Hitaassa villasukkaelämässäni päivät, viikot, kuukaudet ja jopa vuodet puuroutuvat mielessäni, jos en tee niistä muistiinpanoja. Siispä laitan lähes jokaisesta päivästä asioita ylös bullet journaliini sekä kirjoitan viikottaiset, kuukausittaiset ja vuosittaiset yhteenvedot. Tämä auttaa mua jäsentämään ja pitämään koossa ajatukseni sekä orientoitumaan tulevaan, ja joskus on kivaa tai tarpeellista pystyä katsomaan elämää myös taaksepäin, mikä onnistuu vanhoihin bujoihin palaamalla. Kirjoittelin syksyllä myös tänne blogin puolelle jonkinlaisia "viikkoraportteja", mutta luovuin siitä tavasta, koska siihen kului liian iso osa mun rajallisista energioistani, joita halusin säästellä muihin, tärkeämpiin asioihin. Kaipaan kuitenkin jotain tuon tyyppistä kirjoittamista ja siksipä viikkoraportit vaihtuvat nyt jonkinlaisiin kuukausikatsauksiin. Kirjoitan niitä ensisijaisesti omia ajatuksiani jäsentääkseni, kurssiani tarkistaakseni ja muistaakseni asioita, enkä tiedä onko näistä postauksista muille mitään iloa, mutta saa lukea, jos siltä tuntuu!

Tykkään tammikuusta kovasti, koska uuden vuoden käynnistyminen symboloi mulle jonkinlaista uutta alkua ja taitekohtaa, jossa on hyvä tarkistaa kurssiaan, miettiä suuntaviivat alkaneelle vuodelle ja lähteä miettimään keinoja elää enemmän toiveidensa mukaista elämää. "Kompassisanojen" valitseminen ja Unravel Your Year -työvihkon täyttäminen, jonka aloitan yleensä jo välipäivinä, ovat tärkeä osa tätä prosessia. Tänä vuonna valitsin polkuani valaiseviksi sanoiksi rauhan, turvan ja läsnäolon, ja käytin tammikuussa paljon aikaa sen pohtimiseen miten tuoda tämän vuoden aikana elämääni enemmän rauhan, turvan ja läsnäolon kokemuksia. Tulisin tarvitsemaan niitä, jotta saisin elimistöni kroonista stressitilaa rauhoitettua elämäntilanteessa, jossa tulevaisuus näyttäytyy monin tavoin epävarmana. 

Lähdin ratkomaan tätä kysymystä palaamalla lukemaan uudestaan vuosien tauon jälkeen traumapsykologi Bessel van der Kolkin kirjaa Jäljet kehossa, jonka tiesin tarjoavan välineitä ymmärtää kroonisen stressin ja traumojen luonnetta sekä palauttaa kroonisesti stressaantunut tai traumatisoitunut elimistö jatkuvasta hälytystilasta takaisin tasapainoon. Sain luettua kirjan ajatuksella läpi ja luetun sulatteluprosessi on mulla edelleen kesken, jatkan sitä heti kun olen toipunut tämän viikkoisesta hoitojaksostani ja Tampereen-reissustani. Toivon, että mulla on pian käsissäni ihan konkreettisia työkaluja, joiden avulla pääsen stressiä työstämään. Nautin ihan hurjan paljon tämän tyyppisen kirjallisuuden lukemisesta ja siitä, miten luettu saa oivaltamaan asioita itsestä ja muista ihmisistä. Kynä lentää paperilla, kun ajatuskelat pitää saada äkkiä purettua sanoiksi paperille, ja kirjoittaessa syntyy uusia oivalluksia, jotka poikivat taas lisää tekstiä. Ihan parasta!

Tammikuu oli mulle ennen kaikkea opiskelu- ja kirjoittamiskuukausi ja tietoisesti priorisoin näitä hommia, sillä tiedossa oli, että kevään edetessä mulla ei ehkä olisi yhtä hyvää tilaisuutta keskittyä ajattelutyöhön, kun puutarhan kevättyöt kutsuvat ja kun lähitulevaisuudessa on edessä tapahtumia, jotka tulevat hajottamaan keskittymiskykyä ja haastamaan mielenrauhaa. Vähän oli sellainen fiilis, että keräilen tässä tyynemmässä hetkessä välineitä pysyä pinnalla sitten, kun myrsky puhkeaa, mutta onneksi pystyin silti nauttimaan tekemisistäni. Lukeminen, kirjoittaminen, tutkiminen ja ajatteleminen on sitä hommaa, jota rakastan ja jonka äärellä tunnen olevani eniten oma itseni. 

Tammikuussa myös arki helpottui verrattuna vuoden viimeisiin kuukausiin, kiitos enimmäkseen kohtuullisina pysyttelevien pörssisähkön hintojen, mikä tarkoitti sitä, että Tuntisähkö-sovelluksen tuntikohtaiset sähkön hinnat eivät enää juuri sanelleet aikatauluja ja raameja kotitöiden tekemiselle ja ruoanlaitolle, vaan niitä oli mahdollista tehdä enemmän voinnin ja fiiliksen mukaan. Tiski- ja pyykkikone pyörivät edelleen enimmäkseen yöllä tai myöhään illalla ja samoin laitteet ladattiin öisin aina kun se oli mahdollista, mutta ruoanlaitto oli vapaampaa ja uunikin lämpesi silloin tällöin. 

Elelimme edelleen enimmäkseen maalla, sillä naapuritontilla melskaava megalomaaninen rakennusprojekti jatkui eikä kotona pystynyt lepäämään tai keskittymään mihinkään. Kävimme katsomassa kaihtimia makuuhuoneen ja keittiön ikkunoihin ja surin jo etukäteen oman rauhan menetystä. Kävin myös kampaajalla leikkauttamassa pitkäksi venähtäneen leijonanharjani hartiamittaan, jotta hiukset olisi helpompaa pestä pihasaunassa vadissa. 

Rentouduin tammikuussa katselemalla paljon sarjoja. Niistä kiinnostavin oli ehkä Ruudusta löytyvä Mädät omenat, jonka tapahtumat sijoittuvat syrjäisessä saaressa sijaitsevaan naisten mielisairaalaan, jonne lähetetään hankaliksi koettuja naisia ja jossa harjoitetaan varsin kyseenalaisia hoitomenetelmiä. Tykkäsin myös ruotsalaisesta Missing People -draamasarjasta, jonka yhden päärooleista tekee Ville Virtanen ja jonka teemana on ihmissalakuljetus. Sin Límites - Maailman ääriin taas on espanjalainen draamasarja, joka kertoo portugalilaisen merenkävijä ja kartografi Ferñao de Magalhãesin pyrkimyksestä löytää meritie Intiaan ja siitä vaarallisesta merimatkasta, jolta vain 18 ihmistä matkaan lähteneestä 237 hengestä palasi kotiin. Toinen hyvä kotimainen sarja oli Hautalehto - Kylmä syli, jossa selvitellään Porvoon jokeen hukkuneiden nuorten miesten kohtaloita Mikko Leppilammen esittämän poliisi Antti Hautalehdon johdolla. 

Katsoin tammikuussa myös yhden dokumentin, josta mua vielä enemmän innostui toinen kissamme, josta on tämän katselukokemuksen jälkeen kuoriutunut oikein kunnon vidiootti, joka seuraa telkkaria silmä kovana, vaikka tätä ennen ruudun tapahtumat eivät olisi voineet tyyppiä vähempää kiinnostaa! Eli kyseessä oli Kimmo Ohtosen Naalin paluu, josta jo kirjoittelinkin arkikuvapostaukseni yhteydessä. 

Tammikuussa julkaistiin myös paljon uutta musiikkia ja 20.1.2023 oli The Day, kun ulos uudet albumit peräti kolmelta mulle mieluisalta yhtyeeltä. Puolalainen, hiukan raskaampaa progea soittava Riverside julkaisi ID.Entity-nimisen albumin, jota olen ehtinyt nyt jonkin verran kuuntelemaan ja joka on taattua Riversidea, joskin hiukan uudella twistillä, tykkään! Hiukan kutkuttelisi lähteä katsastamaan myös yhtyeen nykyinen keikkakunto vappuna Tampereelle, mutta en ole ihan varma olenko vielä valmis palaamaan ihmisjoukkoihin, sillä haluaisin monestakin syystä pysytellä niin terveenä kuin mahdollista. Aiemmat pari yhtyeen keikkaa, joille mulla on ollut ilo osallistua, ovat olleen ihan mahtavia. 

Myös pitkäaikainen lempparini, ruotsalainen, melankolista metallia soittava Katatonia julkaisi uuden albumin nimeltä Sky Void of Stars, mutta olen ehtinyt kuuntelemaan sen vasta kerran läpi, joten en osaa sanoa muuta kuin että Katatonialta se kuulostaa, mikä on aina hyvä! Heillä on oma soundinsa, jonka tunnistaa heti. 

   

Euroviisut vuonna 2021 voittaneen italialaisen rockbändi Måneskinin uusi levy Rush! taas on mukava energiapläjäys, jonka parissa olen viihtynyt silloin kun olen kaivannut vireystilan buustausta, levyltä löytyy sekä loistavia että keskinkertaisempia biisejä.

   

Säät eivät tammikuussa juuri suosineet, vaan räntä- ja pääkallokelit vuorottelivat ja aurinko pysytteli enimmäkseen piilossa. Ulkoileminen jäi harmillisen vähäiseksi, vaikka muutamia kertoja onnistuinkin pakottamaan itseni lenkille räntäsateeseen. Onneksi meidän landen pihalta löytyy oma laavu, jonka suojissa oli mukava istuskella kurjemmallakin säällä ja ainakin sai happea haukattua, vaikka liikuntaa ei olisikaan tullut. Virittelimme laavulle tulet tammikuun jokaisena viikonloppuna ja useimpina niistä kokkasimme tulella lauantailounaaksi kalaa jossain muodossa. 

Loppukuusta mulla oli taas hoitosuunnitelman mukaisten verikokeiden ja hoitojakson aika. Kolmepäiväinen hoitojakso Tampereella sujui ongelmitta eikä käyttämäni lääkkeen saatavuudessa ollut onnekseni ongelmia (tämä on asia, jota joudun jokaisen hoitojakson kohdalla jännittämään), joten sain edelleen pitää mulle parhaiten sopivan lääkevalmisteen, jolloin säästyin lähes täysin sivuvaikutuksilta. Pientä päänsärkyä oli ajoittain, mutta sitä todennäköisesti provosoi maskin käyttö pitkän, viitisen tuntia kestävän infuusion ajan sekä se stressi, jota koin hoitopäivinä muihin syihin liittyen. 

Sain tavata hoitojakson yhteydessä myös luottolääkärini ja sain lopultakin varmistuksen mua useamman kuukauden huolettaneeseen kysymykseen: kyllä, saan jatkaa lääkärini hoidossa hänen osittaisesta eläköitymisestään huolimatta! Tämä tieto oli mulle helpotus, vaikka kyllähän mä sisimmässäni olin tiennyt, ettei hän mua tässä vaiheessa toisen lääkärin hoitoon siirrä, koska diagnoosin puuttuminen hankaloittaisi liikaa asioita - helpompaa on siirtää niitä selkeämpiä keissejä eteenpäin. Asiat siis jatkuvat mun kannaltani ennallaan ja olen tästä valtavan iloinen ja kiitollinen! 

Asuin hoitojakson ajan mun vanhemmillani ja se oli mukavaa, mutta myös tosi raskasta, sillä iäkkäät vanhempani sairastelevat ja paljon on nyt meneillään asioita, joihin liittyy epävarmuutta ja ahdistusta. Tekisi mieli purkaa ajatuksia ja tunteita tähän liittyen enemmänkin, mutta kyse on toisten ihmisten terveysasioista, joten ne ajatuskelat kuuluvat mielestäni yksityisen päiväkirjani sivuille eivätkä julkiseen blogiin. 

Helmikuu on alkanut toipumisella Tampereen-reissusta ja huomenna pääsen toivottavasti jo palaamaan enemmän omaan normaaliin arkeeni. Huoli läheisistä painaa mieltä ja lähiviikkoina tulee tapahtumaan asioita, jotka voivat ratkaista useamman ihmisen tulevaisuuden. Yritän hengitellä rauhallisesti ja mennä eteenpäin päivä kerrallaan, itsestäni ja toisista huolta pitäen. Ensi viikolla mulla on ehkä vielä mahdollisuus palata van der Kolkin pariin, jos keskittymiskykyä riittää, loppukuukautta en jaksa edes ajatella. Se on kuitenkin varmaa, että tulen ainakin neulomaan paljon, sillä se rauhoittaa ja rentouttaa.