Viikon 41 hyvät & kivat

lokakuuta 17, 2022

On taas viime viikon hyvien & kivojen asioiden aika!

Pellon laidalla hengaileva ilves

Siellä se rauhassa istuskeli pellon laidalla mun mennessäni pihasaunaa lämmittämään. Katsahdin pellon suuntaan ja kiinnitin huomioni matalahkoon hahmoon vaaleiden koivunrunkojen välissä, ei siinä pitäisi ainakaan mitään katkennutta puun runkoa olla. Siristin silmiäni ja otin muutamia askelia hahmoa kohti, kyllä se jokin eläin on... Olisiko kettu, tai nuori peuran vasa? Mietin, että peurat ovat kyllä tähän aikaan vuodesta jo isompia, eikä hahmo ihan ketultakaan näytä. Kävelin rauhallisesti lähemmäksi ja zuumasin samalla kännykän kameralla hahmoa kohti, josko kuvan perusteella saisin kulkijasta varmuuden. Mun ei tarvinnut kuitenkaan katsoa kuviakaan, kun silmäni alkoivat hahmottaa lihaksikkaan kissamaisen hahmon ja korvat, joista ilves tunnetaan. Teki mieli kiljahtaa innosta, mutta hillitsin itseni ja lähdin hiipimään lähemmäs vierailijaa. Tyyppi ei ollut moksiskaan meikäläisen läsnäolosta tai tehnyt elettäkään lähteäkseen karkuun, vaan seisoimme siinä pitkään katselemassa toisiamme. Räpsin kännykkäkameralla menemään ja kirosin zoomattujen kuvien heikkoa laatua - minkä mielettömän kuvausmahdollisuuden menetänkään! Lähestyin eläintä vielä hieman, kunnes olin kuulevinani matalaa murinaa ja mietin että ok, ehkäpä mun on aika mennä lämmittämään sitä saunaa ja jättää iso kissa hoitamaan omia hommiaan. Otin muutaman askelen takaisin päin ja käännyin katsomaan taakseni, tupsukorva katseli valppaan ja kiinnostuneen näköisenä mun perääni. Sinne se jäi istuskelemaan mun poistuessani paikalta. Menin saunalle fiilistelemään näkemääni, yksi unelmistani oli täyttynyt - luonnonvaraisen ilveksen näkeminen on ollut mun haaveeni jo vuosien ajan. Moni naapureista oli kertonut nähneensä ja kuulleensa tuon ison kissan, mutta mun kohdalleni onni osui vasta nyt. Olin aiemmin kuullut ilveksen olevan hyvin ihmisarka olento, mutta tämä tai nämä täällä meidän landen nurkilla liikkuvat ilvekset eivät näytä ihan pienestä hätkähtävän.  

Tämän kohtaamisen jälkeen mun teki mieli googlata perustietoja ilveksestä muistini virkistämiseksi. Ilves on maamme ainoa luonnonvarainen kissaeläin ja se on nykyään lajina elinvoimainen (Suomesta löytyy noin 2200 yksilöä) kannan toivuttua 1900-luvun alun liikametsästyksestä 1960-luvun lopulla tapahtuneen rauhoituksen myötä. Se on lihansyöjä, jonka ruokavalio kattaa muun muassa pienet jyrsijät, jänikset, metsäkanalinnut, peurat ja porot. Ilves on yksi maamme neljästä suurpedosta (muut ovat karhu, susi ja ahma) ja sillä on tärkeä rooli muiden nisäkäskantojen koon hallinnassa ja elinvoimaisina pitämisessä. Nykyään ilvestä metsästetään taas runsaammin ja siitä käydään keskustelua, että myönnetäänkö metsästyslupia jo liikaakin. Toivottavasti nyt ei toisteta samoja virheitä kuin 100 vuotta sitten. 

Nyt kun menen maalla ulos, niin silmät hakeutuvat pellon laitaan, josko... mutta sen verran harvinaisia nämä ilveksen ja ihmisen kohtaamiset taitavat yleisesti ottaen olla, että täytyy iloita tästä yhdestäkin kerrasta. Itse kännykällä ottamani eläinotokset osoittautuivat sen verran hähmäisiksi, että lainasin Pixabaysta paremman ilveksen kuvan tämän postauksen kuvitukseksi, suunnilleen tämän näköinen se munkin kohtaamani kaveri oli. 


Kuva Jo Stolp Pixabaystä


Uutta musiikkia Regina Spektorilta

Ilman Spotifya jumittaisin varmaan aina vaan samoissa vanhoissa suosikkilevyissä, mutta tuon palvelun viikon suositusten ja Release Radarin ansiosta onnistun välillä bongaamaan mieluista uutta kuunneltavaa. Kuluneen viikon löytö oli uuden levyn kahdeksan vuoden tauon jälkeen julkaisseen Regina Spektorin Home, Before and After, joka on taattua Reginaa. Löysin Spektorin musiikin joskus 2000-luvun alkupuolella Soviet Kitsch-levyn myötä ja rakastuin tuon levyn biisien omituisuuteen, äkkivääryyteen ja kauniisiin melodioihin. Sen jälkeen seurasin tiukasti Spektorin tekemisiä, kunnes jossain vaiheessa en enää muistanut kuunnella hänen musiikkiaan. Nyt kun laitoin uuden levyn soimaan niin on kuin olisi kotiin palannut ja tuntuu ihanalta huomata, että Regina on pysynyt omana upeana ja hulvattomana itsenään. En malta odottaa, että pääsen syventymään hänen uuteen musiikkiinsa vielä paremmin! 




Valmistuneet villasukat 

Olipas kivaa löytää laatikon kätköistä päättelyä valmiit raitasukat ja saada uudet, freesit villasukat viidessä minuutissa jalkaan!




Afrikkalainen maapähkinäpata

Kasvisruoat eivät ole mulle tulehdussairauteni takia optimaalisinta ruokaa niissä käytettävien proteiinin lähteiden takia, sillä palkokasvit, viljat ja lehmänmaitotuotteet pitävät elimistössäni tulehdusta yllä, mutta ruokalaskuja on saatava nyt pienennettyä, joten olen päättänyt ryhtyä valmistamaan silloin tällöin kasvisruokaa, jossa proteiinina on palkokasveja, joita tunnun sietävän pienissä määrin. Bongasin Kasvisannos-blogissa afrikkalaisen maapähkinäpadan ohjeen, joka kuulosti mausteisuudessaan niin herkulliselta, että sitä piti päästä kokeilemaan. Tein pataa sunnuntaina ison kattilallisen ja keitin sen kaveriksi riisiä ja voi kyllä, olipahan herkullista! Ja ruokaisaakin se oli toisin kuin kasvisruoat usein ovat ja saa siksikin hyväksyntäni - koska syön vain kolmesti päivässä, niin haluan jokaisen aterian sisältävän hiilihydraatin lisäksi myös proteiinia ja rasvaa. Bataatti, kidneypavut ja lämmittävät mausteet keskustelevat ruoassa suloisesti keskenään, ja ruokaan tulee paljon myös terveyden kannalta hyviä raaka-aineita kuten sipulia, valkosipulia, tuoretta inkivääriä ja lehtikaalta. Tästä satsista syödään pari kertaa ja loput padasta menee kerta-annoksina pakkaseen tulevia kasvisruokapäiviä odottamaan. Aion tulevaisuudessa kokeilla tätä ruokaa myös ainakin kurpitsasta valmistettuna, resepti on helposti varioitavissa. Kiitos Kasvisannos-blogin Anita mainiosta reseptistä! 





Kissat 

Jokaisen päivän ilostuttajia ja sulostuttajia.
 




Ihan sairasta Ylen Areenassa

Meillä on puolison kanssa yleensä aina yksi tai useampi sarja kesken ja kuluneella viikolla katsoimme tämän ruotsalaisen komediasarjan, joka osoittautui ihan viihdyttäväksi. Siinä 26-vuotias Lontoossa asuva Alice on selvinnyt hengissä gynekologisesta syövästä, mutta samalla koko hänen elämänsä menee uusiksi eron ja työttömyyden takia ja hän joutuu muuttamaan takaisin lapsuudenkotiinsa ruotsalaiseen pikkukaupunkiin rakentamaan uusiksi elämäänsä ja identiteettiään. Kotikotonaan Alice joutuu jakamaan huoneen pikkuveljensä kanssa, kestämään gynesyöpätietoisuuden levittämisen airueksi ryhtyvän äitinsä tempauksia, selvittelemään välejä menneisyytensä ihmisten kanssa ja keksimään miten saada selville se, toimiiko alakerta syöpäleikkauksen jälkeen kuten kuuluukin. 


Coleslaw savoijinkaalista

Kaikki kaalit ovat mun lemppareitani ja osa lähes jokapäiväistä ruokavaliotani niiden terveyttä tukevien ominaisuuksien takia, ja kokeilen aina mielelläni uusia kaaliruokia. Savoijinkaalta on ollut kai vähän huonosti tarjolla, koska siitä ei ole juuri tullut kokkailua, mutta nyt kaupan tarjouksesta tarttui mukaan kauniin vihreä kaalinpää ja keksin valmistaa sen puolikkaasta kokeeksi satsin coleslaw'ta, jonka olen tavallisesti tehnyt keräkaalista. Toimii! Lisäksi tästä kauniista kaalista kokkaaminen tuottaa visuaalista iloa. Monet kaalit ovat edelleen myös hinnaltaan edullisia muiden raaka-aineiden hintojen noustessa, joten myös tulevana talvena meillä tullaan suosimaan kaaliruokia. 





Aurinkoläikät

Vielä saatiin nauttia aurinkoisistakin päivistä. 
 



Noutoruoka

Rajoittuneen ruokavalioni noudattaminen teettää mulla päivittäin niin paljon hommia keittiössä ja hotkaisee niin ison osan voimavaroistani, että on taivaallista saada lössähtää välillä sohvalle syömään jonkun muun valmistamaa ruokaa. Niitä noutoruokia, jotka sopivat mun ruokavaliooni, on aika rajallisesti, ja joskus täytyy tehdä kompromisseja, jos aikoo syödä ravintolaruokaa. Pizza on yksi tällainen ruoka, jota vain harvasta paikasta saa vegejuustolla, vaikka gluteenitonta versiota onkin jo aika hyvin tarjolla. Lehmänmaito pieninä määrinä silloin tällöin nautittuna ei näytä tuottavan isompia ongelmia, joten välillä annan mennä ja tilaan gluteenitonta pizzaa normijuustolla. Tämä Hämeenlinnan TopCapin Marinara oli varsin kelpo esitys valmispohjaa käyttäväksi gluteenittomaksi pizzaksi, varsinkin valkosipulia oli juuri passelisti! Haaveilen silti edelleen kunnollisesta gluteenittomasta pizzasta, joka olisi pohjaa myöten valmistettu ravintolassa paikan päällä, en ole tainnut sellaista vielä yli 10 gluteenittoman vuoteni aikana syödä. 




Muurikkamuikut

Sähköä säästettiin tämänkin viikon viikonloppuna herkullisesti kokkaamalla muikkuja ja oman maan perunoita muurikalla. 







Takkahuoneen raivaamisen aloittaminen

Olenkin jo kirjoittanut toisaalla siitä, miten meidän landen tavarakaaos käy mun hermoilleni eikä maalla oleminen ole siksi kovin rentouttavaa etenkään sitten, kun säät tai vointi pakottavat viettämään pitkiä aikoja sisätiloissa. Talosta löytyy edelleen useiden meitä edeltävien sukupolvien omistamia tavaroita ja suuri osa niistä on dumpattu katseilta piiloon talon ehkä isoimpaan ja viihtyisimpään huoneeseen eli takkahuoneeseen, joka olisi kiva saada käyttöön. Kuluneena viikonloppuna saimme lopultakin aloitettua huoneen raivaamisen ja ai vitsi miten kiva on, kun tila alkaa selkiytymään ja tavaroita lähtee kierrätykseen ja myyntiin, ehkäpä urakka poikii mielenrauhan lisäksi vähän rahaakin. Kohta meillä on tila, jossa kuunnella musiikkia sohvalla makoillen ja takkaa poltellen sekä iso pöytä, jonka ääreen mahdun puuhaamaan omia projektejani, tällainen tila multa on maalla puuttunut. 


Vet Crew

Lempi-ihmisiäni somessa on jo pitkään ollut ukrainalainen eläinlääkäripariskunta Valentina ja Leonid Stoyanov, joka pyörittää eläinlääkäripalvelua nimeltä Vet Crew Ukrainan Odessassa ja tekee kaikkensa pelastaakseen ja hoitaakseen sodasta kärsiviä eläimiä. Jos mun pitäisi antaa esimerkki resilienssistä, niin mainitsisin Valentinan ja Leon. Pariskunta on tullut somessa alun perin suosituksi Valentinan ja Tosya-apinan, jonka he pelastivat reilu vuosi sitten huonokuntoisena huonoista oloista ja ottivat osaksi perhettään, yhteisistä ruokailuvideoista, ja tämän näkyvyyden ansiosta he ovat saaneet myös sodan aikana paljon tukijoita, joiden avun ansiosta heidän on ollut mahdollista jatkaa työtään kriisin keskellä. Mun iltarutiineihini on kuulunut koko sodan ajan käydä ennen nukkumaan menoa katsomassa Vet Crew'n stooreista, että siellä ollaan hengissä ja kunnossa. Valilla ja Leolla on jatkuvasti hoidettavanaan noin 200 eläimen vaihtuva joukko, uusien potilaiden tullessa parantuneiden tai uuden kodin löytäneiden eläinten tilalle, ja viime aikoina heidän hoidossaan on ollut muun muassa sodassa vahingoittuneita pöllöjä, orvoksi jäänyt leijonapesue ja erilaisia matelijoita. Jos ja kun usko ihmisiin joutuu välillä koetukselle, niin Valin ja Leon stoorien katsominen luo uskoa hyvään. Toivon sydämestäni, että sota päättyy pian ja että tämä upea pariskunta pääsee toteuttamaan unelmaansa villieläinten suojelualueen perustamisesta. 

   




///

Pieniä otteita -blogi muualla verkossa: 

You Might Also Like

0 kommenttia

Kiitos kun luit! Ilahdun, jos jätät käynnistäsi jäljen.