On taas kuluneen viikon hyvien ja kivojen juttujen läpi käymisen aika. Vointini on ollut parempikin ja iso osa rajallisista energioista meni ihan vaan arjen pakollisista askareista selviytymiseen, mutta sain ilokseni pitkästä aikaa myös toteuttaa omaa yhteiskuntatieteilijäpuoltani lukemalla itselleni mieluista uunituoretta artikkelikokoelmaa, tuntui siltä kuin olisin kotiin tullut! 

Lokakuussa tilanne puutarhahommien suhteen on yleensä se, että puutarhurointiväsymys vaivaa ja ajatus ensilumesta tuntuu tervetulleelta - niin tänäkin vuonna. Viimeisiä voimankoetuksia ennen puutarhan talviunille saattelemista on talvivalkosipuleiden istuttaminen ja katteen levittäminen, sen jälkeen on lupa kääriytyä viltin sisään ja unohtaa hyötypuutarhan olemassaolo seuraavaan kevääseen asti. Iloksemme saimme tämän homman hoidettua viime viikolla loppuun. Mies ajoi viikonloppuna traktorilla pellon kuohkeaksi ja sekoitti mullan sekaan naapurilta saatua hevon peetä, minkä jälkeen osa tämän kesän sadon kynsistä pääsi möyhittyyn maahan vedettyihin vakoihin muhimaan ja sai päälleen multa- ja olkipeiton, jonka alla on hyvä viettää talvea. 

Kerran talvivalkosipulin kasvatusta kokeilleena paluuta keväällä istutettavaan pienempään valkosipuliin ei ole enää ollut: talvivalkosipuli on lajikkeena ylivertainen ja kateviljely viljelytapana vaivaton, koska siinä säästyy rikkaruohojen nyppimiseltäkin. Valkosipulit laitetaan syksyllä maahan ja keväällä ja kesällä heitetään lannoitetta niiden niskaan ja siinä se, ei muuta kuin satoa nauttimaan. Suosittelen ehdottomasti talvivalkosipulin valitsemista kasvatettavaksi lajikkeeksi, jos valkosipulin itse kasvattaminen kiinnostaa!   

Kotikissojen nykyinen rokotusväli on 3 vuotta, mikä aiheuttaa välillä haasteita seuraavan rokotuksen ajankohdan muistamisen suhteen. Rokotusten väli pääsi tällä kertaa vähän venähtämään, mutta onneksi asia muistui mieleen ja saatiin homma hoidettua. 

Karvaisten ystävien käyttäminen eläinlääkärillä on aina vähän kuumottavaa hommaa, vaikka tyypit vaikuttaisivat kuinka terveiltä, sillä kissathan ovat tunnetusti mestareita huonon olonsa peittämisessä ja ennen lääkärireissua mieleen hiipii se mahdollisuus, että entäs jos jotain on sittenkin vialla... Kaikki vaikuttaisi olevan kuitenkin ihan kunnossa meidän kissoilla lukuunottamatta hammaskiveä, joka toiselta pitäisi talven aikana putsauttaa pois. Iso helpotus! Saimme kunnallisella eläinlääkärillä hyvää hoitoa, eläinlääkärillä oli hyvä tatsi niin eläinten kuin ihmistenkin suhteen. Ja kissat olivat taas uskomattoman reippaita ja rauhallisia, näiden tyyppien kanssa on helppo lähteä mihin vaan! 

Kaikki mitä lääkäri, kulttuuriantropologi Marja-Liisa Honkasalo tekee, kiinnostaa mua, ja hankin yleensä käsiini hänen uudet julkaisunsa. Hän on tutkimustyössään kiinnostunut yhteiskunnan katvealueille luisuneiden tai sysättyjen ihmisten kokemuksista sekä tavoista, joilla heidän toimijuutensa toteutuu hankalissa elämäntilanteissa. Honkasalo on aikanaan tutkinut muun muassa diagnosoimattomien kipupotilaiden sairauskokemuksia, mikä on erityisen kiinnostavaa näin itsekin diagnoositta sairastavan näkökulmasta. En ole tainnut aiemmin mainita, että myös blogini nimi on Honkasalon ajattelun inspiroima! Hän on kirjoittanut useissa yhteyksissä "pienestä toimijuudesta", jota ihmiset toteuttavat tilanteissa, joissa elämää määrittää aktiivisen ja eteenpäin menevän toimijuuden sijaan enemmänkin tilanteen sietäminen ja sinnitteleminen. Hän kirjoittaa niistä pienistä otteista, joilla pidetään kiinni yhteisen maailman reunasta silloin, kun maailma ei enää pidä ihmisestä kiinni kuten ennen. Honkasalon ajatus pienistä otteista ja pienestä toimijuudesta tavoittaa jotain olennaista omasta diagnoositta sairastamisen kokemuksestani ja koska blogini punainen lanka on diagnoosittomuus, niin blogini nimi valikoitui aikanaan tältä pohjalta. Mun on pitkään pitänyt avata blogini nimen taustoja, mutta se on tähän asti jäänyt tekemättä - parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Tästä voisin kirjoittaa joskus lisääkin. 

Mutta palatakseni tämän postauksen aiheeseen: viikon kivoimpia juttuja oli se, että sain kirjastosta käsiini artikkelikokoelman Haavoittuva toimijuus, jota Marja-Liisa Honkasalo on ollut toimittamassa ja joka koostuu artikkeleista, joissa pohditaan kysymystä toimijuuden rajoista ja mahdollisuuksista hauraissa ja vaikeissa elämäntilanteissa elävien ihmisten kuten vaikeista mielenterveyden häiriöistä kärsivien, korvaushoidoissa olevien huumeriippuvaisten, hoivakodin asukkaiden, muistisairaiden ja omaishoitajien kohdalla. Tämä kirja kiinnostaa mua monestakin syystä ja luen sitä useammasta näkövinkkelistä käsin - toisaalta itsekin diagnoositta jääneen sairauteni takia toimijuudeltani haavoittuvana, ja toisaalta yhteiskuntatieteilijänä, jota kiinnostaa se, miten näitä yhteiskunnan katvealueita ja pienen toimijuuden muotoja onnistutaan tavoittamaan ja valottamaan tieteellisen tutkimuksen keinoin. Honkasalo tutkimusryhmineen tekee hurjan tärkeää työtä ja toivon sydämestäni tämän kirjan päätyvän sosiaali- ja terveysalan asioista päättävien ihmisten käsiin. Kirjoittelen lisää ajatuksiani kirjasta, kunhan saan luettua sen loppuun ja jäsenneltyäni ajatuksiani lukemaani liittyen. Kirjan koko nimi on Haavoittuva toimijuus - sairastaminen ja hoiva hyvinvointivaltion laitamilla ja sen ovat toimittaneet Marja-Liisa Honkasalo, Leila Jylhänkangas ja Anna Leppo, tarkemmat tiedot löytyvät kustantajan sivuilta. 

Meillä "nautitaan" tätä nykyä pörssisähköstä, mikä tarkoittaa sitä, että aina alkuillasta tutkimme hartaudella Tuntihinta-sovelluksesta seuraavan yön ja vuorokauden tuntikohtaisia sähkön hintoja ja teemme sen pohjalta suunnitelmia tiski- ja pyykkikoneen pyörittämisen sekä ruoanlaiton suhteen. Koneiden pyörittämiset pyritään ajoittamaan halvemman sähkön ajankohtaan, joka tarkoittaa usein vuorokauden ensimmäisiä tunteja tai viikonloppua, ja tuolloin pyritään myös kokkaamaan kerralla isompia satseja ruokaa kalliimmilla tunneilla mikrottavaksi. Myös kaikkien mahdollisten akkukäyttöisten härveleiden akut ladataan aina täyteen halvempien tuntien aikana. Onhan tämä aikamoista säätämistä, joka hankaloittaa arjen pyörittämistä aikalailla, mutta ainakin vielä olen jaksanut suhtautua asiaan enimmäkseen huumorilla ja naureskellen. 

Pari isompaa huushollausrupeamaa saimme pidettyä viime viikolla, joka tuotti muun muassa kasapäin puhdasta pyykkiä, kaksi isoa kattilallista omenasosetta pakkaseen oman sadon ompuista, useamman litran kalakeittoa, kaksi vuoallista inkivääristä kurpitsa-possupataa, ison jauhelihamurekkeen, uunimunakasta neljän aamun aamupalaksi ja omenapiirakan. Mulle näiden rupeamien toteuttaminen tarkoitti sitä, että niitä ennen ja niiden jälkeen piti varata runsaasti aikaa levolle, sillä isomman kaliiberin kokkaaminen tarkoittaa sitä, että joudun ylittämään oman rasitusikkunani rajat, joka sitten kostautuu olossa. Motivaatiota hommaan antaa kuitenkin sähkönkulutuskäppyröiden niiaaminen, olemme onnistuneet viime aikoina vähentämään sähkönkulutustamme ihan merkittävissä määrin! Uuni huutaa siis jatkossakin vain halvemmilla tunneilla ja niin, että siellä kokataan isoja satseja ruokaa kerralla, ja ilmalämpöpumput laitetaan päälle vasta kun on aivan pakko ja mieluiten vain edullisimpien tuntien aikana. 

Hommasin viime syksynä itselleni merinovillapitkikset ja merinovillapaidan talven ulkoilujen lämmikkeeksi ja rakastuin niihin, ei tule montaa mukavampaa materiaalia mieleen. Merino tuntuu ihanalta iholla ja se lämmittää olematta raskas tai tukala. Nyt kun täytyy säästää talon lämmityksessä ja sisälämpömittari näyttää välillä 16 astettakin, niin mun ei tarvinnut montaa kertaa miettiä kerraston yläosan hankintaa sellaisen tullessa hyvään alennukseen erään urheilukamppeita myyvän verkkokaupan synttärialessa. Ja ai vitsit miten mukavalta tämä kerrasto tuntuu päällä, luulen että tulen asumaan siinä tulevan talven ajan!

Olen nyt parin viikon ajan kirjannut bujooni lähes päivittäin sen päivän "hyvät ja kivat" asiat, johon idean nappasin Savusuolaa-blogin Janican Instagramista (Janica listaa aina päivän päätteeksi stooreissaan sen päivän positiiviset asiat).  Tällainen harjoitus on tehnyt mulle hyvää tässä elämän- ja maailmantilanteessa, ja lisäksi musta on ollut hauskaa lukea Janican päivän positiivisia, joten ajattelin, että miksikäs en ryhtyisi itse kokoamaan näitä omia mukavia juttujani tänne blogin puolelle vaikka viikoittain. Tuskin jaksan tällaista postausta ihan joka viikko kirjoittaa, sillä sairauteni ja sen hoidot tekevät voinnistani aaltoilevaa, enkä aio ottaa mitään paineita bloggaamisesta, jonka tulisi olla mulle kiva harrastus, mutta voisin tehdä tällaisen postauksen aina kun siltä tuntuu. Sanoista tekoihin, tässä tulee kuluneen viikon (viikko 37) hyvän mielen asioita! 

Taisin nyt toden teolla löytää sisäisen marttani sotahintojen pakotettua miettimään lämmitys- ja ruoka-asioita uusiksi. Ja sen sijaan, että olisin ottanut ajatuksen kitukuurista jotenkin raskaasti, olen huomannut suhtautuvani näihin uusiin arjen haasteisiin vähän sellaisella "antaa tulla vaan, kyllä tästäkin selvitään!" -asenteella. Käyttövesi ei lämpeä enää öljyllä, vaan puulla, tai jos ei puulla jaksa lämmittää, niin sitten pärjätään kylmällä vedellä. Musta on tullut puusaunan lämmittämisen ammattilainen, vaikka vielä hetki sitten tulien syttymään saaminen vaati aikamoista painimista. Ruokia olen tehnyt sillä johtoajatuksella, että nyt suunnitellaan syömiset ne raaka-aineet edellä, joita omasta puutarhasta tai metsästä vielä löytyy, ja olen myös säilönyt omenoita soseena pakkaseen sekä ottanut yrttejä kasvimaalta talteen. Kunnon marttana olen myös kokannut sähkön säästämiseksi kerralla isoja satseja ruokaa silloin, kun vointi on sallinut tällaisen isomman mittakaavan touhuamisen (ja ah sitä seuraavien päivien helppoa elämää, kun ei tarvitsekaan kokata!). Ainakin vielä on tsemppi päällä ja hymy herkässä sekä saan kiksejä siitä, että pärjään vähällä. Kai tämä tuo jonkinlaista toimijuuden tunnetta, jota mun elämässäni ei yleisesti ottaen ole liikaa. Sillä, että vointi on ollut viime aikana omalla mittapuullani aika hyvä, on varmasti tekemistä asian kanssa, ja voi olla, että jos olo tästä notkahtaa, niin enää ei naurata, mutta se on sitten sen ajan ongelma! 

Viikonloppuna mun piti saada jotain ihanan mausteista ruokaa vastapainoksi kaikelle viime aikoina nauttimalleni kesäkurpitsalle, mangoldille, lehtikaalille, pinaatille, salaatille ja omenalle, ja silmiini osui juuri sopivasti intialaisten lihapullien ohje Sopusointuja-blogissa. Harvoin kokkailen reseptien mukaan, vaan yleensä sovellan jotain helppoa syötävää kaapista ja puutarhasta löytyvistä aineksista, mutta joskus on kivaa kokeilla jotain uutta. Ja ai jestas miten hyvää tästä ruoasta tuli! Lihapullat itsessäänkin olivat maukkaita, mutta ruoan kruunasi lämpimän mausteinen ja pienesti potkiva kastike, johon upposi pitkä liuta erilaisia lämmittäviä aasialaisia mausteita. Pitkästä ainesosalistastaan huolimatta ruoka oli kuitenkin helppo ja nopea valmistaa. Söin lihapullat riisin ja romanescokukkakaalin kanssa ja illalla jo mietin, että olisipa pian huominen, että pääsisin taas syömään! Jos vaan lihapullat sopivat sun ruokavalioosi ja aasialaiset maut ovat mieluisia, niin suosittelen ehdottomasti tämän reseptin testaamista. Itse muokkasin ohjeesta helposti maidottoman korvaamalla ruokajogurtin soijapohjaisella maustamattomalla jogurtilla, toimii hyvin niinkin. Kiitos Sopusointuja-Maaritille ihanasta ruokaelämyksestä! 

Katsoimme Sorjosen tekijöiden uuden sarjan läpi kolmessa illassa, ahmien viimeiset neljä (!) osaa yhden illan aikana. Peter Franzenin esittämältä perheenisältä, joka on joutunut koko aikuisikänsä kantamaan 1990-luvun laman aiheuttamaa, isältään perimäänsä taloudellista taakkaa, menee kuppi nurin korona-ajan syöstessä hänen elämänsä ja taloutensa yhä syvemmälle kuiluun, ja hän päättää lähteä hakemaan oikeutta itselleen ja muille laman uhreille varsin erikoisin keinoin. Helsinki-syndoomassa yhdistyy panttivankitrilleri ja yhteiskunnallinen draama koukuttavalla ja ajatuksia herättävällä tavalla. Mulle sarjan katsominen valotti myös ihan uudella tavalla lama-ajan tapahtumia, sillä silloin kun lamavuosia elettiin, niin olin vasta nuori, aikuistuva ihminen, jolla oli omat nuoren ihmisen juttunsa elämässä menossa eikä yhteiskunnallisia kysymyksiä siinä vaiheessa tullut ihan hirveästi pohdittua. Sarja on ehdottomasti katsomisen arvoinen! 

Kun läheinen sairastaa parantumatonta syöpää, niin kolmen kuukauden välein aina jännitetään sitä, miten hoidot ovat purreet ja millaisena tulevaisuus tästä eteenpäin näyttäytyy. Nyt saamme taas hetkeksi huokaista tämän asian suhteen helpotuksesta. 

Mulla oli ihana viikko vertaistuen suhteen Instagramin puolella. Paljon hyvää ajatusten vaihtoa ja tsemppausta puolin ja toisin. Tuli hyvä ja lämmin olo, olen löytänyt mahtavia tyyppejä elämääni tuon kanavan kautta!