja lähes sokerittomalla linjalla. Päätin testata ruokavalion kiristämisen vaikutusta laskoon ja olin luottavainen siihen, että kyllä se arvo sieltä lähtee laskuun, kuten se on ennenkin tehnyt näin toimiessani.

Toisin kävi. Lasko jatkoi toimenpiteistäni huolimatta nousemistaan. Lääkärini poissulki ensin verikokeilla pahanlaatuisia verisairauksia ja halusi sitten kuvauttaa mut päästä varpaisiin ehkä tarkimmalla käytössä olevalla kuvausmenetelmällä tulehduksen aiheuttajan paikantamiseksi. Mähän sairastan vaille tarkempaa diagnoosia jäänyttä neurologista tulehdussairautta, jolloin tällaiset labralöydökset ja voinnin huononemiset vaativat reagointia ja lisätutkimuksia. Aloin olla itsekin aika huolissani. Ja ymmälläni. Miksei ruokavalio enää rauhoittanutkaan tulehdusta? Onko elimistössäni ehkä käynnissä jokin uusi, mahdollisesti pahanlaatuinen prosessi, joka nostaa tulehdusarvoja? Miksi edes kiusata itseään ruokavaliorajoituksilla, jos niistä ei olekaan apua?

Lähete kuvantamistutkimukseen lähti, mutta kiireettömänä, ja tiesin saavani varautua odottamaan kuvausaikaa ja tulosten saamista. En halunnut seistä tumput suorana, vaan ryhdyin miettimään keinoja kohentaa vointiani odotuksen aikana. Jonkinlainen kokemus siitä, että on toimija omassa tilanteessaan, on tosi tärkeä asia myös psyykkisen hyvinvoinnin kannalta, ja tämänkin takia halusin tehdä jotain terveyteni ja tilanteeni eteen. Olin jo vuosia sitten kuullut ms-tautiin sairastuneesta lääkäri Terry Wahlsista, joka oli onnistunut paleotyyppistä syömisen tapaa noudattaen kuntouttamaan itsensä pyörätuolissa istuvasta takaisin polkupyörän selkään, ja kun eteeni osui tieto minikurssista, jolla Terry kertoisi omien kokemustensa ja tutkimustensa pohjalta kehittämästään protokollasta, jolla ruokavalio oli keskeisessä osassa, niin mun ei tarvinnut kahdesti harkita ilmoittautumista.

Wahlsin protokollaan tutustuminen

Vuosi käynnistyi tällä Terry Wahlsin viiden päivän haasteella, mikä tarkoitti käytännössä sähköpostiviestiä Terryltä viitenä peräkkäisenä päivänä ja pieniä pohdintatehtäviä, joiden avulla oli mahdollista työstää teemoja, joita Terry oli viesteissään käsitellyt. Löytyi myös Facebook-ryhmä, jossa pohdintojaan oli mahdollista jakaa muiden haasteeseen osallistujien kanssa sekä antaa ja saada tsemppausta. Haaste ei ollut yhtään sitä mitä olin odottanut: olin toivonut saavani Wahlsin protokollan mukaisesta ruokavaliosta jonkinlaisen yleiskatsauksen, jonka pohjalta voisin lähteä ruokavaliotani rukkaamaan, mutta ruokapuhe loisti poissaolollaan. Sen sijaan Terry halusi haastaa osallistujia pohtimaan niitä syitä, joista käsin kukin tahollaan haluaa lähteä positiivista muutosta terveytensä suhteen toteuttamaan. Jouduin kysymään itseltäni: miksi haluan voida paremmin? Mitkä ovat ne asiat tai ihmiset, jotka ovat mulle niin tärkeitä, että olen niiden takia valmis paiskimaan terveyteni eteen hommia? Terry korosti, että "mission" ja motivaation on oltava jatkuvasti kirkkaana mielessä, jotta jaksaa toteuttaa protokollan mukaista elämäntapaa. Nyökyttelin hiljaa itsekseni, näinhän se on ja tämä on asia johon en ole aiemmin kiinnittänyt tarpeeksi huomiota. Kirjoitin ylös omat syyni ja jaoin ne myös Facebook-ryhmässä saaden kirjoitukseeni mukavasti palautetta, mikä oli voimaannuttava kokemus. Haasteen aikana pohdittiin myös esimerkiksi sitä, mikä voisi olla yksi pieni positiivinen muutos, minkä tekemisen voisin aloittaa heti, ja muistutettiin siitä, että hyvinvointi koostuu monista paloista, joista ruokavalio on vain yksi, ja että muutoksia kannattaisi tehdä rauhalliseen tahtiin. Mulle oli ihan selkeää, että stressinhallinta on se palanen, jota olen laiminlyönyt liian pitkään ja josta olisi hyvä aloittaa. Jonkin pienen hengitysharjoituksen toteuttaminen olisi mahdollista huonovointisempanakin päivänä.

Sain haasteesta toivomani muutoksen kipinän ja säntäsin saman tien tilaamaan The Wahls Protocol -kirjan, jossa Terry Wahls selittäisi koko protokollansa ja sen yhtenä tärkeänä osana ruokavalionsa, josta yhä janosin tarkempaa tietoa. Kirjan saapumista odotellessani etsin jo malttamattomana lisätietoa netistä ja löysinkin kuvauksen siitä mitä Wahlsin ruokavalion perustaso pitää sisällään. Laitoin muutokset saman tien käytäntöön ja tällä systeemillä olen mennyt nyt alkuvuoden eli kolmisen kuukautta. Wahlsin ruokavalion perustaso (Wahls diet), joka on kolmesta eri ruokavalion tasosta sallivin, ja jonka mukaan olen mennyt, on seuraavanlainen:

Ei gluteenia
Ei maitotuotteita
Ei sokeria
Ei kananmunia ainakaan 100 ensimmäisen päivän aikana
Palkokasveja rajoitetusti, mieluiten ei ollenkaan
Gluteenittomia viljoja rajoitetusti, mieluiten ei ollenkaan

Rajoitusten suhteen Wahlsin ruokavalion perustaso on siis sallivampi kuin se peruspaleoruokavalio, jota olen ison osan ajasta noudattanut. Siihen mahtuvat satunnaiset riisi- ja puuroannokset tai gluteenittomat pizzat vegejuustolla sekä soijapohjainen kahvimaito, ja tämä helpottaa elämää paljon varsinkin tien päällä ollessa. Olen pyrkinyt minimoimaan myös palkokasvien ja gluteenittomien viljojen käytön, mutta fokus on ollut nyt erityisesti kananmunista ja vuohenjuustosta luopumisessa. Kananmunat ovat olleet olennainen osa ruokavaliotani jo vuosien ajan ja olen syönyt niitä lähes päivittäin, joten ajatustyötä on saanut tehdä korvatakseen ne järkevällä tavalla. Myös vuohenjuusto on ollut keino saada esimerkiksi salaateista ruokaisampia ja sille on ollut keksittävä vaihtoehtoja.

Se suurin ero peruspaleon ja Wahlsin ruokavalion välillä on ollut kuitenkin suhtautuminen kasviksiin ja ravintoaineiden saantiin. Paleolla keskitytään ennen kaikkea tulehdusta buustaavien ruoka-aineiden karsimiseen, kun taas Wahlsin ruokavaliossa tämän karsimisen rinnalla vähintään yhtä tärkeänä tekijänä on sellaisten ravintotiheiden ruoka-aineiden lisääminen radikaalisti, joita solut tarvitsevat toimiakseen hyvin ja oikein. Kyllähän peruspaleollakin hyvät raaka-aineet korvaavat automaattisesti ravintotyhjiä hiilareita niiden jäädessä ruokavaliosta pois, mutta Wahlsin protokollalla solujen tarpeisiin kiinnitetään erityistä huomiota ja protokollalla annetut ruokailusuositukset rakentuvat tieteelliselle perustalle ja tutkimustyölle, jota Terry Wahls lääkärinä on itse aiheen parissa tehnyt.

Edellä mainittujen rajoitusten noudattamisen lisäksi Wahlsin ruokavalion perustasolla pyritään joka päivä syömään suuret määrät kasviksia tarvittavien ravintoaineiden saamiseksi:

3 kuppia (amer. cup, joka vastaa noin 2.5 desilitraa) eli noin 7.5 dl vihreitä lehtikasviksia: salaatteja, pinaattia, lehtikaalta, paksoita, mangoldia ym.
3 kuppia rikkipitoisia kasviksia: erilaisia kaaleja, sieniä, sipuleita
3 kuppia erivärisiä (vähintään 3 väriä per päivä) kasviksia, marjoja, hedelmiä

Tämä on se palikka, joka puuttui alkuun myös Terry Wahlsilta itseltään hänen yrittäessään hoitaa itseään pelkällä paleoruokavaliolla, saamatta niin hyviä tuloksia kuin olisi toivonut, ja tämä on toivottavasti se asia, jonka korjaamalla myös mun vointini voi lähteä kohentumaan. Wahlsin yksi perusteesi on, että monien kroonisten sairauksien juurisyy on solujen energialaitosten mitokondrioiden heikentynyt toiminta, mikä liittyy elämäntapoihin, jotka ovat mitokondrioiden kannalta vahingollisia. Tarjoamalla soluille ja elimistölle sellaiset olosuhteet ja rakennuspalikat, joiden avulla mitokondrioiden on mahdollista toimia hyvin ja oikein, voidaan parantaa terveyttä, rauhoittaa sairauksia ja ehkä jopa katkaista varhaisessa prodromaalivaiheessa olevia tautiprosesseja. Wahlsin ruokavalio on rakennettu erityisesti neurologista ms-tautia sairastavia potilaita silmällä pitäen, ja tästäkin syystä Wahlsin ruokavalio ja protokolla kiinnostaa mua aivan erityisesti, sairastanhan itsekin neurologista sairautta.

Olen protokollan opiskelemisessa ja käytäntöön viemisessä vasta alkuvaiheissa ja tulen jatkossa kiinnittämään enemmän huomiota muun muassa kasvisten määrien lisäämiseen. Kananmunattomuuden (ja vuohenmaidottomuuden), jotka ovat olleet merkittäviä muutoksia ruokavaliossani, suhteen olen ollut nyt pian vaaditun 100 päivää ehdoton, ja ensi viikolla voin kokeilla niiden palauttamista ruokavaliooni. Uskon ja toivon, että ainakin kananmunat sopivat, mikä olisi iloinen uutinen, koska munat ovat helppoa, nopeaa, edullista ja ravinteikasta ruokaa. Vuohenmaidosta ajattelin pysytellä vielä erossa ja ehkä jossain vaiheessa tulen kokeilemaan sen sopivuutta, jos siltä tuntuu.

Sain äskettäin tuoreet laboratorioarvoni nähdäkseni eikä tämä kolmen kuukauden jakso Wahlsin ruokavaliolla ole vaikuttanut merkittävästi tulehdusarvo laskoon, mikä on harmillista. Tulehdusarvoille ei löytynyt selittäjää myöskään kuvantamistutkimuksista, joten korkean laskon aiheuttaja jää ainakin toistaiseksi arvoitukseksi. Voi olla, että etenen myöhemmin Wahlsin ruokavalion seuraaville tasoille ja katson onko sillä suotuisa vaikutus tulehdusarvoihin. Nyt en aio tuosta laskosta stressata, vaan keskityn löytämään sellaisen syömisen ja elämisen tavan, jota on mahdollista noudattaa kohtuullisella vaivalla arjessa ja juhlassa ja jota noudattamalla mun on mahdollista voida mahdollisimman hyvin ja saada mahdollisimman paljon toimintakykyistä aikaa ja siten enemmän elämää päiviini.

///

Pieniä otteita -blogi muualla verkossa:

Bloglovin'

Facebook

Instagram

Tampereen yliopistollinen sairaala kaksi päivää ennen hoitajien lakon alkua

Olen kiinnostuneena seurannut perjantaina alkaneen hoitajien lakon uutisointia eri medioissa sekä somekeskusteluja aiheen ympärillä. Yksi keskeinen syy siihen, että asia kiinnostaa, on se, että läheiseni ja minä itse tarvitsemme säännöllisesti erikoissairaanhoidon palveluita, joihin lakko vääjäämättä vaikuttaa. Tähän mennessä työnantajien ja työntekijöiden kiistan keskiöön näyttää nousseen väittely potilasturvallisuuden säilymisestä tai vaarantumisesta lakon aikana. Hoitajien mielestä potilasturvallisuus ei ole enää vuosiin toteutunut monilla työpaikoista ja lakon tarkoituksena on kohentaa hoitajien työoloja ja sitä kautta nimenomaan parantaa potilasturvallisuutta. Sairaaloiden johtajat taas sulkevat silmänsä potilasturvallisuuden puutteilta nykytilanteessa ja heidän puheissaan itsekkäät hoitajat ovat niitä, jotka lakkoilulla vaarantavat normaalitilanteessa heidän mielestään vallitsevan potilasturvallisuuden - HUS-johtajan mukaan tilannetta voi verrata jopa Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa (seriously?). On kiistelty siitä onko hoitajien tarjoama suojelutyö riittävää pitämään päivystystoiminnan sekä kiireellisen hoidon pyörimässä (hoitajien mukaan monilla työpaikoilla on nyt suojelutyön takia parempi miehitys kuin yleensä normaalitilanteessa), lakon aikanahan keskitytään akuuttitapausten hoitoon ja henkien pelastamiseen muun hoidon lykkääntyessä. Varsinaiset neuvottelut ovat jumissa, kun työnantajaosapuoli keskittyy puuhaamaan pakkotyölakia, jolla laillisessa lakossa olevat hoitajat voitaisiin pakottaa töihin, joten näyttää pahasti siltä, että riita ei tule ratkeamaan vielä hetkeen.

Siitä, miten lakko tulee vaikuttamaan esimerkiksi meihin kroonisesti sairaisiin potilaisiin, joiden tutkimukset ja hoidot luokitellaan kiireettömiksi, en ole juuri kuullut keskusteltavan muuten kuin korkeintaan somessa vertaisten kesken, joten pohdin tässä kirjoituksessani millaisena hoitajien työ, lakko ja kysymys potilasturvallisuudesta näyttäytyy erikoissairaanhoidon palveluita säännöllisesti tarvitsevan pitkäaikaissairaan silmin.

Täysi tuki hoitajien lakolle

Olen itse pitkäaikaissairas ja tuen täysillä hoitajien lakkoa. Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkin olen hoitajien puolella siksi, että jokaisella tulee olla oikeus asianmukaiseen rahalliseen korvaukseen työstään sekä asiallisiin työskentelyolosuhteisiin. Hoitajien palkkaus ei vastaa työn vaativuutta ja työtaakat ovat hoitajien kertoman mukaan henkilöstövajeiden takia paikoin kohtuuttomia. Toinen syy lakon tukemiselle on se, että lakolla puolustetaan mun ja jokaisen muun sairaanhoitoa tarvitsevan oikeutta hyvään hoitoon nyt ja tulevaisuudessa. Kyse on hoitajien oikeuksien puolustamisen lisäksi potilasturvallisuudesta ja sen parantamisesta tilanteessa, jossa potilasturvallisuus vaarantuu monissa paikoissa päivittäin tehtäessä työtä vajaamiehityksellä ja loppuunpalamisen kynnyksellä keikkuvien hoitajien voimin, tilanteen uhatessa heikentyä edelleen pätevän työvoiman kyllästyessä ja väsyessä tilanteeseen sekä vaihtaessa alaa. Jos alan arvostus ei parane, niin meillä ei kohta enää ole tarpeeksi päteviä hoitajia. (Jos hoitajien kokemukset kiinnostavat, niin esimerkiksi Maria Veitolan Instagramin kohokohdista löytyy koottuna satoja viestejä, joissa hoitajat avaavat kokemuksiaan hoitotyöstä.)

Samalla, vaikka hoitajien lakko on mielestäni oikeutettu ja tarpeellinen, niin on selvää, että lakko tulee aiheuttamaan monille potilaille haittaa ja kärsimystä ja jatkuessaan voi vaarantaa meidän kiireettömienkin potilaiden potilasturvallisuuden. Pohdin seuraavaksi lakon vaikutuksia kiireettömään hoitoon sekä hoitajien roolia hoidossa oman tilanteeni kautta.

Hoitajien lakon vaikutukset kiireettömään hoitoon

Sairastan itse siis diagnoositta jäänyttä neurologista sairautta, jonka kanssa pärjään kotona ja jota tutkitaan, seurataan ja hoidetaan yliopistosairaalan poliklinikalla. Käyn lääkärin kontrolleissa yleensä 2-3 kertaa vuodessa, mutta suurimmaksi osaksi olen tekemisissä sairaanhoitajien kanssa käydessäni lääkeinfuusioissa poliklinikalla kuuden viikon välein. Tähän päälle tulevat tarvittavat laboratorio- ja kuvantamistutkimukset sekä satunnaiset käynnit muilla poliklinikoilla tarpeen vaatiessa. Saamani lääkeinfuusiot auttavat ylläpitämään nykyistä toimintakykyäni.

Mulla on ollut sairauteni kanssa pidempään sellainen tilanne, että pitkän ajan tulehdusarvoni ovat olleet selittämättömästä syystä jatkuvassa nousussa, mikä on synnyttänyt lääkärissäni ja tietysti myös mussa itsessäni huolta tulehduksen aiheuttajasta. Kaikenlaisia vaihtoehtoja on pyörinyt mielessä ja on poissuljettu muun muassa pahanlaatuisia verisairauksia verikokeilla. Tammikuun kontrollikäynnillä lääkärini näki aiheellisena tehdä lähetteen kuvantamistutkimukseen, jossa syytä tulehdusarvojen nousulle etsitään kuvaamalla päästä varpaisiin hyvin tarkalla kuvausmenetelmällä. Jouduin odottamaan kuvaukseen pääsyä lähes kaksi kuukautta, mikä tuntui ikuisuudelta ja ahdisti syvästi. Aiemmat hyvin stressaavat muistot kuvantamisiin ja tutkimustulosten odottamisiin liittyen (sairauteni alkuaikoina yhtenä diagnoosivaihtoehtona oli aivokasvain, mikä tarkoitti säännöllisiä pään magneettitutkimuksia) palautuivat odotuksen aikana mieleen ja aktivoivat kropassa nuo aiemmat traumaattiset kokemukset. Kun sitten lopulta pääsin tutkimukseen ja sain tulokset onneksi vain päivän odotuksen jälkeen, niin valtava taakka putosi harteilta. Mitään tulehdusarvojen nousua selittävää selkeää syytä ei kuvista löytynyt, ja se oli mulle hyvä uutinen, koska olin pelännyt kuvien paljastavan pikaisia toimenpiteitä vaativan laajan tulehduspesäkkeen tai syövän, joka oli saanut rauhassa kasvaa jo jonkin aikaa. Elämä saisi jatkua kuten ennenkin, voisin palata omaan normaaliin arkeeni.

Niin arki palasi ja pian olikin aika pakata laukku ja suunnata kohti Tamperetta kolmepäiväiselle hoitojaksolle, jolla vierailisin poliklinikalla kolmen peräkkäisen päivän ajan saamassa lääkärin määräämiä ja hoitajien toteuttamia lääkeinfuusioita. Ennen reissua kävin vielä kotipaikkakunnallani otattamassa labrat, joista nähdään veriarvojen olevan kunnossa ja sallivan lääkkeen tiputtamisen. Hoitojaksoni ajoittui viikon, jonka lopussa hoitajalakon oli määrä alkaa, alkuun, eli mulla kävi asiassa hyvä tuuri ja onnistuin saamaan lääkkeeni ajallaan. Samalla sain välitettyä lääkärilleni hoitajan kautta pyynnön uudesta B-lausunnosta, jonka tarvitsin akuutisti toimeentuloasioihin liittyen.

Toisin sanoen, mulla asiat menivät hyvin ja sain onnekseni tarvitsemani tutkimukset ja hoidot ennen lakon alkua. Seuraavat infuusiot on ohjelmoitu vasta toukokuun puoleen väliin, joten lakko tuskin tulee niihin vaikuttamaan. Jos mitään yllättävää ei terveysrintamalla satu, niin tuskin tulen itse lakosta kärsimään. Toisin olisi, jos lakko olisi osunut kuvantamistutkimusta, labroja ja infuusioita edeltävään ajankohtaan, ja jos kuvantaminen olisi tuottanut toisenlaisia tuloksia. Kiireettömäksi luokiteltu kuvantamistutkimus olisi siirtynyt lakon takia vielä eteenpäin tulevaisuuteen eikä tutkimusta edeltäviä labrojakaan olisi saatu otettua. Entä jos tulehdusarvojeni nousun syy olisikin ollut laaja tulehdus elimistössä tai syöpä, jonka diagnosointi ja hoito olisi näin lykkääntynyt entisestään? Myös odotuksen synnyttämä stressi olisi kasvanut valtavaksi, kun odotus oli jo ilman lakkoakin hyvin ahdistavaa. Tai mitä jos sairaudessani olisikin tapahtunut pahenemisvaihe enkä olisi saanut lääkeinfuusioitani ajallaan, mistä seurauksena olisi ollut takapakki, jonka korjaamiseen olisi kulunut paljon aikaa ja joka olisi pahimmillaan aiheuttanut pysyviä vaurioita? Tai en olisi saanut viestiä lääkärilleni B-lausunnon tarpeesta, koska viestit lääkärille kulkevat hoitajien kautta, jolloin toimeentuloni olisi vaarantunut? Ikäviä ja raskaita asioita kaiken sen muun taakan päälle, mitä sairaana joutuu kantamaan, vaikka henki ei olisikaan uhattuna.

Monien kroonisesti sairaiden potilaiden lääkehoidoissa jo pienikin hoidon viivästyminen voi olla ratkaiseva ja saada sairauden leimahtamaan, mistä seuraa kärsimystä, kipua, pelkoa, takapakkeja, päivystysreissuja, sairauslomia ja lääkitysten menemistä uusiksi. Moni voi joutua kärsimään pahenevista kivuista, kun hoitajien poissaollessa lääkäriin ei saa yhteyttä uuden kipulääkityksen kirjoittamista varten. Vakavatkin diagnoosit voivat viivästyä, huonoin seurauksin. Jokainen päivä, jonka työnantajapuoli käyttää hoitajien esiin nostamien ongelmien kieltämiseen ja pakkolain sorvaamiseen ratkaisujen neuvotteluissa etsimisen sijaan lisää tilanteen uhriksi joutuvien sairaiden ihmisten kärsimystä.

Laiskat, itsekkäät hoitajat?

Mitä enemmän olen viettänyt aikaa sairaalassa, sitä enemmän olen oppinut hoitajien työtä arvostamaan. Omat kokemukseni ovat lähinnä poliklinikoiden puolelta, missä potilailla on paljon kroonisia sairauksia, jollaisia itsekin sairastan. Hoitajilla on kroonisten sairauksien hoidossa iso rooli ja työ vaatii tarkkuutta ja ammattitaitoa. Yksikin moka lääkkeiden tai tutkimusaineiden annostelussa voi saada aikaan pahaa jälkeä ja sen, että hoitaja ei olisi paikalla ja skarppina potilaan saadessa lääkkeestä hengenvaarallisen, elvytystä vaativaan reaktion, seuraukset voisivat olla kohtalokkaat. Itse ainakin todella toivon, että mua hoitamassa on työssään hyvin voivia, ammattitaitoisia ja motivoituneita hoitajia, joilla on olosuhteiden puolesta mahdollisuus hoitaa työnsä sillä tarkkuudella minkä se vaatii. Hoitajien, joiden kanssa olen ollut alkuvuoden aikana tekemisissä, työnkuvaan kuuluu muun muassa seuraavanlaisia asioita:

Kuvantamisessa hoitajat valmistelevat potilaan tutkimukseen, annostelevat kanyylin kautta potilaaseen kuvauksessa käytettävän radioaktiivisen merkkiaineen ja varjoaineen sekä suorittavat itse kuvauksen. Tätä ennen laboratoriossa hoitajat ottavat tarvittavat verinäytteet sekä toimittavat ne tutkittaviksi. Poliklinikalla hoitajilla on pyöritettävänään yhdeksän potilaspaikan infuusiohuone, jossa he vastaavat lääkkeiden laimentamisesta ja annostelusta, kanyylien laittamisesta, pienten toimenpiteiden suorittamisesta, potilaiden voinnin jatkuvasta tarkkailemisesta ja tarvittaessa lääkärin kontaktoimisesta, toimenpiteistä tulevien potilaiden valvonnasta, erilaisten resepti- ja lausuntopyyntöjen välittämisestä potilaalta lääkärille, potilashotellihuoneiden varaamisesta, potilaiden ilojen ja surujen kuuntelemisesta, sairaalan käytäville eksyneiden aterioiden metsästyksestä, vuoteiden sijaamisesta ylimääräisinä tuleville potilaille, kaiken mahdollisen kirjaamisesta ja ties mistä muusta, mistä mulla ei potilaana ole käsitystä. Hoitajat laittavat täytäntöön ne määräykset, joita lääkärit tekevät, ja ilman hoitajia lääkärit ovat loppujen lopuksi aika kädettömiä.

Mielestäni tässä piirtyy aika laajaa työnkuvaa vastuineen - ei ole hoitajien työ vain mehun kaatamista ja lakanoiden vaihtoa, kuten jotkut rampet keskustelupalstoilla tietävät kertoa. Ja tässä puhutaan lähinnä poliklinikoiden toiminnasta, päivystykset ja osastot kolmivuorotöineen ja kiireineen ovat sitten vielä ihan oma lukunsa. Ihmettelen todella, jos 2600 euroa kuukaudessa on jonkun mielestä kohtuullinen korvaus hoitajan työstä.

Lakon hinta?

Jään jännityksen ja pelon sekaisin tuntein seuraamaan lakkotilanteen kehitystä ja sitä, kuinka kauan kestää ennen kuin edetään ongelmien kieltämisestä ja hoitajien syyllistämisestä rakentavaan keskusteluun. Toivon, että hoitajat jaksavat pysyä tiukkoina ja pitää puoliaan epäreilussa tilanteessa. Uskon, että suurin osa varsinkin meistä paljon sairaanhoidon palveluita käyttämään joutuvista ihmisistä, jotka olemme jatkuvasti tekemisissä hoitajien kanssa ja joilla on jonkinlainen käsitys siitä mitä hoitajien työ pitää sisällään, seisoo tässä taistelussa hoitajien tukena siitä huolimatta, että tilanne on myös monille meistä hankala ja tulee aiheuttamaan osalle potilaita terveystilanteen heikentymistä. Mutta mitä pidempään lakko jatkuu, sitä enemmän me kiireettömätkin potilaat joudumme tilanteesta kärsimään, joten potilaana kysyn: hyvä työnantajaosapuoli, olisiko aika avata silmät, tunnustaa tosiasiat ja siirtyä neuvottelupöydän ääreen?

///

Pieniä otteita -blogi muualla verkossa:

Bloglovin'

Facebook

Instagram

Pages

9 kupillista kasviksia: mitä ja miksi?

Oma kasvisten saantini nyt

Mitä seuraavaksi?

Mikä auttaisi, kun kukaan ei osaa auttaa?

Paleoruokavaliosta

Paleopipon löysäämistä

Ketogeenisen ruokavalion kokeileminen

Mitäs sitten?

Wahlsin protokollaan tutustuminen

Täysi tuki hoitajien lakolle

Hoitajien lakon vaikutukset kiireettömään hoitoon

Laiskat, itsekkäät hoitajat?

Lakon hinta?

Blogitekstien takana

Seuraa

Yhteys

Blogiarkisto

Suosituimmat tekstit

Kuukauden luetuimmat

Translate

Seuraan

Näistä aiheista kirjoitan