Mökkeilyä sinivuokkoaikaan ja Olympus PEN E-PL8 -kameraan tutustumista

toukokuuta 22, 2023





Meillä oli aiemmin perinne vierailla mahdollisuuksien mukaan lähes vuosittain sinivuokkoaikaan miehen lapsuuden kesämökillä, sillä tuolloin mökin piha hehkuu sinisenään ja näky on taianomainen. Sitten moni asia elämässä muuttui ja mökkeily jäi kokonaan vuosiksi, joten myös nämä kevätretket saimme unohtaa. Tänä keväänä palasimme kai vuosikymmenen mittaisen tauon jälkeen ihailemaan mökkipihan sinivuokkomerta ja mökkeilemään lähes viikoksi. Tällainen pieni lomanen ja maisemanvaihdos tuli raskaan talven jälkeen todella tarpeeseen ja nautin mökkielämästä ja veden äärellä olemisesta täysillä. Samalla sain tilaisuuden päästä kunnolla testaamaan äskettäin hankkimaani Olympus PEN E-PL8 -minijärjestelmäkameraani, jolla tämän postauksen kuvat on otettu. 


Mökkielämää


Voimani olivat mökille lähdettäessä melko vähissä, joten alkuun mietin josko reissuun lähteminen on ollenkaan järkevää, sillä arkiaskareiden pyörittäminen mökillä, jossa on kantovesi ja muutenkin vaatimattomat olosuhteet, vaatii aina vähän enemmän vaivannäköä kuin arkihommien hoitaminen normiarjessa. Päätin kuitenkin, että kunhan tällä kertaa mennään ruoka-asioissa sieltä missä rima on mahdollisimman matalalla, niin ruokahuollosta ja tiskaamisesta selvitään. Siispä ostoslistalta mökille lähdettäessä löytyi muun muassa ainekset jättikattilalliseen makkarakeittoa, joka valmistettaisiin pakastekasviksista ja mausteisesta makkarasta ja jota syötäisiin lounaana monta päivää. Kotipakkasesta mukaan kaivettiin hirven sisäfile, jonka kaveriksi ostettiin perunoita ja kukkakaalia, ja kahviherkuksi valikoitui helppoakin helpompi gluteeniton ja maidoton pannukakku, jota syötäisiin niin ikään pakastimen uumenista löytyneen itse tehdyn omenasoseen kanssa. Olin myös marinoinut kasslerpihvit valmiiksi mukaan ja ne nautittaisiin valmiiden röstiperunoiden ja kasvisten, jotka kaikki käytettäisiin grillin kautta, kanssa. 


Helppona mökkiaamupalana hedelmiä, soijajogurttia ja maapähkinävoita. 

Uunissa paistettua hirven sisäfilettä riitti kolmelle aterialle. Tässä lisukkeena paistetut perunat ja keitetty kukkakaali. 


Pannukakku onnistui mainiosti myös gluteenittomana ja maidottomana. 


Ruokasuunnitelma osoittautui toimivaksi ja reissun venyessä haettiin vielä pienet täydennykset lähikaupasta sekä syötiin mm. itse kalastettua haukea juuresmuusin, herneiden ja etikkasäilykkeiden kanssa. Seuraavalla mökkireissullakin aion ehdottomasti jatkaa tällä matalan riman taktiikalla ja ainakin iso satsi makkarakeittoa jää meillä pysyvästi mökkiruokarepertuaariin. 



Tuoretta haukifilettä mökkijärvestä. 

Voissa paistettu haukifile sai seurakseen juuresmuusia, herneitä ja suolakurkkua. 

Keittiöapulainen. 

Lepohetki. 


Mulla oli mökille lähdettäessä muutenkin ajatuksena ottaa mahdollisimman iisisti ja levon kannalta sekä kivoja asioita tehden, pyrkien ottamaan lomaa arjen huolista siinä määrin kuin se on mahdollista. Mukanani oli kirja ja läppäri, mutta en avannut kumpaakaan kertaakaan tuon lähes viikon aikana. Istuskelin saunan terassilla pitkiä toveja katselemassa järvelle, ihmettelemässä lintujen kevätsekoiluja ja juomassa saaveittain kahvia. Telkillä ja rantasipeillä oli parinvalinta käynnissä ja koiraslinnut nahistelivat keskenään sekä esittelivät naaraille temppujaan. Varsinkin rantasipiukkelin moovsit olivat vaikuttavat. 


Kahvia saunan terassilla ja Käärijän-vihreät jalkineet tottakai, olihan Euroviisu-viikko!

Mökkijärven rauhaa. 




Iltaviinit. 



Kalastelimme ja vietimme kolme iltaa järven soisella perukalla ihmettelemässä sammakkojen kutubileitä, joilla ei loppua näkynyt. Kurnutus kuului jo kauas ja vedessä lötkötteli sadoittain eri kokoisia sammakoita, joidenkin kelluessa raukeina ja toisten tarkastellessa meitä muukalaisia uteliaina. Yrittipä joku rohkelikko veneeseenkin! Itse tarkkailin tyyppejä kamerani kanssa ja harmittelin, kun en osannut kameraa vielä kunnolla käyttää enkä siis saanut myöskään tarpeeksi hyvälaatuisia kuvia tästä erikoisesta tapahtumasta, jollaista ei usein kohdalle osu. Alla kuitenkin muutamia kelvollisimmasta päästä olevia räpsyjä. 









Konttasin lähes päivittäin maassa uuden hankintani, Olympuksen minijärjestelmäkameran kanssa, ja opettelin kameran käyttöä kuvaamalla sinivuokkoja. Saunoimme joka ilta rantasaunassa ja ulkoilutimme kissoja valjaissa. Säät suosivat ja muuttuivat päivä päivältä kesäisemmiksi, lähtöpäivänä oli jo täysi kesä. Järvenrantamökkeily on mulle nykyään luksusta, josta nautin todella paljon, ja viikon mökkeilyn jälkeen olo oli levänneempi kuin aikoihin. 


Aamukahvit yökkärissä saunan terassilla. 





Päiväkahvit ja vanin sisustan suunnittelua. 


Mökkilukemista. 

Saunan jälkeiset huurteiset. 

Mielenrauhaa. 



Uusi kuvauskalustoni: Olympus PEN E-PL8 + M. Zuiko 25mm f1.8


Kamera, jolla olen tämän postauksen kuvat ottanut (lukuun ottamatta alla olevia, kamerasta itsestään otettuja kuvia), on siis Olympus PEN E-PL8, jonka hankin vajaa kuukausi sitten käytettynä vanhan, peilillisen Canonin järjestelmäkamerani rinnalle helpottamaan arjessa ja reissussa kuvaamista ja kameran mukana kuljettamista. Tämä peilitön Olympus on huomattavasti pienikokoisempi kuin Canonin EOS 60D, jota olen viime vuodet käyttänyt, ja lyhyen tutustumisen jälkeen vaikutelmani kamerasta on positiivinen, vaikka ihan alkuun musta tuntuikin hankalalta päästä kiinni Olympuksen maailmaan kuvattuani 15 vuotta pelkällä Canonilla. Jo pelkästään se, että Olympuksessa ei ole etsintä, vaan kuvaaminen tapahtuu näytön avulla, tuntui oudolta, eikä laite tuntunut alussa "oikealta kameralta" samaan tapaan kuin massiivinen Canonini. Nyt alan saada kameraan jo tuntumaa ja tykkään siitä ja sillä kuvaamisesta joka päivä enemmän. 


On se söpö! 


Syy siihen, että päädyin kaikista minijärjestelmäkameroista juuri Olympuksen PEN-sarjan kameraan oli ihan vaan se, että olin lukenut kamerasta aiemmin hyvää muiden bloggareiden blogeista ja tykännyt sillä otetuista kuvista todeten, että se voisi riittää myös mun tämän hetkisiin arkisiin kuvaustarpeisiini. Kun jossain Facebookin kameraryhmässä sitten törmäsin juuri sopivasti sopivan hintaiseen Olympuksen PEN-kameraan hetkellä, jolla kipeästi kaipasin piristystä arkeeni ja olin päättänyt lähteä sitä hakemaan elvyttämällä valokuvausharrastustani, niin päätin ryhtyä hieromaan kauppoja. Tuo kyseinen kappale jäi multa kuitenkin hankkimatta, koska kamera sijaitsi Oulussa asti eikä mulla ollut (sattuneista syistä) luottoa siihen, että Posti saa kuljetettua laitteen mulle ehjänä perille, mutta menetetyn kaupan jälkeen ryhdyin aktiivisesti metsästämään Olympuksen PEN-kameran seiskaversiota tai uudempaa kameraryhmistä, Tori.fi:sta ja Kamerastoresta, ja ennen pitkää bongasin sopivan kameran sopivalla sijainnilla ja sopivaan hintaan ja kävin sen kotiuttamassa. 

Tämä kameramalli on tullut markkinoille tietääkseni vuonna 2017. Siitä on ilmestynyt jo kaksi uudempaakin versiota, mutta hetken asiaa tutkailtuani totesin tämän version olevan mulle täysin riittävä. Tämä malli on mielestäni myös visuaalisesti kaunein PEN E-PL8-sarjan kameroista, tykkään sen retrohenkisestä muotoilusta. Eipä ihme, että kamera on ollut myös monien lifestylebloggareiden suosiossa! Itse kuvaan enimmäkseen manuaalitoiminnolla eli asettaen itse aukon, ajan ja ISO-arvon, joskin alkuun tutustuin kameraan myös kuvaten ihan vaan automaatilla. Kamerasta löytyy myös tukuittain erilaisia ohjelmia, joiden avulla pystyy ottamaan suoraan ikään kuin filtteröityjä kuvia, mutta en ole ehtinyt niihin vielä juurikaan tutustumaan. Kuvaamista on helpottamassa myös moneen suuntaan kääntyvä näyttö, mistä tulee varmasti olemaan paljon hyötyä. Muita kiinnostavia ominaisuuksia on esimerkiksi mahdollisuus siirtää kuvia kamerasta suoraan puhelimeen wifin avulla, mutta tätäkään hienoutta en ole ehtinyt vielä kokeilemaan. 




Objektiiveja mulla on kameraan tällä hetkellä vain yksi eli kameran mukana tullut M. Zuikon kiinteäpolttovälinen 25mm f1.8. Tavallisesti kaupasta ostettaessa kameran mukana tulee 14-42-millinen pannukakkuobjektiivi, mutta ostin oman kamerani tosiaan yksityiseltä myyjältä ja hän myi runkonsa mukana tämän linssin. Googlailin ennen ostopäätöksen tekemistä tämän linssin ominaisuuksia sekä katselin kuvia, joita ihmiset olivat sillä ottaneet ja totesin, että tämä on hyvä yleisobjektiivi, jolla pääsen kuvaamisessa alkuun. Myöhemmin voin sitten täydentää objektiivivalikoimaani tarpeideni mukaan. Olen ollut linssiin tyytyväinen, se piirtää mielestäni oikein kauniisti. Kiinteällä polttovälillä kuvaaminen ja jalkazoomin käyttäminen ei ole ollut mulle ongelma, sillä myös Canonissa olen käyttänyt pääasiassa 35mm:n kiinteää linssiä. Jonkinlaisesta teleobjektiivista olen ehtinyt jo hieman haaveilla, sillä etenkin maalla ollessa olisi hauskaa pystyä harrastamaan villieläinten kuvaamista kohteita ollessa runsaasti tarjolla, mutta tällä olemassaolevalla linssillä kaukana olevien kohteiden kuvaaminen ei onnistu. Myöskään aivan lähikuvat tai laajat maisemakuvat eivät tällä linssillä ole mahdollisia. 

Kuherruskuukausi Olympukseni kanssa jatkuu ja kenties tulen kirjoittamaan kamerasta lisää, kunhan ehdin siihen ja sen ominaisuuksiin paremmin syventyä. Tämän postauksen kuvat ovat ensimmäisiä kameralla ottamiani, sillä pääsin kameraa testaamaan ja opiskelemaan kunnolla vasta mökkireissullamme. Ainakin tähän mennessä olen hankintaani tyytyväinen! 



///

Ota Pieniä otteita -blogi seurantaan: 


You Might Also Like

2 kommenttia

  1. No mitä kuvia, ja sinä muka vasta harjoittelet. 😊 Minä en ole koskaan ollut mikään mökki-ihminen, mutta tätä lukiessa tuli ihan hirveä himo päästä mökille. :-D Ihanalta ja rentouttavalta kuulosti mökkiviikkonne. Ja teidän matalan riman tarjoilut kuulosti mun korvaan ihan huippugurmeelta!

    Minun piti kommentoida jo edelliseen, mutta en "ehtinyt". Itsellänikin oli sattuneista syistä blogitaukoa, sillä terveys ja hyvinvointi edellä on mentävä. Joissakin tilanteissa ihaninkin harrastus voi muuttua rasitteeksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Satu että oot palannut blogimaailmaan! <3 Ja hyvä, kun osasit ottaa tauon, kun sellaista kaipasit.

      Kiva jos mökkitunnelma välittyi, se oli kyllä mukava reissu! Kuvannut oon jonkun verran aiemmin, mutta aikamoista räpeltämistä oli uuden kameran kanssa, kun ei tiedä mistä mikäkin säätö löytyy ja kun se tarvittava namiska on löytynyt niin tilanne on jo ohi. :) Mutta onneksi ihan kivojakin ruutuja tallentui.

      Poista

Kiitos kun luit! Ilahdun, jos jätät käynnistäsi jäljen.