Haikeudella muistelen aikoja, jolloin mulle oli mahdollista singahtaa spontaanisti vaikka puolen tunnin varoitusajalla mökki- tai festarireissulle. Sen kun heittelin jotain vaatteita, hammasharjan ja -tahnan, dödön ja rahapussin reppuun ja hyppäsin autoon, jolla kurvattiin nopeasti kaupan kautta kohteeseen, napaten kaupasta mukaan muutamat roiskeläppäpitsat (no näitä nyt ei kyllä ole ikävä!), makkarat, oluet ja mitä muuta helppoa hengenpidintä mieleen juolahtikaan. 

Spontaanisti toimimisen mahdollisuuden menetys on ollut yksi harmittavimpia asioita, joita toimintakykyä rajoittavan kroonisen sairauden sairastaminen on tuonut mukanaan. Koska käytettävissä oleva energia on sairaana ollessa hyvin rajallista, niin tekemisiä täytyy ennakoida, suunnitella ja rytmittää, jotta niistä selviää ilman isompaa voinnin romahdusta. Lisäksi huomiota on ihan eri tavalla kiinnitettävä siihen, että yrittää reissun päälläkin elää enimmäkseen niin, ettei huonoista valinnoista koidu päivien tai jopa viikkojen takapakkeja. Pienempäänkin reissuun lähteminen on nykyään homma, joka vaatii valmistautumista, joka on aiheellista aloittaa mieluiten paria päivää ennen lähtöajankohtaa, ellei sitten halua vetää itseään jo ennen reissua aivan piippuun ja viettää kohteessa ensimmäisiä päiviä pää kainalossa.

Jos ja kun reissuun valmistautuminen nielaisee reissua edeltävien päivien toimintakykyisestä ajasta isot palaset, niin ei ehkä ole ihme, ettei sinne reissuun tee mieli ihan jatkuvasti lähteä, ja kun lähtee, niin sitten mielellään viipyy kohteessa pidemmän ajan, jotta paikan päällä jaksaa tehdä muutakin kuin toipua valmistautumisesta ja reissaamisesta. Tänä pääsiäisenä tein sen päätöksen, että rajallisten energioideni reissaamiseen tuhlaamisen sijaan teen asioita, joista saan iloa ja mielenrauhaa ja jotka tukevat mun terveyttäni ja parempaa vointiani, ja jäin pääsiäispyhiksi yksin kotiin miehen lähtiessä maalle. Kun nyt heräsin pitkäperjantain aamuna suhteellisen hyvävointisena kotisängystä hiljaisessa ja rauhallisessa talossa, niin ensimmäinen ajatukseni oli, että enpä olisi voinut tässä tilanteessa paremmin valita! Vointi on ollut aika huono pidempään liittyen muun muassa lääkeinfuusioihin, jotka sain pari viikkoa sitten, ja nyt alkaa lopultakin tuntumaan siltä, että elämä voisi olla hetken taas muutakin kuin selviytymistä. 

Meillähän on siis sellainen tilanne, että kodin lisäksi vietämme paljon aikaa miehen vanhassa mummolassa, jossa mies tykkää harrastuksenaan rakennella vanhoja autoja. Mäkin tykkään siellä viettää aikaa, koska tuo paikka on rauhallinen saareke metsän reunassa luonnon läheisyydessä ja viihdyn luonnossa ja hiljaisuudessa. Kotonakin on kuitenkin kiva olla ja mun "elämäni" on yleensä kotona, josta joudun sen sitten valikoituina paloina maalle kuljettamaan sinne lähtiessäni. Kun lähdemme maalle, niin se proseduuri on miehellä ja mulla "vähän" erilainen. 

Jos mies on lähdössä itsekseen maalle, niin homma etenee suurin piirtein näin: 

Viikonloppulaukku esille ja sinne muutamat t-paidat, sukat ja kalsarit. Reppuun läppäri. Mahdolliset likaiset tiskit ylös tiskialtaasta pöytätasolle ja vettä tyhjiin kanistereihin. Lompakko ja puhelin taskuun ja takki niskaan. Auton avaimet käteen, kävely autolle ja kaupan kautta motarille kurvaaminen. Kaupasta jotain helposti ja nopeasti ruoaksi valmistuvaa ja Kotipizzasta pizza kainaloon. Perille päästyä olut auki ja pizzaa ääntä kohti, viikonlopun vietto voi alkaa. Aamulla maalta löytyvät työkamat päälle ja tallille autohommiin. 

Jos taas mä olen lähdössä mukaan maalle, niin mun valmistautumiseni etenee osapuilleen näin: 

Jos lähtövalmistelut ja itse lähteminen täytyy saada hoidettua yhden päivän aikana, niin kiroilen, sillä tiedän, että olo tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä olemaan illalla ja seuraavana päivänä tämän seurauksena varsin huono. Teen aluksi päässäni listaa kaikista niistä asioista, jotka täytyy hoitaa ennen kuin pääsee istumaan autoon. Näitä asioita ovat ainakin:

 

Kun kaikki kamat ovat kasassa ja koti lähtökunnossa, niin alkaa reissun kolmas vaihe eli tavaroiden ja kissojen roudaaminen autoon ja paikasta A paikkaan B siirtyminen. Matkan varrella pitää vielä pysähtyä ruokakaupassa hakemassa listaamani ruokatarpeet. Toivon niiden löytyvän pienemmästä marketista matkan varrella, jotta saan alkumatkan istua pelkääjän paikalla silmät kiinni lataamassa jo melkoisen tyhjiksi käyneitä akkujani. Ffp2-maski naamalla kaupassa hortoileminen on yhtä kärsimystä ja yritän selvitä ostoksista mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti keskittyen latomaan kärryyn kauppalistan mukaisia ruokatarpeita, toivoen että mies olisi jäänyt autoon odottamaan ja tulisi vain kantamaan valmiit ruokakassit eikä höpöttäisi vieressä sekoittamassa lisää mun jo varsin levällään olevaa pakkaani... Kun sitten lopulta ollaan selvitty maalle asti, niin ohjelmassa on tietysti vielä tavaroiden purkaminen autosta ja sen puolikkaan heviosaston, jonka ostoskärryyni kaupassa ladoin, sullominen ihan liian pieneen jääkaappiin. Ja sitten, lopultakin, saan relata ja vaikkapa korkata gluteenittoman oluen. Jos siis enää jaksan, ja tarkenen, sillä talviaikaan taloa pidetään sen tyhjillään ollessa viileänä ja varsinkin väsyneenä ja huonovointisena kylmyys imee viimeisetkin energiat. Seuraavana aamuna herätessä talo on jo lämmennyt mukavasti, mutta koska edellisen päivän lähtötouhut ovat ylittäneet rasitusikkunani rajat niin että venyy ja paukkuu, niin enpä mä jaksa sieltä peiton alta yleensä ennen iltapäivää mihinkään nousta, jos silloinkaan. Seuraavana päivänä voimia voi jo riittää johonkin mukavaan tekemiseen, jollei kyseessä sitten ole lyhyt viikonloppureissu, jolloin illalla onkin taas siirryttävä kotia kohti, jolloin tuon päivän energiat täytyy käyttää lähinnä pakkaamiseen ja reissaamiseen...

Että juu. Ei ehkä ihme, että kun voin pitkäaikaisen koomailujakson jälkeen nyt lopultakin paremmin, niin en halua käyttää energioitani maalle lähtemiseen vaan asioihin, joiden tekemistä olen kaivannut. 

Ja mitä mä haluan tehdä nyt, kun energiaa vähän paremmin taas on? Haluan rauhoittua, tavoitella mielenrauhaa, tarkistaa koordinaattini, orientoitua tulevaan. Alkuvuosi on ollut aikamoista kuohuntaa ja selviytymistä eikä mulla ole ollut kunnolla mahdollisuuksia rauhoittua kysymään itseltäni mitä kuuluu. Nyt aion ottaa tähän aikaa. Ja se, että mulla on mahdollisuus viettää aikaa yksin kotona, mahdollistaa tämän. Introverttinä kaipaan paljon yksinoloa ja omaa rauhallista aikaa, ja näin korona-aikaan, jolloin mies on tehnyt töitä sataprosenttisesti etänä, yksinolo on ollut ajoittain harvinaista herkkua. Onneksi meillä on tuo maapaikka käytössä ja mahdollisuus jakautua välillä kahteen eri osoitteeseen, joissa kumpikin voi rauhassa harrastaa omia juttujaan, sillä ainakin mulle se kaipaamani yksinolo tarkoittaa ihan todella tyhjää taloa kotona tai maalla, ilman muita ihmisiä. Parituntinen omassa huoneessa ajatustensa kanssa toisen hommaillessa talon toisessa päässä omiaan on sekin ihan jees, mutta ei se ole sellaista yksinoloa, jota tarvitsen saadakseni akkuni kunnolla ladattua. Tarvitsen voidakseni mahdollisimman hyvin aikaa yksin, vapaana häiriötekijöistä sekä toisten odotuksiin ja oletuksiin sopeutumisesta, oman rytmini mukaan eläen, oman tilani ottaen. Jos en saa välillä tätä aikaa ja tilaa, jossa saan vapaasti virrata, niin väsyn, ahdistun ja ärsyynnyn. 

Parasta just nyt: kahvi ja banaanilettu aurinkoisella kotiterassilla omassa seurassa nautittuna.

 

Ihana, rauhallinen, mieltä ja kehoa ravitseva pitkä viikonloppu on siis toivottavasti tulossa. En varsinaisesti vietä nyt tai yleensäkään pääsiäistä, vaan pääsiäinen on mulle ihan tavallisia päiviä muiden joukossa. Syön tavallista, värikästä, hyvää tekevää ruokaa silloin kun on nälkä, herkuttelen vähän jos tekee mieli, käyn voinnin salliessa kävelyllä kameran kanssa tai ilman ihmettelemässä kevään tuloa, kirjoitan, neulon, hengailen kissojen kanssa, juon kahvia aurinkoisella pihaterassilla, kuuntelen musiikkia ja kaivan kirjahyllystä ehkä jonkun lukematta jääneen semikepeän romaanin, joka saa kuljettaa mut täältä sotien ja pandemian keskeltä jonnekin aivan muualle. Nautin jo ajatuksestakin! Toivottavasti myös sulla on mahdollisuus itsesi näköiseen pääsiäiseen tai ainakin hyvien ja mieluisten hetkien itsellesi ottamiseen. Toivotan sulle hyvää pääsiäisen aikaa!