 |
| Vanilla Pistohiekalla elokuussa 2023. |
Nyt seuraa juttua kesän 2023 vanireissuistamme. Jos et tiedä mistä vanista puhun, niin tämä postaus kertoo asiasta lisää. Reissut ajoittuivat elokuulle, eivätkä vähiten siitä syystä, että auto saatiin kuntoon, jossa sillä oli mukava reissata, vasta loppukesästä. Vielä alkukesästä vani oli samassa kuosissa kuin mihin se viime kesän jäljiltä jäi, eli vanha sisusta oli purettuna ja uusi täysin rakentamatta. Lisäksi vani täytyisi kesäkuun mennessä katsastaa matkailuautona, mikä tarkoitti sitä, että tietyt pakolliset sisustan osat autosta tulisi silloin löytyä. Talven auto oli seissyt koskemattomana, sillä lämpimiä tiloja noin ison auton laittamiseen meiltä ei löydy.
Kevään korvalla oli aika laittaa talven aikana hautuneet suunnitelmat käytäntöön. Mies asensi auton lattiaan maton, uusi seinäpaneeleja, rakensi säilytystiloja, kiinnitti vararenkaan ja hommasi uuden kaappimallisen jääkaapin sekä fiksaili sähköjä. Sängyn runkoa toimittamaan haettiin paikalliselta vanhemmalta rouvalta vanha, levitettävä vuodesohva, joka toimiikin tuossa tarkoituksessa mitä mainioimmin. Vani meni katsastuksesta hienosti läpi ja oli valmis ensimmäistä testireissua varten. Myöhemmin mies laittoi vielä mm. liukuoven kuntoon ja asensi autoon sähköjä, mikä lisäsi auton käyttömukavuutta entisestään.
Tänä(kin) kesänä reissut pidettiin lyhyinä, ja pääasiallisin syy siihen oli se, että lyhyet retket onnistuvat ilman, että kissoille täytyy hankkia hoitajaa tai hoitopaikkaa. Ensimmäinen vuorokauden mittainen reissu suuntautui Lopen Räyskälään ja toisen samanmittaisen retken teimme appiukon Padasjoen-mökiltä käsin Asikkalan Pulkkilanharjulle ja Sysmän Vähäniemeen. Kolmas reissu oli parin yön mittainen, kiitos naapuriltamme saamamme kissanhoitoavun, ja se suuntautui Mikkelin Puumalan Pistohiekalle Hayride Jamboree -tapahtumaan.
Vaikka kissat jäivät reissujen ajaksi kotiin, niin ilman eläinseuraa ei tarvinnut olla: tämä tyyppi lyöttäytyi seuraamme ilmeisesti meidän landeltamme ja roikkui kyydissä (miten??) niin Lopen kuin Sysmän reissutkin!
Viimeinen havaintoni kaverista on meidän landelta Sysmästä palattuamme, ja vaikka sille lupailin, että seuraavana viikonloppuna suunnataan sitten Pistohiekalle eli kannattaa roikkua mukana, niin tälle reissulle emme saaneet tyypistä enää seuraa. Ehkäpä hän väsähti jokaviikonloppuiseen reissaamiseen, enkä voi häntä siitä syyttää, kyllä mullakin alkoi viimeinen retki käydä jo voimille! Mukavampaa olisi tehdä joku pidempi retki kuin pakata, purkaa, pakata, purkaa monena peräkkäisenä viikonloppuna.
Puskaparkissa Lopen Räyskälässä
Halusimme valita ensimmäisen retkikohteen suhteellisen läheltä meidän landea siltä varalta, että jotain ongelmia auton kanssa ilmaantuisi, ja päädyimme ajelemaan kohti Lopen Räyskälää, jossa olemme viettäneet aikaa useasti aiemminkin ja josta varmasti löytyisi meille joku kiva puskaparkki, jossa viihtyä yhden yön verran. Olin kuullut, että Iso-Melkuttimelle, jossa olimme aiemmin vanillakin retkeilleet, olisi tullut ajamisen rantaan estävät puomit, joten sen vaihtoehdon saisimme unohtaa, mutta tiesin, että alueella on paljon muitakin kivoja järviä, joihin tutustua.
Kävimme Iso-Melkuttimella toteamassa tilanteen puomien suhteen todeksi, minkä jälkeen ryhdyimme katsomaan karttasovelluksesta uusia mahdollisia puskaparkkeja. Aivan Iso-Melkuttimen läheltä löytyi toinen ihan kiva järvi potentiaalisine parkkeineen, mutta lähdimme silti selvittelemään, josko löytyisi joku vielä hienompi ja rauhallisempi paikka, tämä kun oli aivan tien vieressä. Saman järven rannassa oli asuntoautolla parkissa mies poikansa kanssa ja kävimme heitä haastattelemassa. Mies tiesi heti neuvoa pari hienoa paikkaa, joihin hän menisi, jos omistaisi pienemmän auton, jolla niihin pääsisi - meidän vanillamme nämä paikat voisivat olla mahdollisia saavuttaa. Kiitimme vinkistä ja lähdimme ajelemaan ohjeistettuun suuntaan. Ja onneksi lähdimme: tie ohitti lukuisia lampia ja järviä, joista useimpien rannalla olisi hyvinkin viihtynyt yön jos toisenkin. Loppi on todellakin muutakin kuin Iso-Melkutin!
Ja se paikka, jonka satunnainen matkaaja matkamme varrelta meille vinkkasi: ai että miten hieno! Sinne johtava metsätie tosin oli niin karmaisevassa kunnossa, että ihan tosissani pelkäsin automme hajoavan sinne rytyyttäessämme. Mutta paikkaa takaisin kääntymiseenkään ei ollut, joten ei auttanut kuin ajaa perille ja katsoa mitä sieltä löytyy. Kahden vanin menevällä aukealla oli saapuessamme jo parkissa toinen paku ja meitä vastassa oli juhlatuulella oleva, kylpytakkiin pukeutunut mieshenkilö, jonka autosta raikasi poppi täysillä ja joka iloisesti toivotteli meidät tervetulleeksi sekä kertoi saunan olevan lämpimänä eli ei kuulkaa muuta kuin löylyttelemään! Mietin hetken, että mitä ihmettä, mutta totta tosiaan, siellä järvcn rannassahan näytti olevan telttasauna. Saunan vierestä alkoi hiekkapohjainen uimaranta ja järven vesi oli aivan kirkasta. Täydellinen puskaparkki! Olisi varmasti ollut hauska ja mielenkiintoinen ilta tiedossa, jos olisimme saunomaan jääneet, mutta emme sitten kuitenkaan rohjenneet tarttua tuntemattoman tarjoukseen ja lisäksi oma rauha kiinnosti, joten päätimme lähteä jatkamaan matkaa. Tämä miekkonen oli kertomansa mukaan retkeillyt alueella aiemminkin paljon ja osasi opastaa läheisyydestä vielä toisen mukavan puskan, jossa saisimme olla ainakin isommilta asuntoautoilta rauhassa. Lähdimme ajelemaan opastuksen mukaan ja sieltä löytyikin kaunis, rauhallinen lintulampi, jonka rannalla päätimme yöpyä.
Ilta alkoi olla jo pitkällä, kun pääsimme lopulta parkkeeraamaan automme, ja oli kiire roudata tuolit rantaan ja ehtiä nauttimaan illan viimeisistä auringonsäteistä. Muistin taas, miten helppoa elo onkaan vanilla matkustaessa verrattuna teltan kanssa retkeilemiseen - ei muuta kuin auto parkkiin ja kylmä olut jääkaapista ja nautiskelemaan! Paitsi, että tällä kertaa se kylmä olut ei ollut itsestäänselvyys, sillä ekalla reissullaan testikäytössä oleva jääkaappimme ei näyttänytkään pysyvän kylmänä toivotulla tavalla. Niinpä mies pähkäili autolla jääkaappiasiaa ja minä nautin sillä välin rannassa ölppääni sekä teloin jalkani ennen kuin olimme ehtineet olla leirissä edes tuntia pestessäni käsiäni äkkijyrkässä järven rannassa, sekoilun ja säätämisen määrä taitaa todellakin olla vakio. Onneksi oli laastaria mukana.
Jääkaappi lähti toimimaan, joku piuha oli ollut vedettynä väärin, ja loppuillan saimme nautiskella kylmistä juomista ja luonnon rauhasta. Jostain kauempaa kuului välillä autojen ja ihmisten ääniä, mutta saimme pitää oman puskamme ihan itsellämme. Teki tosi hyvää päästä vaihtamaan vähän maisemaa, vaikka retkikohde ei ollutkaan mitenkään erikoinen ja ihmeellinen.
Vatsani herätti mut jo aamuvarhaisella ja koska aamu oli niin upea, niin en halunnut palata enää nukkumaan, vaan jäin jalkeille ihailemaan aamuaurinkoisen järven pintaa hiipivää usvaa. Mieskin mietti, että nukkumaan ehtii myöhemminkin, joten laitoimme kahvit tulemaan.
Oli ihan hiljaista, kuului vain järven pintaa nokillaan siivilöivien sorsien nassutusta. Hetken päästä bongasimme myös kalasääksen ja kauniin, meille tuntemattoman linnun, jonka tunnistimme pienen googlaamisen jälkeen haahkaksi. Hörpimme kahvia ja söimme soijajogurttia sekä mun leipomaani gluteenitonta mustikkapiirakkaa, joka maistui paremmalta kuin näytti.
Aamupala oli kevyt ja makea, joten lounasta päädyimme laittamaan jo ennen puolta päivää. Jääkaapin toimivuudesta ei ollut retkelle lähtiessämme takeita, joten olimme valinneet proteiiniksi nakit, jotka säilyisivät ruoka-aikaan asti vaikka vähän lämpimämmässäkin kaapissa. Tästä ateriasta oli gourmee kaukana, mutta ulkoilmassa melkein kaikki maistuu hyvältä ja perunat olivat sentään maailman parhaita, oman maan kasvatteja, joita vetelisi mieluusti vaikka pelkillään voin kanssa.
Ruoan jälkeen ryhdyimme kasailemaan leiriämme ja suunnittelemaan loppupäivän ohjelmaa, vielä voisimme kartoittaa potentiaalisia tulevia puskaparkkeja sekä tehdä jonkun kivan pikku kävelylenkin jossain päin Räyskälää. Siinä puuhaillessamme huomasimme vastarannalla pariskunnan koiransa kanssa, pariskunnan mies heilutteli meille iloisesti. Kohta kuulimme heidän lähestyvän leiriämme ja tajusin, että sehän onkin eilen tapaamamme saunova miekkonen naapurileiristä! Vaimo-oletettu koiran kanssa oli jossain vaiheessa saapunut ilmeisesti saunomaan ja pakuilemaan ja olivat kaikki nyt reippaana järveä kiertämässä. Itsehän en ollut varautunut ketään enää puskassa tapaamaan ja hilluin siis leirissämme kuin kotonani tukka takussa ja pitkät hiutuneet kalsarit jalassani, joten meinasi pieni häpeän puna nousta poskille yllätysvieraita saadessamme. Vaan eipä hätää, sillä kun olin keskittynyt häpeämään itseäni, niin en ollut huomannut ollenkaan, että tuo saunojakaverimmehan painelee pitkin metsiä pelkissä vaaleanpunaisissa boksereissaan, mitä vaimo-oletettu meille hieman pahoitteli kasvoillaan ilme "aina saa kärsiä ja hävetä". Ei mulle kyllä ainakaan tarvitse pahoitella, arvostan leppoisaa meininkiä ja aion opetella sitä lisää itsekin!
Saatuamme leirimme kasaan lähdimme saunojamiehen vinkkaamana ajelemaan kohti Lopen Saarijärveä, mikä kuulemma olisi niinikään hieno, kirkasvetinen järvi ja potentiaalinen puskaparkki myöhempiä retkiä ajatellen. Matkalla poikkesimme jätskit Räyskälän sympaattisesta kyläkaupasta ja mies jauhoi pitkät pätkät vaneista paikallisen vihanneskauppiaan kanssa, tätähän se on aina vanhoilla autoilla reissatessa.
iPhonen karttasovellus ajelutti meitä pitkät pätkät pitkin Loppia ja alkoi tuntumaan siltä, että nyt ei ehkä olla ihan siellä missä pitäisi... Kaivoimme kartan tarkempaan syyniin ja mitäs hittoa, tämä järvihän on ihan väärän mallinenkin! Hetken ihmeteltyämme totesimme, että tosiaan joo, tämä on kyllä Saarijärvi, mutta väärä Saarijärvi?! Kenen idea on nimetä kaksi järveä samalla nimellä samalla pikkupaikkakunnalla, kysyn vaan!
Hetken aikaa hekoteltuamme totesimme, että eiköhän tämä reissu ollut tässä, ja suuntasimme auton keulan kohti meidän landea, jossa kissat jo meitä odottelivat. Ihan mukava, rento reissu tämä oli kaikkinensa ja joskus voi vaan hengailla ja jättää patikoinnit seuraavaan kertaan.
Pulkkilanharju ja Sysmän Vähäniemi
Kesän toinen lyhyt pakuretkemme suuntautui Päijät-Hämeessä sijaitsevalle Pulkkilanharjulle. Ajatuksenamme oli kiertää mahdollisesti Päijänne, jos aikaa ja jaksamista on, tai sitten vaan jäädä Pulkkilanharjun jälkeen fiiliksen mukaan parkkiin jonnekin ensimmäiseen kivaan puskaan, joka eteen osuu. Tämäkin reissu piti pitää lyhyenä, vuorokauden mittaisena, sillä emme olleet hankkineet kissoillemme hoitajaa ja kissat jäivät keskenään appiukon mökille, josta käsin reissuun suuntasimme.
Olimme käyneet Pulkkilanharjulla aiemminkin, muistaakseni vuonna 2006, ja se oli jäänyt mun mieleeni upeana paikkana - "pikku Punkaharjuna", kuten sitä joskus kai kutsutaan. Pulkkilanharju on siis harjujono Asikkalan ja Sysmän välillä. Näkymät harjulla olivat edelleen hienot, mutta maisemareitti oli lyhyempi kuin olin muistanut ja harjualue oli aivan täynnä mökkejä, minkä olin unohtanut. Vain Karisalmen sillan kupeessa, mistä myös luontopolku lähtee, oli enemmän rakentamatonta luontoa tarjolla.
Pysähdyimme ensi alkuun termarikahveille harjun alkupuolella, jossa oli mahdollisuus laittaa auto epäviralliseen parkkiin ja kävellä muutama kymmenen metriä rantaan istuskelemaan. Kofeiini- ja sokeritankkauksen jälkeen oli virtaa etsiä virallinen parkki Karisalmen sillan kupeesta ja vetää lenkkarit jalkaan luontopolun kiertämistä ajatellen, aurinkokin alkoi sopivasti paistella pienen sadekuuron jälkeen. Tarjolla olisi ollut 4,4 kilometrin mittainen merkitty reitti ja 2,2 kilometrin mittainen luontopolku, mutta emme malttaneet etsiä reittien alkupaikkaa, vaan suuntasimme saman tien rantaan ja suunnittelimme itse oman reittimme. Rannasta löytyi istuskelupaikka, jossa hörppäsimme kylmät juomat, ja paluumatkalla kiipesimme vielä harjulle maisemia ihastelemaan - harmillisesti vaan tiheä puusto haittasi näkymiä harjulta Päijänteelle.
 |
| Pieni pätkä asuttamatonta rantaa Pulkkilanharjulla Asikkalasta Sysmää kohti ajettaessa, tien oikealla puolella. |
 |
| Päijänteen kirkas vesi ja kauniit rantakivet. |
 |
| Kahviherkkuna gluteenitonta toscapiirakkaa vääksyläisestä marketista. |
 |
| Päijännettä luontopolun varrelta katsottuna. |
 |
| Polut ovat osin kivisiä ja juurakkoisia. |
 |
| Istuskelupaikka polun varrella, ilmeisesti aika tuore sellainen. Tässä oli kiva nauttia kylmät juomat ja nauttia maisemista. |
Kuten tavallista, olimme päässeet lähtemään tien päälle vasta puolen päivän jälkeen, joten kävelyltä palattuamme kello alkoi olla jo sen verran paljon, että piti ryhtyä suunnittelemaan yöpymistä. Puskaparkkisovelluksesta löysin useammankin mahdollisen kohteen, joista yksi lähellä oleva vaikutti varsin potentiaaliselta: Vähäniemi Päijänteen rannassa, pienen ajomatkan päässä Pulkkilanharjulta ja noin 25 kilometrin päässä Sysmän keskustasta. Sinne siis!
Saavuttuamme paikalle ymmärsimme heti, miksi paikkaa oli sovelluksessa kehuttu: mikä upea hiekkaranta, jota Päijänteen kristallinkirkas vesi huuhtoo! Paikalta löytyy lisäksi esimerkiksi kuivakäymälät ja grillikatos ja kaikki tämä on tarjolla aivan ilmaiseksi, joten kyllä kelpaa. Alueen ylläpidosta vastaa Päijänteen virkistysalueyhdistys. Polttopuita on tarjolla pientä maksua vastaan, jos omia puita ei ole tullut mukaan. Omat roskansa pitää varautua viemään mukanaan, sillä roskiksia alueelta ei löydy. Parkkipaikka, jonne autot tulee jättää, sijaitsee pienen kävelymatkan (ehkä parisataa metriä?) rannasta, eikä se ole yöpymistä ajatellen kovin viihtyisä, mutta jos itse ajan vietto tapahtuu rannassa ja autossa käy lähinnä vain nukkumassa, niin tämä ei ole ongelma. Parkkipaikan vieressä sijaitsee myös mökkejä, jotka vähän verottavat fiilistä, varmaankin puolin ja toisin. Itse ranta sopii hienosti telttailuun ja riippumatossa nukkumiseen.
Voisi ajatella, että tällaisessa paikassa riittäisi kauniina kesäviikonloppuna ihmisiä, mutta ainakin tänä elokuisena viikonloppuna minkäänlaista tungosta ei ollut. Rannassa telttaili ilmeisesti joku isompi lapsiperhe, joka oli valloittanut käyttöönsä toisen rannan nuotiopaikoista, ja toisessa päässä rantaa joku mies vietti iltaa riippumatossaan. Grillipaikalla istuskeli kaksi naista ja sitten olimme me. Istuskelimme myöhemmin iltaa näiden naisten kanssa grillikatoksessa ja he kertoivat vierailevansa tällä rannalla vuosittain eivätkä ole koskaan nähneet rantaa ruuhkaisena. Taitaa olla siis kyseessä harvojen tuntema helmi tämä alue. Itse ihastuin paikkaan heti ja mieluusti tulen toistekin.
Aloitimme iltamme etsimällä rannalta paikan, jonka ilta-aurinko vielä saavuttaa, ja se löytyi rannan kaislikkoisesta päästä. Nautimme muutamat kylmät juomat ja napostelimme herneitä sekä kokosimme voimiamme kokkailua varten. Päätimme hakea retkikeittimen ja ruokatarpeet autolta ja roudata ne grillikatokseen, missä perunat ja mausteiset makkarat valmistuisivat samanaikaisesti. Kokkailimme ja jutustelimme mukavia lahtelaisten naisten kanssa, toinen heistä oli sattumoisin myös autoharrastaja. Aloin olla aika poikki ja mies joutui hoitamaan perunoiden pesun ja kokkaamisen, mitä retkiseuralaisemme tuntuivat hieman ihmettelevän. Huomaan aina välillä törmääväni tällaisiin sukupuoliodotuksiin joutuessani sairauteni ja heikentyneen toimintakykyni takia ottamaan usein "laiskan naisen" roolin enkä oikein tiedä mitä asiasta ajatella tai miten siihen reagoida. Nyt totesin vaan, että juu, krooninen sairaus verottaa voimia, joten näin se homma meillä usein varsinkin retkeillessä menee, ja jatkoin punaviinini hörppimistä. Mitä asiasta ajateltiin jäi arvoitukseksi. Ilta oli joka tapauksessa mukava. Viihdyimme tulen äärellä vielä hetken keskenämmekin seuralaistemme kömmittyä jo riippumattoihinsa nukkumaan.
 |
| Vähäniemen rannan kaislikkoista osuutta. |
 |
| Iltaoluet. |
 |
| Välipalaa ennen kokkailuja. |
 |
| Grillikatoksessa oli hyvä istua iltaa. |
Saimme yöpyä parkkialueella itseksemme, joten rauhallista oli ja hyvin nukutti. Aamulla pähkäilimme aamupalakuviota ja päädyimme keittämään kahvit valmiiksi vanissa ja kuskaamaan valmiit kahvit sekä muut aamupalatarpeet rantaan.
 |
| Aamiainen rannalla. |
 |
| Vähäniemen hiekkarantaa. |
 |
| Hämmentävää viestintää nuotiopaikalla. |
 |
| Kahvinkeittoa vanilla. Keittiöstä tulee tällainen auton perästä ulos vedettävää mallia oleva, nyt se on vielä vähän kesken. Tässä näkyy myös paikallisen mummon vanhasta vuodesohvasta tehty sänky sohvaksi kasattuna. Päällinen menee jossain vaiheessa vaihtoon, ihan ei tuo kalsarikuosi esteettistä silmäämme miellytä. |
Paluumatkalle kohti mökkiä lähdettiin samaa reittiä kuin oltiin tultukin, sillä Pulkkilanharjua kelpaa ihastella molemmista suunnista. Matkalla päätimme koukata Kalkkisten kanavan kautta, joka oli hieno ja kiinnostava kohde sekin ja jossa viivyimme tovin jos toisenkin kanavan toimintaa ihmettelemässä, mutta en jaksanut enää ottaa kuvan kuvaa, olin reissusta niin väsynyt.
Ennen mökille paluuta kävimme Vääksyssä ruokakaupassa ja sieltä mukaan tarttui gluteenitonta kaurarieskaa, jonka päälle paistoin mökille päästyämme Kalkkisten kanavalta löytyneitä herkkutatteja ja ai jestas mitä herkkua se olikaan! Minähän en ole paleotyyppisen ruokavalioni takia syönyt kunnon leipää yli kymmeneen vuoteen, joten hyvä leipä ja sen päällä voissa paistetut tatit oli mulle sellainen makuelämys, jota en ihan heti unohda.
 |
| Herkkutatteja Kalkkisten kanavalta. |
 |
| Tatti ja rieska ne yhteen soppii. |
Hayride Jamboree ja Puumalan Pistohiekka
Elokuun ja kesän kolmas vanireissu suuntautui Mikkelin Puumalaan, jossa järjestettiin kaikkiaan kolmatta ja meille toista kertaa vanhalla sodanaikaisella lentokentällä vanhojen ajokkien Hayride Jamboree -kiihdytysajotapahtuma, jossa otetaan toisista ajokeista leikkimielisesti mittaa ja illalla biletetään läheisellä Pistohiekan hiekkarannalla. Kirjoitin äskettäin viimevuotisesta tapahtumasta oman blogitekstinsä ja siitä löytyy enemmän tietoa tapahtumasta sekä Pistohiekasta lokaationa, löydät postauksen täältä.
Koska edelliskesäinen reissu oli vielä tuoreena muistissa, niin tällä kertaa reissuun lähteminen oli helppoa ja sujui rutiinilla: nopeat ruokaostokset moottoritien kupeessa sijaitsevassa Heinolan Citymarketissa, gluteenittomat pizzat kainaloon heinolalaisesta pikaruokapizzeriasta (jouduimme tosin etsimään uuden pizzapaikan, kun Helin pizzeriassa ei gluteenitonta vaihtoehtoa ollut enää tarjolla) ja sitten vaan ripeää ajoa kohti Puumalaa, sillä kello alkoi taas olla vaikka mitä, vaikka pyhä aikomuksemme oli jälleen ollut lähteä ajelemaan ajoissa, jotta saamme Pistohiekalta mahdollisimman hyvän parkin (hitaat aamut ovat mun toimintakykyni säilymisen edellytys, joten voisin pikku hiljaa lopettaa haaveilemisen nopeista lähdöistä, sillä ne eivät johda mihinkään hyvään). Päätimme valita tällä kertaa myös helpon ja nopean, vaikkakin vähän tylsän, reitin, jossa Puumalaan ajetaan isoa tietä Mikkelin kautta. Mielenkiintoisen äänimaiseman matkan taittamiselle tarjosi jälleen auton nopeusmittari, joka edelliskesänäkin oli tykännyt kenkkuilla ja joka tällä kertaa tarjoili meille sellaista piippausta, kolketta ja kolinaa, mistä tällaiselle magneettitutkimustenkäyjäveteraanille tuli lähes kotoisa olo. Päätimme kuitenkin vapauttaa mittarin tällä erää palveluksestaan ja loppumatka taitettiin nopeuksia miehen luuriin ladatusta nopeusmittariapista tarkkaillen.
Saapuessamme Lietveden maisematielle ja lähestyessämme Pistohiekkaa suunnitelmamme oli selvä: äkkiä katsomaan josko viimevuotinen puskaparkkimme on vielä vapaa, sillä se oli aivan loistava! Toki tiesin, että tuskinpa se on enää illan jo kohta hämärtäessä vapaa, varsinkin kun paikalla näyttää olevan paljon viime kesää enemmän porukkaa eli sana hienosta tapahtumasta näyttää kiirineen. Ja niinhän siinä oli käynyt, että "meidän paikallamme" oli parkissa jo vani ja iso asuntoauto sen vieressä. Sen sijaan tuon asuntoauton vieressä oli parkissa toinen asuntoauto, jonka edustalla retkituoleissa näytti istuskelevan varsin tutun näköinen pariskunta... ja siinä heidän vieressään oli juuri vanin mentävä paikka rannan tuntumassa. Siispä auto parkkiin ja morjestamaan savolaisia, jotka olivat myös edellisvuonna naapureitamme. Juttua piisasi ja meni muutama hetki, ennen kuin pääsimme lopulta istahtamaan ja syömään pizzojamme. Oli kiva päästä perille ja rupatella tuttujen kanssa, mutta samalla harmitti puskainen leiripaikkamme, sillä upeat näkymät ovat Pistohiekalla lopulta se juttu, minkä takia paikasta niin tykkään. Ilta oli tosi viileä ja niinpä nautimme lämmikkeeksi ja harmituksen karkoitukseksi muutamat napsut Unicumia, minkä jälkeen tilanne alkoi vaikuttaa ihan ookoolta, eiköhän tästä hyvä reissu tulisi.
 |
| Autotapahtumassa asianmukaiset napsulasit mukana, liian aikaisin edellä menneen automies Taisto-enon peruja. |
Aamulla heräiltiin joskus ysin aikaan ja pinkaisin puskapissalle, mistä palatessani jouduin hieraisemaan unihiekkaisia silmiäni: mitäs mitäs, eikös siitä viime vuotisen paikkamme vierestä olekin juuri vapautunut yksi vanin mentävä paikka! Äkkiä kipitin sanomaan miehelle, että nyt housut jalkaan ja autoa siirtämään, se meidän paikkamme on vapaa! Aamukärttyinen mies ei heti innostunut ja halusi itse käydä tarkistamassa, että paikka tosiaan on vapaa, ja meikäläinen repi jo verkkareitaan, sillä olin varma, että miehen jahkaillessa joku ehtii napata meidän spotin. Saatiin se auto sitten lopulta siirrettyä ja kyllä oli tämä vaatelias naisihminen tyytyväinen! Pahoittelimme savolaisille pikaista poistumistamme, moikkasimme uusia naapureitamme ja ryhdyimme aamukahvin ja -puuron keittoon.
Itse Hayride Jamboree -kiihdyttelytapahtuma järjestettiin tuttuun tapaan läheisellä vanhalla lentokentällä, mutta tapahtuma oli viime vuodesta poiketen yksipäiväinen, ja hyvä niin. Nyt ohjelma oli riittävän tiivis ja vaihtuvuus ajokeissa suurta, samoin yleisöä oli paikalla sankoin joukoin. Parkkeerasimme vilttimme kiihdyttelysuoran loppupäähän ja katselimme sieltä hiekan pöllytystä. Kuvia en jaksanut itse tapahtumasta ottaa montaakaan, alla muutama räpsy. Kannattaa mennä esimerkiksi Instagramiin katsomaan kuvia tagilla #hayridejamboree2023, jos näytteillä ollut kalusto kiinnostaa. Tuttujakin oli paikalla mukavasti ja mikäs sen hauskempaa. Jossain vaiheessa nälkäkin iski ja lähdettiin koluamaan ruokakojuja, mutta yleisön määrä oli ilmeisesti yllättänyt myös ruoan myyjät, sillä jo varhaisessa vaiheessa päivää tarjolla oli eioota ainakin gluteenittomien hampurilaisten ja possuannoksen suhteen. Makkarakeittoa falskaavalta pahvilautaselta oli sen päivän lounas ja täytyy sanoa, että se olisi jäänyt kyllä syömättä, jos ei olisi ollut ihan hirvittävä nälkä ja jos olisi ollut vaihtoehtoja. Srirachapurkki pelasti ja soppa tuli lusikoitua nassuun sen mitä sitä sille lerppanalle pahvilautaselle jäi. Jos jotain parannusehdotuksia tapahtuman ja siinä mukana olevien toimijoiden suuntaan saisin esittää, niin ruokatarjontaa voisi parantaa ja monipuolistaa. Näin on ilmeisesti tarkoitus tehdäkin.
 |
| Hiekka pöllyää. |
Tapahtumasta leiriin paluun jälkeen oli mun välikuolemani aika, ja sillä aikaa kun rouva otti vanissa kauneusuniaan, joutui herra taas pesemään perunat ja laittamaan ruoat tulille. Syömisen, juomisen ja kahvittelun myötä elämä voitti taas ja jaksoin istua iltaa, jutustella uusien tuttavuuksien kanssa ja nautiskella näkymistä. Telttasaunat näyttivät olevan tämän vuoden juttu ja sellainen lämpesi myös meidän automme naapurissa paikalle veneillä saapuneiden miesten toimesta. Iltapuhteiksi otimme vielä fillarit, jotka olimme tajunneet tänä vuonna ottaa savolaisten naapureidemme esimerkistä reissuun mukaan, allemme ja pyöräilimme läheiselle viralliselle leirintäalueelle tapaamaan tuttuja, jotka olivat vanhalla Volkkarin pikkubussillaan leiriytyneet sinne.
Oli jo lähes pimeää, kun palasimme takaisin omaan leiriimme, mutta tunnelma meillä päin oli kaikkea muuta kuin unelias ja rauhallinen. Lappeenrannasta asti Pistohiekalle veneilleillä naapureillamme oli konemusiikkibileet veneissään menossa ja riihimäkeläisten autoharrastajien leirissä huudatettiin rokkia, oi sitä suloista kakofoniaa. Jos alueella oli aiemmin ollut ihmisiä, jotka eivät osallistuneet autotapahtumaan, niin luulen ja toivon, että he olivat tuossa vaiheessa jo poistuneet... Mua ei meno ja mekkala haitannut, vaan nautin siitä, että ympärilläni on kerrankin iloa ja elämää. Mieluusti olisin istunut rannalla iltaa pidempäänkin, mutta yö oli jälleen tosi kylmä ja pian oli pakko kääriytyä merinovillaan ja kömpiä vaniin makuupussiin ja villaviltin alle unen toivossa. Venenaapurimme olivat lähteneet taksiveneellä jo iltabileisiin, joten meno oli hiljentynyt, mutta toisessa leirissä jäätiin vielä valvomaan ja polttelemaan nuotiota.
Aamulla varhain havahduin hetkeksi ja kurkistin vanin takaikkunasta ulos varmistaakseni, että melkoisessa humalassa bileisiin lähteneet venenaapurimme ovat päässeet turvallisesti takaisin. Järven pintaa verhosi hieno usva ja mietin miten upeita valokuvia saisinkaan nukkuvasta Pistohiekasta täynnä hienoja, vanhoja autoja, jos nyt nousisin ja lähtisin kuvaamaan. Illalla oli mennyt kuitenkin pitkään saada kroppa lämpimäksi ja mukavuudenhalu ja järki voitti, lepääminen ja tuleva päivä virkeämpänä ja toimintakykyisempänä menisi nyt hienojen kuvien edelle.
Aamulla olo olikin ihan hyvä ja oli kiva herätä uuteen, aurinkoiseen päivään. Kahvia keitellessämme ja aamupalaa syödessämme katselin veneistään esille kömpiviä krapulaisia ihmisiä ja olin iloinen, että omat rilluvuodet taitavat olla takanapäin.
Päivän edetessä puoleen ranta alkoi olla jo aika tyhjä autoharrastajista ja iltapäivällä meitä oli enää muutamia. Minä, joka en tykkää uida julkisilla rannoilla, näin tilaisuuteni ja pulahdin uimaan. Ensin kerran, ja sitten vielä toisenkin, koska se vesi tuntui vaan niin ihanalta! Yöuinnit oli pitänyt tällä kertaa kylmien öiden takia unohtaa, mutta nyt pääsin nauttimaan.
Tuntui haikealta valmistautua kotiin lähtöön, sillä mikäpä olisi ollut viihtyessä lähes tyhjällä rannalla, ja kyllä harmitti, kun tajusimme, että tännehän olisi ollut mahdollista jäädä vielä päiväksi tai pariksikin etätöihin, jos vaan olisi ollut läppäri mukana! Kotimatka sujui ilman kommelluksia ja perille päästiin tällä kertaa jopa ennen pimeää, mitä ei meille usein tapahdu.
Sellainen reissukesä tänä vuonna. Ensi kesältä toivon lyhyiden puskapiipahduksien lisäksi myös jotain pidempää reissua uusiin ja kiinnostaviin maisemiin. Muutama potentiaalinen kohde onkin jo mielessä, mutta palataan niihin sitten kun aika on.
Siitä mitä muuta kesä 2023 mulle oli kuin nämä vanireissut pääset halutessasi lukemaan tästä postauksesta.
