Sisällön tarjoaa Blogger.

Pages

  • Etusivu

Pieniä otteita

    • Bloglovin'
    • Facebook
    • Instagram
    Blogini hiljeni pidemmäksi aikaa ilman ennakkovaroitusta ja syynä siihen oli tarve karsia kuormittavassa elämäntilanteessa kaikki mahdollinen ylimääräinen stressi. Tuossa hetkessä myös säännöllinen bloggaaminen tuntui kuormittavalta, joten päätin laittaa sen tauolle. Olen ylpeä kyvystäni kuunnella ja kunnioittaa jaksamiseni rajoja ja tehdä tämä päätös hyvinvointini eteen. Nyt olen saanut kerättyä hiukan voimia ja selkiytettyä ajatuksiani ja tuntuu mahdolliselta palata bloggaamisen pariin ainakin satunnaisemmin. Säännöllisten viikko- ja kuukausipostausten pariin en aio tässä hetkessä palata.

    Koko alkuvuoteni on ollut raskas liittyen etenkin läheisten terveyshuoliin, ja maalis-huhtikuussa tutkimusrumba, odotus ja epätietoisuus vaihtuivat huonoihin uutisiin ja hoitoihin, joita sulatellessa ja ihmetellessä kevättalvi ja kevät on kulunut. Kaikki tämä on heijastunut negatiivisesti myös omaan olooni ja jaksamiseeni, joten voimia on riittänyt lähinnä pakollisista arkiaskareista selviytymiseen, jos siihenkään. Olen myös kokenut jääväni huolteni kanssa aika yksin, mikä ei ole ainakaan auttanut jaksamisen suhteen. Nyt elän elämää eteenpäin päivä ja viikko kerrallaan, kuukautta pidemmälle en uskalla elämää edes ajatella tai suunnitella. Samalla yritän kannatella melko syvissä vesissä uivia läheisiäni ja luottaa siihen, että hoidoista on myös apua haittavaikutusten lisäksi. 

    Kaiken synkkyyden (jota myös maailmantilanne ja suomalainen politiikka on tarjoillut) vastapainoksi ilon ja elossa olemisen kokemusten kaipuu on ollut valtavaa. Toiveeni eivät ole olleet suuren suuria: museokäynti, muistetuksi tuleminen omana syntymäpäivänäni, luontoretki itselle uusissa maisemissa tai livekeikka, esimerkiksi. Se, että olen joutunut edelleen olemaan maalla evakossa, sekä koronatilanteen uudelleen pahentuminen, on kuitenkin vaikeuttanut ihmisten pariin lähtemistä enkä ole käynyt juuri missään. Riversiden vappuaaton keikalle lähtemisen olin jo lähes lyönyt lukkoon, mutta lopulta jätin keikan väliin, koska en halunnut pahentuneessa kulkutautitilanteessa ottaa sairastumisen ja vakavasti sairaiden läheisteni sairastuttamisen riskiä. 


    Synttäripäiväni aamuna siivosin sängystä mustikkapuuroa puurolautasen haljettua sitä kantaessani ja sotkiessa kaiken petarista lähtien. Olin miettinyt, että viime viikkojen raskaiden uutisten vastapainoksi joku kiva ylläri synttäripäivänäni piristäisi, mutta ihan tällaista ylläriä en ollut ajatellut. 


    Luulen, että yksi tärkeimmistä mielenterveyttäni tänä alkuvuonna ylläpitäneistä tekijöistä on ollut eräs Pöyhösen Jere Vantaalta, joka tunnetaan myös nimellä Käärijä, ja jonka Euroopan- ja maailmanvalloituksen seuraaminen on tuonut mun päiviini ja elämääni niin paljon iloa ja positiivista energiaa, etten olisi osannut moista kuvitellakaan. En ole aiemmin Euroviisuja juurikaan edes seurannut, mutta tänä vuonna Suomen massasta erottuva ja raskaita sävyjä omaava edustusbiisi sekä Käärijän valloittava, vilpitön karisma on hurmannut mut niin, että olen pistänyt edustajamme somet seurantaan jo heti UMK:n jälkeen sekä imeytynyt sen myötä syvälle viisukuplaan, nauttien joka hetkestä. Lukuunottamatta tietenkään viisujen loppuratkaisua, jossa 25:n juryihmisen mielipide ratkaisi voiton Ruotsin Loreenin hyväksi vastoin niitä valtavia yleisöltä tulleita äänimassoja, jotka Käärijän laariin satoivat. Tämä tuntui niin väärältä, että saattaa olla, että ensi vuonna jäävät viisut katsomatta, jos systeemiä ei uudisteta. Mulle ja aika monille muille Käärijä on tämän skaban voittaja ja olen niin, niin ylpeä Jerestä ja koko Suomen tiimistä! Huomenna katsotaan ehdottomasti Jeren keikka telkkarista tai Ylen Areenasta sekä saatetaan nauttia myös muutama pina colada, lähetys alkaa klo 20.

    Toinen mielenterveysteko tänä keväänä on ollut uuden, käytetyn kameran eli minijärjestelmäkameran hankkiminen vanhan ja ison, peilillisen Canonin järkkärini rinnalle, ja sillä kuvaamisen opetteleminen. Olin jo pidempään miettinyt pienemmän ja helpommin arjessa mukana kulkevan kameran hankkimista ja vähän jo selvitellytkin kameroita, jotka täyttäisivät tarpeeni, ja kun eteeni sitten sattumalta osui Facebookin kameraryhmässä sopiva laite sopivaan hintaan, niin tein päätöksen satsata mielenterveyteeni ja iskeä kameraan kiinni. Tuo kyseinen kamera meni multa kaukaisen sijaintinsa takia ohi, mutta muutaman viikon metsästyksen jälkeen vastaavanlainen laite oli lopulta hyppysissäni. Kyseessä on Olympus PEN PL-8 sekä M. Zuikon kiinteäpolttovälinen 25mm f 1.8 -objektiivi, joka näyttäisi piirtävän aika kauniisti. Vietimme viikko sitten viikon appiukon mökillä ja siellä pääsin kameraa vasta kunnolla testaamaan, kuvatkin odottavat vielä muistikortilla koneelle siirtämistä. Toivon kuvaamisen tuovan paljon iloa elämääni tilanteessa, jossa vietän paljon aikaa itsekseni ja luonnon läheisyydessä. Jossain vaiheessa pääsen toivottavasti ulkoiluttamaan kameraani enemmän myös ihmisten pariin ja kaupunkiympäristöön. 

    Mitä sitten odotan ja toivon tulevilta viikoilta ja kesältä? Toivon jaksamista panostaa sujuvamman ja tasapainoisemman arjen rakentamiseen, jotta voimia jäisi arjen pakollisten asioiden pyörittämisen lisäksi myös kivojen ja palauttavien asioiden tekemiseen sekä raskaiden asioiden sietämiseen. Toivon maltillisia 18-20 asteen lämpötiloja, sopivasti kastelevia kesäsadekuuroja ja hyvää vihreiden lehtikasvisten ja yrttien satoa. Toivon, että saamme vanin, jonka sisustan rakentaminen on nyt työn alla, reissukuntoon, ja pääsemme tekemään sillä kivoja pikku reissuja sekä kenties jonkun vähän pidemmänkin reissun, mikäli oma vointi ja läheisten tilanne sen sallii. Toivon yhteisiä hetkiä läheisteni kanssa ja voimia jaksaa toimia todistajana heidän kärsimykselleen, jotta heidän ei tarvitsisi kokea joutuvansa kantamaan taakkaansa yksin. Haluaisin jaksaa myös kirjoittaa tätä blogia. Päiväkirjaa kirjoitan joka tapauksessa, se on asia joka pitää mut pinnalla. 

    Tälle päivälle on luvattu juuri täydellistä säätä eli aurinkoista, aika tyyntä ja 18-20 asteen lämpötiloja, joten toiveissa on saada hoidettua loppuun loput kylvöt lavakauluksiin sekä istuttaa myös vähän perunaa ja punasipulia, mikäli jaksamista riittää. Viikonlopulle on suunnitelmissa ainakin gluteenittomien ja maidottomien nokkoslettujen paistamista ja mökkireissun kuvien purkamista sekä vaniprojektin edistämistä. 

    Toivon aurinkoa ja hyviä asioita myös sun viikonloppuusi!


    ///

    Pieniä otteita -blogi muualla verkossa: 

    Bloglovin' 
    Facebook
    Instagram 
    Continue Reading
    Käyn tässä postauksessa läpi niitä haittoja, joita elimistön kroonistuneella stressitilalla on fyysiselle terveydelle, sekä pohdin keinoja lähteä katkaisemaan elimistön jatkuvaa hälytystilaa. Aihe on itselleni ajankohtainen, sillä paitsi että olen kärsinyt krooniseen ja diagnoositta tapahtuvaan sairastamiseen liittyvästä kroonisesta stressistä vuosikausia, niin tämän lisäksi muu elämäntilanteeni on tällä hetkellä varsin stressaava ja vaatii multa nyt toimenpiteitä, jotta jäljellä oleva terveyteni ja toimintakykyni ei tämän tilanteen paineen alla täysin murene. Ainakin omalla kohdallani tiedon hankkiminen asioista auttaa motivoitumaan tarvittavien muutosten tekemiseen ja se on ensisijainen syyni tämän postauksen kirjoittamiseen, mutta olen iloinen, jos tästä tekstistä on myös muille samankaltaisten ongelmien kanssa kamppaileville apua. 

    Käytän tässä postauksessa lähteenäni Terry Wahlsin The Wahls Protocol -kirjan lukua 11, jonka sisältöä referoin. Terry Wahls on lääkäri, joka sairastuttuaan ms-tautiin lähti kehittelemään protokollaa, jossa ruokavalio ja elämäntapamuutokset toimivat lääkkeinä ms-tautia ja muita tulehduksellisia, kroonisia sairauksia vastaan. Itsekin sairastan tulehduksellista neurologista sairautta, joten Wahlsin opit ovat mulle erityisen relevantteja. 

    Pieni muistutus tähän alkuun ennen kuin lähden käsittelemään stressin haittoja: vaikka stressistä puhutaan useimmiten negatiiviseen sävyyn ja vain huonona asiana, mutta sitä se ei pelkästään ole. Stressiä tarvitaan erilaisista tiukoista tilanteista selviytymiseen, ja tätä selviytymistä palvelemaan stressireaktiot elimistössä ovat syntyneet. Vain kroonistuneena stressi on huono asia, sillä sellaisena se sekoittaa elimistön biokemian ja lisää inflammaatiota elimistössä sekä riskiä erilaisten stressiperäisten sairauksien kehittymiseen. 


    Mitä ihmisen elimistössä tapahtuu hänen kohdatessaan stressaavan tilanteen? 

    Ennen kroonistuneen stressin terveyshaittoihin pureutumista käyn lyhyesti läpi sitä mitä ihmisen elimistössä stressaavassa tilanteessa yleisesti ottaen tapahtuu. Stressin fysiologian ymmärtämiseksi kannattaa ensin palautella mieleen autonomisen hermoston rakenne. Autonominen hermosto on hermoston tahdosta riippumaton osa, joka vastaa siis tahdosta riippumattomien elintoimintojen säätelystä: sydämen ja suoliston toiminnasta, hormonien erityksestä ja niin edelleen. Autonominen hermosto koostuu sympaattisesta hermostosta, joka aktivoituu stressaavaksi koetussa tilanteessa ja valmistaa elimistöä taistelemaan tai pakenemaan, sekä parasympaattisesta hermostosta, jonka tulisi aktivoitua uhkaavan tilanteen mentyä ohi ja jonka tehtävä on auttaa elimistöä lepäämään sekä rakentamaan ja korjaamaan itseään. 

    Kun ihminen siis kohtaa jonkin stressaavan tilanteen, niin hänen autonomisen hermostonsa sympaattinen osa nousee dominoimaan eli elimistö valmistautuu taistelemaan itsensä tilanteesta ulos tai pakenemaan sitä. Tätä selviytymistä palvelevat biokemialliset prosessit aktivoituvat elimistössä: lisämunuaiset alkavat pumpata verenkiertoon stressihormoneita, jolloin syke ja verenpaine nousee, lihakset jännittyvät, aistit valpastuvat ja verensokeri kohoaa. Kyseessä ovat ne samat prosessit jotka auttoivat esi-isiämme ja -äitejämme juoksemaan pakoon hyökkäävää tiikeriä. Siinä hetkessä kaikki elimistössä käynnissä olevat toiminnot palvelevat vain tilanteesta hengissä selviytymistä. 

    Kun vaaratilanne sitten on ohi, niin elimistö palaa hiljalleen normaalitilaan: verenpaine ja syke sekä verensokeri normalisoituvat ja lihakset sekä aistit rentoutuvat. Parasympaattinen hermosto aktivoituu ja ihminen lepää ja palautuu. Terveyttä ja suvun jatkamista rakentavat ja yllä pitävät prosessit jatkavat toimintaansa. 


    Mitä kroonisesti stressaantuneen ihmisen elimistössä tapahtuu? 

    Kroonisesti stressaantuneen ihmisen elimistössä ei kuitenkaan tapahdu tätä vaaratilanteen jälkeistä normaalitilaan palautumista, vaan elimistö kokee olevansa jatkuvasti vaarassa ja jää pitkäaikaisesti taistelumoodiin. Mahdolliset syyt tähän ovat moninaiset eli stressorit voivat olla luonteeltaan fyysisiä, metabolisia, psyykkisiä, emotionaalisia tai hoitamattomiin traumoihin liittyviä. Yhtä kaikki, lisämunuaiset pumppaavat kroonisesti stressaantuneen ihmisen elimistöön jatkuvalla syötöllä stressihormoneja - aina siihen asti, kunnes lisämunuaiset uupuvat taakkansa alla eivätkä jaksa stressihormoneja enää tarpeeksi tuottaa, mistä seurauksena on syvä uupumustila. 


    Rouva vaikuttaa hiukan stressaantuneelta. 


    Aineenvaihdunnallisesti kroonisella stressillä on seuraavanlaisia seurauksia: stressihormonien korkea määrä verenkierrossa nostaa verensokeria, mihin haima vastaa erittämällä runsaita määriä insuliinia, sillä ylimääräinen sokeri pitää saada kuljetettua verenkierrosta soluihin ja tämä sokerin kuljettaminen on insuliinin tehtävä. Insuliini varastoi ylimääräistä sokeria erityisen mielellään keskivartalon viskeraalirasvaan, minkä seurauksena vatsa kasvaa ja viestii kehittymässä olevasta insuliiniresistenssistä ja lähitulevaisuudessa siintävästä diabeteksestä. Kun solut alkavat olla täynnä sokeria, ne lakkaavat ottamasta sitä vastaan, jolloin verensokeri pysyttelee korkeana huolimatta insuliinin pyrkimyksistä laskea sitä varastoimalla sokeria. Elimistö kärsii hätää ja haima pumppaa yhä kasvavia määriä insuliinia, joka ei kuitenkaan kykene kehittyneen insuliiniresistenssin takia enää hoitamaan hommiaan. 

    Nyt sekä verensokeri- että insuliinitasot ovat hälyttävän korkeat ja diabetes on puhkeamassa. Sokeria tihkuu virtsaan ja verisuonten seinämät haurastuvat, päästäen lävitseen verenkiertoon sellaisia proteiineja, jotka eivät sinne kuulu. Verisuonet, suolisto ja aivot muuttuvat läpäiseviksi ja erilaisten autoimmuunitautien ilmaantumisen riski kasvaa. Muistisairauksien kehittymisen riski kasvaa, kun insuliini kilpailee aivoissa amyloidia aivoista puhdistavien entsyymien kanssa. Elimistön tulehdustila pahenee. Tämä kierre aiheuttaa lisäksi vielä hiilihydraattien himoa, ja runsas hiilihydraattien syöminen silloin, kun ihminen kärsii insuliiniresistenssistä, on kuin heittäisi bensaa liekkeihin. 

    Toisin sanoen, jatkuva elimistön stressitila ja sen seurauksena suuret määrät etenkin stressihormoni kortisolia verenkierrossa jo itsessään kasvattaa insuliiniresistenssin ja sen seurannaisvaikutusten riskiä, ja hiilihydraattipitoisen ruoan nauttiminen pahentaa tilannetta entisestään. 


    Miten päästä irti kroonisen stressin kierteestä? 

    Terry Wahlsin mukaan kroonisen stressin hoitamisen tulee tapahtua kahdella tasolla. Ensinnäkin se edellyttää ruokavalion laittamista kuntoon, jolloin syöminen ei enää aiheuta elimistölle ylimääräistä stressiä. Toiseksi, on otettava säännölliseen käyttöön sellaisia stressinhallintamenetelmiä, jotka katkaisevat elimistön taistelumoodin ja auttavat parasympaattisen hermoston aktivoimisessa. 

    En mene tässä stressin haittavaikutuksiin ja stressinhallintaan keskittyvässä postauksessa Wahlsin mainitsemaan ruokavalioasiaan sen syvemmin, vaikka aihe onkin hyvin tärkeä, sillä kroonisen stressin jo rikkoman elimistön kannalta haitallisten ruoka-aineiden nauttiminen on varmasti yksi suurimmista elimistön kroonista stressi- ja tulehdustilaa ylläpitävistä tekijöistä. Vinkkaan sen sijaan postaukset, joissa olen Wahlsin suunnittelemaa tulehdusta vähentävää ja mitokondrioiden toimintaa tukevaa ruokavaliota jo esitellyt ja suosittelen tutustumaan niihin, mikäli Wahlsin ajatukset ruoasta sairauksien hoitamisen välineenä eivät ole vielä tuttuja. 

    • Paleoruokavaliolta Wahlsin protokollalle: ruokavalio kroonisen sairauden itsehoidon välineenä
    • Wahlsin protokolla: kasviksista lisää toimintakykyä ja energiaa 

    Kirjoittaessaan stressinhallintamenetelmistä Wahls suosittelee ottamaan ensi alkuun käyttöön stressiä helpottavia ja parasympaattisen hermoston aktivoivia toimintoja kolmesti päivässä vähintään muutaman minuutin ajan. Nämä aktiviteetit viestivät keholle ja lisämunuaisille turvaa ja tarjoavat niille hengähdyshetken. Tällaisia tekoja voivat olla esimerkiksi luonnossa oleileminen, puutarhan hoitaminen, kevyt liikunta, meditoiminen, päiväkirjan kirjoittaminen, ajan viettäminen kannustavien ihmisten seurassa, korkeamman tarkoituksen pohtiminen, anteeksi antamisen harjoitteleminen, itämaisten lajien kuten joogan, taijin tai qigongin harjoittaminen, hieronnassa käyminen, epsomsuolakylvyt ja päiväunien ottaminen. Jokainen valitsee itselleen mieluisat ja mahdolliset aktiviteetit.  


    Päiväkirjan kirjoittaminen on katarttista ja selkiyttää ajatuksia.

    Metsä ja luonnossa liikkuminen hoitaa. Kunhan ei unohdeta punkkitarkastusta!


    Wahls korostaa myös hyvälaatuisen ja riittävän unen tärkeyttä. Nukkuessa toksiinit poistuvat elimistöstä ja elimistö tuottaa tarvittavia hormoneja sekä taistelee infektioita vastaan. Unen laatua huonontavia asioita, joita kannattaa mahdollisuuksien mukaan välttää, ovat kofeiini, alkoholi, unilääkkeet, epäsäännöllinen unirytmi, kuntoileminen iltaisin sekä jatkuva stressi. Päivänvalossa on hyvä viettää päivittäin ainakin puoli tuntia ja nukkumaanmenoajaksi Wahls suosittelee aikaikkunaa iltakahdeksan ja -kymmenen välillä. Myös sinivalon blokkaajien sekä unimaskin käyttö on suositeltavaa ja melatoniinia kannattaa tarvittaessa ottaa suun kautta. 


    Oma tilanteeni ja suunnitelmani 

    Olen kirjoittanut blogissani jo useampaan otteeseen siitä miten olen asettanut tälle vuodelle tavoitteekseni opetella ottamaan käyttöön keinoja rauhoittaa elimistöni kroonista stressitilaa, josta olen kärsinyt jo vuosien ajan ja jonka pääasiallinen aiheuttaja on ollut nimetön neurologinen sairauteni ja muut diagnoosittomaan pitkäaikaissairastamiseen liittyvät asiat. Olen myös maininnut elämäntilanteeni sisältävän tässä hetkessä paljon muitakin stressin aiheita, joten tehtävä ei tule olemaan helppo, mutta se on sitäkin tärkeämpi ottaa työn alle nyt, jotta kaikki tämä stressi ei romahduta jäljellä olevaa terveyttäni ja toimintakykyäni, vaan pystyn olemaan läsnä ja tukena läheisille, jotka tarvitsevat mua nyt ja lähitulevaisuudessa erityisen paljon. Alkuperäinen suunnitelmani oli ryhtyä työstämään omia diagnoositta sairastamiseen liittyviä traumaattisia kokemuksiani, mutta tilanne on nyt sellainen, että voimavarani tulevat kulumaan lähinnä pinnalla ja toimintakykyisenä pysymiseen.

    Jos mietin omaa tilannettani fyysisen terveyden näkökulmasta, niin pitkään jatkunut elimistön stressitila on johtanut siihen, että lisämunuaiseni pumppaavat elimistööni jatkuvasti liian suuria määriä kortisolia, kilpirauhashormoniaineenvaihdunnassa on ongelmia ja paino nousee, rasvan kertyessä erityisesti vatsan seudulle. Se, että elimistöni on jo vuosia reagoinut kuumeilulla ja tulehdusarvojen nousulla tiettyjen ruoka-aineiden nauttimiseen kertoo mulle siitä, että suolistosta on tullut läpäisevä. Ravinneainepuutosten, joista kärsin monipuolisesta ruokavaliosta huolimatta, tulkitsen kertovan samasta asiasta. Keskushermostossani on jo pitkään ollut käynnissä tuntemattoman tekijän aiheuttama tulehdustila. On korkea aika ryhtyä skarppaamaan enemmän stressinhallinnan ja syömisen suhteen. Olen jo yli kymmenen vuoden ajan syönyt paleotyyppisesti ja ollut koko tämän ajan ollut esimerkiksi täysin gluteenittomalla ruokavaliolla, mutta viime ajat olen ottanut ruokavalion suhteen rennommin, eikä se ole tainnut olla kovin hyvä asia. Tässä hetkessä mua pelottaa erityisesti se mitä tämä kaikki tulee tekemään aivoilleni, joita tulen tarvitsemaan elämäni loppuun saakka, sillä olen viime aikoina sairaiden läheisteni asioita hoitaessani tullut tuskallisen tietoiseksi siitä, että ei tässä meidän nykyisessä yhteiskunnassamme, jota on desibelidemokratiaksikin luonnehdittu, pärjää, jos ei kykene pitämään itsestään ja tarpeistaan meteliä tai jos ei ole jotakuta pitämässä tätä meteliä omasta puolesta. 

    Tiedostan, että tästä vuodesta saattaa tulla elämäni raskain, ja että mun on hyväksyttävä se, että tästä elämänvaiheesta selviytyminen edellyttää ajoittain selviytymismoodiin, joka mun tapauksessani konkretisoituu usein itseni etäännyttämisenä tuntevasta minästäni ja toimimisena tilanteessa kylmän rauhallisesti ja ikään kuin autopilotilla, menemistä. Voin kuitenkin helpottaa stressaantuneen elimistöni taakkaa skarppaamalla syömisessä ja nukkumisessa sekä ottamalla päiviini Wahlsin ohjeen mukaisesti pieniä tekoja, jotka katkaisevat elimistön hätätilan ja auttavat sitä siirtymään ainakin hetkeksi tilaan, jossa sen on mahdollista levätä ja tuntea turvaa.  

    Raskaassa elämäntilanteessa sekä kroonisesti sairaana mulla ei ole nyt voimavaroja toteuttaa tulehdusta vähentävää ja mitokondrioita ravitsevaa ruokavaliota, jollaista Terry Wahls suosittaa, sillä pieteetillä kuin toivoisin, mutta pienempiin ruokavaliotani parantaviin muutoksiin olen valmis. Wahlsin ruokavalion perustason noudattaminen ainakin tulehdusta buustaavien ruoka-aineiden karsimisen osalta on mulle tässä hetkessä realistinen tavoite ja käytännössä se tarkoittaa sitä, että mun olisi karsittava ruokavaliostani lehmänmaidosta valmistettavat elintarvikkeet, sokeri ja alkoholi, joita olen viime aikoina nauttinut liian usein. Myös nopeiden hiilihydraattien kuten riisin käyttöä kannattaa vähentää. Muuten nykyinen ruokavalioni onkin jo aika lailla Wahlsin perustason mukainen vältettävien ainesten osalta. Wahlsin suosittelemiin kasvismääriin en pääse, mutta tähänkin tilanteeseen tulee kohennusta, kunhan luonto alkaa vihertämään ja pääsen aloittamaan uuden villivihannes- ja hyötypuutarhakauden. 

    Ruokavalion fiksaamisen lisäksi ajattelin listata sellaisia itselleni mieluisia, parasympaattista hermostoa aktivoivia tekemisiä, joita voin helposti päiviini ripotella, ja opetella todella ottamaan ne myös käytäntöön - jos ei muuten, niin kirjaamalla ne jokaisen päivän to do -listalle tai laittamalla muistutukset puhelimeen. Jo ennen tätä harjoitusta olen rentoutunut muun muassa kirjoittamalla päiväkirjaa, kävelemällä kameran kanssa tai ilman metsässä, hengailemalla kissojen kanssa, tuijottelemalla elävää tulta, kokeilemalla uusia ruokareseptejä ja nukkumalla päiväunia. Nyt voisi olla hyvä aika kaivaa myös joogamatto ja hartianhierontalaite esille sekä käynnistää lopultakin joku uusi ja inspiroiva neuleprojekti. Myös keskusteluavun hakeminen kuormittavassa elämäntilanteessa voisi olla hyvä idea ja olenkin jo hieman kartoittanut eri vaihtoehtoja tämän suhteen. Lisäksi mysteerisairauteni hoidot jatkuvat, mikä toivottavasti helpottaa tulehduksen elimistölle aiheuttamaa fyysistä stressiä, ja pyrin skarppaamaan myös ulkoilun ja unen suhteen siinä määrin kuin jaksamista on.  

    Jospa näillä keinoin kroppa ja pää pysyisivät kasassa nämä töyssyiset ajat eikä terveys ottaisi isompaa takapakkia. 

    Kirjoitin tästä samasta aiheesta hiukan eri vinkkelistä tammikuussa toisenkin postauksen ja se löytyy täältä: 

    • Pohdintaa elimistön kroonisen stressitilan helpottamisesta kroonisesti sairaan tapauksessa


    ///

    Pieniä otteita -blogi muualla verkossa: 

    Bloglovin' 
    Facebook
    Instagram 
    Continue Reading



    Maaliskuisen torstain alkuilta. Ilmassa leijuu kotoisa savun tuoksu, kun liukastelen anopilta perimäni muovikengät jaloissani ja kylpytakki ylläni pihajäätikön halki kohti pihasaunaa, jonka lempeät löylyt odottavat jo saunojaa. Olen tuntia aiemmin käynyt tekemässä tulet saunan pesään ja myhäillyt tyytyväisenä, kun olen saanut tulet syttymään ensimmäisellä tikulla, vaikka taitaa olla niin, että homman helppoudesta on kiittäminen ennen kaikkea miestä, jonka pilkkomilla puilla tulen teko käy meikäläiseltäkin ilman sadatteluja. Mies on kaupungissa käymässä ja tulee vasta iltamyöhällä takaisin, joten saan tällä kertaa saunoa ihan omassa rauhassa. 

    Selviydyn saunalle luitani rikkomatta, lasken hanasta löylynheittovedet puiseen kiuluun ja kiipeän lauteille kylmä lonkerotölkki kädessäni, tänään aion ottaa aikani ja nautiskella omaan tahtiin tämän ehkä maailman parhaan puusaunan pehmeistä löylyistä. Saunomisesta on tullut viime aikoina mulle vähän sellaista suorittamista, sillä käyttökuntoista suihkua meidän landelta ei löydy, ja siksi maalla ollessa saunominen on ainoa keino peseytyä kunnolla. Niinpä välillä on pakko saunoa myös silloin kun jaksamista siihen ei oikein olisi, joten on mukavaa lämmittää sauna välillä myös jaksavampana hetkenä ja sillä mentaliteetilla, että nyt menen sinne löylyihin nauttimaan ja rentoutumaan. Parhaiten rentoudun yksin saunoessani, uppoutuessani kuuntelemaan hiljaisuutta ja tulen hiljaista rätinää. Olen niin iloinen siitä, että saunominen puusaunan kosteissa löylyissä edelleen onnistuu, vaikka neurologisen sairauden kurittama kroppani ei Suomen kesähelteitä enää siedäkään. 



    ///

    Pieniä otteita -blogi muualla verkossa: 

    Bloglovin' 
    Facebook
    Instagram 

    Continue Reading
    Olen yrittänyt miettiä elämääni jotain hyvän mielen projektia, johon sitoutuminen saisi ajatukset ikävistä asioista hetkeksi muualle ja joka muutenkin jollain tapaa rakentaisi paremminvointiani. Kuinkas ollakaan, kotikirjahyllystä silmiini osui joltain pihakirppikseltä aikanaan mukaani tarttunut isokokoinen Suuri aasialainen keittokirja (Könemann, 1999), johon en ole missään vaiheessa saanut aikaiseksi kunnolla perehtyä, ja siitä se idea sitten lähti. Syödähän täytyy joka päivä ja vielä useammankin kerran, ja toisaalta jonkinasteinen ruoanlaittoplääh on edelleen vaivannut, joten ehkäpä tässä olisi ratkaisu sekä ruoanlaittoinnon uudelleen herättämiseen että iloiseen hyvän mielen puuhailuun, jos ryhtyisin perehtymään Aasian keittiöihin, testamaan niiden reseptejä sekä bloggaamaan niistä. Juuri aasialainen keittokirja on päätynyt käsiini aikanaan siksi, että yllättävän iso osa aasialaisista ruoista sopii sellaisenaan tai pienin muokkauksin paleotyyppiseen, tulehdusta vähentävään ruokavalioon, jota olen välillä tiukemmin ja välillä rennommin soveltaen noudattanut jo yli kymmenen vuoden ajan. Nyt olen pyrkinyt syömään aika lailla Wahlsin protokollan perustason raameissa ja siihen mahtuvat esimerkiksi pienet määrät riisiä ja palkokasveja, joita aasialaiset ruoat usein sisältävät. 

    Innostuin jo opiskelemaan kyseisestä kirjasta aasialaisten keittiöiden perusteita, perusraaka-aineita ja ruoanlaittovälineitä sekä ihmettelemään sitä mistä pienehköllä paikkakunnalla asuva hämäläinen kaikki nuo eksoottisen kuuloiset raaka-aineet ja välineet saakaan hankittua. Onneksi aasialaisten keittiöiden ehkä se kaikkein perustavin työväline eli wokkipannu löytyy jo omasta takaa, kiitos kaverin joka halusi omastaan eroon ja lahjoitti sen meille. Opin juuri, että sitä voi käyttää paistamisen lisäksi kätevästi myös esimerkiksi erilaisten asioiden höyryttämiseen! Myös kiinalainen järeä kokkiveitsi löytyy erilaisten asioiden pilkkomiseen. Muita hankintoja ihmettelen sitten sitä mukaa kun tarvetta ilmenee. Omalta kylältä on ainakin aikaisemmin löytynyt aasialaisia raaka-aineita myyvä ruokakauppa, mutta nykytilanteesta en ole ihan varma, pitää selvitellä. Tampereelta löytyy useampi Aasia-marketti, josta saanee kaiken tarvittavan. Onneksi myös isommissa Citymarketeissakin on jo ihan kelvollinen aasialaisen keittiön raaka-aineiden tarjonta. 

    Ensimmäiseksi kokeiluun pääseväksi keittiöksi kirjasta valikoitui indonesialainen keittiö sillä perusteella, että mun piti äkkiä keksiä joku ruoka, johon löytyisi raaka-aineet paikallisesta Citymarketista, kauppaan lähdössä olevaa miestä varten, ja avasin kirjan kohdasta, jossa oli indonesialaisen naudanliha-nuudelikeiton resepti. Sitä kokkasin viikonloppuna tämän mun pikku projektini ensimmäisenä ruokana ja tarkoitus on testailla lähiaikoina muitakin indonesialaisia ruokia, kunhan saan erikoisempia raaka-aineita hommattua. 


    Indonesialainen naudaliha-nuudelikeitto (m, g) 


    (maidoton, gluteeniton)
    (4 annosta)

    350 g naudanpaistia (käytin naudan paahtopaistia) 
    2 tl soijakastiketta 
    1/2 dl kookosmaitoa
    1 rkl maapähkinävoita
    1 rkl palmusokeria tai fariinisokeria marinadiin
    2 tl sambal oelekia 
    1 tl öljyä
    125 g kuivattuja vermisellejä (käytin riisivermisellejä) 
    1 1/2 l lihalientä (käytin Maggi-lihaliemikuutioita) 
    2 rkl palmusokeria tai fariinisokeria keittoon 
    2 rkl kalakastiketta
    1 pieni kurkku 
    2 1/2 dl pavunituja (käytin sinimailasen ituja, koska pavunituja ei ollut saatavilla)
    2 paloiteltua salaatinlehteä 
    6 rkl hienonnettua tuoretta minttua 
    1 1/4 dl suolattomia paahdettuja maapähkinöitä pilkottuna 


    Valmistus: 

    1. Puhdista lihasta jänteet ja ylimääräinen rasva ja leikkaa se poikkisyin ohuiksi, tasakokoisiksi viipaleiksi. 
    2. Valmista marinadi: sekoita soijakastike, kookosmaito, maapähkinävoi, sokeri ja sambal oelek tasaiseksi tahnaksi ja lisää lihasuikaleet joukkoon, sekoita hyvin. Anna marinoitua jääkaapissa suljetussa astiassa tunnin verran. 
    3. Kuumenna öljy paistinpannussa ja paista lihaa pienissä erissä kovalla lämmöllä noin 3 minuuttia tai kunnes liha on ruskistunut. Ota pois liedeltä ja peitä kannella, jotta liha pysyy lämpimänä. 
    4. Liota vermisellit kuumassa vedessä kypsiksi, katso kypsymisaika vermisellien paketista. 
    5. Valmista lihaliemi isossa kattilassa ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää kiehuvaan liemeen 2 rkl kalakastiketta ja 2 rkl sokeria. 
    6. Leikkaa kurkku ensin pitkittäin neljään osaan ja sitten ohuiksi viipaleiksi. Silppua myös minttu ja revi salaatti sekä pilko pähkinät. Laita jokaisen ruokailijan kulhoon vermisellejä ja kuumaa lientä sekä lisää kurkku, idut, salaatti ja minttu. Asettele päälimmäiseksi lihat ja koristele pähkinöillä. Tarjoa heti. 





    Oma arvioni ruoasta: 

    tämähän on tosi samanlainen ruoka kuin lempparini, vietnamilainen pho-keitto, mutta erilaisin maustein ja lisäkkein. Tykkäsin tosi paljon! Keitto kuulosti tosi yksinkertaiselta, sillä raaka-ainelista on aika lyhyt ja esimerkiksi kasviksia se sisältää vain vähän, ja epäilin myös sen nälkää pitävyyttä, mutta maapähkinävoi ja muut mausteet toivat keittoon moniulotteisuutta ja ruokaisuutta ja keitto oli sekä herkullista että täyttävää. Rakastan maapähkinän, tumman sokerin, chilin ja kalakastikkeen omintakeista suolaisenmakeaa yhdistelmää! Keitto oli mausteista ja siinä oli mukava pieni potku, mutta se ei ollut missään nimessä tulista. Tulisuutta voi halutessaan lisätä lisäämällä sambal oelekin määrää lihan marinadissa. 

    Keitto oli myös helppo ja nopea valmistaa. Lihojen esivalmisteleminen ja marinointi ottaa reilun tunnin, mutta sen jälkeen ruoka valmistuu nopeasti. Lientä ei tarvitse keitellä tuntikausia kuten vaikkapa pho-keittoa valmistettaessa, vaan se on valmista lähes samassa ajassa kuin vesi, johon liemikuutiot tai fondi sekä muut mausteet lisätään, kiehuu. Pilkkomista on vain vähän. Ruoka on kaikkine vaiheineen valmista noin puolessatoista tunnissa. Paitsi jos teet kuten minä ja unohdat ostaa kaupasta liemikuutioita, koska et ole käyttänyt sellaisia vuosikausiin, ja lähetät miehen naapuriin lainaamaan kuutioita kiitosoluset kainalossaan, silloin ruoan valmistuminen saattaa kestää kotvasen pidempään...

    Jos mietin tätä ruokaa tulehdusta vähentävän ruokavalion noudattamisen näkökulmasta, niin kaikkein optimaalisinta ravintoa tämä keitto ei sen sisältämien viljojen, palkokasvien ja sokerin takia ole. Se on kuitenkin gluteenitonta ja lehmänmaidotonta ja nämä ovat mulle niitä tärkeimpiä kriteereitä pyrkiessäni suitsimaan elimistössäni käynnissä olevaa tulehdusta ruokavaliolla. Itse sovellan ruokavaliota tällä hetkellä rennommalla otteella ja keitto mahtuu oman ruokavalioni raameihin hyvin esimerkiksi viikonloppuherkkuna.

    En malta odottaa, että pääsen testaamaan seuraavaa indonesialaista reseptiä! 



    ///

    Pieniä otteita -blogi muualla verkossa: 

    Bloglovin' 
    Facebook
    Instagram 
    Continue Reading



    Keskiviikkoaamupäivä Tampereen yliopistollisen sairaalan laboratoriossa. Jonotan laihanlaisen sulhaseni kanssa Nopsa-pisteelle otattamaan edellisviikolla ottamatta jäänyttä verikoetta, jolla selvitetään mahdollisia immuunipuutoksia. Käynnissä on tämän hoitojaksoni kolmas ja viimeinen lääkeinfuusiopäivä ja sen kyllä huomaa: olo alkaa olla tosi uupunut ja haaveilen jo siitä, että pääsen illalla lösähtämään tv:n eteen, rapsuttelemaan kissoja ja syömään jotain hyvää sekä nukkumaan kunnon yöunet omassa sängyssä vanhempieni kuhmuraisen vuodesohvan sijaan. Laboratorion Nopsa-piste on nimensä mukaisesti nopea ja verinäytteen otto käy mukavalta laboratoriohoitajalta käden käänteessä, minkä jälkeen pääsen palaamaan takaisin infuusiohuoneeseen ottamaan lepoa loppuinfuusion ajaksi. 

    Aamu on ollut hektinen: olen herännyt puoli kahdeksalta vanhempieni luona ja juonut siellä aamukahvit sekä syönyt aamupalaa. Aamuun on mahtunut myös yllättävä puhelu, jossa olen joutunut jälleen kerran selittämään samoja asioita, jotka on moneen otteeseen läpi käyty ja Kantaankin kirjattu, läheistäni, joka kaipaa asioidensa hoidossa apuani, hoitavalle taholle, ja sen takia lähtö sairaalaan on ollut tavanomaista kiireisempi. Onneksi olen päässyt isäni kyydillä sairaalaan, mutta siitä huolimatta hiki karpaloi otsallani ja olo on ollut aika huono infuusiohuoneeseen saapuessani. Katsellessani itselleni puhdasta sänkyä infuusiohuoneen sänkyrivistä ja haaveillessani iltapäivästä taju kankaalla sairaalasängyssä kotimatkalle voimia keräten olen saanut kuulla, että sängyt onkin buukattu tälle päivälle täyteen ja että mun pitää valita tänään sängyn sijaan tuolipaikka itselleni. Siinä kohtaa on meinannut vitutus pyrkiä pintaan, sillä viisi tuntia tuolissa kolmannen lääkeinfuusiopäivän oloissa on aika pitkä aika eikä multa ole tällaista ikinä aiemmin vaadittu. Vaan minkäs teen, tuoliin käyn jos sänkyjä ei kerran ole vapaana ja jätän ne niitä vielä enemmän tarvitseville. 

    Käytyäni tuoliin hoitaja ottaa multa verenpaineet, sykkeet ja lämmön. Mulla on yleensä enemmänkin matalat kuin korkeat paineet, mutta tällä hoitojaksolla on mitattu korkeimpia verenpaineita ikinä liittyen stressaavaan elämäntilanteeseen, joka mulla on nyt käynnissä. Alapaine näyttää yli sataa, pulssi huitelee jossain sadassa ja korvamittari näyttää 37.6, tunnun kuumalta ja hikiseltä. Tästä huolimatta hoitaja ehdottaa, että sairaanhoidon opiskelija laittaisi mulle kanyylin, mutta ensimmäistä kertaa ikinä kieltäydyn harjoituskappaleena olosta, sillä epäilen, että tässä tilassa se ei olisi miellyttävä kokemus kenellekään. Niinpä hoitaja laittaa kanyylin itse ja saa sen toisella yrittämällä paikalleen, ensimmäinen yritys osuu suonen mutkaan. Keittosuola lähtee tippumaan ja opiskelija pistää mulle esilääkityksenä napapiikin. Tässä kohtaa tulee tieto, että joku on sekoillut vuodepaikkojen kanssa ja itse asiassa mulle löytyykin sänky, johon voin halutessani tuolista vaihtaa. Kerään ilolla kimpsuni ja kampsuni ja siirryn vapaaseen sänkyyn jatkamaan infuusiota. 

    Asetuttuani sänkyyn ja saatuani vedettyä villasukat jalkaani kuulen jonkun kysyvän mua ja kohta sänkyäni lähestyy tuttu sosiaalityöntekijä, jonka kanssa lääkärini on edellispäivän vastaanoton yhteydessä järjestänyt mulle treffit sairastamiseen liittyvistä toimeentuloasioista keskustelemista varten. Otan villasukat pois, ryhdyn vetämään kenkiä jalkaan ja odottelen, että hoitaja saa lääkkeen tippumaan. Hoitaja on ystävällisesti katsonut meille vapaan huoneen ja sinne siirrymme sosiaalityöntekijän ja laihan pyörillä kulkevan kaverini kanssa palaveeraamaan. Keskustellessa kuluu puoli tuntia tai enemmänkin ja saan moniin mielessäni pyöriviin tulevaisuuttani koskeviin kysymyksiin vastauksia sekä tunnen tulevani kuulluksi ja validoiduksi, se tuntuu hyvältä. Palaverin jälkeen alan olla ihan poikki, mutta kunhan vielä jaksan laboratoriossa poiketa, niin sen jälkeen saan laota loppuinfuusion ajaksi sänkyyn ja vajota suloiseen tajuttomuuden tilaan. 



    ///

    Pieniä otteita -blogi muualla verkossa: 

    Bloglovin' 
    Facebook
    Instagram 

    Continue Reading



    Maaliskuisen maanantain alkuiltapäivä. Istun Volvon pelkääjän paikalla odottelemassa miestä rautakaupasta ja nuuskuttelen takapenkiltä kantautuvaa ruoan tuoksua. Ollaan ajeltu meidän landelta 15 kilometrin matka kaupunkiin mun verikokeitani varten ja olen jo laboratoriossa piipahtanut saaden kuulla, ettei kaikkia mulle määrättyjä kokeita pystytä siellä vaatimattomassa labrassa ottamaan ja että se yksi koe, joka jää nyt ottamatta, olisi itse asiassa pitänyt ottaa jo kahta viikkoa eikä viikkoa aiemmin, kuten mulle on ohjeistettu. Ärsyttää turha ajelu ja tekee mieli hyödyntää jotenkin paremmin tämä kaupunkireissu. Onneksi on lounasaika, joten päätämme napata jostain valmiit lounaat mukaan. 

    Toijalan lounastarjonta ei ole muutamia kebuloita lukuun ottamatta tuttua, joten ei muuta kuin googleen "lounas Toijala" ja tuloksia ihmettelemään. Lounaspirtti lupaa tarjota Toijalan maistuvinta lounasta ja paikan kotisivu henkii rehtiä kotiruokaa, joten pitäähän sitä lähteä testaamaan, etenkin kun päivän listalta näyttää löytyvän myös viljaton ja maidoton vaihtoehto. Kahvilan löytäminen ei ole ihan helpoin rasti, sillä mitään ruokapaikan näköistä ei silmiimme heti annetussa osoitteessa osu. Sitten huomaan vaatimattoman näköisen oven ala-asteaikojeni hammashoitolan näköisen rakennuksen kyljessä ja Lounaspirtin kyltin siinä. Mies lähtee metsästämään meille ruokalistalla luvattua possua ja saapuu kohta autolle tuoksuva paperikassi käsissään. 

    Maalle saapuessamme nälkä kurnii jo ja keitetyt perunat, maukas nyhtöpossu sekä monenlaisia herkkuja sisältävä vihersalaatti uppoavat ripeästi vatsoihimme. Nautin myös siitä, että saan taukoa itse kokkaamisesta, koska sitä saan kyllä harrastaa päivittäin väsymykseen ja kyllästymiseen asti. En tiedä Toijalan muusta lounastarjonnasta ja siitä missä tarjotaan se kaikkein maistuvin lounas, mutta kyllä mä erittäin mieluusti käyn toistekin hakemassa ruokaa Lounaspirtiltä ja suosittelen sullekin, jos liikut Toijalassa lounasaikaan ja tykkäät rehdistä ja laadukkaasta kotiruoasta. 



    ///

    Pieniä otteita -blogi muualla verkossa: 

    Bloglovin' 
    Facebook
    Instagram 

    Continue Reading


    Maaliskuun ensimmäisen päivän alkuilta, keskiviikko. Pörssisähkön hinnat ilmoittava Tuntisähkö-sovellus on lupaillut seuraavalle päiville sopivia uuninlämmityshintoja, joten istuudun keittiön pöydän ääreen tekemään ruoanlaittosuunnitelmaa ja ostoslistaa. Muistilapun virkaa toimittaa vanha käyttämätön ilmaispostikortti, jollaisia on löytynyt pino meidän landelta ja jotka on otettu näin hyötykäyttöön. Ruokasuunnitelmaa pohdiskellessani juon samalla yrttihauduketta, syön veriappelsiinia ja ihmettelen päivien valoisuutta, sillä kello lähestyy jo iltakuutta eikä vieläkään tarvitse sytyttää valoja. 

    Ruoanlaittosuunnitelman punaisena lankana on tällä kertaa mahdollisimman paljon enimmäkseen fiksua ja kohtuuhintaista ruokaa kerralla uunissa mahdollisimman vähällä vaivalla. Lisäksi suunnitelmassa pitää ottaa huomioon raaka-aineet, joita kaapista jo löytyy. Ruokien tulee olla myös gluteenittomia ja lehmänmaidottomia, koska yritän noudattaa edes jossain määrin tulehdusta vähentävää ruokavaliota tulehdussairauteni takia. Pähkäilyn jälkeen seuraavan päivän työlista ruoanlaiton osalta näyttää seuraavanlaiselta: 

    • Farinata, johon tulee täytteeksi ainakin vuohenmaitofetaa ja oliiveja (--> ostoslistalle: feta, oliivi; kikhernejauhoja kaapista jo löytyy). 
    • Spaghettikurpitsan paahtaminen (tarkoituksena käyttää jääkaapista löytyvää kurpitsaa spaghetin tilalla ja tehdä sen kaveriksi seuraavana päivänä jauhelihakastike; ostoslistalle: jauheliha, Mutti-tomaattimurska, kapris). Lista kertoo, että tätä ruokaa on tarkoitus syödä torstaina ja perjantaina. 
    • Mureke kanan jauhelihasta (--> ostoslistalle: kanan jauheliha, kananmunia, kookosmaitoa; thaityyliset mausteet, joita aion murekkeeseen käyttää, löytyvät valmiina kaapista). Ajatuksena on pakastaa valmis mureke sellaisia päiviä ajatellen, jolloin en jaksa tai ehdi kokata. 
    • Bataattiranskalaiset ja siivet/hornetit. Bataattiranskalaisten ainekset löytyvät valmiina, hornetit täytyy ostaa. Listasta näkyy, että tämä ruoka on suunnitelmissa seuraavalle päivälle eli torstaille. 
    • Mantelikala, ajatuksena pakastaa se myöhempää käyttöä varten. (Ostoslistalle: 3 pakettia seitiä, mantelilastuja, soijapohjaista ruokakermaa ja etikkapunajuuria lisukkeeksi, lisäksi ostoslistalle kukkakaalipakastetta kukkakaalimuusin valmistusta ajatellen sekä valkopippuria, joka on lopussa.) 
    • Peltipulla miehen synttäreiden kunniaksi. Tämä suunnitelma on listassa vielä idean tasolla enkä ole kirjannut tarvittavia aineita ylös. Gluteenitonta peltipullaa sitten valmistettiinkin ja hankittiin siihen ainekset, sillä niitä ei juuri löytynyt, koska leivoin pullaa ekaa kertaa 12 vuotta kestäneen gluteenittomuuteni aikana. 
    Edellä mainittuihin ruokiin tarvittavien ainesten lisäksi ostoslistalta löytyvät tässä vaiheessa myös miso (ajatuksena opetella käyttämään sitä ruoanlaitossa), banaani ja muut hedelmät, ja taisinpa lisäillä sinne ennen miehen kauppaan lähtöä jotain muutakin, kuten kauramaitoa kahvia varten, salaattitarpeita ynnä muuta yleisesti tarvittavaa. Valmiin ostoslistan lähetin miehen puhelimeen, koska tästä suttusuunnitelmasta hän ei olisi ottanut mitään selvää. 

    Kananjauhelihamureke jäi tällä kertaa valmistamatta eli laitoin kananjauhelihat pakkaseen toista kokkailukertaa odottamaan ja gluteenitonta pullaa leivottiin vasta perjantaina. Farinataa syötiin muun muassa oman maan pinaatista valmistetun pinaattikeiton kanssa ja farinatan sekaan heittelin myös oman maan lehtikaalta eli omaa satoa hyödynnetään aina kuin siihen on mahdollisuus. 



    ///

    Pieniä otteita -blogi muualla verkossa: 

    Bloglovin' 
    Facebook
    Instagram 

    Continue Reading
    Katselin läpi helmikuussa ottamiani valokuvia valitakseni niistä tähän postaukseen sopivia ja mietin, että kylläpä näyttää seesteiseltä viime viikkojen elämäni näiden kuvien pohjalta. Todellisuudessa olo on ollut kaikkea muuta kuin seesteinen. Huoli on kalvanut takaraivossa, mutta koska tässä vaiheessa en ole voinut tehdä asioille juuri muuta kuin odottaa ja sietää, niin olen pyrkinyt pitämään kiinni mahdollisimman normaalista arjesta, huomaamaan hyvän ja elämään eteenpäin päivän kerrallaan.  





    Huoli rakkaista

    Vaikka hoitojaksoni tammi- ja helmikuun vaihteessa sujui ongelmitta ja sain lääkettä, jota siedän hyvin, niin jouduin silti omistamaan lähes viikon päivät lepäämiselle Tampereella käymisen jälkeen. Psyykkinen stressi uuvuttaa siinä missä fyysinenkin, ja reissu oli myös psyykkisesti raskas. 

    Eikä se stressi tosiaan Tampereen-reissulle jäänyt. Seuraavilla viikoilla muun muassa jännättiin läheiselle tehtävää riskialtista toimenpidettä, joka onneksi meni hyvin. Yritin myös olla läheisteni avuksi siinä missä voin ja käytin paljon energiaa esimerkiksi erään yhdelle heistä kriittisen tärkeän lääkkeen, jossa on ollut toimituskatko jo lokakuusta asti, rinnakkaisvalmisteen apteekeista metsästämiseen, sillä myös se oli loppu kaikkialta! Onnekseni onnistuin lopulta löytämään yhden apteekin, jonne lääkettä oli juuri tullut lisää myyntiin ja josta läheiseni sai sitä haettua. Ilman tätä lääkettä hänen, muutenkin iäkkään ja monisairaan ihmisen, toimintakyky romahtaa lähes täysin ja kivut ovat kovat. Nämä monille ihmisille lähes elintärkeiden lääkkeiden pitkät toimituskatkot tuntuvat vuoden 2023 Suomessa ihan käsittämättömältä asialta ja olen tosi suruissani heidän puolestaan, joilla ei itsellään ole resursseja selvitellä tällaisia asioita tai läheisiä hoitamassa asioita heidän puolestaan. Tässä muuten vinkki teille, jotka joudutte niin ikään lääkkeiden saatavuuksia selvittelemään: apteekki.fi-sivustolta löytyy hakutoiminto, jolla pystyy tekemään lääkekohtaisia hakuja esimerkiksi kaupunkikohtaisesti. Näin säästyy lääkkeen jokaisesta alueen apteekista erikseen kyselemisen vaivalta. 

    Myös kissan hammashoito aiheutti helmikuussa päänvaivaa eli toiselle kissoistamme piti teettää hammaskiven poisto ja sitä varten oli jo aikakin varattuna toimenpidettä suositelleelle kunnalliselle eläinlääkärille, jolla kävimme kissamme syksyllä rokotuttamassa. Hammaskiven poisto tuntui sen verran iisiltä rutiinitoimenpiteeltä aikaa varattaessa, että olimme ottaneet annettuna sen, että tottakai homma sujuu kunnallisella puolellakin turvallisesti ja oppikirjojen mukaan. Toimenpidettä edeltävänä iltana päädyin kuitenkin lueskelemaan toimenpiteestä lisää ja törmäsin sellaisiin termeihin kuin inhalaatioanestesia, intubaatio, happilaitteet ja kissan elintoimintojen valvominen toimenpiteen aikana. Mietin kunnallisen eläinlääkärin tiloja ja henkilökuntaa ja alkoi nousta sellainen fiilis, että näinköhän siellä käytettävissä olevien resurssien puitteissa on mahdollista toteuttaa toimenpidettä näiden ohjeistusten mukaan. Ajatus tiedottomassa tilassa lojuvasta rakkaasta karvakorvastamme tukehtumassa keuhkoihin valuvaan veteen vain siksi, että valitsimme ottaa riskejä, jotka olisivat olleet vältettävissä valitsemalla hoitopaikka, jossa toimenpide on mahdollista tehdä turvallisemmin ja paremmin valvottuna, oli mulle liikaa, ja päätin, että jos seuraavana päivänä ilmenee, että resurssit homman hoitamiseksi intuboituna ja valvottuna eivät kunnallisella riitä, niin sitten jätetään hoito väliin ja etsitään toinen, hammastoimenpiteisiin paremmin varautunut hoitopaikka. 

    Ja niinhän siinä kävi, että toimenpide jäi nyt tekemättä. Eläinlääkäri oli tosi fiksu ja ymmärsi ja hyväksyi heti kantamme asiaan sekä myönsi, että tiettyjä ylimääräisiä riskejä toimenpiteen hoitamiseen heillä liittyy, vaikkakin komplikaatiot ovat hyvin harvinaisia. Tästä jäi hyvä fiilis eikä mulla ole pahaa sanottavaa kunnallisesta eläinlääkäristämme, joka varmasti tekee parhaansa käytettävissään olevien resurssien puitteissa. 


    Kuvan viiksekäs liittyy tapaukseen. 


    Medikaalisten traumojen ja kroonisen stressin haittojen opiskelua 

    Jatkoin tammikuussa aloittamaani traumapsykologiaan perehtymistä toiveenani oppia ymmärtämään omia ja vertaisteni kokemuksia sekä saada elimistöni krooninen stressitila paremmin hallintaan - asia, joka tulee todella tarpeeseen nyt, kun elämäntilanne on monin tavoin haastava. Uppouduin erityisesti kysymykseen medikaalisista traumoista eli niistä traumoista, joita itse sairaus tai kohtaamiset ja kohtaamattomuudet lääketiedeinstituution kanssa synnyttävät, ja tämä olikin sellainen kanin kolo, johon olisi ollut helppoa eksyä tuntikausiksi. Aloin ymmärtää omiakin kokemuksiani paremmin ja sain niille validaatiota lukemistani teksteistä ja tutkimuksista. Tuntui siltä, että tulen nähdyksi ja että en ole kokemusteni kanssa yksin. Tämä on aihe, josta toivon jaksavani kirjoittaa oman postauksensa. 

    Helmikuussa järjestettiin myös Trauma Super Conference -niminen webinaari, jossa tarjoiltiin viikon ajan joka päivä vaihtuva kattaus asiantuntijapuheenvuoroja, joissa traumateemaa käsiteltiin eri näkökulmista. Tällä kertaa jaksoin poimia vain muutamia esityksiä sieltä täältä kuunneltavakseni enkä tehnyt esityksistä edes muistiinpanoja, mutta paljon hyvää asiaa oli ja olisi ollut tarjolla. Webinaarin sisällöt ovat käsittääkseni lunastettavissa omaan käyttöön, jos siitä haluaa päästä nauttimaan jälkikäteen ja omaan, rauhallisempaan tahtiinsa. Tämä webinaari on järjestetty jo useampaan otteeseen ja jokunen vuosi sitten innostuin ahmimaan asiantuntijahaastatteluja niin, että makasin webinaariviikon jälkeen monta päivää kokovartalokoomassa viikon rasituksista toipuen. 

    Palasin myös miettimään stressiä ja kroonisen stressin haittoja enemmän somaattisen terveyden näkökulmasta ja tein sen siksi, että tiedän, että stressin aiheuttamista terveyshaitoista lukeminen on asia, joka toivottavasti motivoi mua tekemään niitä käytännön muutoksia jäljellä olevan terveyteni pelastamiseksi, joita tilanteeni edellyttää. Krooninen stressi on erityisen haitallista muun muassa aivoterveydelle, ja aivoterveys on asia, josta viimeiseen asti kiinni pitäminen on noussut erityisen tärkeäksi nyt, kun tajuntaani on todella porautunut omia läheisiäni autellessani se, että oma loppuelämän pärjäämiseni tulee todennäköisesti riippumaan siitä miten hyvin kykenen itse lapsettomana ihmisenä ajamaan omia etujani. Myös tästä aiheesta mun on tarkoitus kirjoittaa oma postauksensa. 


    Hyviä ja kivoja asioita: metsäytymistä, neulontaterapiaa, hyvää ruokaa ja viisuhuumaa

    Helmikuun hyviä asioita oli se, että onnistuin lisäämään ulkoilua tuntuvasti verrattuna aiempiin kuukausiin. Oli jopa viikko, jolloin kävin ulkona päivittäin - jos en muuta, niin istuskelemassa pihalla kahvia juomassa. Kävelin pikku lenkkejä lumisessa lähimetsässämme ja kävinpä kerran hiihtämässäkin ja juomassa termarikahvit aurinkoisella pellolla. Happi ja pieni, omassa rasitusikkunassani pysyttelevä liike teki selkeästi hyvää. 


    Kahvipaussi. 

    Anorakin etutaskussa lämmenneen appelsiinin nauttiminen lumisella kivellä istuen, jäätynyt peba puutuneena kuuluu olennaisena osana kevättalven hiihtolenkkeihin. 

    Suksi, suksi ei luista mihinkään. 

    Lähimetsässä. 

    Laavukahvit. 

    Meidän lande helmikuussa. 


    Myös pidempään vaivannut ruoanlaittoplääh alkoi helpottamaan ja jaksoin tehdä ja syödä taas vähän fiksumpaa ruokaa sekä kokeilla jopa joitain uusia reseptejä. Sähkön hinnat pysyttelivät maltillisina, mikä helpotti kokkailua, kun uuniakin raaskittiin lämmittää. 


    Viikonlopun paremmat eväät: itse savustettua pikkusiikaa, vihersalaattia ja kaupan valmiit röstiperunat, koska joskus on fiksua myös vähän oikaista. 

    Uunissakokkailupäivää seuraavien aamujen vakkariaamupala on uunimunakas, joka valmistuu muun kokkailun ohessa pienellä vaivalla.  

    Helmikuisen lauantain lounaan ainekset odottavat muurikalle pääsyä. 

    Kissan karvat, vakiomauste kaikissa tämän talouden ruoissa. Tässä menossa pho-keiton liemen esivalmistelut. 

    Pho-keitto saattaa olla keitoista mun lempparini, eikä vähiten mausteisen liemen takia. 

    Valmiina haudutettavaksi.  

    Korianteri unohtui näistä keittolautasista, mutta hyvää oli ilmankin. 


    Määräsin itselleni helmikuun ohjelmaksi myös neulomista, koska tiedän sen olevan hommaa, jonka koen rauhoittavana, ja parit perussukat valmistuivatkin (joista toiset olin tosin aloittanut jo syksyllä) ja kolmannet sain hyvälle alulle. Musta on tullut sukkien neuloja vasta sen jälkeen kun olen ryhtynyt kulkemaan sairaalassa hoitojaksoilla; niillä reissuilla sukat on näppärä, pieneen tilaan pakkautuva ja valmiiksi muistissa oleva helppo terapiatyö, jota on kiva tikutella torkahtelun lomassa. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että neulontaterapia tulee tulemaan tarpeeseen lähikuukausina vähän enemmänkin, ja että voisin laittaa alulle jonkin isomman, yksinkertaisen neuletyön kotioloissa tehtäväksi. Tästä tulevat mieleen sairasteluni alkuajat, jolloin opettelin neulomaan YouTuben ohjevideoiden avulla ja hamstrasin isot määrät iloisenvärisiä lankoja, joista neuloin ponchoja, puseroita ja neuletakkeja saadakseni pelon ja epätietoisuuden sietämisen keskelle muuta ajateltavaa. 


    Jämälankasukkien suunnittelua. Jämien punnitsemista kahdeksi samankokoiseksi keräksi tulevia sukkia varten. 

    Kissa, jota lankakerät eivät kiinnosta, paitsi jos niitä voi käyttää tyynynä.

    Valmistauduin maaliskuiseen lääkärin vastaanottoon kuuntelemalla harvinaissairauksia käsitteleviä asiantuntijahaastatteluja Suomen Ultraharvinaisten YouTube-kanavalta sillä ajatuksella, että saisin sieltä  uusia johtolankoja diagnoositta jääneen sairauteni diagnoosin metsästykseen liittyen. Mekaaninen käsillä puuhastelu helpottaa kuuntelemista. 

    Helmikuussa valmistuneita.  


    Suoratoistopalveluitakin tuli taas kulutettua, mutta katsotuista sarjoista mieleen jäi suositusten arvoisena lähinnä Yle Areenasta löytyvä Münchenin ottelu (Munich Games), jota kuvaillaan Areenan sivuilla näin: "Sarja kertoo Münchenissä v. 2022 järjestettävästä jalkapallo-ottelusta, joka on ystävyysottelu israelilaisen ja saksalaisen jalkapallojoukkueen välillä. Tarkoituksena on kunnioittaa vuoden 1972 kesäolympialaisten aikana terrori-iskussa surmansa saaneita israelilaisia urheilijoita. Ottelu järjestetään Münchenin verilöylyn 50-vuotispäivänä. Poliittisesti merkittävässä tapahtumassa ilmapiiri on kireä ja yleisönä koko muu maailma. Rauha pyritään ylläpitämään kaikin keinoin, mutta hiljalleen tilanne alkaa riistäytyä käsistä." Sarja oli koukuttava ja uskottava ja synnytti jälkikäteen halun palata kertaamaan myös vuoden 1972 olympialaisten tapahtumia sekä lähi-idän historiaa. 

    Katsoin ensimmäistä kertaa ikinä myös UMK:n finaalin, jossa valittiin Suomen edustaja tämän vuoden Euroviisuihin. Mua kiinnosti erityisesti se millainen lavashow Käärijän Cha Cha Cha -biisin, jota oli hypetetty hurjasti etukäteen, ympärille saadaan rakennettua, ja myös finaalin kokonaiskattaus vaikutti enimmäkseen mielenkiintoiselta (erityisesti Kuumaan ja Lxandran kappaleet ja esitykset kiinnostivat). Meinasin ryystää pho-keitot väärään kurkkuun, kun huomasin Kärtsärin loistavan virallisen videon nyrkkeilykehän vaihtuneen eurolavoihin ja ihme lattarisekoiluun. Arvostan luovaa hulluutta, mutta tässä esityksessä oli nyt mun mielestäni kyllä hukattu biisin tarina päättömän ja kaoottisen sinkoilun alle. Tästäkin huolimatta Cha Cha Cha oli finaalibiiseistä eniten viisukamaa ja olen iloinen, että sympaattinen Käärijä lähtee Liverpooliin Suomea edustamaan, mutta pliis, voitaisko sitä lavashowta miettiä vielä uusiksi! 

    Tai sitten mä en vaan tajua asian päälle mitään ja possujunaversio viisustamme onkin just täydellinen, ainakin Brasiliassa näytetään arvostettavan:  



    Jään innolla seuraamaan Käärijän rallienkun opintojen etenemistä ja maailman valloitusta sekä aion ehdottomasti olla ruudun äärellä toukokuussa, kun Käärijä pistää Liverpoolissa bileet pystyyn, mulla on tästä hommasta aika hyvä fiilis!  



    ///

    Pieniä otteita -blogi muualla verkossa: 

    Bloglovin' 
    Facebook
    Instagram 

    Continue Reading
    Newer
    Stories
    Older
    Stories

    Blogitekstien takana

    Blogitekstien takana
    Moikka, nimeni on Kirsi ja toivotan sinut tervetulleeksi blogini pariin. Olen introvertti pohdiskelija, villasukissa viihtyjä, kissaihminen, melankolisen metallimusiikin rakastaja, kahviaddikti, metsissä harhailija, jonkin sortin yhteiskuntatieteilijä ja terveysnörtti. Matkakumppaninani kulkee diagnoositta jäänyt neurologinen sairaus, joka sanelee tekemisteni tahdin. Klikkaamalla kuvaa voit lukea minusta lisää.

    Seuraa

    • bloglovin
    • facebook
    • instagram

    Yhteys

    pieniaotteita(at)gmail.com

    Blogiarkisto

    • ▼  2025 (2)
      • ▼  tammikuuta 2025 (2)
        • Pieniä otteita -blogi muuttaa Substack-alustalle!
        • Tänä vuonna fokusoin mielekkäämmän arjen rakentami...
    • ►  2024 (1)
      • ►  helmikuuta 2024 (1)
    • ►  2023 (38)
      • ►  joulukuuta 2023 (2)
      • ►  marraskuuta 2023 (3)
      • ►  lokakuuta 2023 (2)
      • ►  syyskuuta 2023 (2)
      • ►  elokuuta 2023 (1)
      • ►  kesäkuuta 2023 (3)
      • ►  toukokuuta 2023 (2)
      • ►  huhtikuuta 2023 (2)
      • ►  maaliskuuta 2023 (7)
      • ►  helmikuuta 2023 (8)
      • ►  tammikuuta 2023 (6)
    • ►  2022 (45)
      • ►  joulukuuta 2022 (7)
      • ►  marraskuuta 2022 (7)
      • ►  lokakuuta 2022 (5)
      • ►  syyskuuta 2022 (4)
      • ►  elokuuta 2022 (1)
      • ►  heinäkuuta 2022 (5)
      • ►  kesäkuuta 2022 (4)
      • ►  toukokuuta 2022 (4)
      • ►  huhtikuuta 2022 (6)
      • ►  maaliskuuta 2022 (2)

    Näitä luetaan nyt

    • Vanilla Varsinais-Suomessa: Parainen, Turku & hipsterien paratiisi Mathildedal
    • Metatyö kroonisesti sairaan arjessa
    • Nopeita puskaparkkilähtöjä eli pakuelämää kesän 2023 tyyliin
    • Pieniä otteita -blogi muuttaa Substack-alustalle!
    • Kuulumisia: yksinoloa, kuntoutuksenhakufarssia, kissan kilpirauhassairaus ja oma YouTube-kanava!
    • Tänä vuonna fokusoin mielekkäämmän arjen rakentamiseen
    • Arkikuva 12/52
    • Viikko 47: paremminvointia rakentavia rutiineja ja tasapainoisempaa arkea

    Suosituimmat tekstit

    • Pahinta diagnoosittomuudessa on se, että ei tule nähdyksi ja uskotuksi
    • Enimmäkseen leppoisa maalaisvappu oman kropan ehdoilla
    • Neurologinen sairaus ei tykkää tiukoista aikatauluista
    • Kun ei jaksa siivota: sairastamiseen liittyvästä kotihäpeästä
    • Gluteeniton ja maidoton maisemakahvilan raparperipiirakka vie kielen mennessään

    Translate

    Seuraan

    • Tähän on tultu
      ”En halua olla peräkärry” – mitä persoonallisuustesti kertoo työminästäni?
      1 päivä sitten
    • Sopusointuja
      Pöydän kaunein salaatti
      2 päivää sitten
    • Via Per Aspera Ad Astra
      Elokuun 2026 kuulumisia
      2 päivää sitten
    • Kukkapilli
      Gubbröraa korkeuksissa
      2 päivää sitten
    • Hollanninhippiäinen
      Uuden työn hyvät ja huonot puolet
      5 päivää sitten
    • Sydänmuruja
      Etuajassa ollaan!
      6 päivää sitten
    • Sutkautuksia
      Vaihtelevaa säätä ja mieltä
      6 päivää sitten
    • Esmeraldan eetos
      Surun iloiset kasvot
      1 viikko sitten
    • Sinun hyvä Elämä -blogi
      Heinä-elokuun pienet suuret hetket
      1 viikko sitten
    • Sairaasti sukkaa
      Laskos-Säärystimet
      1 viikko sitten
    • Kynäniekan salaiset mietteet
      Vammaisuuden näyttämö: Stand up
      1 viikko sitten
    • Juliaihminen
      Elokuun on pitkällä
      1 viikko sitten
    • Small talkia elämästä
      KOKEMUKSENI YLIPAINEHAPPIHOIDOSTA, OSA 1
      2 viikkoa sitten
    • Chronic Illness Trauma Studies by Veronique Mead
      Traumality the Documentary: Available Worldwide
      4 viikkoa sitten
    • Veloena
      Kauheudesta
      2 kuukautta sitten
    • Hetki kerrallaan
      Hermosto trendaa, mutta miksi?
      5 kuukautta sitten
    • Akatemian jalkaväki
      Tutkijan tarpeet
      6 kuukautta sitten
    • Aamukahvilla
      Kaksosten unikoulu – miten saada kaksoset nukkumaan?
      6 kuukautta sitten
    • Painajainen, joka kävi toteen - syöpä
      Tämä on nyt nuoren lesken blogi
      11 kuukautta sitten
    • Visual Diary
      Nähdään Substackissa!
      1 vuosi sitten
    • Villiviini
      Vauvakuume ja muita juttuja substackissa
      1 vuosi sitten
    • Tiia Rantanen
      Puolitoistavuotias!
      1 vuosi sitten
    • Algo Nuevo
      Tiina Lymin uusi sarja ärsyttää, hämmentää ja ahdistaa
      1 vuosi sitten
    • Uusi muusa / Eeva Kolu
      Tervetuloa seuraamaan uutiskirjettäni
      1 vuosi sitten
    • Vaikea-asteinen krooninen väsymysoireyhtymä (ME/CFS) elämänkumppanina
      117 ME ja mummous
      1 vuosi sitten
    • Dare to be lightneer
      Resurssit hyvinvoinnin takana
      1 vuosi sitten
    • Mustikkapasta
      Mitä eniten pelkäsin, jäikin tulematta – kuopuksen tavanomaisesta poikkeava koulunaloitus
      2 vuotta sitten
    • ink on my fingers by Susannah Conway
      The handbag of safety
      2 vuotta sitten
    • Delicate Little Petal
      Endometriosis Awareness Month 2024 – The Things I Wish I Knew
      2 vuotta sitten
    • Häivähdys kuoleman läheisyydestä
      Kuoleman näkeminen
      3 vuotta sitten
    • Notes on a life
      Makkarin päivitys ja muita kevään merkkejä
      3 vuotta sitten
    Näytä 10 Näytä kaikki

    Näistä aiheista kirjoitan

    2023 3 x kuukauden kuva aasialainen ruoka arki arkikuva arkkitehtuuri bloggaaminen bullet journal desibelidemokratia diagnoosi diagnoosittomuus dokumentti eläimet elämä elämänhallinta energiakriisi eriarvoisuus Euroviisut fatiikki fiktio fokus funktionalismi gluteeniton hammasterveys harvinainen sairaus harvinaissairaus harvinaisten sairauksien päivä Hayride Jamboree helle helmikuu herkut hiihtäminen hipsteriys historia hoitajalakko hoitojakso hoitosuhde hyvinvointi hyötypuutarha häpeä ihmissuhteet indonesialainen ruoka inspiroivat ihmiset introverttiys itsemääräämisoikeus itsenäisyys itsereflektio joulu juhlapyhät juhlat kamera kasvikset kaupunki kaupunkiluonto kesä kesäreissu ketogeeninen ruokavalio kevät kiistellyt sairaudet kipu kirjat kirjoittaminen kissat kompassisana korona koti kotihäpeä kotimaanmatkailu kotityöt krooninen sairaus kukat kuntoutuminen kuntoutus kuolema kuukausikatsaus kuulumiset kuvahaaste kärsimys käsityöläisyys köyhyys laavu leirintäalue loma lukeminen luonto läsnäolo lääketiede lääkkeet maailmantilanne maidoton makaavamielenosoitus marttailu matkustaminen ME/CFS medikaaliset traumat meidän lande menetys metatyö metsä mielenosoitus mielenrauha mielenterveys musiikki mökkeily naapurit neulominen neurologinen sairaus näkymätön sairaus osallisuus pahuus pakuelämää paleoruokavalio parisuhde pelko perhe perusturvallisuus pitkä QT politiikka potilaan oikeudet prodromaalivaihe psykologia pukeutuminen puskaparkki pärjääminen pörssisähkö rasismi rasitusikkuna rauha ravintolaruoka retkeily rituaali ruoka ruokaohje ruokasuunnitelma rutiinit sairaala sairaus salaatit sauna selviytyminen sienestäminen siisteys sivuvaikutukset sokeriton sosiaalinen kipu sosiaalisuus sota sotahinnat stigma stressi stressinhallinta strömssi Substack suku suru Susannah Conway syksy syrjäyttäminen syrjäytyminen talvi tammikuu tampere terveys Toijala toimijuus toimintakyky toimintakykyinen aika trauma traumapsykologia tuberkuloosi tubettaminen tukisana tulehdusta vähentävä ruokavalio turva tv-sarjat Ukrainan sota ulkoilmaelämää ulkoilu ulkopuolisuus Unravel Your Year uusi vuosi valokuvaus Vanajavesi vanhat autot vegaaninen veneily vertaistuki viikkopostaus viikon hyvät ja kivat viljaton vlogi vuosikatsaus välitila wahlsin protokolla webinaari yhteiskuntatieteet yhteisöllisyys yksinolo

    Created with by BeautyTemplates | Distributed By Gooyaabi Templates

    Back to top