Kesä 2023 oli ja meni, vaikka ulkolämpömittari näyttää vielä näinä päivinäkin kesäisiä 20 asteen lämpötiloja (mikä ei varmaankaan kerro hyvää ilmaston tilasta, mutta ei mennä nyt siihen). Tervehdin alkanutta syksyä ilolla, sillä vaikka kuluneessa kesässä olikin hetkensä, niin yleisfiilis kesästä on kaikkea muuta kuin kepeä. Tämä oli ensimmäinen kesä, kun lähiperheessäni on kaksi parantumatonta syöpää sairastavaa ihmistä, ja lisäksi mieltä veti matalaksi maailmantilanne sekä erityisesti farssi, jota maamme hallituksessa ja eduskunnassa esitettiin läpi kesän ja joka ulkomailla tunnetaan muun muassa kauhukabinetin nimellä. Onneksi kesän loppupäähän sisältyi useampi kiva pikku vanireissu, joten se ihan päällimmäinen tunnetila kesää nyt ajatellessani on kuitenkin aika positiivinen. 

Mun oli tarkoitus kirjoittaa kesää 2023 kuvaava postaus, mutta kaikkien kuvien kanssa postauksesta tulisi liian pitkä ja raskaasti latautuva, joten jaan tekstin kahteen osaan. Tämä ensimmäinen postaus keskittyy kesän alkupuoliskoon, jolloin eleltiin enimmäkseen arkea. Jälkimmäisessä postauksessa kirjoittelen elokuisista vanireissuistamme, jotka suuntautuivat Lopen Räyskälään, Pulkkilanharjulle ja Sysmän Vähäniemeen sekä Puumalan Pistohiekalla järjestettyyn Hayride Jamboree -tapahtumaan. 

Kesä alkoi hoitosuunnitelmani mukaisilla kolmepäiväisillä lääkeinfuusioilla sairaalassa eli reissasin Tampereelle ja vietin päivät tippaletkun jatkeena sairaalan poliklinikalla. Illat ja yöt kuluivat Tampereella asuvien vanhempieni luona. Tämä hoitojakso oli siitä mukava, että sivuvaikutuksia hoidoista tuli hyvin vähän, joten jaksoin iltasella käydä myös läheisessä Näsinpuistossa kameran kanssa kävelemässä ja ihailemassa kesäkuista Tamperetta. Kirjoitin aiheesta erillisen postauksenkin, löydät sen täältä. 

Olin kuluneen kevään aikana kypsytellyt ajatusta hankkia joku edullinen, käytetty teleobjektiivi Olympuksen minijärkkäriini, sillä etenkin meidän landella tarjolla on jatkuvasti tilaisuuksia eläinten kuvaamiseen, mutta sopiva linssi on puuttunut. Jonkin aikaa tarjontaa tutkailtuani päädyin hankkimaan M. Zuikon 40-150 mm:n lasin, jota myydään käytettynä alle satasella, ja kokeilemaan josko siitä olisi mun kuvaustarpeisiini. Tampereen-reissulla kävin sitten tällaisen objektiivin Kamerastoresta hakemassa ja heti maalle palattuani pääsinkin sitä testaamaan, sillä välikatossa majaileva oravapesue alkoi juuri tehdä tutkimusreissuja ulkomaailmaan ja mulla riitti kuvattavaa. Istuskelin omenapuun varjossa juomassa kahvia ja odottelemassa, että oravat ilmestyvät katon alta vetämään räystäälle ja talon edustalle omaa showtaan. 

Tämä linssi olikin juuri passeli tämän tyyppiseen kuvaamiseen ja päätin pitää sen (Kamerastorella on 30 vrk:n palautusoikeus tuotteilla, jos hankittu tuote ei syystä tai toisesta miellytä). Eihän tällä lyhyellä putkella mitään pellon toisessa laidassa olevia peuroja tai ilveksiä toki kuvata, vaan sitä varten on hommattava pidempi putki, mutta pärjäilen tällä nyt ainakin toistaiseksi. Oravanpoikasten lisäksi kameran muistikortille tallentui ruutuja muun muassa jäniksistä ja linnunpoikasista. 

Kesäkuuta varjosti toisen syöpäsairaan läheiseni lähestyvä syöpäkontrolli sekä kontrollin tulosten odottelu juhannuksen yli. Lisästressiä aiheutti vielä syöpäpoliklinikan kesänaikainen paha henkilöstöpula ja se, ettei ollut tietoa siitä soittaako lääkäri edes tuloksista vai tulevatko ne kirjeellä - tavanomaista vastaanottokäyntiä ei ainakaan järjestettäisi. Onneksi uutiset olivat parhaat mahdolliset tässä tilanteessa ja saimme henkäistä muutaman viikon ennen kuin pitäisi ryhtyä jännittämään toisen läheiseni kontrollia tuloksineen. Hänelle tuo kontrolli oli ensimmäinen laatuaan ja poliklinikalta tuli samat ohjeistukset eli ehkä soitetaan, ehkä ei. Aika tylyä kohtelua ihmiselle, joka on vasta äskettäin saanut diagnoosin ja menossa ensimmäiseen kontrolliinsa, joten tähän ei tyydytty, vaan pyydettiin, että voisiko lääkäri nyt joka tapauksessa soittaa, olivatpa uutiset sitten mitä vain. Onneksi tämä sitten onnistui ja onneksi nämäkin uutiset, jotka heinäkuun puolivälin jälkeen kuultiin, olivat tilanteen huomioiden hyviä, minkä jälkeen meillä kaikilla oli mahdollisuus loppukesän ajan yrittää edes jossain määrin relata ja nauttia kesästä. 

Kulunutta kesää leimasi myös jatkuva uutisten seuraaminen, sillä niin ihmeellisiä asioita maailmassa ja Suomessa tapahtui, että oli pakko roikkua netissä ja pysytellä tapahtumista kärryillä silläkin uhalla, että uutiset aiheuttivat jatkuvaa ahdistusta ja vitutusta. Tuntui aivan absurdilta, että kun vielä keväällä oli voinut ylpeyttä puhkuen sanoa olevansa suomalainen, niin nyt asian myöntäminen synnytti syvää häpeää. Vielä keväällä me olimme kansa, jonka superstarapääministeriä ihailtiin ympäri maailmaa, ja myös uunituore Nato-jäsenyys asemoi meidät nyt selkeästi muiden länsimaiden joukkoon, mikä tuntui hyvältä asialta. Sympaattinen Käärijä teki suomalaista hulluutta positiivisesti tunnetuksi ja herätti iloa ja innostusta ympäri Euroopan ja maailman. Ja sitten, aivan yhtäkkiä, meistä tulikin se porukka, joka kuuluu samaan kastiin mm. Unkarin kanssa ja joka on otsikoissa jatkuvalla syötöllä hallituksen natsivahinkojen, rasismin ja muun hähmäisen toiminnan takia. Meistä oli tullut maa, jossa harjoitetaan maan hallituksen taholta rasistista politiikkaa sekä politiikkaa, jonka tarkoitus on tehdä heikoimmassa asemassa olevien ihmisten elämä mahdottomaksi samalla kun rikkaat rikastuvat entisestään. Kaikkein pahimmalta tuntui ehkä se hiljainen hyväksyntä, jonka hallituspuolueiden jäsenet sekä näitä puolueita äänestäneet ihmiset antoivat tälle toiminnalle, jotta saavat mahdollisuuden päästä toteuttamaan itselleen tärkeää poliittista agendaa, mikä se sitten kullekin puolueelle on. 

Lainasin kirjastosta Hannah Arendtia ja palasin pohtimaan hänen ajatustaan pahuuden banaaliudesta, sillä siitähän tässä kaikessa paljolti tuntui olevan kyse. Tai kuten Martin Luther King kirjoitti: "Pahinta ei ole pahojen ihmisten pahuus, vaan hyvien ihmisten hiljaisuus." Onneksi löytyi myös joukoittain ihmisiä, jotka halusivat rikkoa hiljaisuuden, ja kesän aikana Suomessa nähtiin useita hallituksen toimia vastustavia mielenosoituksia. Kiitos kaikille niitä järjestäneille ja mukana olleille! Itse pystyin tällä kertaa osallistumaan vain etänä. 

Suomen tapahtumien lisäksi etenkin tapahtumat muualla Euroopassa mietityttivät paljon. Ensin oli Kahovkan padon räjäytys ekokatastrofeineen ja sen jälkeen kansainvälisissä medioissa keskusteltiin jonkin verran mahdollisesta terrori-iskusta Zaporizzjan ydinvoimalaa vastaan, kotimaisen median ollessa aiheesta ihmeen hiljaa. Jälkimmäinen skenaario jäi onneksi toteutumatta. Ruotsin ja Turkin Nato-väännöt jatkuivat ja Suomen tuore ulkoministeri pääsi selittelemään Naton huippukokouksessa uuden valtiovarainministerimme turkkilaisapina-kommenttia. Juhannuksena ihmeteltiin Wagner-pomo Prigozhinin lyhyeksi jäänyttä kapinamarssia Moskovaan. Etelä-Euroopassa roihusivat laajat ja raivokkaat maastopalot, mutta se ei estänyt ihmisiä jatkamasta ilmastokatastrofia pahentavia lomalentojaan tai jopa ostamasta uusia lentoja näihin kohteisiin, "kun halvalla sai". Aika monena päivänä oli sellainen olo, että jestas miten väsynyt mä olen ihmisiin. 

Onneksi elämä sujui kesällä muuten ilman suurempia turbulensseja ja oli mahdollisuus jaksamisen rajoissa keskittyä hyviin ja hyvää tekeviin asioihinkin. Vietimme paljon aikaa meidän landella miehen tehdessä sieltä käsin etätöitä ja elelimme tasaista kesäarkea. Keväällä ja alkukesästä alulle laitettu hyötypuutarha alkoi pikku hiljaa tuottaa satoa ja pääsimme herkuttelemaan yrteillä, salaatilla, lehtikaalilla, mangoldilla, talvivalkosipulin kukinnoilla, punasipuleilla ja uusilla perunoilla. Mulla ei ollut juuri jaksamista ja kiinnostusta puutarhurointiin, mutta onneksi säät olivat kesällä vaihtelevat eikä kastelemisestakaan juuri tarvinnut huolehtia. Paistettiin gluteenittomia lettuja muurikalla ja herkuteltiin metsästä ja torilta haetuilla sesonkiherkuilla. 

Veneileminen jäi tältä kesältä vähiin, sillä jaksaminen, ehtiminen ja veneilylle suosiolliset säät eivät kohdanneet. Lopulta pääsimme vain kerran iltakalaan ja kerran päiväretkelle, joka sekin loppui lyhyeen äkillisesti nousseen tuulen takia. 

Ensimmäinen näistä autotapahtumista oli heinäkuun puolivälissä järjestetty ja useamman vuoden koronatauolla ollut Pistons Rumble, jossa käyminen on kulunut monena aiempana kesänäkin ohjelmaamme. Sen järjestäjänä toimii Pistons KK ja tervetulleita ovat kaikki hot rodien, kustomien ja vanhojen moottoripyörien harrastajat sekä niistä kiinnostuneet. Tapahtumapaikkana on Rehtilän nuorisoseuran talo Jokioisten Minkiössä. Päivällä tapahtumassa ihaillaan ihmisten aikaansaannoksia ja tavataan uusia ja vanhoja tuttuja ja illalla on mahdollisuus osallistua iltabileisiin, joissa esiintyy bändejä.  Ruokaa ja juomaa voi ostaa alueelta ja leiriytyä saa halutessaan nuorisoseuran talon takaa löytyvällä hiekkakentällä. Tapahtumassa on ollut joka kerran mukava ja leppoisa meininki, joten voin suositella - tämä on yksi niistä harvoista vanhojen autojen tapahtumista, joihin osallistumiseen mulla riittää vielä vuosien näissä kuvioissa pyörimisen jälkeen kiinnostusta. 

Olimme itse tänä vuonna paikalla A-Fordillamme ja käväisimme tapahtumassa vain päiväseltään, sillä mulla oli seuraavalla viikolla tiedossa hoitoviikko, joten emme viitsineet jäämään pidemmän kaavan mukaan riekkumaan. Ehkäpä ensi kesänä menopeliksi valikoituu vani ja jäämme katsastamaan myös iltabileet! 

Miehellä alkoi loma heinäkuun jälkipuoliskolla ja päätimme aloittaa lomailun mökkeilyllä, kun siihen ensimmäistä kertaa vuosiin oli näin kesäaikaan mahdollisuus. Mulla oli takana hoitojakso sairaalassa ja lisäksi olin aika kierroksilla kaikesta muusta elämään kuuluvasta, joten ajateltiin, että relaillaan ensin mökkimaisemissa ja mietitään sitten mahdollisia maisemanvaihdoksia. 

Viivyimme appiukon mökillä kuusi päivää ja olisimme viihtyneet pidempäänkin, mutta sitten tuli muuta ohjelmaa, jonka takia oli palattava hetkeksi ihmisten ilmoille. Sääennusteet povasivat vaihtelevia säitä ja niitä myös saatiin, mutta ei se ainakaan mua haitannut, sillä viihdyn kyllä mökillä säällä kuin säällä. Vain kaksi viimeistä päivää saatiin jatkuvia sateita, joten enin aika nautittiin auringosta ja pilvipoudasta. 

Ensimmäiset päivät olivat ihania. Mikä siinä mökkeilyssä onkin niin rauhoittavaa? Kyllähän me maalla, meidän landella, vietämme paljonkin aikaa hiljaisuudessa ja luonnon läheisyydessä, joten se on meille nykyään arkea, mutta maalta puuttuu veden läheisyys ja juuri vesi on se elementti, joka on mulle kaikkein hoitavin. Mieli lepää tyyntä tai kevyesti laineilevaa järven pintaa tuijotellessa. Lempipaikkani mökillä onkin saunan terassi, jossa tykkään istua juomassa kahvia ja katselemassa järvelle. Mökki on pienen, tummavetisen järven, jossa liikutaan vain soutuveneillä ja harvoin niilläkään, rannalla, ja paikka on itse rauhan tyyssija. 

 

Mökillä puuhailimme mökkiasioita: kävimme soutelemassa ja kalassa, haimme vastarannalta aamujogurttimme sekaan tuoreita mustikoita, saunoimme, uimme (hei hei talviturkki!), söimme helppoa mökkiruokaa, hengailimme saunan terassilla, katsoimme sarjoja ja nukuimme pitkään. Yritin parhaani mukaan myös vältellä uutisten ja somen seuraamista, jotta saisin hetken hengähdystauon kaikesta maailman pahuudesta. Mieluummin seurasin tiirojen pesintätouhuja järvellä ja ihmettelin pienen pieniä sammakoita, joita mökin pihapiiri oli täynnä. Toukokuiset kutujuhlat, joita pääsimme keväällä mökillä ollessamme seuraamaan, olivat selvästi olleet onnistuneet ja tuottoisat. 

Seuraavassa postauksessa sitten elokuisista vanireissuistamme. 

Meillä oli aiemmin perinne vierailla mahdollisuuksien mukaan lähes vuosittain sinivuokkoaikaan miehen lapsuuden kesämökillä, sillä tuolloin mökin piha hehkuu sinisenään ja näky on taianomainen. Sitten moni asia elämässä muuttui ja mökkeily jäi kokonaan vuosiksi, joten myös nämä kevätretket saimme unohtaa. Tänä keväänä palasimme kai vuosikymmenen mittaisen tauon jälkeen ihailemaan mökkipihan sinivuokkomerta ja mökkeilemään lähes viikoksi. Tällainen pieni lomanen ja maisemanvaihdos tuli raskaan talven jälkeen todella tarpeeseen ja nautin mökkielämästä ja veden äärellä olemisesta täysillä. Samalla sain tilaisuuden päästä kunnolla testaamaan äskettäin hankkimaani Olympus PEN E-PL8 -minijärjestelmäkameraani, jolla tämän postauksen kuvat on otettu. 

Voimani olivat mökille lähdettäessä melko vähissä, joten alkuun mietin josko reissuun lähteminen on ollenkaan järkevää, sillä arkiaskareiden pyörittäminen mökillä, jossa on kantovesi ja muutenkin vaatimattomat olosuhteet, vaatii aina vähän enemmän vaivannäköä kuin arkihommien hoitaminen normiarjessa. Päätin kuitenkin, että kunhan tällä kertaa mennään ruoka-asioissa sieltä missä rima on mahdollisimman matalalla, niin ruokahuollosta ja tiskaamisesta selvitään. Siispä ostoslistalta mökille lähdettäessä löytyi muun muassa ainekset jättikattilalliseen makkarakeittoa, joka valmistettaisiin pakastekasviksista ja mausteisesta makkarasta ja jota syötäisiin lounaana monta päivää. Kotipakkasesta mukaan kaivettiin hirven sisäfile, jonka kaveriksi ostettiin perunoita ja kukkakaalia, ja kahviherkuksi valikoitui helppoakin helpompi gluteeniton ja maidoton pannukakku, jota syötäisiin niin ikään pakastimen uumenista löytyneen itse tehdyn omenasoseen kanssa. Olin myös marinoinut kasslerpihvit valmiiksi mukaan ja ne nautittaisiin valmiiden röstiperunoiden ja kasvisten, jotka kaikki käytettäisiin grillin kautta, kanssa. 

Ruokasuunnitelma osoittautui toimivaksi ja reissun venyessä haettiin vielä pienet täydennykset lähikaupasta sekä syötiin mm. itse kalastettua haukea juuresmuusin, herneiden ja etikkasäilykkeiden kanssa. Seuraavalla mökkireissullakin aion ehdottomasti jatkaa tällä matalan riman taktiikalla ja ainakin iso satsi makkarakeittoa jää meillä pysyvästi mökkiruokarepertuaariin. 

Mulla oli mökille lähdettäessä muutenkin ajatuksena ottaa mahdollisimman iisisti ja levon kannalta sekä kivoja asioita tehden, pyrkien ottamaan lomaa arjen huolista siinä määrin kuin se on mahdollista. Mukanani oli kirja ja läppäri, mutta en avannut kumpaakaan kertaakaan tuon lähes viikon aikana. Istuskelin saunan terassilla pitkiä toveja katselemassa järvelle, ihmettelemässä lintujen kevätsekoiluja ja juomassa saaveittain kahvia. Telkillä ja rantasipeillä oli parinvalinta käynnissä ja koiraslinnut nahistelivat keskenään sekä esittelivät naaraille temppujaan. Varsinkin rantasipiukkelin moovsit olivat vaikuttavat. 

Kalastelimme ja vietimme kolme iltaa järven soisella perukalla ihmettelemässä sammakkojen kutubileitä, joilla ei loppua näkynyt. Kurnutus kuului jo kauas ja vedessä lötkötteli sadoittain eri kokoisia sammakoita, joidenkin kelluessa raukeina ja toisten tarkastellessa meitä muukalaisia uteliaina. Yrittipä joku rohkelikko veneeseenkin! Itse tarkkailin tyyppejä kamerani kanssa ja harmittelin, kun en osannut kameraa vielä kunnolla käyttää enkä siis saanut myöskään tarpeeksi hyvälaatuisia kuvia tästä erikoisesta tapahtumasta, jollaista ei usein kohdalle osu. Alla kuitenkin muutamia kelvollisimmasta päästä olevia räpsyjä. 

Konttasin lähes päivittäin maassa uuden hankintani, Olympuksen minijärjestelmäkameran kanssa, ja opettelin kameran käyttöä kuvaamalla sinivuokkoja. Saunoimme joka ilta rantasaunassa ja ulkoilutimme kissoja valjaissa. Säät suosivat ja muuttuivat päivä päivältä kesäisemmiksi, lähtöpäivänä oli jo täysi kesä. Järvenrantamökkeily on mulle nykyään luksusta, josta nautin todella paljon, ja viikon mökkeilyn jälkeen olo oli levänneempi kuin aikoihin. 

Kamera, jolla olen tämän postauksen kuvat ottanut (lukuun ottamatta alla olevia, kamerasta itsestään otettuja kuvia), on siis Olympus PEN E-PL8, jonka hankin vajaa kuukausi sitten käytettynä vanhan, peilillisen Canonin järjestelmäkamerani rinnalle helpottamaan arjessa ja reissussa kuvaamista ja kameran mukana kuljettamista. Tämä peilitön Olympus on huomattavasti pienikokoisempi kuin Canonin EOS 60D, jota olen viime vuodet käyttänyt, ja lyhyen tutustumisen jälkeen vaikutelmani kamerasta on positiivinen, vaikka ihan alkuun musta tuntuikin hankalalta päästä kiinni Olympuksen maailmaan kuvattuani 15 vuotta pelkällä Canonilla. Jo pelkästään se, että Olympuksessa ei ole etsintä, vaan kuvaaminen tapahtuu näytön avulla, tuntui oudolta, eikä laite tuntunut alussa "oikealta kameralta" samaan tapaan kuin massiivinen Canonini. Nyt alan saada kameraan jo tuntumaa ja tykkään siitä ja sillä kuvaamisesta joka päivä enemmän. 

Syy siihen, että päädyin kaikista minijärjestelmäkameroista juuri Olympuksen PEN-sarjan kameraan oli ihan vaan se, että olin lukenut kamerasta aiemmin hyvää muiden bloggareiden blogeista ja tykännyt sillä otetuista kuvista todeten, että se voisi riittää myös mun tämän hetkisiin arkisiin kuvaustarpeisiini. Kun jossain Facebookin kameraryhmässä sitten törmäsin juuri sopivasti sopivan hintaiseen Olympuksen PEN-kameraan hetkellä, jolla kipeästi kaipasin piristystä arkeeni ja olin päättänyt lähteä sitä hakemaan elvyttämällä valokuvausharrastustani, niin päätin ryhtyä hieromaan kauppoja. Tuo kyseinen kappale jäi multa kuitenkin hankkimatta, koska kamera sijaitsi Oulussa asti eikä mulla ollut (sattuneista syistä) luottoa siihen, että Posti saa kuljetettua laitteen mulle ehjänä perille, mutta menetetyn kaupan jälkeen ryhdyin aktiivisesti metsästämään Olympuksen PEN-kameran seiskaversiota tai uudempaa kameraryhmistä, Tori.fi:sta ja Kamerastoresta, ja ennen pitkää bongasin sopivan kameran sopivalla sijainnilla ja sopivaan hintaan ja kävin sen kotiuttamassa. 

Tämä kameramalli on tullut markkinoille tietääkseni vuonna 2017. Siitä on ilmestynyt jo kaksi uudempaakin versiota, mutta hetken asiaa tutkailtuani totesin tämän version olevan mulle täysin riittävä. Tämä malli on mielestäni myös visuaalisesti kaunein PEN E-PL8-sarjan kameroista, tykkään sen retrohenkisestä muotoilusta. Eipä ihme, että kamera on ollut myös monien lifestylebloggareiden suosiossa! Itse kuvaan enimmäkseen manuaalitoiminnolla eli asettaen itse aukon, ajan ja ISO-arvon, joskin alkuun tutustuin kameraan myös kuvaten ihan vaan automaatilla. Kamerasta löytyy myös tukuittain erilaisia ohjelmia, joiden avulla pystyy ottamaan suoraan ikään kuin filtteröityjä kuvia, mutta en ole ehtinyt niihin vielä juurikaan tutustumaan. Kuvaamista on helpottamassa myös moneen suuntaan kääntyvä näyttö, mistä tulee varmasti olemaan paljon hyötyä. Muita kiinnostavia ominaisuuksia on esimerkiksi mahdollisuus siirtää kuvia kamerasta suoraan puhelimeen wifin avulla, mutta tätäkään hienoutta en ole ehtinyt vielä kokeilemaan. 

Objektiiveja mulla on kameraan tällä hetkellä vain yksi eli kameran mukana tullut M. Zuikon kiinteäpolttovälinen 25mm f1.8. Tavallisesti kaupasta ostettaessa kameran mukana tulee 14-42-millinen pannukakkuobjektiivi, mutta ostin oman kamerani tosiaan yksityiseltä myyjältä ja hän myi runkonsa mukana tämän linssin. Googlailin ennen ostopäätöksen tekemistä tämän linssin ominaisuuksia sekä katselin kuvia, joita ihmiset olivat sillä ottaneet ja totesin, että tämä on hyvä yleisobjektiivi, jolla pääsen kuvaamisessa alkuun. Myöhemmin voin sitten täydentää objektiivivalikoimaani tarpeideni mukaan. Olen ollut linssiin tyytyväinen, se piirtää mielestäni oikein kauniisti. Kiinteällä polttovälillä kuvaaminen ja jalkazoomin käyttäminen ei ole ollut mulle ongelma, sillä myös Canonissa olen käyttänyt pääasiassa 35mm:n kiinteää linssiä. Jonkinlaisesta teleobjektiivista olen ehtinyt jo hieman haaveilla, sillä etenkin maalla ollessa olisi hauskaa pystyä harrastamaan villieläinten kuvaamista kohteita ollessa runsaasti tarjolla, mutta tällä olemassaolevalla linssillä kaukana olevien kohteiden kuvaaminen ei onnistu. Myöskään aivan lähikuvat tai laajat maisemakuvat eivät tällä linssillä ole mahdollisia. 

Kuherruskuukausi Olympukseni kanssa jatkuu ja kenties tulen kirjoittamaan kamerasta lisää, kunhan ehdin siihen ja sen ominaisuuksiin paremmin syventyä. Tämän postauksen kuvat ovat ensimmäisiä kameralla ottamiani, sillä pääsin kameraa testaamaan ja opiskelemaan kunnolla vasta mökkireissullamme. Ainakin tähän mennessä olen hankintaani tyytyväinen!