Sisällön tarjoaa Blogger.

Pages

  • Etusivu

Pieniä otteita

    • Bloglovin'
    • Facebook
    • Instagram

    Juhannus oli ja meni, nyt vasta ehdin siitä kirjoittamaan. Kolmepäiväinen hoitojakso sairaalassa odotti mua heti jussin jälkeisenä maanantaina sairaalassa, joten kirjoittaminen on siksi jäänyt tähän hetkeen, jossa pötköttelen sängyssä toipilaana. Juhannuskuvat jaksoin purkaa jo sairaalassa kameran muistikortilta koneelle ja aloittaa niiden editoimisenkin. 

    Juhannusaatto oli kesän ensimmäinen todella helteinen päivä ja järvelle lähteminen oli mulle niillä lämpötiloilla ainoa oikea tapa viettää juhannusta. Otin aamun ihan rauhallisesti voimia keräten ja viileissä sisätiloissa oleillen, jotta en hyytyisi kuumuuteen heti alkuun. Tein valmiiksi marokkolaisen porkkanasalaatin (ah se pannulla paahdettavan dukkah-mausteseoksen tuoksu, joka täytti talon!) ja pakkasin reissukassiin edellispäivänä leipomani raparperipiirakat sekä kahvitermarit ja muut juomat. Etsin mahdollisimman peittävät, mutta silti kevyet ja vilpoisat vaatteet veneilyä varten, sillä UV-varoitus oli voimassa ja mulla oli lisäksi menossa pitkä kuuri antibioottia, joka herkistää auringolle, jolloin suojautuminen on erityisen tärkeää. Näkyviin jäävän ihon hölväsin aurinkorasvalla. Mies pakkasi veneily- ja kalastustarpeet ja kiinnitti venetrailerin auton perään. Iltapäivällä oltiin valmiit starttaamaan auto ja ajelemaan läheiselle veneenlaskupaikalle, josta päästäisiin veneinemme vesille. 



    Ja olipahan ihanaa päästä lähes vuoden tauon jälkeen taas nauttimaan Vanajaveden aalloista, vilvoittavista tuulista ja kauniista järvimaisemista! Sääksmäen sillan kupeen veneenlaskupaikalta etelää kohti ajelemaan lähdettäessä edessä on komeita kallio- ja metsämaisemia ja lukuisia saaria, joista osa on asuttamattomia ja siis potentiaalisia rantautumiskohteita (kunhan ottaa huomioon rantautumiskiellot, joita osalla saarista lintujen pesintäaikaan on). Lähistön saaret on tullut vuosien varrella jo aika tarkkaan koluttua ja muutama suosikkisaarikin on löytynyt, joihin on aina mukava rantautua syömään eväitä ja kalastelemaan. Yhdelle niistä kiipesimme tälläkin kertaa kylmälaukkuinemme, viltteinemme ja nyssäköinemme eväistämme nauttimaan. 





    Päivä oli tosi kuuma ja tunsin, miten hikikarpalot vaan valuivat pitkin kroppaa, pieneltä kalliosaarelta ei löytynyt varjoista kohtaa viltin levittämiseen ja istuskelemiseen. Välillä kävin viilentämässä itseäni istuskellen rantakivellä lilluttelemassa varpaitani järvessä, tuntui ihanalta. Ruoka oli hyvää ja marokkolainen porkkanasalaatti, joka sisälsi muun muassa kikherneitä ja vuohenmaitofetaa, oli loistava ja itsessään täysin riittävä reissueväs gluteenittoman oluen kanssa nautittuna - en kaivannut sen kylkeen enää esimerkiksi makkaroita, jotka jäivät tulipaikan puuttumisen takia nyt paistamatta. Tämä salaatti jää ruokaisuutensa ja ihanan mausteisuutensa (dukkahia, harissaa, tuoreita yrttejä - nam!) takia ehdottomasti mun ruokarepertuaariini! Jälkkäriksi oli aina hyvää viljatonta, maidotonta (itse tosin käytin voita) ja sokeritonta, mutta ei taatusti mautonta, raparperipiirakkaa Kutsu vapauteen -blogin Satun ohjeella valmistettuna ja tämäkin piirakka toimii loistavasti myös eväänä, koska se ei kaverikseen jogurttitäytteen takia välttämättä jäätelöä tai vaniljakastiketta kaipaa. Ja kahvi, miten se voikaan aina maistua niin erityisen hyvältä ulkona nautittuna! Mies heitteli muutaman kerran virvelillä saaren rannasta, mutta oli niin kuuma, että mies tai kalat eivät kumpikaan innostuneet hommasta. Hengailtiin vielä hetki saaressa laineiden liplatusta ja Atomirottaa kuunnellen, mutta ilma oli niin kuumaa ja seisovaa, että sitten oli pakko pakkautua takaisin veneeseen ja päästä nauttimaan tuulenvireestä, jonka liikkuvassa veneessä syntyy. 


    Marokkolainen porkkanasalaatti. 



    Raparperipiirakkaa. 


    Järvi oli hellepäiväksi ihmeen hiljainen ja rauhallinen ja veneitä ja vesiskoottereita näkyi paljon esimerkiksi normaalia kesäsunnuntaita vähemmän - ilmeisesti suurin osa ihmisistä oli mökeillä tai muualla juhannusta viettämässä. Saatiin nauttia hiljaisuudesta ja vetää rauhassa uistinta veneen perässä, ollaan tätä varten hommattu pieni sähkömoottori Busterin perään. Hiljaista oli kalarintamalla ja lopulta otettiin ylös vain yksi iso ahven, joka nautittiin myöhemmin hartaudella maissikakun päällä fileenä ja voissa kevyesti paistettuna. Toivottavasti päästään pian taas uistelemaan ja kenties nappaamaan joku hyvän kokoinen kuha, joka on ihan parasta kesäruokaa oman maan uusien perunoiden ja oliiviöljyssä wokkattujen valkosipulinkukintojen kanssa nautittuna. Kun sitten ajeltiin kohti veneenlaskupaikkaa rantautuminen mielessä, niin muistettiin tarkistaa vielä se yksi mänty siinä komealla kalliolla, jossa on jo usean vuoden ajan pesinyt kalasääksi, ja siellähän se taas köllötteli pesässään, kenties hautomassa. Moikkailtiin sille ja huudettiin, että nähdään taas pian. 




    Takaisin maapaikallemme päästyämme teki mieli vaan lössähtää puolivarjoisaan pihakeinuun loppuillaksi kylmä olut tai mojito kädessä, mutta oltiin naapureille luvattu tulla käymään illalla vielä kokolla, jos vaan voimia mitenkään veneilyn jälkeen vielä riittää, joten pitihän se käydä pesaisemassa nopeasti kasvot ja kainalot, vaihtaa vaatteet ja suunnata kohti naapurin peltoa, josta kokko tuttuun tapaan roihuaisi. Kävi älytön tuuri, kun puolimatkassa kävelymatkaa, hien karpaloidessa jo otsallani, huomattiin traktoritaksin käynnistelevän toisen naapurin pihalla kokkoa kohti ja hypättiin lavalle kyytiin. Mikäpä oli istuskellessa ja maalaismaisemista nautiskellessa - joskin menopeli vaikutti hiukan huteralta ja pieni jännitysmomentti oli jatkuvasti ilmassa sen suhteen, että selvitäänkö tässä ehjinä ja kaatumatta, läpi kuhmuraisen pellon, kokolle asti. Traktorikuski oli kuitenkin parasta A-luokkaa ja hyvin päästiin perille. Mulla olisi tästä illan vaiheesta puhelimessa hauskaa videomatskua, mutta en taida viitsiä sitä täällä julkaista, kun en ole asianosaisilta kysynyt julkaisuun lupaa. Pellolla kokko jo roihusi ja paikalle oli kokoontunut mukavasti porukkaa naapurustosta, vain haitarinsoittaja puuttui tällä kertaa. Tykkään meidän landella niin paljon tästä yhteisöllisyydestä, jota täällä vielä jäljellä on, sen muututtua monin paikoin jo kadonneeksi luonnonvaraksi. Kokolta jatkettiin traktorikyydillä vielä naapurin terassille fiilistelemään valoisaa kesäyötä, parantamaan maailmaa ja nauttimaan muutama olunen. Olen useasti hehkuttanut sitä, miten meillä on täällä maalla sattunut naapurilotossa täyspotti, ja hehkutan sitä taas kerran - meillä on ympärillämme maalla ihan parhaat ihmiset, jotka ovat ottaneet myös meidät kaupunkilaiset joukkoonsa, enkä voisi olla asiasta onnellisempi ja kiitollisempi. 



    Mojito-time! 

    Kuten arvata saattaa, niin seuraavana päivänä oloni oli kaiken tämän touhuamisen ja helteessä vietetyn ajan jälkeen varsin rapsakka ja juhannuspäivä meni lähinnä nukkuessa ja rasituksesta toipuessa, nukuin päivän aikana kolmet päikkäritkin. Jaksoin kuitenkin käydä pienesti päiväsaunassa ja pesulla sekä istuskella illan viilentyessä laavulla nauttimassa miehen muurikalla paistamista muikuista eli ihan siedettävällä koomailulla selvisin aaton ohjelmasta. En jaksanut juuri harmitella juhannuspäivän heikkoja oloja, kun aatto oli ollut niin mukava. 

    Moni ajattelee juhannusta kesän keskikohtana, jonka jälkeen tapahtuu käänne kohti syksyä, ja niinhän asia periaatteessa onkin, jos asiaa mietitään esimerkiksi valon määrän kannalta. Mä olen itse kuitenkin sitä koulukuntaa, joka on sitä mieltä, että kesä kunnolla vasta alkaa juhannuksesta ja että loppukesän pimenevät, lämpimät illat ovat parhautta. Niitä kohti siis! Nyt mulla on ohjelmassa toipumista hoitojaksosta, mutta sen jälkeen jaksan toivottavasti "täydellä tankilla" nauttia kesästä ja lomatouhuista, joita heinä- ja elokuu tuovat mukanaan. Toivottavasti helteetkin helpottavat siihen mennessä, jotta voimia riittää paremmin kesäasioiden tekemiseen. 


     
    ///

    Pieniä otteita -blogi muualla verkossa: 

    Bloglovin' 
    Facebook
    Instagram 

     


    Continue Reading

    Alkuviikko meni kaupungissa asioita hoitaessa ja rakennustyömaan mekkalaa sietäessä ja univaje ja stressi tuntui ja tuntuu edelleen kropassa, vaikka sain kohtuullisen hyvät yöunet eilen illalla maalle palattuamme. Sain käytyä kaupungissa laboratoriokokeissa (veriarvot olivat ok eli hoitojakso voi ensi viikolla toteutua) ja pitkähköiksi venyneet hiukseni kevenivät ihanan Maria-kampaajan tuolissa niin paljon, että pärjään niiden kanssa taas pitkälle syksyyn (ihan lyhyiden kesähiusten leikkauttaminen houkutti kyllä todella paljon, mutta uusien kulkutautiaaltojen siintäessä jo näköpiirissä en edelleenkään halua hiuksia, joiden takia on pakko vierailla usein ja säännöllisesti kampaajalla). Loppuviikon aion yrittää ihan vaan levätä, relata, syödä hyvin ja tehdä mukavia asioita, joista tulee hyvä mieli, jotta jaksan sitten paremmin taas sietää hoitojakson mukanaan tuomia ikäviä oloja. 

    Juhannusaatto on huomenna ja suunnitelmat sen suhteen alkavat selkiytyä, vaikka päivän sää ja kunto lopulta ratkaisevat sen mitä tehdään. Ennustettu sää näyttää omasta tarkasteluvinkkelistäni katsottuna vähän kurjalta, sillä meidän landelle päin on lupailtu jopa 30 asteen helteitä juhannukseksi, mikä tarkoittaa sitä, että valahdan lötköksi kuin ylikeitetty makaroni. Ainoita paikkoja ulkona, joissa kykenen viettämään aikaa noilla lämpöasteilla on järvi, joten veneileminen juhannusaaton ohjelmanumerona kiinnostaa ja toivon voinnin sen mahdollistavan. Haettiin jo viime viikolla vanha Busterimme talvisäilöstä ja mies on katsonut sitä tänään toimintakuntoon. Akut on ladattu ja bensatilanne tarkistettu. Huomenna tarvitsee vain kiinnittää venetraileri auton perään, latoa eväät kylmälaukkuun ja ajella läheiselle järvelle kesäpäivän viettoon. Keksin huonompiakin tapoja viettää juhannusta kuin kauniin Vanajaveden aalloilla keinuminen, kalastaminen ja eväistä saaressa nauttiminen. Illalla on tarkoitus käydä vielä perinteisesti naapurin kokkoa katsomassa ja naapureita moikkaamassa, jos kuntoa sinne asti riittää. Juhannuspäivä menee näiden aktiviteettien seurauksena raatona maatessa, mutta sellaista se on, kun matkakumppanina kulkee neurologinen sairaus. 

    Koska huomiselle on suunnitelmia, niin tänään on täytynyt ottaa ihan iisisti voimia keräillen sekä valmistellen ruokia huomista varten. Alkuperäinen suunnitelma oli grillailla aattona maapaikallamme ennen kokolle siirtymistä, joten ostin tarpeet ruokaisaan salaattiin sekä kanaa grilliä varten, mutta onneksi tämä salaatti toimii vene-eväänäkin ihan sellaisenaan ja saaressa voidaan vielä paistaa sen seuraksi makkarat, jos saaresta tulipaikka löytyy ja säätilanne sallii tulen tekemisen. Salaattiohje löytyi Karkkipäivä-Sannin blogista ja kuulosti niin helpolta ja herkulliselta, että päätin sitä testata. Uunissa makeaksi paahdetun porkkanan, kikherneiden, tuoreen mintun, vuohenmaitofetan ja marokkolaistyylisten mausteiden yhdistelmä ei voi olla toimimatta. Paahdoin jo tänään valmiiksi porkkanat, jotta salaatti valmistuu huomenna sukkelasti ennen veneelle lähtöä. Tein myös raparperipiirakan huomisen päiväkahvin seuraksi useaan otteeseen loistavaksi todetulla, Kutsu vapauteen -blogista löytyvällä reseptillä. Piirakka on vähähiilarinen ja helppo toteuttaa maidottomana, viljattomana ja sokerittomana eli sopii moneen ruokavalioon, suosittelen lämpimästi sen testaamista! 


    Raparperit ovat nyt parhaimmillaan.

    Raparperipiirakkataikinan pääraaka-aineena on mantelijauho. 

    Sokeria välttelevä makeuttaa piirakan esimerkiksi stevialla. Aito vanilja tuo piirakkaan ihanan säväyksen.

    Käytin piirakan päälliseen tällä kertaa maustamatonta soijajogurttia, toimii loistavasti. 

    Ei kun syömään.

    Uunissa paahdetut porkkanatikut marokkolaista porkkanasalaattia varten.

    Istun pihakeinussa teekupin kanssa naputtelemassa tätä tekstiä ja haistelen pihasaunan piipusta kantautuvaa savun tuoksua, päivä alkaa olemaan saunaa vaille paketissa. Alan hiljalleen siirtymään juhannuksen viettoon ja haluan toivottaa myös sulle parasta mahdollista juhannuksen aikaa.  


    ///

    Pieniä otteita -blogi muualla verkossa: 

    Bloglovin' 
    Facebook
    Instagram 


    Continue Reading




    Olen viettänyt viimeisen kuukauden käytännössä maalla lukuunottamatta paria Tampereen-reissua. Viihdyn kesällä maalla muutenkin, mutta tällä kertaa näin tiiviiseen maalaiselämään on syynä kotimme naapuritontille ilmestynyt rakennustyömaa. Naapuriin piti muuttaa lapsiperhe, joka rakentaisi omakotitalon ja säilyttäisi muun tontin ihanan vihreänä, mutta toisin kävi ja tontti menikin rakennusurakoitsijalle, joka päätti pistää rahoiksi, kaataa alueelta kaikki puut ja rakentaa tontin aivan täyteen. Tämän kesän osalta projekti tarkoittaa sitä, että työkoneet alkavat laulamaan aamuseiskalta ja melusaastetta ja pöllytystä kestää pitkälle iltapäivään. Kotona ei ole rauhaa sisällä eikä ulkona ja nukkua täytyy tulpat korvissa, jos nukkua haluaa. Tilanne on kaikkien alueella asuvien kannalta tylsä, mutta näin kroonisesti sairaana ja stressaantuneena se tuntuu sietämättömältä, koska ilman tarvitsemaani lepoa ja rentoutumista mun vointini romahtaa nopeasti ja musta tulee aivan hyödytön. Olen niin onnellinen, että meillä on meidän lande, minne olen voinut paeta melua ja tilanteen synnyttämiä huonoja fiiliksiä. 





    Maalla olen tykännyt olla ulkona niin paljon kuin mahdollista paitsi siksi, että kesällä on mukavaa viettää aikaa ulkona, niin myös siitä syystä, että sisällä ei ole kovin viihtyisää. Meidän lande on mieheni vanha mummila eli pieni vanha maatila, jonka asuinrakennus on yli sadan vuoden takaa, ja viimeisimmät remontit on käsittääkseni tehty 70-luvulla, joten kaikki on aika kulahtanutta. Lisäksi nurkat ovat edelleen täynnä mummilan tavaroita, jotka ovat jääneet sijoilleen edellisten sukupolvien jäljiltä. Nostalgikkona ja tavaroihin kiintyvänä ihmisenä mun mieheni on huono luopumaan vanhoista tavaroista, joten elämme maalla aikamoisessa museossa. Itsekin tykkään vanhoista esineistä ja siitä, että paikan tunnelma säilytetään ajanmukaisena, mutta liika on liikaa ja ahdistun tarkoituksettomasta tavarapaljoudesta, joten tilojen ahtaus, täysinä tursuavat kaapit ja hyllyt sekä sisustuksen tunkkaiset värisävyt kyllä käyvät hermoille. Jos homma olisi musta kiinni, niin tavaroita raivattaisiin rankalla kädellä, tiloista tehtäisiin helpommin siistinä pidettävät ja osiin seinistä sudittaisiin raikkaampia sävyjä. Mihinkään isompaan remonttiin ei ole minkään sortin resursseja, mutta näillä toimenpiteillä talosta saisi jo paljon viihtyisämmän. Mutta koska paikka tavaroineen kuuluu miehelleni eikä hän ole ollut valmis suurempiin muutoksiin, niin tyydyn vaan roudaamaan ylimääräisiä rojuja piiloon varastona palvelevaan takkahuoneeseen ja sulkemaan oven sekä pyrkimään unohtamaan koko huoneen olemassaolon.

    Pieniä parannuksia on tänä kesänä tehty tai tekeillä, jotta viihtyminen maalla olisi helpompaa: hommattiin ahtaan ja huonon jääkaapin tilalle kunnollinen, isompi jääkaappi, jossa ruoka säilyy paremmin ja jonne mahtuu kerralla noin viikon ruoat, mikä on hyvä asia, sillä lähin kauppa on 15 kilometrin päässä ja turhaa ajelua yritetään välttää. Lisäksi mun on tarkoitus tyhjentää iso komero/vaatehuone anopilta jääneistä tarpeettomista kankaista (hän oli ammatiltaan käsityönopettaja, joten kankaita ja muita käsityötarpeita riittää) ja tehdä siitä säilytyspaikka vaatteille ja muille tavaroille, jotka tuon mukanani kotoa maalle. Tähän mennessä vaatteet ovat lojuneet ryppyisinä laukuissa ja epämääräisissä nyssäköissä pitkin makuuhuoneen lattiaa ja jokaista alushousujen tai sukkien metsästystä on seurannut litania kirosanoja ja piikki verenpaineissa. Nykyään talosta löytyy myös peili, jonka avulla voi laittaa itsensä ihmisen näköiseksi hiihdeltyään ensin päiviä, ellei viikkoja huolettomasti tukka takussa pieruverkkareissa ja kumisaappaissa. 

    Tosiaan nyt kesällä olen viettänyt aikaa ulkona aina kun se vaan on ollut jaksamisen ja sään puolesta mahdollista. Pihakeinun katos tarjoaa suojaa sateelta ja pahimmalta paahteelta ja sinne voi pystyttää toimiston tai vaikka neuloa. Laavulla on mukavaa tehdä ruokaa tulella tai istuskella muuten vaan. Sekä keinusta että laavulta aukeaa näkymä pellolle, jolla vierailee jatkuvasti niin peuroja, hirviä, jäniksiä kuin kettukin. Ilveksenkin kerrotaan näillä nurkilla liikkuvan, mutta mulla ei ole ollut vielä onnea tätä isoa kissaa bongata. Yksi oravapesue on jo kasvanut talon välikatossa ja lähtenyt valloittamaan maailmaa. Pihapiirissä pesii ainakin kirjosieppoja sekä tali- ja sinitiaisia ja lehtokurppa lentää aina illan hämärtyessä pihan yli reviirilentoaan. 


    Nurmikon leikkaaminen keskeytyi tämän upeuden bongaamiseen. Google kertoi nimekseen horsmakiitäjän. 

    Pihakeinuelämää. 


    Puutarhassa yrtit, salaatit ja muut vihreät kasvavat lavakauluksissa kovaa vauhtia ja kasvimaalla sipulit ja perunat kukoistavat - kuten tekevät myös rikkakasvit, joille pitäisi jaksaa antaa kyytiä niin pian kuin mahdollista. Esikasvatetut kurpitsat ja kesäkurpitsat sain maahan toissapäivänä. Satoa on saatu kerätä jo lipstikasta, jota laitoin eilen kuivumaankin, sekä salaateista ja raparperistä. Myös villivihanneksia olen jonkin verran hyödyntänyt, mutta harmikseni en ole ainakaan vielä jaksanut niitä kerätä kuivumaan talvea varten. Vielä onneksi ehtii. 


    Tuloillaan vielä yksi kasvatuslaatikko lavakauluksesta rivin jatkoksi. 

    Aloitettiin kasvatuslaatikon perustaminen poistamalla nurmikko lavakauluksen kokoiselta alueelta ja kääntämällä nurmipaakut ylösalaisin laatikon pohjalle. 

    Nurmipaakkujen päälle laitettiin tällä kertaa kuivia oksia ja ruohosilppua. Nähtäväksi jää oliko nurmisilpun käyttäminen hyvä idea vai saadaanko sen ansiosta nyppiä ekstrapaljon rikkaruohoja. 

    Seuraavaan kerrokseen laitettiin hevosen peetä ja ohut kerros sanomalehteä. 

    Lopuksi vielä kerros multaa, muutama ripaus kanankakkaa ja istutushommiin. 

    Sijoitettiin laatikot keinun taakse, koska siinä on niille hyvä puolivarjoinen paikka. Keinussa istuessa pääsee tuoksuttelemaan vienoa kanankakan tuoksua. 

    Ekat oman maan salaatit. Let the salaattiöverikausi begin!


    Kerran kesässä pitää herkutella nokkosletuilla, testaamani gluteeniton ja maidoton taikina toimi loistavasti. Täytteenä savukalaa ja kaurapohjaista "fraichea" ruohosipulilla ja sitruunanmehulla maustettuna, niin hyvää!


    Teki mieli nauttia yhdet nokkosletut jälkkäriksi makeana versiona, mutta talosta ei löytynyt marjoja tai hilloa. Keksin tehdä pikahilloketta paistinpannulla raparperista: raparperia ohuiksi viipaleiksi, pehmennystä pannulla gheessä kunnes raparperi hajoaa, lopuksi makeutus stevialla. Toimii!

    Yksin maalla ollessani iski akuutti raparperipiirakan tarve, mutta aineksia piirakkaa varten ei ollut varattuna. Löysin netistä piirakkaohjeen, jossa taikina taiotaan pelkistä gluteenittomista jauhoista, vedestä, oliiviöljystä ja makeutuksesta. Piirakasta tuli aivan hyvä, mutta seuraavalla kerralla turvaudun taas mantelipohjaiseen suosikkiohjeeseeni. 


    Käyttökuntoista suihkua meillä maalla ei ole eikä raanasta tuleva kaivovesikään ole juomakelpoista, joten täällä elellään vähän kuin puolivarustellulla mökillä kanisterivettä juoden ja puusaunassa peseytyen. Tulenteko alkaa jo sujumaan kätevästi ja vaatteet tuoksuvat savulta. Aamukahvit hörpin usein yöpaidassa pihakeinussa. Ihmisiä täällä tapaa harvakseltaan, peuroja sitäkin useammin. Ulkomaailmasta muistuttavat lähinnä silloin tällöin ohi kolistelevat junat sekä lentokoneet, joita taivaalla on etenkin viime päivinä näkynyt ja kuulunut lentävän usein ja matalalla - ilmeisesti armeijan tyypit harjoittelevat Horneteilla. Onhan täällä aiemminkin lennelty, mutta tässä maailmantilanteessa hävittäjien näkeminen taivaalla luo kummallisen, levottoman tunnelman. Se turvallisuuden kupla, joka metsän laidalla elellessä on mahdollista rakentaa itselleen, jos lakkaa hetkeksi seuraamasta uutisia, uhkaa särkyä. 


    Sauna lämpeää. 


    "Kuin herran kukkarossa" totesi ystävä kerran meidän luonamme maalla vieraillessaan ja siltä täällä useimmiten tuntuu. Oma rauha on lähes täydellinen. Toisaalta tämän oman rauhan ja tilan syrjäisen sijainnin voi kokea myös turvattomuutta aiheuttavana asiana, ainakin jos viettää aikaa maalla yksin. Meni vuosia, etten voinut edes kuvitella yöpyväni yksin maalla. En ole ihan varma siitä mitä pelkäsin. Paljon rikossarjoja katsovan kaupunkilaisen mielikuvitus lähti helposti laukalle ja taikomaan ties minkälaisia kauhuskenaarioita, kun piti miettiä jäämistä yksin yöksi maaseudun uhkaavana kokemani pimeyden keskelle. Nyt naurattaa, sillä mitä pelättävää maalla muka on? Jos jotain täällä pelkään, niin punkkeja, joiden puremasta on mahdollista sairastua entistä pahemmin. Muita petoja täällä tuskin kohtaa. Toki rennompaan suhtautumiseen maalla yksinoloon vaikuttaa myös se, että nykyään naapurit täällä ovat meille tuttuja ja aina voi soittaa jollekulle lähistöllä asuvalle, jos joku hätä tulee. Nykyään nautin siitä, että saan viettää maalla yksin aikaa. 

    Vaikka maalla ollessa tuntuu välillä siltä, että on tämä yksi helvetin työmaa, niin on ollut hauska huomata, että tästä on samalla muodostunut mulle rauhoittumisen paikka ja jonkinlainen sielunmaisemakin. Olen aiemmin ollut ihminen, joka rentoutuu ennen kaikkea veden äärellä, enkä osannut kuvitella, että peltomaisemalla voisi olla samanlainen rauhoittava vaikutus. Siinä hetkessä on kuitenkin taikaa, kun istuu laavulla haistellen saunalta kantautuvaa savun tuoksua ja katsellen metsän reunan taa laskevaa aurinkoa sekä pellolle hiipivää usvaa, jonka läpi piirtyvät pellolle laiduntamaan tulleiden peurojen silhuetit. 





    ///

    Pieniä otteita -blogi muualla verkossa: 

    Bloglovin' 
    Facebook
    Instagram 


    Continue Reading


    Tehdessäni bullet journaliini uutta viikkoaukeamaa tajuan sen vasta kunnolla: se on kesä nyt. Nyt jo! Miten se voi olla jo nyt, hädin tuskin ehdin aloittaa kevään fiilistelyn! Tunteen ajan kulumisen nopeutumisesta taitaa jokainen kokea vuosien karttuessa, mutta mulla tätä ajan kiihtymisen ja katoamisen fiilistä vahvistaa vielä kuuden viikon sykli, jossa elän sairauteni ja sen hoitojaksojen takia, sekä se tosiasia, että jokainen hoitojakso toipumisineen ja sängyn pohjalla vietettyine päivineen nielaisee mun elämästäni kerralla aina noin kahden viikon jakson. Kahdessa viikossa luonnossa ehtii etenkin kasvukaudella tapahtumaan paljon ja se maailma, joka horroksestaan heräilevää odottaa, näyttää aika erilaiselta kuin maailma ennen sairaalaan ovesta sisään astelemista. 

    Koska kesä pääsi tänä(kin) vuonna yllättämään mut jostain takavasemmalta, niin kesäsuunnitelmatkin ovat pääosin tekemättä. Sen verran tosin on jo selvää, että sairauteni ja sen hoidot eivät anna mulle kesälläkään lomaa, joten parisen viikkoa juhannuksesta eteenpäin sekä elokuun kaksi keskimmäistä viikkoa menevät sängyssä ja pihakeinussa torkkuen. Onneksi on viikot koomailuviikkojen väleissä - ne sisältävät varovaisen lupauksen siitä, että arkeen voisi mahtua myös vähän elämää ja kivoja kesäasioita.  Tänä keväänä näitä potentiaalisesti toimeliaampiakin viikkoja on synkistänyt epätavallisen voimakas uupumus, jonka liitän ainakin alkuvuodesta saamiini rokotteisiin, mutta toivon tilanteen olevan nyt pikku hiljaa tasaantumassa ja oman normaalini palautuvan. 



    Olen kysellyt nyt itseltäni mitä näiltä hoitojaksojen välisiltä kesäviikoilta toivon, ja vastaus on: parempaa fyysistä vointia, joka mahdollistaa kesästä nauttimisen, ja mielenrauhaa. Kaipaan asioita, joita alkuvuoteni ei ole tarjonnut. Näinhän se usein menee, että esimerkiksi moni hektistä ja sosiaalista työelämää elävä toivoo kesälomaltaan arjen vastapainoksi rauhoittumista ja yksinoloa, kun taas esimerkiksi yksinäistä etätyötä kotona tekevä kaipaa lomaltaan seikkailuja, sosiaalisuutta ja irtiottoja. Itse elän tällä hetkellä arkea, joka voi näyttää ulkoa käsin havainnoituna ehkä siltä, että mun elämässäni ei tapahdu mitään, mutta todellisuudessa elämä kroonisen, invalidisoivan sairauden kanssa on jatkuvaa monella eri rintamalla tapahtuvaa kamppailua, ja tavallinen, tylsä, tasainen arki on asia, josta voin vain haaveilla. Ja siitä myös haaveilen! 

    Vaikka en siis ole koko alkuvuonna konkreettisesti poistunut kotoani tai meidän landelta juuri muualle kuin sairaalaan, niin sisäisesti olen elänyt jonkinlaisessa vuoristoradassa (on ollut omia ja läheisten terveystaisteluita, koronastressiä ja sotaa Euroopassa seurannaisvaikutuksineen), ja eniten kaipaan nyt ihan vaan sitä, että saisin ottaa hetken iisisti tutuissa, turvallisissa maisemissa ja keskittyä palauttamaan elämääni sellaisia hyvää tekeviä, turvallisia rutiineja, joita en ole jaksanut uupumuksen ja stressin takia pitää kunnolla yllä ja jotka auttavat mua voimaan fyysisesti ja psyykkisesti paremmin. Haaveilen fyysisen vointini kohenemisesta sen verran, että pystyisin kesällä tekemään asioita, joista nautin. Olisin onnellinen, jos jaksaisin lukea kirjoja pihakeinussa, kävellä kameran kanssa metsässä, aloittaa jonkun isomman neuleprojektin, tehdä puutarhatöitä ja käydä kalassa. Myös joku pikku parin yön reissu vanilla johonkin uuteen luontokohteeseen on toiveissa ja suunnitelmissa. 



    Kun mietin alkuvuotta, niin huomaan olleeni niin heikossa kuosissa, etten ole pakollisten arkiaskareitten hoitamisen takia jaksanut tehdä paljoakaan. En ole lukenut tämän vuoden aikana esimerkiksi yhtään kokonaista kirjaa (!!!), mikä on mulle todella epätyypillistä, sillä rakastan lukemista ja opiskelemista - The Wahls Protocol -kirjan lukuprojektikin on juuttunut puoliväliin. Neuletöistä on valmistunut kahdet perussäärystimet ja yhdet sukat, toiset sukat ovat olleet vaiheessa viimeiset kaksi kuukautta. Kameran jaksoin kaivaa esille vasta vappuna enkä kykene editoimaan raakakuvia, koska en ole jaksanut fiksata editointiohjelmaa toimintakuntoon. En muista olenko katsonut yhtään elokuvaa, sillä elokuvien juoniin keskittyminen on tuntunut liian raskaalta. Hyötypuutarhan istutukset saatiin toukokuussa tehtyä, mutta mies hoiti kaikki raskaimmat hommat. Bloggaaminen on oikeastaan ainoa harrastus, jota olen jaksanut pitää yllä, ja tämän harrastuksen miellän osin työnä, koska bloggaaminen on mulle myös kuntoutumisen apuväline. 

    Mitä nämä hyvää tekevät rutiinit ja tavat siis ovat, joiden mä toivon auttavan kroppaani toipumaan alkuvuoden rasituksista kesänviettokuntoon? Ja mitä asioita mun kannattaa nyt kesällä karsia ja välttää voidakseni mahdollisimman hyvin? 

    Näihin asioihin haluan tänä kesänä panostaa: 

    • Ilon ja hyödyn irti ottaminen villivihannessesongista, oman hyötypuutarhan ja metsän antimista sekä kotimaisten kasvisten satokaudesta. Salaatti-, kirsikka-, mansikka-, kantarelli- ja herneöverit, here I come! Ruoalla on valtavan suuri vaikutus vointiini ja sesongissa olevista kasviksista nauttiminen on myöskin yksi kesän isoista iloista. Ja kun syön paljon kasviksia, niin terveyden kannalta huonoja, tulehdusta buustaavia ainesosia lautaselle mahtuu paljon vähemmän, mikä on terveyden kannalta edullista. 
    • Ulkona ajan viettäminen ja kevyt liikunta, jos olo sen sallii. Joka päivä kannattaa edes hetken verran hengitellä ulkona ja haistella kesän tuoksuja, jos ei muuten niin juomalla kuppi teetä pihakeinussa. Hellepäivinä mun ei kuitenkaan kannata pakottaa itseäni kuumimpana aikana ulos, sillä kuumuudensietokykyni on neurologisen sairauteni takia heikentynyt ja Suomen helteet tekevät olosta nopeasti tosi tukalan ja huonon. Kuumimpina päivinä ilta- tai yökävelyt ilahduttavat. 
    • Sen unen ja levon, jota kroppa pyytää, sille salliminen. Päiväunien väliin jättäminen, jos niille on tarve, kostautuu. 
    • Rasitusikkunassa pysytteleminen, jos ei ole aivan pakottavaa syytä ylittää sen rajoja, sekä aktiivisuuden ja levon rytmittäminen kropan tarpeita kuunnellen. Koska oma rasitusikkunani on tällä hetkellä melko pieni, niin isoja suunnitelmia ei nyt kannata tehdä eikä päivää kohti kannata suunnitella montaa aktiviteettia. Jos aktiivisuutta tulee enemmän kuin olisi järkevää, niin seuraavana päivänä on oltava mahdollisuus palautumiseen. Toisaalta on ihan ok laittaa välillä psyykkinen hyvinvointi ja ihmissuhteet hetkellisesti fyysisen hyvinvoinnin edelle ja tehdä itselle tärkeitä ja merkityksellisiä asioita, vaikka se tietäisi fyysisen voinnin hetkellistä takapakkia - koko elämä ei voi jatkuvasti pyöriä fyysisen terveyden ja oman navan ympärillä. 
    • Sosiaalisuuteen ja yksinoloon sopivassa suhteessa panostaminen, kumpaakin tarvitaan.
    • Toimintakykyisen ajan varaaminen kivoille ja rentouttaville, stressiä purkaville asioille. Mulle näitä asioita ovat esimerkiksi elävän tulen tuijottelu, luonnon tarkkailu, oleskelu veden äärellä, metsässä kameran kanssa käveleminen, elävä musiikki, kirjoittaminen, lukeminen ja neulominen. 

    Näitä asioita haluan välttää: 

    • Itselle parhaiten sopivasta ruokavaliosta liiaksi poikkeaminen. Toisaalta myöskään syömisistä stressaaminen ei tee hyvää. Sallin itseni ottaa kesä"lomalla" syömisten suhteen vähän rennommin, pitäen kuitenkin tiukan linjan pahimpien tulehdusta buustaavien ruoka-aineiden suhteen.
    • Kesän "suorittaminen". Jokaista kesäpäivää ei ole pakko elää kuin se olisi viimeinen, vaan on ihan ok vaikka vetää verhot auringonpaisteisen ikkunan eteen ja katsoa koko päivä sarjoja tai lukea hämärässä viilentävän ilmalämpöpumpun alla kirjaa, jos siltä tuntuu. Kaikkiin kutsuihin osallistua erilaisiin kesätapahtumiin tai juhliin ei tarvitse vastata kohteliaisuudesta kyllä, jos voimavaroja tai halua osallistumiseen ei ole. "Ämpärilistoja" kesäasioista ei kannata tehdä, jos se synnyttää paineen listan läpi suorittamiseen.  
    • Liiallinen uutisten seuraaminen. Ennen Ukrainan sodan alkamista välttelin tietoisesti uutisten seuraamista alentaakseni kroonisesti koholla olevia stressihormonitasojani, eli annoin itselleni terveyssyistä luvan käpertyä omaan kuplaani saadakseni vointiani paremmaksi, mutta sodan alettua tarve saada tietoa maailman tapahtumista kasvoi niin suureksi, että palasin uutisten aktiiviseksi kuluttajaksi. Se, että tietää, mitä maailmassa ja lähialueilla tapahtuu, tietyllä tapaa rauhoittaa ja tuo hallinnan tunnetta, vaikka tieto samalla myös lisää tuskaa. Paluuta omaan kuplaan ei nyt ole, mutta luulen, että voisi tehdä hyvää rauhoittaa kesällä edes muutama viikko uutisten seuraamiselta ja antaa aivoille ja kropalle aikaa rauhoittua. 
    • Liiallinen somettaminen. Aivoton ja tarkoitukseton scrollailu on aikamoinen aika- ja energiasyöppö. Jospa ottaisin välillä puhelimen sijaan käteen vaikka sen kirjan, jonka lukemista olen kaivannut?  
    • Säistä stressaaminen. Sää ei välitä siitä mitä mieltä mä siitä olen eikä se reagoi mun toiveisiini, joten mun on ihan turhaa käyttää energiaani säistä murehtimiseen. Sää on mikä on, ja sen mukaan mennään, mitä tarjolla on. Saan olla harmissani, jos vanireissu peruuntuu siksi, että juuri silloin, kun muu elämäntilanne mahdollistaisi reissun, niin helle tai hirmumyrsky estää sen toteutumisen, mutta ei mun kannata asialla koko "lomaani" pilata. Syksylläkin voi retkeillä, jos se ei kesällä onnistu.




    Tätä kirjoittaessani mulle alkaa olemaan selvää mitä tältä kesältä toivon ja mitä en ainakaan halua. En kaipaa tältä kesältä jännitystä tai suuria seikkailuja (paitsi jos ne tapahtuvat kirjan sivuilla tai elokuvissa), tutustumista uusiin kulttuureihin ja ihmisiin tai pyrkimistä ulos mukavuusalueeltani sekä itseni ja omien rajojeni ylittämistä. (Ja täytyy todeta, että tämähän on tässä koronatilanteessa ja nykyisillä bensan hinnoilla mitä parhain uutinen!) Sen sijaan haluan etsiytyä mukavuusalueelleni ja pysytellä siellä sekä elellä tämän kesän ennen kaikkea omia rajojani kuunnellen ja kunnioittaen, akkujani ladaten sekä arkisista asioista ja pienistä kesän iloista nauttien. Syksyllä tätä blogia toivottavasti kirjoittaa energisempi, iloisempi, rentoutuneempi ja toimintakykyisempi ihminen, joka jaksaa taas katsoa uteliaasti horisonttiin ja tarttua haasteisiin ja tilaisuuksiin.  



    (Postauksen kuvat ovat meidän landelta toukokuun 28. päivältä, jolloin kuvasin pihamaamme sillä hetkellä valkoisina kukkivat ihanuudet.) 


    ///

    Pieniä otteita -blogi muualla verkossa: 

    Bloglovin' 
    Facebook
    Instagram 



    Continue Reading
    Newer
    Stories
    Older
    Stories

    Blogitekstien takana

    Blogitekstien takana
    Moikka, nimeni on Kirsi ja toivotan sinut tervetulleeksi blogini pariin. Olen introvertti innostuja, pohdiskelija, villasukissa viihtyjä, kissaihminen, melankolisen metallimusiikin rakastaja, kahviaddikti, metsissä harhailija, jonkin sortin yhteiskuntatieteilijä ja terveysnörtti. Matkakumppaninani kulkee diagnoositta jäänyt neurologinen sairaus, joka sanelee tekemisteni tahdin. Klikkaamalla kuvaa voit lukea minusta lisää.

    Seuraa

    • bloglovin
    • facebook
    • instagram

    Yhteys

    pieniaotteita(at)gmail.com

    Blogiarkisto

    • maaliskuuta 2023 (7)
    • helmikuuta 2023 (8)
    • tammikuuta 2023 (6)
    • joulukuuta 2022 (7)
    • marraskuuta 2022 (7)
    • lokakuuta 2022 (5)
    • syyskuuta 2022 (4)
    • elokuuta 2022 (1)
    • heinäkuuta 2022 (5)
    • kesäkuuta 2022 (4)
    • toukokuuta 2022 (4)
    • huhtikuuta 2022 (6)
    • maaliskuuta 2022 (2)

    Suosituimmat tekstit

    • Pahinta diagnoosittomuudessa on se, että ei tule nähdyksi ja uskotuksi
    • Neurologinen sairaus ei tykkää tiukoista aikatauluista
    • Enimmäkseen leppoisa maalaisvappu oman kropan ehdoilla
    • Luottolääkärin menettäminen tuntuu diagnoosittomasta kuin iskulta palleaan
    • Viikko 48: Perhepakkaus Buranaa, iso menetys ja pieniä ilon aiheita
    • Kun ei jaksa siivota: sairastamiseen liittyvästä kotihäpeästä
    • Gluteeniton ja maidoton maisemakahvilan raparperipiirakka vie kielen mennessään
    • Viikko 51: kun hoitojakso ja joulu osuvat samalle viikolle

    Kuukauden luetuimmat

    • Arkikuva 10/52
    • Ajatuksia diagnoosien viivästymisestä ja pitkä QT-aikaoireyhtymästä harvinaisten sairauksien päivänä
    • Arkikuva 9/52

    Translate

    Seuraan

    • Thildan Kuvasto
      Poistohaaste #4 + #3
      1 tunti sitten
    • Hollanninhippiäinen
      Kylpylää ja kiisseliä
      10 tuntia sitten
    • Tähän on tultu
      10 x 3 – kevätarjen lempparit ja inhokit
      16 tuntia sitten
    • Sutkautuksia
      Viikkoraportti
      18 tuntia sitten
    • Painajainen, joka kävi toteen - syöpä
      Kirje sinulle, kantasolujen luovuttaja
      22 tuntia sitten
    • Sairaasti sukkaa
      Hetken hengähdystä…mitä se sitten tarkoittaakaan
      1 päivä sitten
    • Sydänmuruja
      Kohti omaa kirjaa, osa 2
      1 päivä sitten
    • Uusi muusa / Eeva Kolu
      Ikea hack: brittityylinen kirjahylly
      1 päivä sitten
    • ink on my fingers by Susannah Conway
      Meet the ADHD pixie
      2 päivää sitten
    • Via Per Aspera Ad Astra
      Viikko 12 – Myrskyn silmässä
      2 päivää sitten
    • Akatemian jalkaväki
      ChatGPT tutkimustyössä
      3 päivää sitten
    • Tiia Rantanen
      Raskausviikot 21-24: napa kasvaa umpeen
      3 päivää sitten
    • Sinun hyvä Elämä -blogi
      Kameran edessä
      4 päivää sitten
    • Sopusointuja
      Anna ammattilaisen asentaa keittiösi!
      4 päivää sitten
    • Juliaihminen
      Maaliskuussa paljon kaikkea
      4 päivää sitten
    • Häivähdys kuoleman läheisyydestä
      Aivoblues
      4 päivää sitten
    • Aamukahvilla
      Inspiroitunut luonnonvoimista: Kalevalan yhdisteltävä Amuletti-sarja
      5 päivää sitten
    • Kynäniekan salaiset mietteet
      Vammaisuuden näyttämö: 37 Seconds
      6 päivää sitten
    • Esmeraldan eetos
      Esmeraldan vaalistudio
      6 päivää sitten
    • Hetki kerrallaan
      Kuusi vuotta vuodepotilaana
      1 viikko sitten
    • Algo Nuevo
      Detox-ruokavaliosta
      1 viikko sitten
    • Vaikea-asteinen krooninen väsymysoireyhtymä (ME/CFS) elämänkumppanina
      KELA ja vammaistukifarssi
      1 viikko sitten
    • Dare to be lightneer
      8 kk kohdunpoistosta
      1 viikko sitten
    • Small talkia elämästä
      TYYPILLINEN PÄIVÄNI MEDICAL MEDIUM -RUOKAVALIOLLA
      2 viikkoa sitten
    • Kukkapilli
      Kunnes tapaamme jälleen?
      2 viikkoa sitten
    • Villiviini
      Kirahviajattelua ja 9 muuta episodia tästä talvesta
      4 viikkoa sitten
    • Mustikkapasta
      Kuka lastani tänään hoitaa? Puoli vuotta päiväkotia takana - havaintoja suomalaisesta päiväkotiarjesta
      1 kuukausi sitten
    • Visual Diary
      Radiovieraana
      1 kuukausi sitten
    • Delicate Little Petal
      Well, HAVE You Tried Yoga? (Libby Hinsley Book Review)
      2 kuukautta sitten
    • Veloena
      Yksityinen talvipäivänseisaus
      3 kuukautta sitten
    • Chronic Illness Trauma Studies by Veronique Mead
      Chronic Illness and Trauma Podcast with Guy MacPherson (The Trauma Therapist Project)
      1 vuosi sitten
    Näytä 10 Näytä kaikki

    Näistä aiheista kirjoitan

    2023 3 x kuukauden kuva aasialainen ruoka arki arkikuva arkkitehtuuri bloggaaminen bullet journal diagnoosi diagnoosittomuus dokumentti eläimet elämä elämänhallinta energiakriisi eriarvoisuus fatiikki fiktio funktionalismi gluteeniton hammasterveys harvinainen sairaus harvinaissairaus harvinaisten sairauksien päivä helle helmikuu herkut hiihtäminen hipsteriys historia hoitajalakko hoitojakso hoitosuhde hyvinvointi hyötypuutarha häpeä ihmissuhteet indonesialainen ruoka inspiroivat ihmiset introverttiys itsenäisyys itsereflektio joulu juhlapyhät juhlat kasvikset kaupunki kesä kesäreissu ketogeeninen ruokavalio kevät kiistellyt sairaudet kipu kirjat kirjoittaminen kissat kompassisana korona koti kotihäpeä kotimaanmatkailu kotityöt krooninen sairaus kukat kuolema kuukausikatsaus kuulumiset kuvahaaste kärsimys käsityöläisyys laavu leirintäalue loma lukeminen läsnäolo lääketiede lääkkeet maailmantilanne maidoton marttailu matkustaminen ME/CFS medikaaliset traumat meidän lande menetys metsä mielenrauha mielenterveys musiikki mökkeily naapurit neulominen neurologinen sairaus pakuelämää paleoruokavalio parisuhde pelko perhe perusturvallisuus pitkä QT potilaan oikeudet prodromaalivaihe psykologia pukeutuminen pärjääminen pörssisähkö rasitusikkuna rauha ravintolaruoka retkeily rituaali ruoka ruokaohje rutiinit sairaala salaatit selviytyminen sienestäminen siisteys sivuvaikutukset sokeriton sosiaalinen kipu sosiaalisuus sota sotahinnat stressi stressinhallinta strömssi suku suru Susannah Conway syksy talvi tammikuu terveys Toijala toimijuus toimintakykyinen aika trauma traumapsykologia tuberkuloosi tukisana tulehdusta vähentävä ruokavalio turva tv-sarjat Ukrainan sota ulkoilmaelämää ulkoilu ulkopuolisuus Unravel Your Year uusi vuosi valokuvaus Vanajavesi vanhat autot vegaaninen veneily vertaistuki viikkopostaus viikon hyvät ja kivat viljaton vuosikatsaus wahlsin protokolla webinaari yhteiskuntatieteet yhteisöllisyys yksinolo

    Created with by BeautyTemplates | Distributed By Gooyaabi Templates

    Back to top