Kiitos juhannus 2022, olit hyvä ja tästä se kesä vasta alkaa!

kesäkuuta 30, 2022

Juhannus oli ja meni, nyt vasta ehdin siitä kirjoittamaan. Kolmepäiväinen hoitojakso sairaalassa odotti mua heti jussin jälkeisenä maanantaina sairaalassa, joten kirjoittaminen on siksi jäänyt tähän hetkeen, jossa pötköttelen sängyssä toipilaana. Juhannuskuvat jaksoin purkaa jo sairaalassa kameran muistikortilta koneelle ja aloittaa niiden editoimisenkin. 

Juhannusaatto oli kesän ensimmäinen todella helteinen päivä ja järvelle lähteminen oli mulle niillä lämpötiloilla ainoa oikea tapa viettää juhannusta. Otin aamun ihan rauhallisesti voimia keräten ja viileissä sisätiloissa oleillen, jotta en hyytyisi kuumuuteen heti alkuun. Tein valmiiksi marokkolaisen porkkanasalaatin (ah se pannulla paahdettavan dukkah-mausteseoksen tuoksu, joka täytti talon!) ja pakkasin reissukassiin edellispäivänä leipomani raparperipiirakat sekä kahvitermarit ja muut juomat. Etsin mahdollisimman peittävät, mutta silti kevyet ja vilpoisat vaatteet veneilyä varten, sillä UV-varoitus oli voimassa ja mulla oli lisäksi menossa pitkä kuuri antibioottia, joka herkistää auringolle, jolloin suojautuminen on erityisen tärkeää. Näkyviin jäävän ihon hölväsin aurinkorasvalla. Mies pakkasi veneily- ja kalastustarpeet ja kiinnitti venetrailerin auton perään. Iltapäivällä oltiin valmiit starttaamaan auto ja ajelemaan läheiselle veneenlaskupaikalle, josta päästäisiin veneinemme vesille. 



Ja olipahan ihanaa päästä lähes vuoden tauon jälkeen taas nauttimaan Vanajaveden aalloista, vilvoittavista tuulista ja kauniista järvimaisemista! Sääksmäen sillan kupeen veneenlaskupaikalta etelää kohti ajelemaan lähdettäessä edessä on komeita kallio- ja metsämaisemia ja lukuisia saaria, joista osa on asuttamattomia ja siis potentiaalisia rantautumiskohteita (kunhan ottaa huomioon rantautumiskiellot, joita osalla saarista lintujen pesintäaikaan on). Lähistön saaret on tullut vuosien varrella jo aika tarkkaan koluttua ja muutama suosikkisaarikin on löytynyt, joihin on aina mukava rantautua syömään eväitä ja kalastelemaan. Yhdelle niistä kiipesimme tälläkin kertaa kylmälaukkuinemme, viltteinemme ja nyssäköinemme eväistämme nauttimaan. 





Päivä oli tosi kuuma ja tunsin, miten hikikarpalot vaan valuivat pitkin kroppaa, pieneltä kalliosaarelta ei löytynyt varjoista kohtaa viltin levittämiseen ja istuskelemiseen. Välillä kävin viilentämässä itseäni istuskellen rantakivellä lilluttelemassa varpaitani järvessä, tuntui ihanalta. Ruoka oli hyvää ja marokkolainen porkkanasalaatti, joka sisälsi muun muassa kikherneitä ja vuohenmaitofetaa, oli loistava ja itsessään täysin riittävä reissueväs gluteenittoman oluen kanssa nautittuna - en kaivannut sen kylkeen enää esimerkiksi makkaroita, jotka jäivät tulipaikan puuttumisen takia nyt paistamatta. Tämä salaatti jää ruokaisuutensa ja ihanan mausteisuutensa (dukkahia, harissaa, tuoreita yrttejä - nam!) takia ehdottomasti mun ruokarepertuaariini! Jälkkäriksi oli aina hyvää viljatonta, maidotonta (itse tosin käytin voita) ja sokeritonta, mutta ei taatusti mautonta, raparperipiirakkaa Kutsu vapauteen -blogin Satun ohjeella valmistettuna ja tämäkin piirakka toimii loistavasti myös eväänä, koska se ei kaverikseen jogurttitäytteen takia välttämättä jäätelöä tai vaniljakastiketta kaipaa. Ja kahvi, miten se voikaan aina maistua niin erityisen hyvältä ulkona nautittuna! Mies heitteli muutaman kerran virvelillä saaren rannasta, mutta oli niin kuuma, että mies tai kalat eivät kumpikaan innostuneet hommasta. Hengailtiin vielä hetki saaressa laineiden liplatusta ja Atomirottaa kuunnellen, mutta ilma oli niin kuumaa ja seisovaa, että sitten oli pakko pakkautua takaisin veneeseen ja päästä nauttimaan tuulenvireestä, jonka liikkuvassa veneessä syntyy. 


Marokkolainen porkkanasalaatti. 



Raparperipiirakkaa. 


Järvi oli hellepäiväksi ihmeen hiljainen ja rauhallinen ja veneitä ja vesiskoottereita näkyi paljon esimerkiksi normaalia kesäsunnuntaita vähemmän - ilmeisesti suurin osa ihmisistä oli mökeillä tai muualla juhannusta viettämässä. Saatiin nauttia hiljaisuudesta ja vetää rauhassa uistinta veneen perässä, ollaan tätä varten hommattu pieni sähkömoottori Busterin perään. Hiljaista oli kalarintamalla ja lopulta otettiin ylös vain yksi iso ahven, joka nautittiin myöhemmin hartaudella maissikakun päällä fileenä ja voissa kevyesti paistettuna. Toivottavasti päästään pian taas uistelemaan ja kenties nappaamaan joku hyvän kokoinen kuha, joka on ihan parasta kesäruokaa oman maan uusien perunoiden ja oliiviöljyssä wokkattujen valkosipulinkukintojen kanssa nautittuna. Kun sitten ajeltiin kohti veneenlaskupaikkaa rantautuminen mielessä, niin muistettiin tarkistaa vielä se yksi mänty siinä komealla kalliolla, jossa on jo usean vuoden ajan pesinyt kalasääksi, ja siellähän se taas köllötteli pesässään, kenties hautomassa. Moikkailtiin sille ja huudettiin, että nähdään taas pian. 




Takaisin maapaikallemme päästyämme teki mieli vaan lössähtää puolivarjoisaan pihakeinuun loppuillaksi kylmä olut tai mojito kädessä, mutta oltiin naapureille luvattu tulla käymään illalla vielä kokolla, jos vaan voimia mitenkään veneilyn jälkeen vielä riittää, joten pitihän se käydä pesaisemassa nopeasti kasvot ja kainalot, vaihtaa vaatteet ja suunnata kohti naapurin peltoa, josta kokko tuttuun tapaan roihuaisi. Kävi älytön tuuri, kun puolimatkassa kävelymatkaa, hien karpaloidessa jo otsallani, huomattiin traktoritaksin käynnistelevän toisen naapurin pihalla kokkoa kohti ja hypättiin lavalle kyytiin. Mikäpä oli istuskellessa ja maalaismaisemista nautiskellessa - joskin menopeli vaikutti hiukan huteralta ja pieni jännitysmomentti oli jatkuvasti ilmassa sen suhteen, että selvitäänkö tässä ehjinä ja kaatumatta, läpi kuhmuraisen pellon, kokolle asti. Traktorikuski oli kuitenkin parasta A-luokkaa ja hyvin päästiin perille. Mulla olisi tästä illan vaiheesta puhelimessa hauskaa videomatskua, mutta en taida viitsiä sitä täällä julkaista, kun en ole asianosaisilta kysynyt julkaisuun lupaa. Pellolla kokko jo roihusi ja paikalle oli kokoontunut mukavasti porukkaa naapurustosta, vain haitarinsoittaja puuttui tällä kertaa. Tykkään meidän landella niin paljon tästä yhteisöllisyydestä, jota täällä vielä jäljellä on, sen muututtua monin paikoin jo kadonneeksi luonnonvaraksi. Kokolta jatkettiin traktorikyydillä vielä naapurin terassille fiilistelemään valoisaa kesäyötä, parantamaan maailmaa ja nauttimaan muutama olunen. Olen useasti hehkuttanut sitä, miten meillä on täällä maalla sattunut naapurilotossa täyspotti, ja hehkutan sitä taas kerran - meillä on ympärillämme maalla ihan parhaat ihmiset, jotka ovat ottaneet myös meidät kaupunkilaiset joukkoonsa, enkä voisi olla asiasta onnellisempi ja kiitollisempi. 



Mojito-time! 

Kuten arvata saattaa, niin seuraavana päivänä oloni oli kaiken tämän touhuamisen ja helteessä vietetyn ajan jälkeen varsin rapsakka ja juhannuspäivä meni lähinnä nukkuessa ja rasituksesta toipuessa, nukuin päivän aikana kolmet päikkäritkin. Jaksoin kuitenkin käydä pienesti päiväsaunassa ja pesulla sekä istuskella illan viilentyessä laavulla nauttimassa miehen muurikalla paistamista muikuista eli ihan siedettävällä koomailulla selvisin aaton ohjelmasta. En jaksanut juuri harmitella juhannuspäivän heikkoja oloja, kun aatto oli ollut niin mukava. 

Moni ajattelee juhannusta kesän keskikohtana, jonka jälkeen tapahtuu käänne kohti syksyä, ja niinhän asia periaatteessa onkin, jos asiaa mietitään esimerkiksi valon määrän kannalta. Mä olen itse kuitenkin sitä koulukuntaa, joka on sitä mieltä, että kesä kunnolla vasta alkaa juhannuksesta ja että loppukesän pimenevät, lämpimät illat ovat parhautta. Niitä kohti siis! Nyt mulla on ohjelmassa toipumista hoitojaksosta, mutta sen jälkeen jaksan toivottavasti "täydellä tankilla" nauttia kesästä ja lomatouhuista, joita heinä- ja elokuu tuovat mukanaan. Toivottavasti helteetkin helpottavat siihen mennessä, jotta voimia riittää paremmin kesäasioiden tekemiseen. 


 
///

Pieniä otteita -blogi muualla verkossa: 


 


You Might Also Like

0 kommenttia

Kiitos kun luit! Ilahdun, jos jätät käynnistäsi jäljen.