Juhannus oli ja meni, nyt vasta ehdin siitä kirjoittamaan. Kolmepäiväinen hoitojakso sairaalassa odotti mua heti jussin jälkeisenä maanantaina sairaalassa, joten kirjoittaminen on siksi jäänyt tähän hetkeen, jossa pötköttelen sängyssä toipilaana. Juhannuskuvat jaksoin purkaa jo sairaalassa kameran muistikortilta koneelle ja aloittaa niiden editoimisenkin. 

Juhannusaatto oli kesän ensimmäinen todella helteinen päivä ja järvelle lähteminen oli mulle niillä lämpötiloilla ainoa oikea tapa viettää juhannusta. Otin aamun ihan rauhallisesti voimia keräten ja viileissä sisätiloissa oleillen, jotta en hyytyisi kuumuuteen heti alkuun. Tein valmiiksi marokkolaisen porkkanasalaatin (ah se pannulla paahdettavan dukkah-mausteseoksen tuoksu, joka täytti talon!) ja pakkasin reissukassiin edellispäivänä leipomani raparperipiirakat sekä kahvitermarit ja muut juomat. Etsin mahdollisimman peittävät, mutta silti kevyet ja vilpoisat vaatteet veneilyä varten, sillä UV-varoitus oli voimassa ja mulla oli lisäksi menossa pitkä kuuri antibioottia, joka herkistää auringolle, jolloin suojautuminen on erityisen tärkeää. Näkyviin jäävän ihon hölväsin aurinkorasvalla. Mies pakkasi veneily- ja kalastustarpeet ja kiinnitti venetrailerin auton perään. Iltapäivällä oltiin valmiit starttaamaan auto ja ajelemaan läheiselle veneenlaskupaikalle, josta päästäisiin veneinemme vesille. 

Ja olipahan ihanaa päästä lähes vuoden tauon jälkeen taas nauttimaan Vanajaveden aalloista, vilvoittavista tuulista ja kauniista järvimaisemista! Sääksmäen sillan kupeen veneenlaskupaikalta etelää kohti ajelemaan lähdettäessä edessä on komeita kallio- ja metsämaisemia ja lukuisia saaria, joista osa on asuttamattomia ja siis potentiaalisia rantautumiskohteita (kunhan ottaa huomioon rantautumiskiellot, joita osalla saarista lintujen pesintäaikaan on). Lähistön saaret on tullut vuosien varrella jo aika tarkkaan koluttua ja muutama suosikkisaarikin on löytynyt, joihin on aina mukava rantautua syömään eväitä ja kalastelemaan. Yhdelle niistä kiipesimme tälläkin kertaa kylmälaukkuinemme, viltteinemme ja nyssäköinemme eväistämme nauttimaan. 

Marokkolainen porkkanasalaatti.

Raparperipiirakkaa.

Järvi oli hellepäiväksi ihmeen hiljainen ja rauhallinen ja veneitä ja vesiskoottereita näkyi paljon esimerkiksi normaalia kesäsunnuntaita vähemmän - ilmeisesti suurin osa ihmisistä oli mökeillä tai muualla juhannusta viettämässä. Saatiin nauttia hiljaisuudesta ja vetää rauhassa uistinta veneen perässä, ollaan tätä varten hommattu pieni sähkömoottori Busterin perään. Hiljaista oli kalarintamalla ja lopulta otettiin ylös vain yksi iso ahven, joka nautittiin myöhemmin hartaudella maissikakun päällä fileenä ja voissa kevyesti paistettuna. Toivottavasti päästään pian taas uistelemaan ja kenties nappaamaan joku hyvän kokoinen kuha, joka on ihan parasta kesäruokaa oman maan uusien perunoiden ja oliiviöljyssä wokkattujen valkosipulinkukintojen kanssa nautittuna. Kun sitten ajeltiin kohti veneenlaskupaikkaa rantautuminen mielessä, niin muistettiin tarkistaa vielä se yksi mänty siinä komealla kalliolla, jossa on jo usean vuoden ajan pesinyt kalasääksi, ja siellähän se taas köllötteli pesässään, kenties hautomassa. Moikkailtiin sille ja huudettiin, että nähdään taas pian. 

Takaisin maapaikallemme päästyämme teki mieli vaan lössähtää puolivarjoisaan pihakeinuun loppuillaksi kylmä olut tai mojito kädessä, mutta oltiin naapureille luvattu tulla käymään illalla vielä kokolla, jos vaan voimia mitenkään veneilyn jälkeen vielä riittää, joten pitihän se käydä pesaisemassa nopeasti kasvot ja kainalot, vaihtaa vaatteet ja suunnata kohti naapurin peltoa, josta kokko tuttuun tapaan roihuaisi. Kävi älytön tuuri, kun puolimatkassa kävelymatkaa, hien karpaloidessa jo otsallani, huomattiin traktoritaksin käynnistelevän toisen naapurin pihalla kokkoa kohti ja hypättiin lavalle kyytiin. Mikäpä oli istuskellessa ja maalaismaisemista nautiskellessa - joskin menopeli vaikutti hiukan huteralta ja pieni jännitysmomentti oli jatkuvasti ilmassa sen suhteen, että selvitäänkö tässä ehjinä ja kaatumatta, läpi kuhmuraisen pellon, kokolle asti. Traktorikuski oli kuitenkin parasta A-luokkaa ja hyvin päästiin perille. Mulla olisi tästä illan vaiheesta puhelimessa hauskaa videomatskua, mutta en taida viitsiä sitä täällä julkaista, kun en ole asianosaisilta kysynyt julkaisuun lupaa. Pellolla kokko jo roihusi ja paikalle oli kokoontunut mukavasti porukkaa naapurustosta, vain haitarinsoittaja puuttui tällä kertaa. Tykkään meidän landella niin paljon tästä yhteisöllisyydestä, jota täällä vielä jäljellä on, sen muututtua monin paikoin jo kadonneeksi luonnonvaraksi. Kokolta jatkettiin traktorikyydillä vielä naapurin terassille fiilistelemään valoisaa kesäyötä, parantamaan maailmaa ja nauttimaan muutama olunen. Olen useasti hehkuttanut sitä, miten meillä on täällä maalla sattunut naapurilotossa täyspotti, ja hehkutan sitä taas kerran - meillä on ympärillämme maalla ihan parhaat ihmiset, jotka ovat ottaneet myös meidät kaupunkilaiset joukkoonsa, enkä voisi olla asiasta onnellisempi ja kiitollisempi. 

Mojito-time!

Kuten arvata saattaa, niin seuraavana päivänä oloni oli kaiken tämän touhuamisen ja helteessä vietetyn ajan jälkeen varsin rapsakka ja juhannuspäivä meni lähinnä nukkuessa ja rasituksesta toipuessa, nukuin päivän aikana kolmet päikkäritkin. Jaksoin kuitenkin käydä pienesti päiväsaunassa ja pesulla sekä istuskella illan viilentyessä laavulla nauttimassa miehen muurikalla paistamista muikuista eli ihan siedettävällä koomailulla selvisin aaton ohjelmasta. En jaksanut juuri harmitella juhannuspäivän heikkoja oloja, kun aatto oli ollut niin mukava. 

Moni ajattelee juhannusta kesän keskikohtana, jonka jälkeen tapahtuu käänne kohti syksyä, ja niinhän asia periaatteessa onkin, jos asiaa mietitään esimerkiksi valon määrän kannalta. Mä olen itse kuitenkin sitä koulukuntaa, joka on sitä mieltä, että kesä kunnolla vasta alkaa juhannuksesta ja että loppukesän pimenevät, lämpimät illat ovat parhautta. Niitä kohti siis! Nyt mulla on ohjelmassa toipumista hoitojaksosta, mutta sen jälkeen jaksan toivottavasti "täydellä tankilla" nauttia kesästä ja lomatouhuista, joita heinä- ja elokuu tuovat mukanaan. Toivottavasti helteetkin helpottavat siihen mennessä, jotta voimia riittää paremmin kesäasioiden tekemiseen. 

Alkuviikko meni kaupungissa asioita hoitaessa ja rakennustyömaan mekkalaa sietäessä ja univaje ja stressi tuntui ja tuntuu edelleen kropassa, vaikka sain kohtuullisen hyvät yöunet eilen illalla maalle palattuamme. Sain käytyä kaupungissa laboratoriokokeissa (veriarvot olivat ok eli hoitojakso voi ensi viikolla toteutua) ja pitkähköiksi venyneet hiukseni kevenivät ihanan Maria-kampaajan tuolissa niin paljon, että pärjään niiden kanssa taas pitkälle syksyyn (ihan lyhyiden kesähiusten leikkauttaminen houkutti kyllä todella paljon, mutta uusien kulkutautiaaltojen siintäessä jo näköpiirissä en edelleenkään halua hiuksia, joiden takia on pakko vierailla usein ja säännöllisesti kampaajalla). Loppuviikon aion yrittää ihan vaan levätä, relata, syödä hyvin ja tehdä mukavia asioita, joista tulee hyvä mieli, jotta jaksan sitten paremmin taas sietää hoitojakson mukanaan tuomia ikäviä oloja. 

Juhannusaatto on huomenna ja suunnitelmat sen suhteen alkavat selkiytyä, vaikka päivän sää ja kunto lopulta ratkaisevat sen mitä tehdään. Ennustettu sää näyttää omasta tarkasteluvinkkelistäni katsottuna vähän kurjalta, sillä meidän landelle päin on lupailtu jopa 30 asteen helteitä juhannukseksi, mikä tarkoittaa sitä, että valahdan lötköksi kuin ylikeitetty makaroni. Ainoita paikkoja ulkona, joissa kykenen viettämään aikaa noilla lämpöasteilla on järvi, joten veneileminen juhannusaaton ohjelmanumerona kiinnostaa ja toivon voinnin sen mahdollistavan. Haettiin jo viime viikolla vanha Busterimme talvisäilöstä ja mies on katsonut sitä tänään toimintakuntoon. Akut on ladattu ja bensatilanne tarkistettu. Huomenna tarvitsee vain kiinnittää venetraileri auton perään, latoa eväät kylmälaukkuun ja ajella läheiselle järvelle kesäpäivän viettoon. Keksin huonompiakin tapoja viettää juhannusta kuin kauniin Vanajaveden aalloilla keinuminen, kalastaminen ja eväistä saaressa nauttiminen. Illalla on tarkoitus käydä vielä perinteisesti naapurin kokkoa katsomassa ja naapureita moikkaamassa, jos kuntoa sinne asti riittää. Juhannuspäivä menee näiden aktiviteettien seurauksena raatona maatessa, mutta sellaista se on, kun matkakumppanina kulkee neurologinen sairaus. 

Koska huomiselle on suunnitelmia, niin tänään on täytynyt ottaa ihan iisisti voimia keräillen sekä valmistellen ruokia huomista varten. Alkuperäinen suunnitelma oli grillailla aattona maapaikallamme ennen kokolle siirtymistä, joten ostin tarpeet ruokaisaan salaattiin sekä kanaa grilliä varten, mutta onneksi tämä salaatti toimii vene-eväänäkin ihan sellaisenaan ja saaressa voidaan vielä paistaa sen seuraksi makkarat, jos saaresta tulipaikka löytyy ja säätilanne sallii tulen tekemisen. Salaattiohje löytyi Karkkipäivä-Sannin blogista ja kuulosti niin helpolta ja herkulliselta, että päätin sitä testata. Uunissa makeaksi paahdetun porkkanan, kikherneiden, tuoreen mintun, vuohenmaitofetan ja marokkolaistyylisten mausteiden yhdistelmä ei voi olla toimimatta. Paahdoin jo tänään valmiiksi porkkanat, jotta salaatti valmistuu huomenna sukkelasti ennen veneelle lähtöä. Tein myös raparperipiirakan huomisen päiväkahvin seuraksi useaan otteeseen loistavaksi todetulla, Kutsu vapauteen -blogista löytyvällä reseptillä. Piirakka on vähähiilarinen ja helppo toteuttaa maidottomana, viljattomana ja sokerittomana eli sopii moneen ruokavalioon, suosittelen lämpimästi sen testaamista! 

Raparperit ovat nyt parhaimmillaan.

Raparperipiirakkataikinan pääraaka-aineena on mantelijauho.

Sokeria välttelevä makeuttaa piirakan esimerkiksi stevialla. Aito vanilja tuo piirakkaan ihanan säväyksen.

Käytin piirakan päälliseen tällä kertaa maustamatonta soijajogurttia, toimii loistavasti.

Ei kun syömään.

Uunissa paahdetut porkkanatikut marokkolaista porkkanasalaattia varten.

Istun pihakeinussa teekupin kanssa naputtelemassa tätä tekstiä ja haistelen pihasaunan piipusta kantautuvaa savun tuoksua, päivä alkaa olemaan saunaa vaille paketissa. Alan hiljalleen siirtymään juhannuksen viettoon ja haluan toivottaa myös sulle parasta mahdollista juhannuksen aikaa.  

Maalla olen tykännyt olla ulkona niin paljon kuin mahdollista paitsi siksi, että kesällä on mukavaa viettää aikaa ulkona, niin myös siitä syystä, että sisällä ei ole kovin viihtyisää. Meidän lande on mieheni vanha mummila eli pieni vanha maatila, jonka asuinrakennus on yli sadan vuoden takaa, ja viimeisimmät remontit on käsittääkseni tehty 70-luvulla, joten kaikki on aika kulahtanutta. Lisäksi nurkat ovat edelleen täynnä mummilan tavaroita, jotka ovat jääneet sijoilleen edellisten sukupolvien jäljiltä. Nostalgikkona ja tavaroihin kiintyvänä ihmisenä mun mieheni on huono luopumaan vanhoista tavaroista, joten elämme maalla aikamoisessa museossa. Itsekin tykkään vanhoista esineistä ja siitä, että paikan tunnelma säilytetään ajanmukaisena, mutta liika on liikaa ja ahdistun tarkoituksettomasta tavarapaljoudesta, joten tilojen ahtaus, täysinä tursuavat kaapit ja hyllyt sekä sisustuksen tunkkaiset värisävyt kyllä käyvät hermoille. Jos homma olisi musta kiinni, niin tavaroita raivattaisiin rankalla kädellä, tiloista tehtäisiin helpommin siistinä pidettävät ja osiin seinistä sudittaisiin raikkaampia sävyjä. Mihinkään isompaan remonttiin ei ole minkään sortin resursseja, mutta näillä toimenpiteillä talosta saisi jo paljon viihtyisämmän. Mutta koska paikka tavaroineen kuuluu miehelleni eikä hän ole ollut valmis suurempiin muutoksiin, niin tyydyn vaan roudaamaan ylimääräisiä rojuja piiloon varastona palvelevaan takkahuoneeseen ja sulkemaan oven sekä pyrkimään unohtamaan koko huoneen olemassaolon.

Pieniä parannuksia on tänä kesänä tehty tai tekeillä, jotta viihtyminen maalla olisi helpompaa: hommattiin ahtaan ja huonon jääkaapin tilalle kunnollinen, isompi jääkaappi, jossa ruoka säilyy paremmin ja jonne mahtuu kerralla noin viikon ruoat, mikä on hyvä asia, sillä lähin kauppa on 15 kilometrin päässä ja turhaa ajelua yritetään välttää. Lisäksi mun on tarkoitus tyhjentää iso komero/vaatehuone anopilta jääneistä tarpeettomista kankaista (hän oli ammatiltaan käsityönopettaja, joten kankaita ja muita käsityötarpeita riittää) ja tehdä siitä säilytyspaikka vaatteille ja muille tavaroille, jotka tuon mukanani kotoa maalle. Tähän mennessä vaatteet ovat lojuneet ryppyisinä laukuissa ja epämääräisissä nyssäköissä pitkin makuuhuoneen lattiaa ja jokaista alushousujen tai sukkien metsästystä on seurannut litania kirosanoja ja piikki verenpaineissa. Nykyään talosta löytyy myös peili, jonka avulla voi laittaa itsensä ihmisen näköiseksi hiihdeltyään ensin päiviä, ellei viikkoja huolettomasti tukka takussa pieruverkkareissa ja kumisaappaissa. 

Tosiaan nyt kesällä olen viettänyt aikaa ulkona aina kun se vaan on ollut jaksamisen ja sään puolesta mahdollista. Pihakeinun katos tarjoaa suojaa sateelta ja pahimmalta paahteelta ja sinne voi pystyttää toimiston tai vaikka neuloa. Laavulla on mukavaa tehdä ruokaa tulella tai istuskella muuten vaan. Sekä keinusta että laavulta aukeaa näkymä pellolle, jolla vierailee jatkuvasti niin peuroja, hirviä, jäniksiä kuin kettukin. Ilveksenkin kerrotaan näillä nurkilla liikkuvan, mutta mulla ei ole ollut vielä onnea tätä isoa kissaa bongata. Yksi oravapesue on jo kasvanut talon välikatossa ja lähtenyt valloittamaan maailmaa. Pihapiirissä pesii ainakin kirjosieppoja sekä tali- ja sinitiaisia ja lehtokurppa lentää aina illan hämärtyessä pihan yli reviirilentoaan. 

Nurmikon leikkaaminen keskeytyi tämän upeuden bongaamiseen. Google kertoi nimekseen horsmakiitäjän.

Pihakeinuelämää.

Tuloillaan vielä yksi kasvatuslaatikko lavakauluksesta rivin jatkoksi.

Aloitettiin kasvatuslaatikon perustaminen poistamalla nurmikko lavakauluksen kokoiselta alueelta ja kääntämällä nurmipaakut ylösalaisin laatikon pohjalle.

Nurmipaakkujen päälle laitettiin tällä kertaa kuivia oksia ja ruohosilppua. Nähtäväksi jää oliko nurmisilpun käyttäminen hyvä idea vai saadaanko sen ansiosta nyppiä ekstrapaljon rikkaruohoja.

Seuraavaan kerrokseen laitettiin hevosen peetä ja ohut kerros sanomalehteä.

Lopuksi vielä kerros multaa, muutama ripaus kanankakkaa ja istutushommiin.

Sijoitettiin laatikot keinun taakse, koska siinä on niille hyvä puolivarjoinen paikka. Keinussa istuessa pääsee tuoksuttelemaan vienoa kanankakan tuoksua.

Ekat oman maan salaatit. Let the salaattiöverikausi begin!

Kerran kesässä pitää herkutella nokkosletuilla, testaamani gluteeniton ja maidoton taikina toimi loistavasti. Täytteenä savukalaa ja kaurapohjaista "fraichea" ruohosipulilla ja sitruunanmehulla maustettuna, niin hyvää!

Teki mieli nauttia yhdet nokkosletut jälkkäriksi makeana versiona, mutta talosta ei löytynyt marjoja tai hilloa. Keksin tehdä pikahilloketta paistinpannulla raparperista: raparperia ohuiksi viipaleiksi, pehmennystä pannulla gheessä kunnes raparperi hajoaa, lopuksi makeutus stevialla. Toimii!

Yksin maalla ollessani iski akuutti raparperipiirakan tarve, mutta aineksia piirakkaa varten ei ollut varattuna. Löysin netistä piirakkaohjeen, jossa taikina taiotaan pelkistä gluteenittomista jauhoista, vedestä, oliiviöljystä ja makeutuksesta. Piirakasta tuli aivan hyvä, mutta seuraavalla kerralla turvaudun taas mantelipohjaiseen suosikkiohjeeseeni.

Sauna lämpeää.