Eipä ole tullut kirjoitettua kuulumisia tänne blogiin sitten kesän alkupuoliskon, jollei viikoittaisia hyvät & kivat -postauksia lasketa, joten nyt voisi olla "missä mennään" -aiheisen postauksen aika. Mieli on tehnyt monesti kirjoittaa, mutta voimia tällaisen postauksen tuottamiseen ei ole ollut, etenkään kun olen halunnut saada kesän reissupostaukset kirjoitettua ja ulos mahdollisimman pian ja olen siksi priorisoinut niiden työstämistä (ja tästä huolimatta osa reissupostauksistakin edelleen odottaa kirjoittamista ja julkaisemista). Myös viikon hyvät & kivat -postausten kirjoittamiseen menee yllättävän paljon aikaa ja energiaa, vaikka noiden postausten kirjoittaminen onkin samalla tietyllä tavalla energisoivaa. 

Edellä kirjoittamastani käykin siis jo ilmi, että voimia on ollut rajallisesti, ja että niitä on ollut käytettävissä kirjoittamiseen vähemmän kuin olisin toivonut. Mutta vaikka voimia on ollut edelleen rajallisesti, niin niitä on onneksi ollut nyt paljon enemmän esimerkiksi vuoden alkupuoliskoon verrattuna, jolloin kärsin sairauteni aiheuttaman fatiikin ja saamieni hoitojen pitkäkestoisten sivuvaikutusten lisäksi myös oletettavasti rokotusten aiheuttamasta, kuukausia jatkuneesta voimattomuudesta. Joskus kesän puolivälissä olo alkoi olla onnekseni palautunut omaksi normaalikseni, ja kun sitten onnekkaan sattuman kautta sain vielä vaihdettua saamani lääkkeen toiseen, sivuvaikutuksettomaan, niin olin onneni kukkuloilla: elämä voittaa ja ehkäpä jaksan hiukan taas elääkin! Näin myös elokuun alkupuoliskolle kaavaillut pienet kesäreissut vanilla pääsivät toteutumaan ja jaksoin varsinkin toisen, pidemmän näistä reissuista varsin hyvin. Olen saanut nyt myös kesän jälkeen jatkaa tällä uudella, mulle parhaiten sopivalla lääkkeellä, ja olen säästynyt niiltä koomailuviikoilta, joita hoitojaksot ovat mulle aiemmin aiheuttaneet. Koomailua on kyllä sen sijaan aiheutunut välillä siitä, että olen kohentuneen vointini huumassa innostunut taas ylittämään rasitusikkunani rajoja niin että paukkuu sillä seurauksella, että vointi on romahtanut ja sen palautuminen omaksi normaalikseni on ottanut aikaa. 

Jaksaminen on siis ollut kaiken kaikkiaan parempaa verrattuna esimerkiksi kevättalveen, mutta tämä kuluva syksy on ollut sellainen, että se on teettänyt paljon sellaista hommaa, joka on nielaissut valtaosan käytettävissä olevista voimavaroista ja jättänyt niitä vain vähän esimerkiksi harrastuksille, kuten bloggaamiselle. Onneksi ehdin elokuussa vähän elämään ja nauttimaan elämästä, koska syksy on tuonut mukanaan sellaisen todellisuuden, johon ei ole tätä ennen onneksi ollut tarvetta tutustua. Tiedossa oli toki jo keväällä, että sotahinnat tulevat kurittamaan meistä monia ja tuomaan arkeen monenlaista kurjuutta, mutta silti nykyiset ruoan ja varsinkin energian hinnat ovat olleet isku päin pläsiä. Kun syksy on ollut aiemmin mun lempivuodenaikani, josta olen nauttinut kuljeskelemalla järjestelmäkameran kanssa luonnossa syksyn värejä muistikortille tallentaen sekä käyden esimerkiksi museokierroksilla ja kuuntelemassa livemusiikkia (näitä kahta viimeistä en tosin ole harrastanut korona-aikana), niin tämä syksy on mennyt miettiessä sitä miten saisi pitkän talven yli elettyä niin, että kuluttaa mahdollisimman vähän rahaa mihinkään. Syyniin ovat päässeet niin talon lämmitysmenetelmät, sähkönkulutustavat kuin kokkailu- ja syömistottumuksetkin eli ne pakolliset asiat, joita ei voi laittaa tauolle, vaan jotka on hoidettava jotenkin. Muihin kuin pakollisiin asioihin ei tunnu nyt mahdolliselta kuluttaa rahaa, koska on tiedossa, että eleleepä esimerkiksi sähkön kulutuksen suhteen miten niukasti tahansa, niin talven sähkölaskut tulevat silti olemaan valtavat. 

Niinpä viimeiset puolitoista kuukautta ovat tarkoittaneet meidän yhden palkansaajan taloudessamme muun muassa opettelemista lämmittämään taloa ja talousvettä puilla öljyn ja sähkön sijaan (tai palelemista tai kylmää vettä, jos ei jaksa tehdä ja ylläpitää tulta), polttopuiden tekoa, puusaunassa saunomista ja vatipesuja kaivovedellä, kokkaus- ja pyykkäysmaratoneja "halvan" sähkön aikana ja sen jälkeen uunin laittamista käyttökieltoon kalliin sähkön aikana, itselle terveellisimmästä ruokavaliosta tinkimistä taloudellisista syistä, sähköä säästävien kokkailutapojen selvittelyä, samojen vaatteiden käyttämistä pidempään pyykkäysvälin kasvattamiseksi, kasvimaan antimien jalostamista pakkaseen ihan urakalla sekä karpaloiden sekä puolukoiden poimimista talvea varten. Kroonisesti sairaalle vajaakuntoiselle tässä on ollut savottaa ihan riittävästi ja touhuaminen on vaatinut vastapainokseen paljon lepoa, joten vapaa-ajan ongelmia ei ole ollut. En ole jaksanut koko syksynä edes kaivaa järkkäriä kamerarepusta esille. 

Olen huomannut, että haastavassa tilanteessa musta kuoriutuu jälleen kerran se reipas pärjääjä, joka laittaa tunteet ja ahdistuksen sivuun ja ryhtyy hihat heiluen analysoimaan tilannetta ja ratkomaan asiaan liittyviä ongelmia. Samalla ärsyynnyt siitä, jos muut tilanteessa jäävätkin vellomaan negatiivisissa tunteissa ongelmanratkaisuun keskittymisen sijaan, enkä jaksa ja kykene ottamaan vastaan heidän ahdistustaan. Se, että ei lamaannu, vaan kykenee hankalassa tilanteessa toimimaan tilanteen korjaamiseksi, on hyvä piirre, mutta tällaisen toimintatavan kääntöpuolena on tunteiden tukahduttaminen sekä tietynlainen sisäänpäin kääntyminen, millä voi olla negatiivisiakin seurauksia, jos niitä tunteita ei jossain vaiheessa käsittele tai jos se johtaa selän kääntämiseen heille, joille on luonteenomaista toimia tilanteessa toisin. Onneksi nykyään tiedostan tämän asian ja voin yrittää tehdä jotain asian eteen. 

Kun luen blogeja, selailen somea, seuraan uutisia ja kuuntelen tuttujen juttuja, niin huomaan taas miten eri todellisuuksissa me ihmiset elämmekään tätäkin erikoista syksyä ja tulevaa talvea. Monet ovat pakotettuja minimoimaan kaiken kulutuksen ja elämisen menot selvitäkseen ilman luottotietojen menetystä tulevasta talvesta, kun taas osa ihmisistä tuntuu elävän "koronan jälkeisen" (vaikka korona on kaikkea muuta kuin ohi) ajan huumaa reissaten, shoppaillen ja harrastaen kuten "vanhoina hyvinä aikoina". Itselläni olo on nyt ehkä ulkopuolisempi kuin koskaan suhteessa muuhun yhteiskuntaan, vaikka jossain siellä reunalla on diagnoosittoman sairastamisen ja kaiken siitä seuraavan takia tullutkin elettyä jo pienen ikuisuuden ajan. Samalla tiedostan, että sopeutuminen tähänkin tilanteeseen on mulla ehkä helpompaa kuin monilla muilla tavallisesti osallisuutta enemmän kokevilla, koska olen tottunut tietyllä tapaa ulkopuolisuuden kokemiseen. Ja samalla kun kirjoitan reunalla elämisestä muistan, että suhteessa moniin muihin ihmisiin olen sittenkin monin tavoin etuoikeutettu ja että musta pidetään edelleen erilaisin säikein kiinni eikä mun ole annettu pudota yhteiskunnan ulkopuolelle, tämän asian ajatteleminen synnyttää kiitollisuuden tunteita. Lisäksi on niin, että ne ongelmat, joiden kanssa meidän taloudessamme tullaan tulevana talvena taistelemaan, johtuvat paljolti siitä, että meillä on niin paljon neliöitä ylläpidettävänä. Eipä siis tee hirveästi mieli valittaa, vaan kestää tilanne ja lähteä ratkomaan sitä käytännön teoin. 

Nyt eletään lokakuun puoltaväliä, jolloin ensilumi on joskus satanut näillekin korkeuksille, joten sadonkorjuuhommien kanssa ollaan jo loppusuoralla. Omenasosetta pitäisi jaksaa vielä vääntää oman sadon ompuista, joita riittää, ja lehtikaali ja osa mangoldista odottaa vielä pakastamista. Talvivalkosipulit ovat istuttamatta, ne pitäisi saada pian maahan. Puita tarvitaan lisää, se on miehen hommia. Mun tehtävälistallani on miettiä sitä miten saamme talven aikana kokattua suhteellisen fiksua ja edullisempaa ruokaa mahdollisimman vähällä sähköllä sekä selvitellä mahdollisia hankintoja tähän liittyen, reunallinen muurikkapannu tulella käytettäväksi ja slowcookerin hankinta ainakin kiinnostavat. Kohta siirrymme pörssisähkön käyttäjäksi, joten slowcookerista olisi hyötyä silloin sikälikin, että sitä voisi käyttää myös halvemman yösähkön aikana. Myös tiski- ja pyykkikonetta tullaan kohta pyörittämään mahdollisuuksien mukaan yöllä. Tilasin itselleni myös merinovillakerraston yläosan urheilukaupan alesta ja toivon, että se auttaa sietämään matalampia huonelämpötiloja, alaosa löytyy jo viime syksyltä ja se on ehkä mukavin ja lämpimin vaatekappale, jonka olen koskaan omistanut. Talveen ja ylläreihin, joita voimme itänaapurimme odottaa meille järjestävän, on valmistauduttu laittamalla kotivara kuntoon, mikä tuo tietynlaista mielenrauhaa. Uutisten lukeminen laittaa omat ongelmat mittakaavaan ja tulee tunne, että ei tässä ole mitään hätää ja että tästä kyllä selvitään. 

Tänään korjaillaan lämmityskattilaa, joka otti hieman osumaa mun jäätyäni lämmittämään sitä yksin puilla ja saatuani kattilan ylikuumenemaan, koska en ollut saanut hommaan kunnollisia ohjeita - voin kertoa, että se oli pelottava episodi, jonka aiheuttamasta stressistä ja rasituksesta toivuin monta päivää. Myöhäiseksi lauantailounaaksi valmistetaan muikkuja ja oman maan perunoita muurikalla, ja illalla lämpeää puusauna. Ehkäpä jaksan laittaa myös satsin omenasosetta tulemaan, toivotaan. Toiveissa olisi myös metsäytyminen viikonlopun aikana ja samalla poimin mahdolliset suppilovahverot talteen. 

Toivotan myös sulle mukavaa syksyistä viikonloppua!

 

Kirjoittelin jossain aiemmassa viikkopostauksessani, että olen oppinut lämmittämään talousvettä energialaskuissa säästämiseksi öljyn sijaan puilla, ja kuluneella viikolla siirryin marttailun seuraavalle tasolle opettelemalla lämmittämään puilla koko taloa pelkän käyttöveden sijaan. Pannuhuoneessa sijaitsevaa öljykattilaa pystyy siis käyttämään sekä öljyllä että puilla, ja katkaisinta vääntämällä voi valita sen lämpeääkö vain hanasta tuleva käyttövesi vaiko myös patterit. On ollut iso ilo havaita, että sähkö- ja öljylaskuissa on mahdollista säästää, jos vaan jaksaa kaataa ja pilkkoa puita (minä en jaksa, toivottavasti mies jaksaa) ja lyödä kalikkaa pesään palamaan. 

Nyt aletaan olla siinä vaiheessa sadonkorjuuta, että valehtelisin, jos väittäisin saavani kasvimaan antimien talven varalle säilömisestä jotain erityisiä kiksejä - pikemminkin toivon, että loppuisi jo tämä ylimääräinen keittiörumba, koska normaalin ruokahuollon pyörittämisessäkin on ihan tarpeeksi hommaa vajaakuntoiselle. Silti, kyllähän se kivalta tuntuu, kun saa taas yhden satsin vaikka pinaattia nostettua kasvimaalta, nypittyä, pestyä, ryöpättyä, soseutettua ja laitettua jääpala- ja suklaamuoteissa pakkaseen annospaloina jäätymään, ja vielä hauskempaa on saada pitkin talvea kaivaa sieltä pakkasesta oman maan käytännössä ilmaista luomupinaattia ruokien joukkoon. Laitoin viime keväänä ekstrapaljon erilaisia vihreitä kasvamaan, koska ennakoin silloin jo ruoan hintojen nousua ja halusin tehdä asioita, joiden ansiosta voisin ruoan kallistumisesta ja pienistä tuloista huolimatta syödä myös tulevana talvena mahdollisimman fiksusti, ja nyt sitä satoa sitten korjataan. En suostu ottamaan asiasta paineita, vaan harrastan sadonkorjuuta pienissä erissä silloin kun vointi sen sallii. 

Tämä syksy on ainakin meidän kulmilla Etelä-Suomessa ollut kummallinen, suppilovahveroiden nousua on saatu odottaa näihin päiviin asti. Lähimetsän vakiopaikaltani bongasin kuitenkin kuluneella viikolla lopulta ensimmäiset ruskeat lakit ja niitä riitti kuivumaankin asti yhden uunipellillisen verran, loput syön munakkaiden seassa. Tykkään suppiksista erityisesti siksi, että niitä on helppo säilöä myös talven varalle, koska niiden maku ja rakenne ei kärsi kuivatuksesta yhtään eikä kuivatukseen tarvitse käyttää sähköä, vaan se hoituu levittämällä sienet ihan vaan sanomalehden päälle kuivumaan. Viikon yksi hyvä uutinen oli myös se, että hirvikärpäsaika näyttäisi olevan ohi ja metsässä on taas mukavaa kulkea. 

Meidän kissamme eivät onneksi ole kovin nirsoja, mutta välillä tulee hutiostoksia tai sitten kissat kyllästyvät joihinkin ruokiin syötyään niitä pitkään. Näitä huteja meillä on ollut pitkään kerääntyneenä kellariin ja arkkupakkasen pohjalle. Onneksi asia tuli naapurin kanssa puheeksi, sillä naapurista löytyy kaksi viiksekästä kaveria, joille kelpaa kaikki. Tuli hyvä mieli siitä, että saatiin hankitut ruoat uppoamaan tyytyväisiin suihin eikä hävikkiä muodostunut. 

Huonompivointisina päivinäkin pyrin ulkoilemaan edes sen verran, että menen pihan perällä sijaitsevalle laavulle istumaan ja vaikka juomaan kahvia tai teetä. Parempana päivänä jaksan ottaa neuletyönkin mukaan ja edistää sitä. Näissä hetkissä elimistö lepää ja mieli rauhoittuu. 

Syksy on lempivuodenaikani ja rakastan kuljeskella luonnossa ja kaduilla tallentamassa syksyn sävyjä järjestelmäkamerani muistikortille. Tänä syksynä mulla ei ole juuri ollut tähän mahdollisuuksia ja se vähän harmittaa. Onneksi omalla pihallakin on nyt päässyt nauttimaan väriterapiasta. 

Niin se korona vaan löysi muutama viikko takaperin munkin lähipiirini ihmiset, vaikka he ovat riskiryhmäläisinä eläneet varsin suojattua elämää ja pyrkineet välttämään tartunnan saamisen. Nyt tilanne näyttää kuitenkin hyvältä ja he ovat parantuneet eikä mitään jälkiseuraamuksia taudista ole havaittavissa. Etukäteen ja taudin aikanakin jännitin aika lailla sitä miten he tulisivat taudista selviämään, mutta nyt tämäkin asia on koettu eikä tarvitse enää arvailla, tämä on iso helpotus.  

Ylen Areenaan ilmestyy sunnuntaisin jaksoja ruotsalaisesta Ohuella langalla -draamasarjasta, josta tykkään paljon. Kyseessä on sarjan kakkoskausi ja myös ykköskausi on katsottavissa Areenassa kokonaisuudessaan. Elämänmakuinen sarja kertoo malmölaisten poliisien elämästä eli se kuvaa poliisien arkea ja työtä. Katson aika paljon erilaisia rikossarjoja ja tämä ruotsalainen draamasarja on mukavaa vaihtelua niille poliisisarjoille, joissa pääpaino on rikosten ratkomisessa. Uusi kausi myös ilmestyy Areenassa aika tuoreeltaan eli sarjasta tekee kiinnostavan sekin että siinä käsitellään ajankohtaisia teemoja. 

Olen nyt parin viikon ajan kirjannut bujooni lähes päivittäin sen päivän "hyvät ja kivat" asiat, johon idean nappasin Savusuolaa-blogin Janican Instagramista (Janica listaa aina päivän päätteeksi stooreissaan sen päivän positiiviset asiat).  Tällainen harjoitus on tehnyt mulle hyvää tässä elämän- ja maailmantilanteessa, ja lisäksi musta on ollut hauskaa lukea Janican päivän positiivisia, joten ajattelin, että miksikäs en ryhtyisi itse kokoamaan näitä omia mukavia juttujani tänne blogin puolelle vaikka viikoittain. Tuskin jaksan tällaista postausta ihan joka viikko kirjoittaa, sillä sairauteni ja sen hoidot tekevät voinnistani aaltoilevaa, enkä aio ottaa mitään paineita bloggaamisesta, jonka tulisi olla mulle kiva harrastus, mutta voisin tehdä tällaisen postauksen aina kun siltä tuntuu. Sanoista tekoihin, tässä tulee kuluneen viikon (viikko 37) hyvän mielen asioita! 

Taisin nyt toden teolla löytää sisäisen marttani sotahintojen pakotettua miettimään lämmitys- ja ruoka-asioita uusiksi. Ja sen sijaan, että olisin ottanut ajatuksen kitukuurista jotenkin raskaasti, olen huomannut suhtautuvani näihin uusiin arjen haasteisiin vähän sellaisella "antaa tulla vaan, kyllä tästäkin selvitään!" -asenteella. Käyttövesi ei lämpeä enää öljyllä, vaan puulla, tai jos ei puulla jaksa lämmittää, niin sitten pärjätään kylmällä vedellä. Musta on tullut puusaunan lämmittämisen ammattilainen, vaikka vielä hetki sitten tulien syttymään saaminen vaati aikamoista painimista. Ruokia olen tehnyt sillä johtoajatuksella, että nyt suunnitellaan syömiset ne raaka-aineet edellä, joita omasta puutarhasta tai metsästä vielä löytyy, ja olen myös säilönyt omenoita soseena pakkaseen sekä ottanut yrttejä kasvimaalta talteen. Kunnon marttana olen myös kokannut sähkön säästämiseksi kerralla isoja satseja ruokaa silloin, kun vointi on sallinut tällaisen isomman mittakaavan touhuamisen (ja ah sitä seuraavien päivien helppoa elämää, kun ei tarvitsekaan kokata!). Ainakin vielä on tsemppi päällä ja hymy herkässä sekä saan kiksejä siitä, että pärjään vähällä. Kai tämä tuo jonkinlaista toimijuuden tunnetta, jota mun elämässäni ei yleisesti ottaen ole liikaa. Sillä, että vointi on ollut viime aikana omalla mittapuullani aika hyvä, on varmasti tekemistä asian kanssa, ja voi olla, että jos olo tästä notkahtaa, niin enää ei naurata, mutta se on sitten sen ajan ongelma! 

Viikonloppuna mun piti saada jotain ihanan mausteista ruokaa vastapainoksi kaikelle viime aikoina nauttimalleni kesäkurpitsalle, mangoldille, lehtikaalille, pinaatille, salaatille ja omenalle, ja silmiini osui juuri sopivasti intialaisten lihapullien ohje Sopusointuja-blogissa. Harvoin kokkailen reseptien mukaan, vaan yleensä sovellan jotain helppoa syötävää kaapista ja puutarhasta löytyvistä aineksista, mutta joskus on kivaa kokeilla jotain uutta. Ja ai jestas miten hyvää tästä ruoasta tuli! Lihapullat itsessäänkin olivat maukkaita, mutta ruoan kruunasi lämpimän mausteinen ja pienesti potkiva kastike, johon upposi pitkä liuta erilaisia lämmittäviä aasialaisia mausteita. Pitkästä ainesosalistastaan huolimatta ruoka oli kuitenkin helppo ja nopea valmistaa. Söin lihapullat riisin ja romanescokukkakaalin kanssa ja illalla jo mietin, että olisipa pian huominen, että pääsisin taas syömään! Jos vaan lihapullat sopivat sun ruokavalioosi ja aasialaiset maut ovat mieluisia, niin suosittelen ehdottomasti tämän reseptin testaamista. Itse muokkasin ohjeesta helposti maidottoman korvaamalla ruokajogurtin soijapohjaisella maustamattomalla jogurtilla, toimii hyvin niinkin. Kiitos Sopusointuja-Maaritille ihanasta ruokaelämyksestä! 

Katsoimme Sorjosen tekijöiden uuden sarjan läpi kolmessa illassa, ahmien viimeiset neljä (!) osaa yhden illan aikana. Peter Franzenin esittämältä perheenisältä, joka on joutunut koko aikuisikänsä kantamaan 1990-luvun laman aiheuttamaa, isältään perimäänsä taloudellista taakkaa, menee kuppi nurin korona-ajan syöstessä hänen elämänsä ja taloutensa yhä syvemmälle kuiluun, ja hän päättää lähteä hakemaan oikeutta itselleen ja muille laman uhreille varsin erikoisin keinoin. Helsinki-syndoomassa yhdistyy panttivankitrilleri ja yhteiskunnallinen draama koukuttavalla ja ajatuksia herättävällä tavalla. Mulle sarjan katsominen valotti myös ihan uudella tavalla lama-ajan tapahtumia, sillä silloin kun lamavuosia elettiin, niin olin vasta nuori, aikuistuva ihminen, jolla oli omat nuoren ihmisen juttunsa elämässä menossa eikä yhteiskunnallisia kysymyksiä siinä vaiheessa tullut ihan hirveästi pohdittua. Sarja on ehdottomasti katsomisen arvoinen! 

Kun läheinen sairastaa parantumatonta syöpää, niin kolmen kuukauden välein aina jännitetään sitä, miten hoidot ovat purreet ja millaisena tulevaisuus tästä eteenpäin näyttäytyy. Nyt saamme taas hetkeksi huokaista tämän asian suhteen helpotuksesta. 

Mulla oli ihana viikko vertaistuen suhteen Instagramin puolella. Paljon hyvää ajatusten vaihtoa ja tsemppausta puolin ja toisin. Tuli hyvä ja lämmin olo, olen löytänyt mahtavia tyyppejä elämääni tuon kanavan kautta!