Käyn tässä postauksessa läpi niitä haittoja, joita elimistön kroonistuneella stressitilalla on fyysiselle terveydelle, sekä pohdin keinoja lähteä katkaisemaan elimistön jatkuvaa hälytystilaa. Aihe on itselleni ajankohtainen, sillä paitsi että olen kärsinyt krooniseen ja diagnoositta tapahtuvaan sairastamiseen liittyvästä kroonisesta stressistä vuosikausia, niin tämän lisäksi muu elämäntilanteeni on tällä hetkellä varsin stressaava ja vaatii multa nyt toimenpiteitä, jotta jäljellä oleva terveyteni ja toimintakykyni ei tämän tilanteen paineen alla täysin murene. Ainakin omalla kohdallani tiedon hankkiminen asioista auttaa motivoitumaan tarvittavien muutosten tekemiseen ja se on ensisijainen syyni tämän postauksen kirjoittamiseen, mutta olen iloinen, jos tästä tekstistä on myös muille samankaltaisten ongelmien kanssa kamppaileville apua. 

Käytän tässä postauksessa lähteenäni Terry Wahlsin The Wahls Protocol -kirjan lukua 11, jonka sisältöä referoin. Terry Wahls on lääkäri, joka sairastuttuaan ms-tautiin lähti kehittelemään protokollaa, jossa ruokavalio ja elämäntapamuutokset toimivat lääkkeinä ms-tautia ja muita tulehduksellisia, kroonisia sairauksia vastaan. Itsekin sairastan tulehduksellista neurologista sairautta, joten Wahlsin opit ovat mulle erityisen relevantteja. 

Pieni muistutus tähän alkuun ennen kuin lähden käsittelemään stressin haittoja: vaikka stressistä puhutaan useimmiten negatiiviseen sävyyn ja vain huonona asiana, mutta sitä se ei pelkästään ole. Stressiä tarvitaan erilaisista tiukoista tilanteista selviytymiseen, ja tätä selviytymistä palvelemaan stressireaktiot elimistössä ovat syntyneet. Vain kroonistuneena stressi on huono asia, sillä sellaisena se sekoittaa elimistön biokemian ja lisää inflammaatiota elimistössä sekä riskiä erilaisten stressiperäisten sairauksien kehittymiseen. 

Ennen kroonistuneen stressin terveyshaittoihin pureutumista käyn lyhyesti läpi sitä mitä ihmisen elimistössä stressaavassa tilanteessa yleisesti ottaen tapahtuu. Stressin fysiologian ymmärtämiseksi kannattaa ensin palautella mieleen autonomisen hermoston rakenne. Autonominen hermosto on hermoston tahdosta riippumaton osa, joka vastaa siis tahdosta riippumattomien elintoimintojen säätelystä: sydämen ja suoliston toiminnasta, hormonien erityksestä ja niin edelleen. Autonominen hermosto koostuu sympaattisesta hermostosta, joka aktivoituu stressaavaksi koetussa tilanteessa ja valmistaa elimistöä taistelemaan tai pakenemaan, sekä parasympaattisesta hermostosta, jonka tulisi aktivoitua uhkaavan tilanteen mentyä ohi ja jonka tehtävä on auttaa elimistöä lepäämään sekä rakentamaan ja korjaamaan itseään. 

Kun ihminen siis kohtaa jonkin stressaavan tilanteen, niin hänen autonomisen hermostonsa sympaattinen osa nousee dominoimaan eli elimistö valmistautuu taistelemaan itsensä tilanteesta ulos tai pakenemaan sitä. Tätä selviytymistä palvelevat biokemialliset prosessit aktivoituvat elimistössä: lisämunuaiset alkavat pumpata verenkiertoon stressihormoneita, jolloin syke ja verenpaine nousee, lihakset jännittyvät, aistit valpastuvat ja verensokeri kohoaa. Kyseessä ovat ne samat prosessit jotka auttoivat esi-isiämme ja -äitejämme juoksemaan pakoon hyökkäävää tiikeriä. Siinä hetkessä kaikki elimistössä käynnissä olevat toiminnot palvelevat vain tilanteesta hengissä selviytymistä. 

Kun vaaratilanne sitten on ohi, niin elimistö palaa hiljalleen normaalitilaan: verenpaine ja syke sekä verensokeri normalisoituvat ja lihakset sekä aistit rentoutuvat. Parasympaattinen hermosto aktivoituu ja ihminen lepää ja palautuu. Terveyttä ja suvun jatkamista rakentavat ja yllä pitävät prosessit jatkavat toimintaansa. 

Kroonisesti stressaantuneen ihmisen elimistössä ei kuitenkaan tapahdu tätä vaaratilanteen jälkeistä normaalitilaan palautumista, vaan elimistö kokee olevansa jatkuvasti vaarassa ja jää pitkäaikaisesti taistelumoodiin. Mahdolliset syyt tähän ovat moninaiset eli stressorit voivat olla luonteeltaan fyysisiä, metabolisia, psyykkisiä, emotionaalisia tai hoitamattomiin traumoihin liittyviä. Yhtä kaikki, lisämunuaiset pumppaavat kroonisesti stressaantuneen ihmisen elimistöön jatkuvalla syötöllä stressihormoneja - aina siihen asti, kunnes lisämunuaiset uupuvat taakkansa alla eivätkä jaksa stressihormoneja enää tarpeeksi tuottaa, mistä seurauksena on syvä uupumustila. 

Aineenvaihdunnallisesti kroonisella stressillä on seuraavanlaisia seurauksia: stressihormonien korkea määrä verenkierrossa nostaa verensokeria, mihin haima vastaa erittämällä runsaita määriä insuliinia, sillä ylimääräinen sokeri pitää saada kuljetettua verenkierrosta soluihin ja tämä sokerin kuljettaminen on insuliinin tehtävä. Insuliini varastoi ylimääräistä sokeria erityisen mielellään keskivartalon viskeraalirasvaan, minkä seurauksena vatsa kasvaa ja viestii kehittymässä olevasta insuliiniresistenssistä ja lähitulevaisuudessa siintävästä diabeteksestä. Kun solut alkavat olla täynnä sokeria, ne lakkaavat ottamasta sitä vastaan, jolloin verensokeri pysyttelee korkeana huolimatta insuliinin pyrkimyksistä laskea sitä varastoimalla sokeria. Elimistö kärsii hätää ja haima pumppaa yhä kasvavia määriä insuliinia, joka ei kuitenkaan kykene kehittyneen insuliiniresistenssin takia enää hoitamaan hommiaan. 

Nyt sekä verensokeri- että insuliinitasot ovat hälyttävän korkeat ja diabetes on puhkeamassa. Sokeria tihkuu virtsaan ja verisuonten seinämät haurastuvat, päästäen lävitseen verenkiertoon sellaisia proteiineja, jotka eivät sinne kuulu. Verisuonet, suolisto ja aivot muuttuvat läpäiseviksi ja erilaisten autoimmuunitautien ilmaantumisen riski kasvaa. Muistisairauksien kehittymisen riski kasvaa, kun insuliini kilpailee aivoissa amyloidia aivoista puhdistavien entsyymien kanssa. Elimistön tulehdustila pahenee. Tämä kierre aiheuttaa lisäksi vielä hiilihydraattien himoa, ja runsas hiilihydraattien syöminen silloin, kun ihminen kärsii insuliiniresistenssistä, on kuin heittäisi bensaa liekkeihin. 

Toisin sanoen, jatkuva elimistön stressitila ja sen seurauksena suuret määrät etenkin stressihormoni kortisolia verenkierrossa jo itsessään kasvattaa insuliiniresistenssin ja sen seurannaisvaikutusten riskiä, ja hiilihydraattipitoisen ruoan nauttiminen pahentaa tilannetta entisestään. 

Terry Wahlsin mukaan kroonisen stressin hoitamisen tulee tapahtua kahdella tasolla. Ensinnäkin se edellyttää ruokavalion laittamista kuntoon, jolloin syöminen ei enää aiheuta elimistölle ylimääräistä stressiä. Toiseksi, on otettava säännölliseen käyttöön sellaisia stressinhallintamenetelmiä, jotka katkaisevat elimistön taistelumoodin ja auttavat parasympaattisen hermoston aktivoimisessa. 

En mene tässä stressin haittavaikutuksiin ja stressinhallintaan keskittyvässä postauksessa Wahlsin mainitsemaan ruokavalioasiaan sen syvemmin, vaikka aihe onkin hyvin tärkeä, sillä kroonisen stressin jo rikkoman elimistön kannalta haitallisten ruoka-aineiden nauttiminen on varmasti yksi suurimmista elimistön kroonista stressi- ja tulehdustilaa ylläpitävistä tekijöistä. Vinkkaan sen sijaan postaukset, joissa olen Wahlsin suunnittelemaa tulehdusta vähentävää ja mitokondrioiden toimintaa tukevaa ruokavaliota jo esitellyt ja suosittelen tutustumaan niihin, mikäli Wahlsin ajatukset ruoasta sairauksien hoitamisen välineenä eivät ole vielä tuttuja. 

Kirjoittaessaan stressinhallintamenetelmistä Wahls suosittelee ottamaan ensi alkuun käyttöön stressiä helpottavia ja parasympaattisen hermoston aktivoivia toimintoja kolmesti päivässä vähintään muutaman minuutin ajan. Nämä aktiviteetit viestivät keholle ja lisämunuaisille turvaa ja tarjoavat niille hengähdyshetken. Tällaisia tekoja voivat olla esimerkiksi luonnossa oleileminen, puutarhan hoitaminen, kevyt liikunta, meditoiminen, päiväkirjan kirjoittaminen, ajan viettäminen kannustavien ihmisten seurassa, korkeamman tarkoituksen pohtiminen, anteeksi antamisen harjoitteleminen, itämaisten lajien kuten joogan, taijin tai qigongin harjoittaminen, hieronnassa käyminen, epsomsuolakylvyt ja päiväunien ottaminen. Jokainen valitsee itselleen mieluisat ja mahdolliset aktiviteetit.  

Wahls korostaa myös hyvälaatuisen ja riittävän unen tärkeyttä. Nukkuessa toksiinit poistuvat elimistöstä ja elimistö tuottaa tarvittavia hormoneja sekä taistelee infektioita vastaan. Unen laatua huonontavia asioita, joita kannattaa mahdollisuuksien mukaan välttää, ovat kofeiini, alkoholi, unilääkkeet, epäsäännöllinen unirytmi, kuntoileminen iltaisin sekä jatkuva stressi. Päivänvalossa on hyvä viettää päivittäin ainakin puoli tuntia ja nukkumaanmenoajaksi Wahls suosittelee aikaikkunaa iltakahdeksan ja -kymmenen välillä. Myös sinivalon blokkaajien sekä unimaskin käyttö on suositeltavaa ja melatoniinia kannattaa tarvittaessa ottaa suun kautta. 

Olen kirjoittanut blogissani jo useampaan otteeseen siitä miten olen asettanut tälle vuodelle tavoitteekseni opetella ottamaan käyttöön keinoja rauhoittaa elimistöni kroonista stressitilaa, josta olen kärsinyt jo vuosien ajan ja jonka pääasiallinen aiheuttaja on ollut nimetön neurologinen sairauteni ja muut diagnoosittomaan pitkäaikaissairastamiseen liittyvät asiat. Olen myös maininnut elämäntilanteeni sisältävän tässä hetkessä paljon muitakin stressin aiheita, joten tehtävä ei tule olemaan helppo, mutta se on sitäkin tärkeämpi ottaa työn alle nyt, jotta kaikki tämä stressi ei romahduta jäljellä olevaa terveyttäni ja toimintakykyäni, vaan pystyn olemaan läsnä ja tukena läheisille, jotka tarvitsevat mua nyt ja lähitulevaisuudessa erityisen paljon. Alkuperäinen suunnitelmani oli ryhtyä työstämään omia diagnoositta sairastamiseen liittyviä traumaattisia kokemuksiani, mutta tilanne on nyt sellainen, että voimavarani tulevat kulumaan lähinnä pinnalla ja toimintakykyisenä pysymiseen.

Jos mietin omaa tilannettani fyysisen terveyden näkökulmasta, niin pitkään jatkunut elimistön stressitila on johtanut siihen, että lisämunuaiseni pumppaavat elimistööni jatkuvasti liian suuria määriä kortisolia, kilpirauhashormoniaineenvaihdunnassa on ongelmia ja paino nousee, rasvan kertyessä erityisesti vatsan seudulle. Se, että elimistöni on jo vuosia reagoinut kuumeilulla ja tulehdusarvojen nousulla tiettyjen ruoka-aineiden nauttimiseen kertoo mulle siitä, että suolistosta on tullut läpäisevä. Ravinneainepuutosten, joista kärsin monipuolisesta ruokavaliosta huolimatta, tulkitsen kertovan samasta asiasta. Keskushermostossani on jo pitkään ollut käynnissä tuntemattoman tekijän aiheuttama tulehdustila. On korkea aika ryhtyä skarppaamaan enemmän stressinhallinnan ja syömisen suhteen. Olen jo yli kymmenen vuoden ajan syönyt paleotyyppisesti ja ollut koko tämän ajan ollut esimerkiksi täysin gluteenittomalla ruokavaliolla, mutta viime ajat olen ottanut ruokavalion suhteen rennommin, eikä se ole tainnut olla kovin hyvä asia. Tässä hetkessä mua pelottaa erityisesti se mitä tämä kaikki tulee tekemään aivoilleni, joita tulen tarvitsemaan elämäni loppuun saakka, sillä olen viime aikoina sairaiden läheisteni asioita hoitaessani tullut tuskallisen tietoiseksi siitä, että ei tässä meidän nykyisessä yhteiskunnassamme, jota on desibelidemokratiaksikin luonnehdittu, pärjää, jos ei kykene pitämään itsestään ja tarpeistaan meteliä tai jos ei ole jotakuta pitämässä tätä meteliä omasta puolesta. 

Tiedostan, että tästä vuodesta saattaa tulla elämäni raskain, ja että mun on hyväksyttävä se, että tästä elämänvaiheesta selviytyminen edellyttää ajoittain selviytymismoodiin, joka mun tapauksessani konkretisoituu usein itseni etäännyttämisenä tuntevasta minästäni ja toimimisena tilanteessa kylmän rauhallisesti ja ikään kuin autopilotilla, menemistä. Voin kuitenkin helpottaa stressaantuneen elimistöni taakkaa skarppaamalla syömisessä ja nukkumisessa sekä ottamalla päiviini Wahlsin ohjeen mukaisesti pieniä tekoja, jotka katkaisevat elimistön hätätilan ja auttavat sitä siirtymään ainakin hetkeksi tilaan, jossa sen on mahdollista levätä ja tuntea turvaa.  

Raskaassa elämäntilanteessa sekä kroonisesti sairaana mulla ei ole nyt voimavaroja toteuttaa tulehdusta vähentävää ja mitokondrioita ravitsevaa ruokavaliota, jollaista Terry Wahls suosittaa, sillä pieteetillä kuin toivoisin, mutta pienempiin ruokavaliotani parantaviin muutoksiin olen valmis. Wahlsin ruokavalion perustason noudattaminen ainakin tulehdusta buustaavien ruoka-aineiden karsimisen osalta on mulle tässä hetkessä realistinen tavoite ja käytännössä se tarkoittaa sitä, että mun olisi karsittava ruokavaliostani lehmänmaidosta valmistettavat elintarvikkeet, sokeri ja alkoholi, joita olen viime aikoina nauttinut liian usein. Myös nopeiden hiilihydraattien kuten riisin käyttöä kannattaa vähentää. Muuten nykyinen ruokavalioni onkin jo aika lailla Wahlsin perustason mukainen vältettävien ainesten osalta. Wahlsin suosittelemiin kasvismääriin en pääse, mutta tähänkin tilanteeseen tulee kohennusta, kunhan luonto alkaa vihertämään ja pääsen aloittamaan uuden villivihannes- ja hyötypuutarhakauden. 

Ruokavalion fiksaamisen lisäksi ajattelin listata sellaisia itselleni mieluisia, parasympaattista hermostoa aktivoivia tekemisiä, joita voin helposti päiviini ripotella, ja opetella todella ottamaan ne myös käytäntöön - jos ei muuten, niin kirjaamalla ne jokaisen päivän to do -listalle tai laittamalla muistutukset puhelimeen. Jo ennen tätä harjoitusta olen rentoutunut muun muassa kirjoittamalla päiväkirjaa, kävelemällä kameran kanssa tai ilman metsässä, hengailemalla kissojen kanssa, tuijottelemalla elävää tulta, kokeilemalla uusia ruokareseptejä ja nukkumalla päiväunia. Nyt voisi olla hyvä aika kaivaa myös joogamatto ja hartianhierontalaite esille sekä käynnistää lopultakin joku uusi ja inspiroiva neuleprojekti. Myös keskusteluavun hakeminen kuormittavassa elämäntilanteessa voisi olla hyvä idea ja olenkin jo hieman kartoittanut eri vaihtoehtoja tämän suhteen. Lisäksi mysteerisairauteni hoidot jatkuvat, mikä toivottavasti helpottaa tulehduksen elimistölle aiheuttamaa fyysistä stressiä, ja pyrin skarppaamaan myös ulkoilun ja unen suhteen siinä määrin kuin jaksamista on.  

Jospa näillä keinoin kroppa ja pää pysyisivät kasassa nämä töyssyiset ajat eikä terveys ottaisi isompaa takapakkia. 

Kirjoitin tästä samasta aiheesta hiukan eri vinkkelistä tammikuussa toisenkin postauksen ja se löytyy täältä: