Maalla olen tykännyt olla ulkona niin paljon kuin mahdollista paitsi siksi, että kesällä on mukavaa viettää aikaa ulkona, niin myös siitä syystä, että sisällä ei ole kovin viihtyisää. Meidän lande on mieheni vanha mummila eli pieni vanha maatila, jonka asuinrakennus on yli sadan vuoden takaa, ja viimeisimmät remontit on käsittääkseni tehty 70-luvulla, joten kaikki on aika kulahtanutta. Lisäksi nurkat ovat edelleen täynnä mummilan tavaroita, jotka ovat jääneet sijoilleen edellisten sukupolvien jäljiltä. Nostalgikkona ja tavaroihin kiintyvänä ihmisenä mun mieheni on huono luopumaan vanhoista tavaroista, joten elämme maalla aikamoisessa museossa. Itsekin tykkään vanhoista esineistä ja siitä, että paikan tunnelma säilytetään ajanmukaisena, mutta liika on liikaa ja ahdistun tarkoituksettomasta tavarapaljoudesta, joten tilojen ahtaus, täysinä tursuavat kaapit ja hyllyt sekä sisustuksen tunkkaiset värisävyt kyllä käyvät hermoille. Jos homma olisi musta kiinni, niin tavaroita raivattaisiin rankalla kädellä, tiloista tehtäisiin helpommin siistinä pidettävät ja osiin seinistä sudittaisiin raikkaampia sävyjä. Mihinkään isompaan remonttiin ei ole minkään sortin resursseja, mutta näillä toimenpiteillä talosta saisi jo paljon viihtyisämmän. Mutta koska paikka tavaroineen kuuluu miehelleni eikä hän ole ollut valmis suurempiin muutoksiin, niin tyydyn vaan roudaamaan ylimääräisiä rojuja piiloon varastona palvelevaan takkahuoneeseen ja sulkemaan oven sekä pyrkimään unohtamaan koko huoneen olemassaolon.

Pieniä parannuksia on tänä kesänä tehty tai tekeillä, jotta viihtyminen maalla olisi helpompaa: hommattiin ahtaan ja huonon jääkaapin tilalle kunnollinen, isompi jääkaappi, jossa ruoka säilyy paremmin ja jonne mahtuu kerralla noin viikon ruoat, mikä on hyvä asia, sillä lähin kauppa on 15 kilometrin päässä ja turhaa ajelua yritetään välttää. Lisäksi mun on tarkoitus tyhjentää iso komero/vaatehuone anopilta jääneistä tarpeettomista kankaista (hän oli ammatiltaan käsityönopettaja, joten kankaita ja muita käsityötarpeita riittää) ja tehdä siitä säilytyspaikka vaatteille ja muille tavaroille, jotka tuon mukanani kotoa maalle. Tähän mennessä vaatteet ovat lojuneet ryppyisinä laukuissa ja epämääräisissä nyssäköissä pitkin makuuhuoneen lattiaa ja jokaista alushousujen tai sukkien metsästystä on seurannut litania kirosanoja ja piikki verenpaineissa. Nykyään talosta löytyy myös peili, jonka avulla voi laittaa itsensä ihmisen näköiseksi hiihdeltyään ensin päiviä, ellei viikkoja huolettomasti tukka takussa pieruverkkareissa ja kumisaappaissa. 

Tosiaan nyt kesällä olen viettänyt aikaa ulkona aina kun se vaan on ollut jaksamisen ja sään puolesta mahdollista. Pihakeinun katos tarjoaa suojaa sateelta ja pahimmalta paahteelta ja sinne voi pystyttää toimiston tai vaikka neuloa. Laavulla on mukavaa tehdä ruokaa tulella tai istuskella muuten vaan. Sekä keinusta että laavulta aukeaa näkymä pellolle, jolla vierailee jatkuvasti niin peuroja, hirviä, jäniksiä kuin kettukin. Ilveksenkin kerrotaan näillä nurkilla liikkuvan, mutta mulla ei ole ollut vielä onnea tätä isoa kissaa bongata. Yksi oravapesue on jo kasvanut talon välikatossa ja lähtenyt valloittamaan maailmaa. Pihapiirissä pesii ainakin kirjosieppoja sekä tali- ja sinitiaisia ja lehtokurppa lentää aina illan hämärtyessä pihan yli reviirilentoaan. 

Nurmikon leikkaaminen keskeytyi tämän upeuden bongaamiseen. Google kertoi nimekseen horsmakiitäjän.

Pihakeinuelämää.

Tuloillaan vielä yksi kasvatuslaatikko lavakauluksesta rivin jatkoksi.

Aloitettiin kasvatuslaatikon perustaminen poistamalla nurmikko lavakauluksen kokoiselta alueelta ja kääntämällä nurmipaakut ylösalaisin laatikon pohjalle.

Nurmipaakkujen päälle laitettiin tällä kertaa kuivia oksia ja ruohosilppua. Nähtäväksi jää oliko nurmisilpun käyttäminen hyvä idea vai saadaanko sen ansiosta nyppiä ekstrapaljon rikkaruohoja.

Seuraavaan kerrokseen laitettiin hevosen peetä ja ohut kerros sanomalehteä.

Lopuksi vielä kerros multaa, muutama ripaus kanankakkaa ja istutushommiin.

Sijoitettiin laatikot keinun taakse, koska siinä on niille hyvä puolivarjoinen paikka. Keinussa istuessa pääsee tuoksuttelemaan vienoa kanankakan tuoksua.

Ekat oman maan salaatit. Let the salaattiöverikausi begin!

Kerran kesässä pitää herkutella nokkosletuilla, testaamani gluteeniton ja maidoton taikina toimi loistavasti. Täytteenä savukalaa ja kaurapohjaista "fraichea" ruohosipulilla ja sitruunanmehulla maustettuna, niin hyvää!

Teki mieli nauttia yhdet nokkosletut jälkkäriksi makeana versiona, mutta talosta ei löytynyt marjoja tai hilloa. Keksin tehdä pikahilloketta paistinpannulla raparperista: raparperia ohuiksi viipaleiksi, pehmennystä pannulla gheessä kunnes raparperi hajoaa, lopuksi makeutus stevialla. Toimii!

Yksin maalla ollessani iski akuutti raparperipiirakan tarve, mutta aineksia piirakkaa varten ei ollut varattuna. Löysin netistä piirakkaohjeen, jossa taikina taiotaan pelkistä gluteenittomista jauhoista, vedestä, oliiviöljystä ja makeutuksesta. Piirakasta tuli aivan hyvä, mutta seuraavalla kerralla turvaudun taas mantelipohjaiseen suosikkiohjeeseeni.

Sauna lämpeää.