Enimmäkseen leppoisa maalaisvappu oman kropan ehdoilla
toukokuuta 03, 2022Jälkkäreitäkään en juuri harrasta, mutta nyt teki mieli valmistaa vappuherkuksi jotain raikasta makeaa. Hedelmäsalaatti toimii aina, pitäisikin tehdä useammin. Maustoin viinirypäleet, ananaksen ja hunajamelonin limen mehulla ja hunajalla ja lisäsin lisukkeeksi soijavispiä, rouhittua mantelia ja mintun lehtiä. Munkkeja, simaa ja muita perinteisiä vappuherkkuja en ole tehnyt tai ostanut yli kymmeneen vuoteen enkä niitä elämääni kaipaa. Ilmeisesti mieskään ei niitä ikävöi, kun ei ole niitä kaupasta kotiin kantanut.
Vappupäivän iltana jaksoin käydä vielä hetken pyllistelemässä sinivuokkojen äärellä kamerani kanssa. En edelleenkään tiedä, miten saan ottamani raakakuvat ladattua koneelle editoitavaksi, mutta kuvaamista editointiongelmat eivät estä eli kuvaan nyt ja kohtaan ongelmat myöhemmin. Tämän postauksen kuvat ovat järkkärillä otettuja jpeg-kuvia.
Vapun jälkeisenä maanantaina mieli oli hyvä ja olo fyysisesti ok, mikä kertoi kaiken puolin onnistuneesta vappuviikonlopusta. Olin onnistunut irrottautumaan arkisista huolistani sekä syömään suhteellisen fiksusti ja pysyttelemään toiminnassani rasitusikkunani sisäpuolella, jolloin säästyin takapakeilta voinnissani.
Toivottavasti sullakin oli mahdollisuus viettää itsesi näköistä vappua. Mukavaa alkanutta toukokuuta!
0 kommenttia
Kiitos kun luit! Ilahdun, jos jätät käynnistäsi jäljen.