Meillä kokataan lauantaisin nykyään tulella aina kuin mahdollista. Tähän on useampikin syy: ensinnäkin se on kivaa, ja toiseksi siinä säästyy sähköä, joka on nykyään ajoittain varsin kallista. Oma laavu mahdollistaa tämän ja sellaisen rakentaminen on ollut parhaita juttuja, joita korona-aika on mukanaan tuonut. Lauantai on meillä usein myös kalapäivä eli tykkäämme savustaa isompia kaloja savustuspöntössä tai paistaa pienempiä kaloja muurikalla. 

Viime lauantaina jatkoimme tätä mainiota perinnettä. Sihisevän kuumalla muurikalla valmistuivat tällä kertaa voissa paistetut muikut, valmiit röstiperunat (yleensä paistamme oman maan perunoita, mutta nyt emme olleet muistaneet esikeittää niitä ajoissa) ja parsakaalin kukinnot. Keitin meille ennen ulos menoa myös  jägerteet, joita oli mukava siemailla ulkona savun tuoksussa ruoan valmistumista odotellessa.  Harmaahkon päivän lämpötilat olivat nollan tuntumassa, joten hyvin tarkenimme myös syödä ulkona. Osa muikuista ja parsakaaleista ehti paistua vähän turhan pitkään ja pientä tuhkakupin makua oli niitä syödessä havaittavissa, tulella kokkaaminen on tarkkaa hommaa. Ruokahommien ohessa tuli hoidettua naapurisuhteitakin, kun naapurin mies tai ehkäpä hänen koiransa haistoi meidän puuhamme ja poikkesi  laavulle vaihtamaan kuulumiset. 

Päivän jo hämärtyessä kokosimme tavaramme, sammutimme nuotion ja siirryimme sisätiloihin lauantai-illan viettoon. Mun oli pitänyt käydä lauantaina myös kävelyllä, mutta en ehtinyt sinne valoisan aikaan eikä maaseudun pimeydessä otsalampun valossa lenkkeily ole mun suosikkihommiani - vaan eikös kuuman rommin nauttiminen laavullakin voida laskea ulkoiluksi?