Arkikuva 1/52

tammikuuta 09, 2023



Vaikka tämä blogeissa pyörinyt arkikuvahaaste, jossa joka viikko jaetaan yksi realistinen kuva omasta arjesta taustoituksen kera, taitaakin olla jo vähän menneen talven lumia, niin olen itse tykännyt näitä kuvia katsella ja on ollut mielessäni osallistua itsekin. Olin jo kuitenkin autuaasti unohtanut koko homman, kunnes bongasin vuoden ensimmäisen arkikuvan BMH-Jennin blogista ja muistin, että nyt on aika ja että vielä ehdin hypätä mukaan kelkkaan, jos pidän kiirettä. Nämä postaukset tulevat korvaamaan aiempia viikkopostauksiani.

Vuoden ensimmäisen viikon arkikuvan olen siis napannut kiireessä sunnuntain viimeisinä tunteina, jolloin muistin haasteen olemassaolon. Käytin kuluneella viikolla paljon aikaa ja energiaa menneen vuoden summaamiseen ja alkaneen vuoden näkymien tähyämiseen ja tummansinisissä Traveler's Notebookin nahkakansissa asuva bullet journalini oli kovassa käytössä kirjatessani sinne havaintojani ja ajatuksiani. Tämän homman parissa vietin myös sunnuntai-iltaani - sängyssä kahden peiton alla, koska pakkanen oli viilentänyt vanhan talon ja koska palelin herkästi toipuessani yhä edellispäivän pienestä peltohiihtolenkistä. Mun bujoilutyylini on aika minimalistinen, mutta erilaisia kuukausi- ja vuosiyhteenvetoja kirjoittaessani tykkään koristella sivuja washiteipeillä ja tarroilla, siksi vanhassa suklaarasiassa majaileva teippikokoelmanikin löytyy sänkybyroostani. Kuluneen vuoden katsaus tuli eilen valmiiksi ja vanha insertti täyttyi sopivasti niin, että nyt pääsen aloittamaan uuden vuoden suunnittelua uuteen, puhtaaseen vihkoseen. Vähän kuin aloittaisi jotain taas puhtaalta pöydältä, tykkään tästä tunteesta. 



///

Pieniä otteita -blogi muualla verkossa: 




You Might Also Like

0 kommenttia

Kiitos kun luit! Ilahdun, jos jätät käynnistäsi jäljen.