Mitä kuumemmiksi säät käyvät, sen tiukemmin vetäydyn sisätiloihin, jotka onneksi pysyvät näilläkin säillä ilmalämpöpumpun ansiosta viileinä. Helteistä maanantaita vietin muun muassa liittymällä poliittiseen puolueeseen (kiitos vaan inspiraatiosta tämän askelen ottamiseen Petteri Orpo ja hänen hallituksensa tuore hallitusohjelma!), ja eilen käytin aikaa viime viikkoina ottamieni kuvien lataamiseen kameran muistikortilta koneelle sekä niiden läpi käymiseen. Muistikortilta löytyivät myös tämän postauksen kuvat, jotka otin kaksi viikkoa sitten ollessani Tampereella hoitojaksolla. Kuvia fiksaillessani jäin miettimään suhdettani Tampereeseen ja siitä lähti tämä postaus syntymään.
Tampere, my love
 |
| Särkänniemen silhuettia Näsinpuistosta nähtynä. |
 |
| Alkukesän elämää Näsinpuistossa. |
Rakastan Tamperetta ja se tuntuu mulle edelleen eniten kotikaupungilta, vaikka en ole asunut siellä enää yli yhdeksään vuoteen ja vaikka se ei ole mulle kotikaupunki siinäkään mielessä, että olisin viettänyt siellä lapsuuteni ja nuoruuteni. Se, että olen asunut Tampereella kuitenkin kahteen otteeseen pidemmän ajanjakson, on saanut mut tamperelaistumaan ja kiintymään kaupungin kauneuteen ja siellä vallitsevaan mukavaan meininkiin niin syvästi, että edelleen olo kaupungin kaduilla ja kujilla liikkuessa on lämmin ja kotoisa.
Miksi sitten jätin kaupungin, jo toistamiseen, silloin yhdeksän vuotta sitten? Sitä ihmettelin itsekin käyskennellessäni kukkivan ja elämää sykkivän Näsinpuiston läpi: mitä mä oikein ajattelin muuttaessani täältä pois? Halusinko mä pois Tampereelta? Ahdistiko kaupunki mua jotenkin tai olinko mä kyllästynyt siihen? Ei, en ollut kumpaakaan, mutta meininki taloyhtiössä, jossa silloinen asuntomme sijaitsi, oli sen verran ahdistava ja erikoinen, että omakotitaloasuminen alkoi kovasti kiinnostamaan, ja koska budjettimme oli rajallinen, niin taloja alettiin katsella myös Tampereen ulkopuolelta, missä ne olisivat edullisempia. Kun sitten eteemme sattui Hämeenlinnasta talo, jolle emme osanneet sanoa ei, niin Tampere sai jäädä ja meistä tuli hämäläisiä. Ihastuin myös Hämeenlinnan kauneuteen ja mietin, että viihtyisin siellä kyllä, sillä olenhan itsekin pohjimmiltani pikkukaupungin tyttöjä. Sieltä pääsisi näppärästi myös reissaamaan isompiin kaupunkeihin kuten Tampereelle.
 |
| Tallipihan perukoilta löytyvä portti johdattaa Näsinpuistoon. |
 |
| Puiston korkeimmassa kohdassa sijaitsee 1800-luvun lopulla rakennettu Näsilinna, jossa toimii nykyään museo Milavida |
 |
| Näsilinna. |
 |
| Tuomen tuoksu. |
Olen viihtynyt Hämeenlinnassa ihan hyvin ja nauttinut etenkin kaupungin lähiluonnosta, mutta todennut myös, että onhan kaupunki etenkin kesäajan ulkopuolella aika hiljainen. Kaupunki ja sen ihmiset ovat myös jääneet melko vieraiksi, sillä sairauden takia olen viettänyt paljon aikaa kotona enkä ole kyennyt luontevasti tutustumaan uusiin ihmisiin tai osallistumaan aktiivisesti erilaisiin tapahtumiin. Korona on lisännyt eristäytymistä vielä entisestään, kun kirjasto-, museo- ja konserttikäynnitkin ovat jääneet ja ostokset on tehty pääosin verkossa. Nyt vielä naapurissa jylläävä massiivinen ja pitkäkestoinen rakennusprojekti on tehnyt kodista paikan, jossa on hankalaa viihtyä, joten fiilikset nykyisestä kodistani ja kotikaupungistani eivät ole olleet viime aikoina erityisen positiiviset.
Eipä siis ihme, että kulkiessani alkukesän iltana läpi vehreän Näsinpuiston huomasin huokailevani onnesta imiessäni itseeni kaikkea sitä ihanuutta ja ihmetellessäni ihmisiä ja elämää ympärilläni. Tunsin olevani enemmän elossa ja kotona kuin aikoihin.
 |
| Näsinpuiston alaosasta avautuu näkymä Tammerkosken vanhalle rautatiesillalle ja Ranta-Tampellaan. |
No mikäs siinä Tampereessa ny o nii ihanaa?
Tykkään siitä, että Tampere on kaupungin kokoinen kaupunki, olematta kuitenkaan liian iso. Kaupungin syke on läsnä, mutta silti liikkuminen kaupungissa on helppoa lyhyiden etäisyyksien ansiosta ja moneen paikkaan pääsee kätevästi vaikka pyörällä. Tarjolla on kaikkea mitä ihminen keksii tarvita. Vanhan tehdaskaupungin ja yliopistokaupungin yhdistelmä kiehtoo ja tuntuu kotoisalta tällaisesta duunariperheestä tulevasta yhteiskuntatieteilijästä. Kaupungissa on myös yliopistosairaala, josta löytyy monessa asiassa paras osaaminen, ja jonne munkin tieni käy vähintään kuuden viikon välein hoitoihin, koska siellä mun diagnoositta jäänyttä sairauttani osataan ja uskalletaan hoitaa. Ja Tampereen kiäli ja se sellainen pakettiin kuuluva tietty positiivinen junttius, rakastan! Tampereella asuu myös mulle rakkaita ja tärkeitä ihmisiä.
Sen sijaan niistä kaikista hieman megalomaanisiakin piirteitä saaneista rakennushankkeista, joihin kaupunki on viimeisen kymmenen vuoden aikana lähtenyt mukaan, en ole ihan varma, ja välillä olen miettinyt, että mitä mun Tampereelleni on tapahtunut. Hyvääkin kehitystä on kuitenkin tapahtunut, kuten vaikka se kiistelty ratikka, joka on osoittautunut varsin toimivaksi peliksi, ja kaikille avoimen rantabulevardin, jossa on mukava viettää aikaa, rakentaminen Ranta-Tampellaan.
 |
| Näkymä Palatsinraitin sillalta kohti Näsijärveä. |
 |
| Tammerkoskea Palatsinraitin sillalta katsottuna. |
Jos olisin silloin taloa etsiessämme tiennyt, että mulla tulee alkamaan säännölliset, 4-6 viikon välein toteutuvat kolmepäiväiset lääkeinfuusiot, jotka jatkuvat pitkälle tulevaisuuteen, Tampereella, niin en olisi edes harkinnut kaupungista muualle muuttamista, mutta silloin tämä asia ei ollut vielä tiedossani enkä nähnyt estettä muualle muutolle, sillä harvakselta tapahtuville kontrollikäynneille sairaalassa voisin hyvin matkustaa muualtakin. Nyt tilanne kuitenkin on se mikä se on eli reissaan Tampereelle hoitoihin kuuden viikon välein ja hoitopäivien iltoina pääsen fiilistelemään kamerani kanssa kaupunkia, jos jaksamista löytyy.
Toistaiseksi kotini on Hämeessä ja toivon, että koti tuntuu pian taas kodilta, jossa on hyvä elää ja olla. Jos mun vielä joskus pitäisi jonnekin kuitenkin muuttaa, niin taidan tietää, mihin tieni veisi...
 |
| Suloista Tallipihaa putiikkeineen. |
 |
| Syreeni kukkii Finlaysonin palatsin puistossa. |
///
.jpeg)
