Tehdessäni bullet journaliini uutta viikkoaukeamaa tajuan sen vasta kunnolla: se on kesä nyt. Nyt jo! Miten se voi olla jo nyt, hädin tuskin ehdin aloittaa kevään fiilistelyn! Tunteen ajan kulumisen nopeutumisesta taitaa jokainen kokea vuosien karttuessa, mutta mulla tätä ajan kiihtymisen ja katoamisen fiilistä vahvistaa vielä kuuden viikon sykli, jossa elän sairauteni ja sen hoitojaksojen takia, sekä se tosiasia, että jokainen hoitojakso toipumisineen ja sängyn pohjalla vietettyine päivineen nielaisee mun elämästäni kerralla aina noin kahden viikon jakson. Kahdessa viikossa luonnossa ehtii etenkin kasvukaudella tapahtumaan paljon ja se maailma, joka horroksestaan heräilevää odottaa, näyttää aika erilaiselta kuin maailma ennen sairaalaan ovesta sisään astelemista. 

Koska kesä pääsi tänä(kin) vuonna yllättämään mut jostain takavasemmalta, niin kesäsuunnitelmatkin ovat pääosin tekemättä. Sen verran tosin on jo selvää, että sairauteni ja sen hoidot eivät anna mulle kesälläkään lomaa, joten parisen viikkoa juhannuksesta eteenpäin sekä elokuun kaksi keskimmäistä viikkoa menevät sängyssä ja pihakeinussa torkkuen. Onneksi on viikot koomailuviikkojen väleissä - ne sisältävät varovaisen lupauksen siitä, että arkeen voisi mahtua myös vähän elämää ja kivoja kesäasioita.  Tänä keväänä näitä potentiaalisesti toimeliaampiakin viikkoja on synkistänyt epätavallisen voimakas uupumus, jonka liitän ainakin alkuvuodesta saamiini rokotteisiin, mutta toivon tilanteen olevan nyt pikku hiljaa tasaantumassa ja oman normaalini palautuvan. 

Olen kysellyt nyt itseltäni mitä näiltä hoitojaksojen välisiltä kesäviikoilta toivon, ja vastaus on: parempaa fyysistä vointia, joka mahdollistaa kesästä nauttimisen, ja mielenrauhaa. Kaipaan asioita, joita alkuvuoteni ei ole tarjonnut. Näinhän se usein menee, että esimerkiksi moni hektistä ja sosiaalista työelämää elävä toivoo kesälomaltaan arjen vastapainoksi rauhoittumista ja yksinoloa, kun taas esimerkiksi yksinäistä etätyötä kotona tekevä kaipaa lomaltaan seikkailuja, sosiaalisuutta ja irtiottoja. Itse elän tällä hetkellä arkea, joka voi näyttää ulkoa käsin havainnoituna ehkä siltä, että mun elämässäni ei tapahdu mitään, mutta todellisuudessa elämä kroonisen, invalidisoivan sairauden kanssa on jatkuvaa monella eri rintamalla tapahtuvaa kamppailua, ja tavallinen, tylsä, tasainen arki on asia, josta voin vain haaveilla. Ja siitä myös haaveilen! 

Vaikka en siis ole koko alkuvuonna konkreettisesti poistunut kotoani tai meidän landelta juuri muualle kuin sairaalaan, niin sisäisesti olen elänyt jonkinlaisessa vuoristoradassa (on ollut omia ja läheisten terveystaisteluita, koronastressiä ja sotaa Euroopassa seurannaisvaikutuksineen), ja eniten kaipaan nyt ihan vaan sitä, että saisin ottaa hetken iisisti tutuissa, turvallisissa maisemissa ja keskittyä palauttamaan elämääni sellaisia hyvää tekeviä, turvallisia rutiineja, joita en ole jaksanut uupumuksen ja stressin takia pitää kunnolla yllä ja jotka auttavat mua voimaan fyysisesti ja psyykkisesti paremmin. Haaveilen fyysisen vointini kohenemisesta sen verran, että pystyisin kesällä tekemään asioita, joista nautin. Olisin onnellinen, jos jaksaisin lukea kirjoja pihakeinussa, kävellä kameran kanssa metsässä, aloittaa jonkun isomman neuleprojektin, tehdä puutarhatöitä ja käydä kalassa. Myös joku pikku parin yön reissu vanilla johonkin uuteen luontokohteeseen on toiveissa ja suunnitelmissa. 

Kun mietin alkuvuotta, niin huomaan olleeni niin heikossa kuosissa, etten ole pakollisten arkiaskareitten hoitamisen takia jaksanut tehdä paljoakaan. En ole lukenut tämän vuoden aikana esimerkiksi yhtään kokonaista kirjaa (!!!), mikä on mulle todella epätyypillistä, sillä rakastan lukemista ja opiskelemista - The Wahls Protocol -kirjan lukuprojektikin on juuttunut puoliväliin. Neuletöistä on valmistunut kahdet perussäärystimet ja yhdet sukat, toiset sukat ovat olleet vaiheessa viimeiset kaksi kuukautta. Kameran jaksoin kaivaa esille vasta vappuna enkä kykene editoimaan raakakuvia, koska en ole jaksanut fiksata editointiohjelmaa toimintakuntoon. En muista olenko katsonut yhtään elokuvaa, sillä elokuvien juoniin keskittyminen on tuntunut liian raskaalta. Hyötypuutarhan istutukset saatiin toukokuussa tehtyä, mutta mies hoiti kaikki raskaimmat hommat. Bloggaaminen on oikeastaan ainoa harrastus, jota olen jaksanut pitää yllä, ja tämän harrastuksen miellän osin työnä, koska bloggaaminen on mulle myös kuntoutumisen apuväline. 

Mitä nämä hyvää tekevät rutiinit ja tavat siis ovat, joiden mä toivon auttavan kroppaani toipumaan alkuvuoden rasituksista kesänviettokuntoon? Ja mitä asioita mun kannattaa nyt kesällä karsia ja välttää voidakseni mahdollisimman hyvin? 

Näihin asioihin haluan tänä kesänä panostaa: